Kuka päättää?

Onpa hätä ja hoppu:
Omaisemme oli lyhyen aikaa sairaalahoidossa.
Kun sairaalassaoloa aikaa oli kulunut 3 vuorokautta, omaisilta alettiin kysyä, että "joutaisiko / voisiko kyseisen potilaan varsinaiseen hoitopaikkaan sijoittaa jo joku jos hoitojaksosta tuleekin pidempi".
Siis - kerrataan: sairaalassaoloa oli ollut 3 vuorokautta.
Onneksi tuohon rumbaan ei ryhdytty. Mietittiin jo.

Saimme pari vuorokautta tuosta kyselystä, ilmoituksen sairaalasta: ensin tuli tieto kotiutuksesta ja heti sen perään iloinen (totta!) ilmoitus, että lääkäri on tehnyt päätöksen, että tarvittaessa, ei elvytetä kyseistä potilasta!
Haloo!
Kyseinen potilas pystyy kommunikoimaan sanoilla ei ja juu ja niitäkin saattaa sekoittaa, jos ei malta kysyä ja kuunnella pidempään.
Ja omaisten mielipidettä ei kysytty.
Tämä siis tuli tiedoksiantona.

Jäi tuossa mietityttämään, että onko noin kova tarve vanhustenhoitopaikoista. Että tehdään tuollaisia "ei-elvytetä"-päätöksiä potilaalle, joka on muutoin omatoiminen, ei sänkypohjapotilas, virkeä.
Perusteena oli, että kun on niin iäkäs (ei vielä edes 80 -vuotta) ja kun on niin paljon tuota muuta sairautta taustalla.
Just.

Taidanpa alkaa jo pakata laukkua, että meidän perhe lähtee, täältä, ennenkuin lääkäri päättää puolestamme elvytyksen tarpeellisuudesta tai säästösyistä jättää tarpeellisisa kokeita ottamatta. Pelottava visio, mutta tosi.
6317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asia josta kirjoitat on sitä kuuluisaa prioirisointia.

Lääkäri on tehnyt päätöksen omaisestasi.

Tietääkseni sinulla on oikeus nähdä potilastiedot jos omaisesi ei enää kykene hoitamaan itse asioitaan.

Maanantaina valtuusto päättää vanhuspoliittisesta ohjelmasta, johon tämäkin kuuluu.

En tarkoita, että se sisältää priorisoinnista päättämistä.

Äänestä
  • Mikä sairaala oli kyseessä tuossa

    Äänestä

Maanantaina siis päätetään vanhuspoliittisesta ohjelmasta, mutta nimi on. Onnistunut ikääntyminen Imatralla.

http://www.imatra.fi/djulkaisu/kokous/20101422-9.HTM

Tuossa linkki. Avaa sen liitteistä tuo Onnistunut ikääntyminen Imatralla.

Sen 10 sivun toimintaa ohjaavien arvojen jälkeen lukee seuraavasti.

Eri ammattiryhmien eettiset periaatteet antavat ammattihenkilöstölle toimintaohjeita työhön, johon liittyy ammattiasemaan sidottua valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa asiakkaiden elämään. Toiminnassa korostuu erityisesti vastuullisuuden periaate. eettinen toiminta perustuu arvoetiikkaan (mitä hyvää tavoitellaan), normietiikkaan (mikä on oikein/menettelytapa) ja hyötyetiikkaan (mikä on vaikutus/hyöty).

VOISIKO JOKU AMMATTILAINEN SANOA ONKO TÄMÄ SE, MISSÄ HYVÄKSYTÄÄN PRIORISOINTI.

Äänestä
  • Kiitos linkeistä.
    Nyt ollaan enemmän ymmällä.
    Mitäköhän hyvää lääkäri tavoittelee sillä, että lopettaa potilaan sellaisetkin tarpeelliset lääkitykset kuten sydänlääke ja epilepsia lääke!
    Yritin soittaa äsken sairaalaan ja kysyä, että mikä on tämän tällaisen päätöksen takana.
    Korostettakoon vielä, että potilas on kotiutettu, on virkeä, omatoiminen, juo jne...eli ei ole punkanpohjalla oleva.
    Tällä menolla, noilla käsittämättömillä päätöksillä ihan taatusti sitä kohta on.
    Ei ihme, että jatkotoimenpiteenä olivat myös tehneet sitten sen käsittämättömän "ei elvytetä" -päätöksen.

    En viitsi tässä yhteydessä edes ottaa puheeksi kaikkea muuta mikä on todettu ja mikä varmaan ensi viikolla todennetaan.
    Näköjään ei se riitä että luottaa hoitopaikkaan ja heidän asiantuntevuuteen, tässä pitää olla arvaaja, lääkäri, lääkärihoitaja.
    Palataan, kunhan ollaan tavoitettu vars. lääkäri ja kysytty MIKSI?
    (kun noiden lääkkeiden poisjättämisellä ei ole mitään järkeä...mitään sellaista sairautta ei ole, mikä pahenisi sydänlääkkeitä syömällä tai etenkään epilepsialääkkeitä syömällä).
    Älkää sairastuko hyvät kanssaihmiset!
    Pysytään terveinä!

    Äänestä

  • elämästämme kirjoitti:

    Kiitos linkeistä.

    `Hurjaa on luettu teksti . Täytyy vain toivoa ettei sairastuisi ja joutuisi ainaskaan HHS laan ja LPRS ssa saa sitten MRS pakteerin !! Hyvä vaan ei mitenkään?? Katsokaa omaiset,että onko omaisenne epikriisin yläkulmaan merkattu pieni punainen sydän.Se on se merkki ettei omaistanne elvytetä jos tarvis vaatisi.

    Äänestä

  • Hyötyetiikka olkoon sitten se priorisointi, jos niin halutaan. Hyötyetiikka sopii kaikille. Suomessa on hyvä sanonta turhan saa pyytämättäkin. Kaikesta huolimatta normiet ja arvot ovat hoitotyön perustat jatkossakin. Kaikki hoidetaan. Hoitotyössä tavoitteena on potilaan parhaaksi ja hyväksi toimiminen. Hoidon vaikutusta ja hyötyä seurataan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elämästämme! kirjoitti:

Onpa hätä ja hoppu:
Omaisemme oli lyhyen aikaa sairaalahoidossa.
Kun sairaalassaoloa aikaa oli kulunut 3 vuorokautta, omaisilta alettiin kysyä, että "joutaisiko / voisiko kyseisen potilaan varsinaiseen hoitopaikkaan sijoittaa jo joku jos hoitojaksosta tuleekin pidempi".
Siis - kerrataan: sairaalassaoloa oli ollut 3 vuorokautta.
Onneksi tuohon rumbaan ei ryhdytty. Mietittiin jo.

Saimme pari vuorokautta tuosta kyselystä, ilmoituksen sairaalasta: ensin tuli tieto kotiutuksesta ja heti sen perään iloinen (totta!) ilmoitus, että lääkäri on tehnyt päätöksen, että tarvittaessa, ei elvytetä kyseistä potilasta!
Haloo!
Kyseinen potilas pystyy kommunikoimaan sanoilla ei ja juu ja niitäkin saattaa sekoittaa, jos ei malta kysyä ja kuunnella pidempään.
Ja omaisten mielipidettä ei kysytty.
Tämä siis tuli tiedoksiantona.

Jäi tuossa mietityttämään, että onko noin kova tarve vanhustenhoitopaikoista. Että tehdään tuollaisia "ei-elvytetä"-päätöksiä potilaalle, joka on muutoin omatoiminen, ei sänkypohjapotilas, virkeä.
Perusteena oli, että kun on niin iäkäs (ei vielä edes 80 -vuotta) ja kun on niin paljon tuota muuta sairautta taustalla.
Just.

Taidanpa alkaa jo pakata laukkua, että meidän perhe lähtee, täältä, ennenkuin lääkäri päättää puolestamme elvytyksen tarpeellisuudesta tai säästösyistä jättää tarpeellisisa kokeita ottamatta. Pelottava visio, mutta tosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu