Minulla on diagnosoitu aspergerin syndrooma, mutta olen myös transsukupuolinen! Olen 18-vuotias Asperger-ominaisuuteni ovat suureksi osaksi sellaisia, joita esiintyy nimenomaan asperger-tytöillä! Esim. pienenä minulla oli ja jossakin määrin edelleenkin on tytöille ominainen asperger-piirre, jossa on suurena kiinnostuksenkohteena erilaiset henkilöt. Kyselin vierailta ihmisiltä koko nimeä, syntymävuotta, syntymäpäivää, syntymäpaikkaa jne.
En muista sellaista aikaa, jolloin olisin halunnut olla poika. Pienenä jo puhuin äidille siitä, että haluaisin olla tyttö ja leikin mieluummin naapurintyttöjen kuin -poikien kanssa. Äiti sanoi, että hänellä on tallessa vanhoja barbejaan ja aikoo antaa niitä tyttärelleen, jos joskus tytön saa. Minä sanoin, että minä haluan leikkiä niillä! Äiti sanoi, ettei hän anna poikalapselle barbeja, ja se tuntui pahalta.
Voiko aspergerin oireyhtymä vaikeuttaa hormonien saantia ja leikkaukseen pääsyä? Onko muita kaltaisiani?
En muista sellaista aikaa, jolloin olisin halunnut olla poika. Pienenä jo puhuin äidille siitä, että haluaisin olla tyttö ja leikin mieluummin naapurintyttöjen kuin -poikien kanssa. Äiti sanoi, että hänellä on tallessa vanhoja barbejaan ja aikoo antaa niitä tyttärelleen, jos joskus tytön saa. Minä sanoin, että minä haluan leikkiä niillä! Äiti sanoi, ettei hän anna poikalapselle barbeja, ja se tuntui pahalta.
Voiko aspergerin oireyhtymä vaikeuttaa hormonien saantia ja leikkaukseen pääsyä? Onko muita kaltaisiani?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aspergerilla ei pitäisi olla mitään vaikutusta sukupuolenkorjaushoitoihin.
Mietin äitisi suhtautumista barbeihin. Ehkä hän epäili pojan rikkovan, ne niin kuin useimmat olisivat varmaan tehneet. Miten tämä nainen voi väittää olevansa hyvä äiti, jos ei edes tunne omaa lastaan?
naurettavuuksiin. Eikös äiti ajattele, että kun on pojaksi syntynyt, niin silloin leikki poikien leluilla eikä barbeilla. Tuskinpa äitien mieleen tulee, että kas poikani onkin oikeasti transsukupuolinen tyttö ja alankin kasvattamaan pojastani tyttöä.
Hienoa kun täällä on noita älypäitä.
Ei pojasta edes voi kasvattaa tyttöä tai päinvastoin. Se on todettu sekä tieteellisesti että omakohtaisesti.
Sukupuolta ei voi valita eikä siihen voi kasvattaa.
Kirjoitin, että ehkä äiti ei siksi halunnut antaa pojalle barbia, koska epäili pojan vain retuuttavan sitä ja hajottavan sen. Näinhän ei ollut vaan lapsi olisi oikeasti halunnut leikkiä sillä. Ja ei tietenkään vanhempien tarvitse olettaa, että lapsi on trans, mutta voisi ne silmät aukikin pitää. Ei lasta ylipäätään voi kasvattaa tytöksi tai pojaksi, silloinhan meitä transihmisiä ei edes olisi. Naurettavaa, että lelusta tehdään noin iso numero. Tyttöjen ja poikien leluissa ei sinänsä ole pahaa, nehän on tärkeitä apuvälineitä transihmisen (ja muidenkin) itseilmaisussa. Se äiti oli täysi idiootti, kun kielsi lapseltaan lelun ja samalla identiteetin.
Jäit ilmeisesti itse täysin vaille sympatiaa ja hyväksyntää transsukupuolisuudessasi, joten muillekaan et sitä suo.
Takaisin aiheeseen mihinkäänjohtamattomien samanlaisina toistuvien kasvatus- ja leluväittelyiden jälkeen...
Aspergerista voi olla jopa hyötyä tutkimuksissa, sanoisin, mikäli on jonkin verran "miespiirteitä" mutta on äärimmäisen varma miksi identifioituu (MtoF-tapauksessa). Ne voi huoletta laittaa sen piikkiin. Itselläni taitaa ainakin olla tällainen tilanne.
En ole koskaan kyennyt samaistumaan useiden naisten jopa hysteeriseksi luokiteltavaan tunteellisuuteen. Sanoin tämän ihan suoraan tutkimuksissa. Olen esim. lukenut Hitlerin Mein Kampfin ja kykenin suhtautumaan siihen kuin mihin tahansa elämäkerta/pseudotiede/mielipidekirjoitukseen ilman että mielesssä pyöri kauhistelua ja valitusta. Muutenkaan en ajattele, että esim. juuri natsit olivat hirveitä tai kamalia, vaan ainoastaan että he toimivat typerästi, ei-järkevästi. Tämän mieltäisin enemmän miehille tyypilliseksi ominaisuudeksi. Ja siitä en ole luopumassa, koska pidän sitä ultimaattisena kykynä, eikä se ole kuitenkaan mitenkään ristiriidassa naiseudenkaan kanssa.
Itseäni eivät vieraat ihmiset kiinnosta tai ole kiinnostaneet mutta läheisistä kavereista olen aina halunnut tietää kaiken, ja pienempänä sain kiukkukohtauksia jos he eivät suostuneet jotain asiaa kertomaan. Oikeus olla kertomatta ilman päteviä perusteluja oli minusta järjetön konsepti jota vastaan tuli taistella. Olen ollut myös obsessiivinen stalkkeri (ei seksuaalisessa mielessä). Kaipa tämän voisi laskea tuohon AP:n "AS-tyyppiseen ihmiskiinnostukseen"? (Täytyy myöntää tosin että en ole kuullutkaan aiemmin moisesta, siis että AS-tytöillä esiintyisi tuollaista.)
"Naisen logiikasta" ovat myös haukkuneet, joka minusta, sikäli kuin käsitteen jotenkin intuitiivisesti ymmärrän, on nimenomaan AS-tyyppistä logiikkaa. Joka kind of kumoaa sen perinteisen asetelman, jossa AS-aivot nähdään funktionaalisesti äärimmäisen miehisinä aivoina. Hmm..?
pienenä olin hillitön riehuja. Leikin mieluusti poikien kanssa Indiana Jones -tyyppisiä seikkailijoita, taistelevia monstereita ja vastaavaa, tyttöjen kanssa tyttöjen leikkejä hyvin harvakseltaan, ne tuntuivat pitkäveteisiltä. En osoittanut kiinnostusta myöskään tyttöjen vaatteita kohtaan. Jossain 9-10 -vuotiaana sitten koin täydellisen "heel face turnin" näissä asioissa enkä ole onnistunut sitä karistamaan - alkuaikoina teki mieli karistaa, enää ei juurikaan. Kaikenlainen tyttömäisyys alkoi kiehtoa suuresti ja kiehtoo yhä huomattavasti enemmän kuin "aikuinen naiseus" (ikää n. 20). Ehkä jonkinlaisena kompensaationa "pimeille vuosille"? En tiedä mistä johtui että sitä ennen olin kohtalaisen okei poikuuden kanssa ja sen jälkeen se (ja varsinkin aikuinen miehuus) on tuntunut painajaiselta, mutta eipä siitä kai kukaan voi vedenpitäviä johtopäätöksiä tehdä suuntaan eikä toiseen, joten lienee turvallista olettaa että olen TS. Tai ainakin TG joka tarvitsee ainakin ensisijaisia TS-hoitoja - murrosiässä kun teki mieli kuolla tai repiä kivekset käsin irti.
"En ole koskaan kyennyt samaistumaan useiden naisten jopa hysteeriseksi luokiteltavaan tunteellisuuteen. Sanoin tämän ihan suoraan tutkimuksissa. Olen esim. lukenut Hitlerin Mein Kampfin ja kykenin suhtautumaan siihen kuin mihin tahansa elämäkerta/pseudotiede/mielipidekirjoitukseen ilman että mielesssä pyöri kauhistelua ja valitusta. Muutenkaan en ajattele, että esim. juuri natsit olivat hirveitä tai kamalia, vaan ainoastaan että he toimivat typerästi, ei-järkevästi."
Enpä tiennytkään, että kaikki järkevään ajatteluun ja tunteiden hallintaan kykenevät ihmiset ovat autisteja ja kaikenlisäksi on niillä miehen aivot varsinkin jos ovat naisia. Missäs olen kuullutkaan tämän ennen? Kuulostaa kumman tutulta.
ps. kerro minulle lisää naisen logiikasta
"En ole koskaan kyennyt samaistumaan useiden naisten jopa hysteeriseksi luokiteltavaan tunteellisuuteen."
Se on bluffia, naiset ovat tyyniä, miehet ovat tunteellisia. Ajattele nyt vaikka jotain Halla-ahoa tai muuta rotukohkaajaa.
"Olen esim. lukenut Hitlerin Mein Kampfin ja kykenin suhtautumaan siihen kuin mihin tahansa elämäkerta/pseudotiede/mielipidekirjoitukseen"
Minusta se oli pitkästyttävä. En jaksanut lukea loppuun asti.
" ilman että mielesssä pyöri kauhistelua ja valitusta. Muutenkaan en ajattele, että esim. juuri natsit olivat hirveitä tai kamalia, vaan ainoastaan että he toimivat typerästi, ei-järkevästi. Tämän mieltäisin enemmän miehille tyypilliseksi ominaisuudeksi. "
Oikeasti natsit toimivat loogisesti, mutta populistisesti. Juuri siksi he ovat vaarallisia.
jospa opettelisit lukemaan rivien välistä, sinulta se ei ainakaan näytä onnistuvan oli sukupuolesi mikä hyvänsä.
"naiset ovat tyyniä, miehet ovat tunteellisia"
No eipä tällainenkaan yleistys taida olla mistään kotoisin?
Sitä paitsi mikä naisia motivoisi siihen kylmään selkäänpuukotuspeliin miesten suhteen, mistä miehet myös joskus naisia syyllistävät, ellei leimuavat tunteet?
Oikeasti tällaiset toteamukset ovat niin pahasti ristiriidassa keskenään havainnoijasta riippuen, että pitäisi jo tyhmemmänkin hoksata, että kyse on vain siitä että ihminen on loppujenlopuksi aika rajoittunut olio (sukupuolesta riippumatta) joka tykkää yksinkertaistaa asioita itselleen mieluisalla tavalla kun kokonaiskuva on liian monimutkainen hahmotettavaksi. Siinä on sukupuolistereotypioiden ydin. Kaikki ovat sinänsä totta, mutta vain osa totuutta.
Oletko muuten koskaan kuullut sanontaa, että ilman autismia eläisimme yhä kivikautta? Se on nimittäin totta.
kuullut sanontaa "ei kannata ottaa kovin vakavasti asioita, jotka sanotaan Suomi24:n transpalstalla"?