Pakkoverot

Kauppalehdessä:

Kaavailtu uusi jätelaki voisi pahimmillaan johtaa siihen, että jätemaksuista tulisi kunnille lypsylehmä: maksut pidetään suurina, mutta palvelutaso heikkona.

Uhkakuva on olemassa. Kunnanisät olisivat hölmöjä, jos eivät käyttäisi jätemaksua talouden paikkaamiseen, Kuluttajaviraston lakimies Mika Hakamäki sanoo.

Lausuntokierroksella oleva lakiluonnos saattaisi tehdä jätelaskuista kuluttajalle veroluontoisia pakkomaksuja, jotka ovat kuluttajansuojalain ulkopuolella.

Jos Suomeen syntyisi kunnalliset jätemonopolit, kuluttajat eivät voisi tilata jätepalveluita kolmansilta tahoilta.

Yksityistaloudet eivät voisi myöskään riitauttaa palvelun toimitusehtoja. Jos kuluttaja jättää pakollisen laskun maksamatta, kunta voi lähettää sen muitta mutkitta perintään.

Ympäristöyritysten Liiton mielestä kunnille kaavaillut laajat yksinoikeudet uhkaavat jätehuollon uusien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä.

Kaavailtu jätelaki voisi lisätä kaatopaikalle menevän jätteen määrää, koska kunnallisilla toimijoilla on vahva halu jätteenpolttamiseen.

Uuden jätelain pitäisi astua voimaan ensi vuonna.
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Köyhillä ei ole varaa ostaa, eikä siten tule jätettä, mutta koska huono-osaiset ovat nöyriä maksajia niin lisää veroja tullaan heille keksimään.

Äänestä
  • Veroilla turvaan hyväosaisille herkkuja pöytään ja köhät saavat imuroida lattialta muruset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulossa ensivuonna kirjoitti:

Kauppalehdessä:

Kaavailtu uusi jätelaki voisi pahimmillaan johtaa siihen, että jätemaksuista tulisi kunnille lypsylehmä: maksut pidetään suurina, mutta palvelutaso heikkona.

Uhkakuva on olemassa. Kunnanisät olisivat hölmöjä, jos eivät käyttäisi jätemaksua talouden paikkaamiseen, Kuluttajaviraston lakimies Mika Hakamäki sanoo.

Lausuntokierroksella oleva lakiluonnos saattaisi tehdä jätelaskuista kuluttajalle veroluontoisia pakkomaksuja, jotka ovat kuluttajansuojalain ulkopuolella.

Jos Suomeen syntyisi kunnalliset jätemonopolit, kuluttajat eivät voisi tilata jätepalveluita kolmansilta tahoilta.

Yksityistaloudet eivät voisi myöskään riitauttaa palvelun toimitusehtoja. Jos kuluttaja jättää pakollisen laskun maksamatta, kunta voi lähettää sen muitta mutkitta perintään.

Ympäristöyritysten Liiton mielestä kunnille kaavaillut laajat yksinoikeudet uhkaavat jätehuollon uusien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä.

Kaavailtu jätelaki voisi lisätä kaatopaikalle menevän jätteen määrää, koska kunnallisilla toimijoilla on vahva halu jätteenpolttamiseen.

Uuden jätelain pitäisi astua voimaan ensi vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu