Koiramme tekee pikku pissoja kun sille sanoo "ei" tai kun yrittää opettaa sitä, esim. "maahan" sanoessa se vain luimistelee ja lirahtaa samalla vähän pissaa.. Myös kun tulee kotiin sillä saattaa lirahdella, mutta ei muissa tilanteissa. Otimme koiran noin kuukausi sitten, silloin se oli 4kk. Rotu on saksanpaimenkoira. Muutenkin koira on hiukan arka, heti kun sitä kieltää tekemästä jotain niin se alistuu kamalasti ja on aivan raukka.. ei muut koiramme ole näin tehneet.. Mitä voisimme tehdä asialle?
lirauttelu..
ahjkahjkahk
5313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ymmärrän kyllä että kyse on siitä että se pelkää, mutta me emme itse ole sitä ikinä kovasti komentaneet, voisiko olla että sitä on edellisessä kodissa komennettu ja näin ollen pelkää kaikkia ihmisiä? Lähinnä haluisin tietää että mitä asialle voisi tehdä ja miten sen itseluottamus paranisi?
Hei,
Tutustukaa puhtaasti positiivisiin koulutusmenetelmiin.
Esimerkiksi naksutinkoulutukseen. Ne sopivat kaikilla koirille, mutta erityisen hyvin tosi aralle koiralle.
Opettakaa myös ei (tai mieluummin jätä-) komento positiivisin menetelmin. Kannattaa opetella käyttämään vain neutraalia tai iloista ääntä koiran kanssa.
Arka koira vaatii omistajalta erityistä huomiota kielenkäyttöön ja elekieleen. Tsemppiä koiran kanssa.
Muistakaa kehua ja helliä koiraa paljon. Sen suuntaisilla eväillä luulisi että koira oppii luottamaan siihen, ettei sille tapahdu mitään pahaa.
...millään tavalla huomioi lirauttelua,sillä ainakin kieltäminen/nuhtelu pahentaa sitä.
Näillä roduilla se johtuu osin hermostosta,joka on vielä kehittymätön eli pissan tulo on tahatonta,eikä koira voi pidättää sitä.
Liittyy myös alistumiseen,eli todella alistunut koira pissaa alleen tai jopa päälleen ollessaan alistuneena selällään.
Koiraasi on saatettu alistaa aiemmin ja paklitsemalla voit kehittää sen itsetuntoa.
Siskollani oli koira joka lirautteli vielä reilun vuodenkin ikäisenä ja kielsin häntä rankaisemasta siitä.
kun hän uskoi minua niin lirauttelu loppui muutamassa viikossa.
Lirauttelua ilmeni varsinkin koiran innostuessa vaikkapa kotiintulosta.
Eli kotiintulon pitää olla rauhallinen,eikä omistaja saa esiintyä liian innostuneena.
Tällainen koira pitää saada rauhoittumaan ja sama pätee arkaan koiraan.
Täällaisia koiria ei saa lähestyä yli-innokaasti,vaan rauhallisesti ja jos koira innostuu,käännetään selkä ja palkitaan silityksillä heti kun on rauhoittunut.
Lopeta ei-sanan käyttö. Käytä ei-sanaa vain silloin, kun sinun on saatava koira keskeyttämään heti joku sille tselleen vaarallinen asia. Älä huomioi tai sano mitään silloin, kun koira tekee jotain väärin vaan kehu aina oikeasta käytöksestä. Tarkkaile omaa käytöstäsi. Positiivisuudella saat paljon hyvää aikaa, negatiisivuudella ei rakenneta koiraan hyvää suhdetta.
Hyviä linkkejä:
http://poltsi.fi/Liisa/artikkelit/perusteet.html
http://koti.mbnet.fi/tuulen/poro16.htm
http://koti.mbnet.fi/tuulen/itsel.htm
http://www.kolumbus.fi/flagstones/bt/artikkelit/kontaktin_harjoittelu.htm
http://www.kumikana.org/koulutus/johtajuus.htm
http://www.koira.fi/user_files/files/esitteet/opas_koirani_pelkaa.pdf
Onnea koirasi kanssa!
ja se selvästi pelkää, on syy mikä tahansa. Älkää missään tapauksessa kieltäkö, kun vahinko tulee, se vain pahentaisi asiaa, sehän on todella peloissaan muutenkin. Olkaa huomioimatta ja siivoatte. Kannattaa lukea esim T Kaimion kirjoja, niissä opetetaan lukemaan koiraa ja opettamaan positiivisesti kannustamalla, elintärkeätä silloin, kun arka koira. Ei-sana on huono, harva osaa edes opettaa sitä. Ei: mitä se itse asiassa tarkoittaa koiralle? Se tarkoittaa ei minkään tekemistä, mikä on koiralle käsittämätöntä. Mieluummin käyttäkää silloin jotakin positiivista sanaa, että koiran pitää tehdä jotakin, minkä se siis ymmärtää. Jos esim kieltäisitte ei-sanalla, etä ei saa hyppiä. Tehkääkin niin, että käytätte vaikkapa tänne-sanaa, jonka koira voi ymmärtää ja joka tarkoittaa jotakin koiralle, eli se tietää että pitää siirtyä paikasta a paikkaan b. ein tekeminen ei tarkoita koiralle mitään, siksi se on erittäin vaikea omistajien opettaa koiralle, se että toistaa ei sanaa, ei saa koiraa oppimaan sitä.