VAROITUS !

Imatran keskustan alueella pyörii nuoria ( kertovat olevansa Puolasta ja opiskelijoita ) pummaamassa fyrkkaa ovelta ovelle-systeemillä !

Tiettävästi kaupungimme järjestyssäännöt kieltävät kerjäämisen ja kaupustelun ilman kauppalupaa !

Tämän kaltaiseen elikeinoon on syytä suhtautua tietyllä varovaisuudella !

varsinkin wanhukset on tälläiseten ovikello-soittajien silmissä yhtä helppoa riistaa kuin syysriitteeseen jäätyneet pullasorsat ketuille
81111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lappeenrannassa kiertävät. Toissailtana soittivat ovikelloamme, mutta taisivat koiraa pelätä ja juoksivat pois ovelta. On tuollainen "pikkusievä" rotikka, joka pisti nokkansa ovenrakoon, ei ne kerenny kertoa asiaansa, mutta naapuri sanoi, että pyysivät rahaa, olivat muka puolalaisia opiskelijoita.
Eli samaa sakkia.

Äänestä
  • kauppaavat . Ojentaa tuhruisen lapun jossa rahapyyntö yms tuherrusta ??

    Suomessa on puuteenalaisia OMASTAKIN TAKAA tuotipummeille ei ole sijaa majatalossa ???

    Äänestä

Antakaa rahaa ulkomaalaisille tai olette rasisteja. Samaa käytäntöä noudattaa valtio.

Äänestä
  • annan vain ja ainoostaan

    Äänestä

  • KERJÄÄMINEN ON KIELLETTY MYÖS SUOMALAISILTA!

    Äänestä

Osa nuorista on varmasti ihan rehellisin keinoin liikkeellä. Pummaaminen ei kuulu siihen sarjaan kuitenkaan.

Jos nämä nuoret ovat opiskelemassa täällä, niin miksi koulut eivät järjetä näille mahdollisuutta kaupata teoksiaan.

Äänestä
  • ne oikein myy?

    Äänestä

  • Johnny2010 kirjoitti:

    ne oikein myy?

    Niin! Mitäpä tänäpäivänä ei myytäs? Voi vaan arvailla; myydäänhän täälläkin omat rannat,pellot,ym, Ryssille . No ei sentään ovelta ovelle VIELÄ.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mooses Kutuharju kirjoitti:

Imatran keskustan alueella pyörii nuoria ( kertovat olevansa Puolasta ja opiskelijoita ) pummaamassa fyrkkaa ovelta ovelle-systeemillä !

Tiettävästi kaupungimme järjestyssäännöt kieltävät kerjäämisen ja kaupustelun ilman kauppalupaa !

Tämän kaltaiseen elikeinoon on syytä suhtautua tietyllä varovaisuudella !

varsinkin wanhukset on tälläiseten ovikello-soittajien silmissä yhtä helppoa riistaa kuin syysriitteeseen jäätyneet pullasorsat ketuille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu