Kohtutulehdus ja leikkaus

collieneiti

Collienartulleni tuli heti juoksun jälkeen kohtutulehdus, tai alkava sellainen, jota hoidettiin ensin antibiootein, mutta sitten päädyttiin leikkaamaan. Leikkaus oli ajoissa, kohdussa oli vasta vähän märkää. Nyt kolme päivää leikkauksen jälkeen koira on ilmeisesti jossain määrin vielä kipuinen. Särkylääkettä se saa iltaisin ohjeen mukaan liuoksena. Ja tietysti antibiootteja. Sen liikkuminen on vaivalloista, ei siis halua liikkua, vaan jumittaa toisinaan pissillä käydessä. Suurin ongelma on kuitenkin se, että se ei syö kuin ihan vähän, liian vähän... Haavan hännänpuoleisesta päästä, sentin matkalta, tihkuu aavistuksen jotain nestettä, ei verta. Kaikki tikit ovat itsestään sulavia.

Millaisia kokemuksia teillä on leikkauksen jälkeisestä paranemisesta? Kuinka kauan paraneminen on kestänyt? Entä ruokailu, milloin ruoka on alkanut maistumaan? Ensimmäinen ulostaminen leikkauksen jälkeen, milloin, miten se onnistui?

Tiedän, että paraneminen ei tapahdu hetkessä, mutta silti.....

4

4165

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiriensa emäntä

      Meillä jouduttiin hätäleikkauksella poistamaan koiralta kohtu ja munasarjat märkäkohdun vuoksi syksyllä. Koiramme oli liian hyvin kipulääkitty, ja onnistui saamaan tikit pettämään, joten haava tyräytyi, ja jouduttiin uudestaan avaamaan viikon päästä. Meillä siis oli koira jo leikkausta seuraavana päivänä kuin normaali, eli toisen leikkauksen jälkeen emme enää antaneet kipulääkettä lainkaan.

      Kakkahan se yleensä viimeiseksi tulee. kannattaa kuitenkin ehkäistä sen kovaksi muodostuminen, jos ei ala kuulua, tai koira ei muuten vain kivuiltaan pysty kakkaamaan, niin laksatiivin käyttö voisi olla hyvä ratkaisu. Lyhytaikaisesti siitä ei ole haittaa.

      Mutta siis, toipuminen on toki yksilöllistä, Mutta omat koirani ovat aina toipuneet nopeasti, jos vertaan vaikka itseeni. Eli, jos ei kakki perustoiminnot toimi noin vuorokauden päästä edes jollain laillas, niin huolestun, ja alan tarkkailemaan mm. lämpöjä tarkemmin.

    • Justiina täti

      Voisi sanoa että koira on noin viikon verran
      apea ja todella sairaan oloinen, väsynyt aivan kuin ihminenkin jolla on haava vatsassa.
      Kudosnesteen vuotaminen ei ole vaarallista, muista pitää haava puhtaana, kuivana ja ilmavana.
      Mittaa koiran kuume (normaali on 38,5 ) todella kova kuume on jo 40 ja alilämpö 38.
      Antoiko lääkäri ohjeita haavan hoidosta. jos kudosnestettä vuotaa suihkuta haava ja putsaa se Petadinella (pullossa on ohje)
      Jos koira ei ole terve viikon päästä tai sillä on kuumetta vie heti lääkäriin.

    • collieneiti

      Haava parani ajallaan, ei mitenkään nopeasti ja vielä yhteen sulamattomaan tikkiin tuli myöhemmin pieni märkäpaise. Ulkopuolelta kaikki ollut ok jo kauan, mutta sisäpuoli ei ole kunnossa. Siis jostain syystä vatsa meni sekaisin ja sille ei pysty antamaan ehkä koskaan enää nappulaa, ei hypoallergeenistakaan. Se on syönyt Primperan kuureja ja Omeprazolia, jotka nyt viikon verran ovat olleet pois käytöstä, sekä vieläkin saa Stomaxia ja Tehobaktia. Syö kaura-broilerivelliä ja koirapuuroa. Ja kun tuota nappulaa ei voi antaa pitäisi siirtyä kokonaan puuro ym. linjalle ja yrittää ujuttaa tuo pääruokana ollut kauravelli pois. Kysymys kuuluu paljonko määrällisesti (noin ) pitää 16,5 kg koiralle antaa puuroa, että se saa tarpeeksi ruokaa? Vitamiini- ja kalkkilisä tietysti paketin ohjeen mukaan ja öljy lisäksi.

      • Nartun emäntä

        Meillä parani muutamassa vrk:ssa, ell:n ohjeiden mukaan sai liikkua jos oli sillä mielellä...ja niinpä se liikkuikin.
        Lienee yksilöllistä sitten tuo. Tikit tosin eivät olleet sulavia vaan ne poistatettiin erikseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      394
      1056
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      327
      1046
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      905
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      82
      807
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      772
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      666
    8. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      651
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      650
    Aihe