Ihmiset, teillä joilla on ollut tavalla tai toisella (oielestänne ainakin)"huono äiti tai isä", koetteko edelleen vastuuta heistä? Suhde on vaikea, tuntuisi että itsen kannalta olisi tervettä ja paras pysyä kokonaan kaukana. Ja kuitenkin tunnen, että minun pitäisi olla äidilleni lojaali ja huolta pitävä, enkä saa häntä hylätä (pärjää kyllä kumppaninsa kanssa). Saatan kuvitella, samanlainen tunne kuin äidillä on lapsestaan, joka on vaikea, mutta viimeiseen asti äiti on lojaali lapselleen. Oletteko pystyneet jättämään äitinne ja irtaantumaan? Olen miettinyt, että miksi pysyn yhteydessä äitiini, kannan jatkuvaa vastuuta, vaikka niin paljon hänen elämässään sotii omia arvojani vastaan ja aiheuttaa minulle henkistä pahoinvointia. Johtuuko se jostain tiedostamattomasta odotuksesta, että en ole kasvanut sisäisesti aikuiseksi ja kohdannut sitä tosiasiaa, että hän on ja pysyy sellaisena mitä hän on aina ollut. Ja siitä että en ole oikeasti myöntänyt sitä tosiasiaa, että monessa suhteessa en pidä äidistäni enkä voi arvostaa sitä tapaa miten hän on lapsensa ja perheensä hoitanut? Ja kunnioituksen puute häneltä ja kiittämättömyys (minun mielestäni) edesmennyttä isääni kohtaan, joka teki kaikkensa perheensä ja vaimonsa eteen. Siis mikä ongelma minulla on tässä jutussa etten pääse eteenpäin ja pysty irrottamaan!
Äitiään ei voi muuttaa, entä hylätä?
TERRIERIN OTE
8177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
itse en pidä yhteyksiä juurikaan isään. Eikä hän minuun. ollaan väleissä, mutta kemiat ei toimi.
on merkillinen. Kun tapaan hänet puhumme materialistisista asioita yksinomaan ja vähän kuulumisista.
parastaan!
Jos äitisi on kunnon ihminen. ei juo viinaa eikä tupakoi,
ei käytä huumeita,
on auttanut sinua elämään terveesti,
SILLOIN jo sinulla on paljon!
ET tiedä, kuinka paljon huonomminkin voi jollain olla!
Etkä ilmeisesti tiedä, miten vaikeata ennen oli olla ÄITI.
Mielestäni kannattaa aina kunnioittaa äitiään jo oma elätty elämä kertoo ettei ole helppoa elämää ja olla malli-äiti. Miten olen itse elänyt ja huomioinut läheisiäni. Miksi aina etsiä syyllistä kun itse voi aikuisena miettiä hyviä muistoja ja tapoja miten tulla äidin kanssa toimeen nyt vanhempana. Tulee aika kun äitiä ei ole ja silloin on mielestäni myöhäistä muuttaa mielipiteitään ja että olisi pitänyt puhua asiat halki hänen eläessään. Myös oma suhtautuminen äitiin saa "vastakaikua", joten järki käteen kun haluat syytellä ja arvostella vanhempaasi kunnioituksen ym puutteesta! Elä omaa elämääsi äläkä tuomaroi toisten miten he ovat toimineet!
Kumpi mielestäsi parempi, elävä äiti vai kuollut.
Mieti sitä ja elä sen mukaan.
Äitiys tulee siitä kenen kanssa kasvaa, on henkinen yhteys. Jos on kasvanut vaikka tätinsä kanssa, niin kyllä se täti on enemmän se äiti.
Vastaus kysymykseesi näkyy jo saamistasi viesteistä täällä. Jos äiti ei ole juoppo tai väkivaltainen, häntä pitää rakastaa. Sitten tietysti vielä valtttikorttina vedetään tekstiin tuo kuollut äiti....
Minäkään en ole samalla aaltopituudella äitini kanssa. Jos ilmaisen olevani eri mieltä jostain hänen sanomisestaan tai tekemisestään, hän alkaa itse syytellä itseään ja toteaa olleensa varmasti huono äiti, mutta tehneensä parhaansa. Usein hän alkaa myös itkeä. Asia, josta olemme eri mieltä, voi olla hyvinkin vähäpätöinen.
Olen käynyt keskusteluterapiassa muusta syystä ja siellä tämä asia tuli esille. Sain neuvon pitää hieman enemmän välimatkaa ja onneksi myös oikeutuksen tunteilleni. Kaikkia vanhempien tekemisiä ja sanomisia EI tarvitse hyväksyä. Jos vanhempi ei pysty asioista keskustelemaan, antaa asian olla. Ei se silti tarkoita sitä, että hyväksyy sen.
Mielestäni vanhoja äidin tekemisiä ei kannata ottaa keskustelunaiheeksi. Emmehän me tiedä kuitenkaan kaikkea vanhempiemme suhteesta. Se voi pitää sisällään salaisuuksiakin. Esim, syyn siihen ettei äitisi ehkä ole voinut täysin isääsi kunnioittaa. Jos joku äitisi mielipide, jonka hän nyt tuo esiin, on sellainen, ettet voi sitä hyväksyä, voit mielestäni todeta rauhallisesti, että itse olet asiasta toista mieltä ja että teillä molemmilla on oikeus mielipiteisiinne. Ei kummankaan tarvitse omaansa muuttaa.
Minulla on lapsuudesta sellainen kokemus, etten koskaan ollut tarpeeksi hyvä. Kun jotain tein, aina olisi voinut tehdä paremmin. Ei minua haukuttu, mutta neuvottiin, miten asian voi seuraavalla kerralla tehdä paremmin. Muutenkin sain kauheasti neuvoja, miten pitää toimia ja puhua. Ihan kuin en olisi mihinkään omilla aivoillani pystynyt. Ymmärrän tietysti, että tämä on ollut huolenpitoa, mutta se suututtaa, että minusta on kasvanut epävarma aikuinen. Menen aina sieltä, missä aita on matalin, enkä ole koskaan uskaltanut tarttua elämän tuomiin haasteisiin. Nyt keski-iässä muistelen menetettyjä mahdollisuuksia ja mietin, millainen elämäni olisi ollut, jos olisin noihin haasteisiin tarttunut. Tämä on nyt kuitenkin ollut minun elämääni.
Jospa ottaisit vähäksi aikaa hieman etäisyyttä äitiisi, kun hän tulee kuitenkin ilmeisesti hyvin toimeen ilman päivittäistä apuasi. Ottaasit hieman lommoo äidistä =)
että tekee vääryyttä hänelle.
Ei pidä syyllistää myöskään itseään.
Sillä kukaan ei ole täydellinen.
.