Erilaisuuden pelko - kelvot ja kelvottomat 10.3.2010
Erilaisuus pelottaa.
Erilaiset ruumiinviat, sairaudet, henkiset tilat tai sosiaalisen käytöksen muodot on rotuhygieniassa ymmärretty ja luokiteltu perinnöllisiksi. Tällä perusteella voitiin luoda kaksi ryhmää, biologisesti kelvot ja kelvottomat.
Kelvoille suunnattiin yhteiskunnan tuet ja verohelpotukset sekä työ äidin, lapsen ja perheen hyväksi. Kelvottomiin kohdistettiin toimia, joilla estettiin kelvottomien lisääntymistä. Näin estettiin tulevien sukupolvien saastuminen. Kelvottomiin kohdistettavia toimia olivat sosiaalisten tukien epääminen, avioliittokiellot, suvunjatkamisen estäminen steriloinnin tai laitokseen eristämisen avulla.
1912 -luvulla Helsinkiin kokoontui kuudes pohjoismainen aistivialliskokous, jossa puhui Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksen johtaja Hedman. Hän vaati, että yhteiskunnalla on oltava oikeus lainsäädännöllä estää degeneraation leviäminen. Tämä toteutettiin luomalla valvontajärjestelmä psyykkisesti epänormaalien silmälläpitoa ja suojelevaa valvontaa varten sekä estämällä heiltä suvunjatkaminen.
Perttulan kasvatuslaitoksessa steriloinnit alkoivat vuonna 1912. Edvin Hedmanin kuoltua hänen vaimonsa Emma Hedman jatkoi sterilointiohjelmaa vuonna 1920-1922.
Hitlerin lapsioperaatiossa vuodenvaihteessa 1938 -1939 erään lastensairaalaan johtaja oli hakenut lupaa epämuodostuneen lapsen surmaamiseen. Hitler myönsi luvan korostaen, että hän kantoi siitä vastuun, ei vanhemmat. Hän kehitti suunnitelman, jossa kätilöt ja synnytyslääkärit olivat velvollisia ilmoittamaan kaikki idiotiaa potevat ja epämuodostuneet vastasyntyneet sekä halvaustapaukset terveysvirastolle.
Pelkän ilmoituslomakkeen perusteella kolme lautakunnan nimittämää asiantuntijaa päätti lapsen elämästä ja kuolemasta. Jos kaikki päätyivät suosittamaan kuolemaa, annettiin lapselle lasten erikoisosaston hoitoa.
Lausuntoon kirjoitettiin, että lapselle voidaan tarjota parasta hoitoa.
Näin vanhemmat saatiin suostumaan hoitoon. Lääkäreille annettiin myös oikeus uhata vanhempia huoltajuuden menetyksellä.
Vuonna 1939 annettiin asetus, jonka mukaan jokainen alle kolmivuotias synnynnäisesti sairas tai mielisairaan vanhemman lapsi tuli tappaa. Vuonna 1941 operaatio ulotettiin koskemaan myös nuoria, 16 vuoteen saakka.
Vanhimmat lapset tavoitettiin koulujärjestelmän kautta. Lasta hoidettiin osastolla jonkin aikaa, kunnes hän sairastui ja hänet tapettiin. Hoidon tavoitteena oli saada lapselle aikaan ruumiillisia vaivoja.
Vuonna 1943 lähtien lastenosastolle lähettämisen syyksi riitti, että lapsi oli sekarotuinen, romaani tai juutalainen. Vuonna 1944 annetun huoltajuusasetuksen mukaan alaikäisten hoidokkien kasvatus ja opetus oli lopetettava. Samalla osastoja alettiin kutsua terveyslaitoksiksi. Operaation uhriksi joutui noin 5000 lasta.
Leeni Ikonen
varatuomari
Lakiasiaintoimisto Knuuti Ky
http://www.knuutilaki.net/node/25

Vastaukset 7
Vanhimmat
Historia toistaa itseään. Tähän on siis jälleen tultu, tai tästä ei koskaan pois päästykään.
Eikös tuo valvirakin ole terveyslaitos :).
Lainaus: "Pelkän ilmoituslomakkeen perusteella kolme lautakunnan nimittämää asiantuntijaa päätti lapsen elämästä ja kuolemasta."
Tällaisia päätöksiä kelakin tekee pelkkien paperien perusteella työkyvyttömäksi tulleille. Ja varmaan muutakin vastaavaa mistä en tiedä.
Hallinto-oikeus kertomusten perusteella mätkii lapsituomioita pelkkien sossupaperien perusteella.
1950-luvulla nainen synnytti valekuolleen lapsen vähän ennenaikaisena, joka olisi voitu elvyttää. Jätettiin kuolemaan, koska lapsella oli kampurajalka.
Noin 1990 lääkäriäidin lapsi kertoi lapselleni, että jos yks lapsi(potilas) ei kuole kesään mennessä niin sitten se tapetaan kesällä. (Piti kai saada sairaalapaikka vapaaksi ja koneet muuhun käyttöön.)
Lääkäriä harmitti, kun piti kyyditä lapsia tallille, eikä ehtinyt nähdä iltauutisia ja sanoi, että kunpa tuo hevonen kuolisi (lasten oma hevonen).
Tuttavani odotti tummaihoisen miehen lasta, äitiyspolilla syntymätöntä vauvaa nimitettiin sekasikiöksi.
1970-luvulla vanhainkodissa mummo kuiskasi korvaani: "meitä tapetaan täällä, mutta ei siitä voi puhua". Monenlaista kuolemanenkeliä on meitä hoitamassa.
Lainaus:"Lausuntoon kirjoitettiin, että lapselle voidaan tarjota parasta hoitoa."
Sos.huostaan otetuillekin luvataan antaa parasta hoitoa. Paljon parempaa, mitä köyhä tai sairas äiti voi antaa. KUKA USKOO!
Lainaus: "Näin vanhemmat saatiin suostumaan hoitoon. Lääkäreille annettiin myös oikeus uhata vanhempia huoltajuuden menetyksellä."
Täällä kerrotun mukaan diakonissalaitoksen lasten psyk. käyttää tätä samaa uhkailua.
Lainaus: "Vuonna 1939 annettiin asetus, jonka mukaan jokainen alle kolmivuotias synnynnäisesti sairas tai mielisairaan vanhemman lapsi tuli tappaa. Vuonna 1941 operaatio ulotettiin koskemaan myös nuoria, 16 vuoteen saakka."
Tämä on opittu ja otettu käyttöön raamatusta, aikaisempi tämän metodin käyttäjä oli Herodes, muistanko oikein. Hyvin on päättäjät raamattua lukeneet. Tai homma elää ihmissielussa.
Homo sapiens = kiduttaja-apina.
Paavi maapallon pahin pahantekijä ja tuhoaja.
Kieltää ehkäisyvälineiden käytön naisilta = tappaa naisia, aiheuttaa naisille ja suoraan kuolemaan syntyville lapsille suunnatonta kärsimystä, tuhoaa maapallon liikaväestöön, aiheuttaa nälänhädän, eläinlajistojen kuoleman sukupuuttoon ja maapallon aavikoitumisen.
Ja hospoti bospoti hänen ylläpitämänään ympäri maailmaa pedofiilipappijoukot käyttää lapsia seksuaalisesti.
Naisen on seurattava orjallisesti jumalan ankaraa lakia takametsissä ja taka-aavikoilla miesten valvomana, mutta miehen ei tarvitse, mies voi käyttäytyä kuin jumala, koska jumala loi miehen, oikein kaltaisekseen.
Jottei menisi naisasiaksi pitää todeta, että suurin osa miehistäkin on alistettu tekemään kuten suurempi ja rahakkaampi gorilla määrää.
ihmisten historiallinen muisti on lyhyt. Lastensuojelussa vallitsee nykyisin täsmälleen samanlainen ilmapiiri kuin rotuhygienian aikoina. Kaikki erilaisuus diagnosoidaan ja patologisoidaan epäkelpoisuudeksi. Epäkelvon leiman saa helposti vain arvostelemalla palvelujen laatua tai kapinoimalla viranomaismielivaltaa vastaan. Epäkelvoiksi leimattuja ei tarvitse enää auttaa vaan heiltä kaapataan lapset valtion laitoksiin.
Lastensuojeluviranomaisilla elää myyttinen rotuhygieninen usko ongelmien ylisukupolviseen periytymiseen. Hei eivät tunnista eivätkä tunnusta ylläpitävänsä ja tuottavansa sekä vanhempien että lasten syrjäytymiskierteitä omilla toimintakäytännöillään.
Ja näin lastensuojelu tuottaa syrjäytymistä:
"On havaittavissa, että lastensuojeluksi nimetty toiminta itsessään aiheuttaa huono-osaisuutta, ja sekä lasten että vanhempien syrjäyttämistä.
Syrjäyttäminen tapahtuu lasten kohdalla siten, että kodeistaan pois otetut lapset suistetaan raiteiltaan, heidän turvallisuudentunteensa horjutetaan, heidät ajetaan usein päihteiden käyttäjiksi, rikollisiksi ja altistetaan seksuaaliselle hyväksikäytölle lastensuojelulaitoksissa. Moni lapsi jää vaille perusopetusta, terveydenhuollon palveluita, joutuu elämään vankilamaisissa oloissa alistettuna ja jää siten loppuelämäkseen sosiaalitoimen asiakkaaksi.
Tästä syrjäyttämisestä kunnat ovat halukkaita maksamaan, usein jopa 10 000 euroa kuukaudessa per lapsi.
Vanhempien syrjäyttäminen tapahtuu siten, että vanhemmat pakotetaan irtisanomaan itsensä työpaikoistaan, siirtymään perhekuntoutus -nimikkeellä oleviin laitoksiin ja oleilemaan siellä toimetonna, vanhempia juoksutetaan työajalla hyödyttömissä neuvotteluissa, joissa jauhetaan aina samoja asioita ja ongelmia näkemättä kasvavassa ja kehittyvässä lapsessa tai heidän vanhemmissaan mitään hyvää.
Vanhempia ja lapsia pyritään syrjäyttämään myös estämällä lapsen ja vanhemman tapaamiset tai järjestämällä lapsen tapaamiset satojen kilometrien päähän lastenkotiin niin, että kaikki vapaa-aika kuluu joko matkustamiseen tai lapsen tapaamisasioiden järjestämiseen.
Usein vanhemmat päätyvät lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle.
Lastensuojelun toiminta on siten tehokasta syrjäyttämistoimintaa eli huono-osaisuuden periyttämistä. Sen kustannukset yhteiskunnalle ovat mittaamattomat sekä rahana että inhimillisinä kärsimyksinä."
lainaus Leeni Ikoselta
"Psykologi Sirkku Niemelä nimittäin lausui palaverissa Kivääritehtaalla minulle, että heidän halunsa on katkaista S U K U P O L V I E N K E T J U etteivät sosiaaliongelmat periydy seuraavalle sukupolvelle.
Minä parahdin mimmeille, että itsehän te näitä ongelmia innokkaasti tuotatte näille nuorimmille sukupolville! Ei kai mikään niitä tehokkaammin tuota kuin juuri epäonnistunut sosiaalityö ja sen poliittinen lastensuojelu.
Ja toistin jälleen, että minun lapsuudenkodissani ei ollut ehkä ensimmäistäkään sosiaalista ongelmaa, joita sossujen kansioihin kirjataan. Ei ollut päivääkään työttömyyttä, köyhyyttä, väkivaltaa, päihdeongelmia tai edes päihteiden käyttöä, kouluongelmia, sairauksia, virikkeiden puutetta, eristyneisyyttä, riitaisia sukulaissuhteita... Elämä oli tosi tasaista pikku elämää. Näitäkin seikkoja joudun yhä kummallisella tavalla PUOLUSTAMAAN ja selittämään sosiaalirouville, kuten Merikratoksen palaverissa. "
lainaus tämän palstan Merikratos -ketjusta
Lastensuojelu luokittaa köyhät myös sen mukaan kuinka nämä suhtautuvat lastensuojelun kontrollitoimiin. Hyvä eli kelvollinen köyhä on kiitollinen kyykytyksestään ja on altis omaksumaan keskiluokkaisten sosiaalirouvien maailmankatsomuksen ja elämäntavan, joita luonnehtii konservatiivinen sukupuoli- ja käytösnormisto ja yhteiskunnallisen menestymisen pakko.
Kelvoton köyhä on se joka kritisoi tai vastustaa usein mielivaltaisia kontrollitoimia ja keskiluokkaisen "jokainen on oman onnensa seppä" ideologian pakkosyöttöä.
Arvatkaapa kummat lapset viedään?
uusliberalismi ( kuolema köyhille) on nykyeugeniikan teoria ja lastensuojelu sen käytäntö ja täytäntöönpanoelin
köyhällä pitää olla rispaantuneet vaatteet ja kuluneet kengät, meikkiä hillitysti ja ei mielellään hiusten värjäyksiä. miesten pitää näyttää stohvelisankareilta jota on helppo hoivata ja holhota.