Talvivaara,Kongo,Suomussalmi,mitä yhteistä

Kongosta ovat gorillat kuolemassa sukupuuttoon, osittain siksi että niitä metsästetään syötäväksi ja osittain siksi että ihminen tuhoaa niiden asuinaluetta,hakkaa metsää maan tasalle.
Kainuussa metsä hakattiin myrkkykaivoksen tieltä ja Suomussalmella susia tapetaan ihan vain huvin vuoksi ja yritetään hävittää ne kokonaan maan päältä.
Kaikissa näissä tapauksissa ajatellaan vain nykyhetkessä saatavaa muka hyötyä, ei pidemmälle.
Ihmisen välinpitämättömyys ja ahneus tuhoaa maapallon.
Lisäksi näyttää siltä että metsät eivät mahdu missään kasvamaan . Ihmiskunta kasvaa, tilaa tarvitaan, kohta koko maapallon kuori on päällystety asfaltilla ja pian saadaan uutta elintilaa etsiä toisilta planeetoilta kuin tieteiselokuvissa konsanaan.
9288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onko niin, että ilman Talvivaaraa Kainuussa olsi suuri joukko työttömiä?
Onko niin, että sudet vaarantavat ihmisen elämän?
Vai ovatko edellämainitut vain typeryksien kuvitelmaa?

Äänestä
  • Puhutaanpa hetki susista:

    Sinä väität, että sudet vaarantavat ihmisen elämän. Mitään todisteita tälle väitteellesi ei kuitenkaan ole löydetty, vaikka kuinka hakisi. "Viimeksi ihmisiä Suomessa mahdollisesti surmannut susi liikkui Turun seuduilla 1880-luvun alussa, ja sitä on jälkikäteen epäilty villiintyneeksi koiraksi tai koirasudeksi. Tohtori John Linnellin raportin (2002) mukaan susi on todistettavasti surmannut viimeisen 50 vuoden aikana Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa yhteensä 17 ihmistä. Suurin osa tapauksista on johtunut rabieksesta eli vesikauhusta: rabieksen vähentyessä ovat susihyökkäyksetkin vähentyneet selvästi. Linnellin mukaan vertailu muiden petojen vastaaviin lukuihin osoittaa, että susi kuuluu vaarattomimpiin eläimiin kokoluokassaan." (-lainaus Wikipediasta)

    Mietitäänpä tuota hetki... 17 ihmistä 50 vuoden aikana Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Ameriikassa YHTEENSÄ. Kun tuon suhteuttaa niihin asioihin, jotka oikeasti tappavat ihmisiä vuosittain, niin tulee mieleen ensimmäisenä, että miksi ihmeessä metsästää susia? Eiköhän ensi alkajaisiksi olisi syytä metsästää pois noi oikeat tappajat: Tupakka, alkoholi, autot, moottorikelkat, huonosti merkatut risteykset, raideliikenteen tasoristeykset, lentokoneet, junat, sähköpistokkeet... Luetteloa voisi jatkaa helposti lopuuttomiin asti.

    Äänestä

  • Oliko todella lopultakaan Talvivaara Kainuun työttömien pelastus.? Laskiko täällä työttömyysprosentti?

    Äänestä

  • työttömyys? kirjoitti:

    Oliko todella lopultakaan Talvivaara Kainuun työttömien pelastus.? Laskiko täällä työttömyysprosentti?

    tulevaisuudessa laskee jos ihmiset myrkyttyvät ja kuolevat. Kynnelle kykenevät muuttavat pois ja heidän työpaikkansa vapautuvat. Sairaanhoitajia ja lääkäreitä tarvitaan... Kovin on auvoista.

    :(

    Äänestä

Toivokaamme että tällaista yhtäläisyyttä Nigerian kanssa ei saada. Tosin pienimuotoisena se on hyvinkin mahdollista Talvivaarassa ja ympäristössä. Eli uraanilla on vaaransa.
Osa ihmisistä Kainuussa näyttä olevan tyytyväisen tietämättömiä uraanin haitoista; heille uraani on vain sana: uraani.

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Ulkomaat/1194639818507/artikkeli/greenpeace syyttaa arevaa huonosta tyosuojelusta uraa...

Äänestä
  • Meillä kerrostalossa asuu Talvivaaran työläinen. Hän jättää aina työsaappaansa sisälle käytävään nurkkaukseen, jossa säilytetään mm. lastenrattaita. Pölyinen auto seisoo pihalla parkissa lähellä penkkejä.
    Onko paniikkinappula aktivoitunut liikaa, jos pelkää että em. asiat säteilevät ihmiselle epäterveellisesti?

    Äänestä

  • hönö.. kirjoitti:

    Meillä kerrostalossa asuu Talvivaaran työläinen. Hän jättää aina työsaappaansa sisälle käytävään nurkkaukseen, jossa säilytetään mm. lastenrattaita. Pölyinen auto seisoo pihalla parkissa lähellä penkkejä.
    Onko paniikkinappula aktivoitunut liikaa, jos pelkää että em. asiat säteilevät ihmiselle epäterveellisesti?

    se ukko kenkineen ja autoineen Riihimäen ongelmajätelaitokselle.

    Äänestä

Valkoinen ihminen voi kuolla sukupuuttoon - Meitä on enää vain n. 8% maailman väestöstä.
Jotkut haluavat vastuuttomalla mamuilulla vauhdittaa tätä sukupuuttoon ajamista.

Vähemmistöjen oikeudet ja globaali monikulttuurisuus kunniaan!

Äänestä
  • Lapsekas kommentti sinulta. Jos valkoinen ihminen jostain syystä häviäisi niin mitä sitten? Eikö pääasia ole että ihminen säilyy. Puhdasrotuiset intiaanit ovat vähissä, osittain siksi, että ovat sekoittuneet muihin.
    Ihmiset yleensä menevät naimisiin muista kuin rodullisista syistä. Niinpä he koko ajan sekoittuvat keskenään.
    Tulevaisuudessa ehkä nopeammin lisääntyneen matkailun yms. ansiosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevaisuus11 kirjoitti:

Kongosta ovat gorillat kuolemassa sukupuuttoon, osittain siksi että niitä metsästetään syötäväksi ja osittain siksi että ihminen tuhoaa niiden asuinaluetta,hakkaa metsää maan tasalle.
Kainuussa metsä hakattiin myrkkykaivoksen tieltä ja Suomussalmella susia tapetaan ihan vain huvin vuoksi ja yritetään hävittää ne kokonaan maan päältä.
Kaikissa näissä tapauksissa ajatellaan vain nykyhetkessä saatavaa muka hyötyä, ei pidemmälle.
Ihmisen välinpitämättömyys ja ahneus tuhoaa maapallon.
Lisäksi näyttää siltä että metsät eivät mahdu missään kasvamaan . Ihmiskunta kasvaa, tilaa tarvitaan, kohta koko maapallon kuori on päällystety asfaltilla ja pian saadaan uutta elintilaa etsiä toisilta planeetoilta kuin tieteiselokuvissa konsanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu