Jos minua lyötäisiin puukolla rintaan tekisin kaikkeni että saisin hyökkääjän vaarattomaksi, oli hän sitten kuka tahansa. Ruumis tulisi, joko minun tai hänen, siinä ei lakikirjaa luettaisi kun elämästään taistelisi. Auer on syyllistynyt korkeintaan hätävarjelun liiotteluna tehtyyn kuolemantuottamukseen erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa, korkeintaan vuosi ehdollista olisi oikea tuomio!
Ulvila, itsepuolustusta!
Tosi on
13404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ai kun lyödään puolitajuttomana henkitoreissaan makaavaa uhria vielä muutaman kerran halolla päähän (tapon viimeistely) se on mielestäsi "hätävarjelun liioittelua", jonka jälkeen peitellään jälkiä ja keksitään tarina ulkopuolisesta murhaajasta?
FBI:n purkamalla hätäkeskus-ääninauhalla (perheen 9v tyttären ollessa tuolloin puhelimessa) uhri ääntelee vielä henkitoreissaan samalla murhaaja "liioitellen hätävarjelee itseään" hokee "Kuo-le! Kuo-le!", ja iskee uhria tylpällä esineellä päähän niin kovaa, että kallo murtuu (joka osoittautui myöh. tutkinnassa takkapuuksi ja kuolinsyyksi sen aiheuttama kallovamma).
Myöhemmin vielä Auer syyllistyi perättömään ilmiantoon yrittäessään saada poliisin huomion keskittymään porilaiseen näyttelijään, joka johtikin tämän vangitsemiseen, maineen tahraantumiseen ja henkisiin ja taloudellisiin kärsimyksiin.
Se on tuo ihmismuisti mielenkiintoinen: tekijä "muistaa" hyvin yksityiskohtaisestikin kaikki muut, keksityt jutut ja poliisitutkintaa harhauttavat tarinat, vaan ei sitä, että olisi itse tehnyt jotain kauheaa. Tarkoitan vain, että ellei ihminen todella muista mitään tapahtuneesta (omaa osallistumistaan rikokseen), miksi ihmeessä se "muistaa" jotain mitä EI OLE koskaan tapahtunutkaan rikoksen aikana?
Ymmärtääkseni tuota kaksitavuista sanaa ei ole saatu selvitetyksi tarkoin. Siis nauhalta on tuotu esiin UO-LE ja tuosta on päätelty hänen sanoneen;- Kuole.
Jos nauhalla kuultava ääni on epämääräistä, niin tuosta kuultavasta äänestä/sanasta voi yhtä tarkasti muodostaa sanan ;- KUO-LEN.
sitä on kestänyt kauan, ehkä pari tuntia, uhrissa ja sängyllä oli vanhaa ja uutta verta. voiko olla siinä kunnossa (luultavasti makasi sängyssä tai lattialla) että pystyisi käymään naisen päälle joka kaiken lisäksi oli isompi ja ehkä voimakkaampikin, johtuen miehen invaliditeetista. eli nainen hiljensi miehen (viimeisesteli murhan), olisiko enää tarvinnut muuta kuin siksi että mies ei olisi voinut todistaa naisen syylliseksi, siksi syntyi tarina "huppumiehestä".
ammattilaiset toimesta ja sana on ...uole.... ja sä pystyi tosta vain sanomaan että siellä on sana ...kuo-len... LOL
Huomioiden äänen taso ja tilanne, niin tutkijoidenkin näkemys on olettamus.Ihminenhän monasti vaikeassa tilanteessa muuttaa sanan alku tai loppu painotusta.
todennäkösesti selvinny vähemmällä tuomiolla...kun hänellä oli hyvä syy itsepuolustukseen jos mies kerta löi puukolla ensin...isku olisi voinut olla tappava kun puhkaisi kerta keuhkonkin...
Sitä en tosin ymmärrä miksi uhri piti käydä vielä erikseen tappamassa kun ilmeisen vaarattomassa tilassa hän jo oli kun poliisit soitettiin...ja tunnisti vielä kaiken kukkuraksi valheellisesti täysin väärän henkilön tekoon syyllisenä...se jos mikä on törkeä teko...täytyy olla tosi itsekäs kun ei välitetä vaikka syytön istuisi linnassa hänen puolestaan kunhan oma nahka säästyy...täytyy olla kyllä jotain pahasti vialla siellä korvien välissä...
Vieläkö joku uskoo sen tarinasepon uusimpia selityksiä kaiken niiden tarinoiden jälkeen mitä on männä vuosina tullut sepittäneeksi..
oli vahvempi? vainajalla oli toinen jalka puujalka, no ehkä käsissä oli voimaa mutta mutta.... ....
ja tuskinpa pienellä akateemisella (mies) mitään voimia on, ja vaimo on ollut silmittömän raivon vallassa jolloin voimia löytyy kummasti.
oli se etsitty lyömäase ?
kertoivat lyömäaseesta ?
heitit huulena tuon itsepuolustuksen, koska mies oli kaiken todennäköisyyden mukaan nukkumassa tai tietämätön uhkaavasta vaarasta.
Jostain ihmeen syystä nuo naisten suorittamat murhat vaan tuppaa muuttumaan itsepuolustukseksi kaikkien mahdollisten lieventävien asianhaarojen vallitessa.
Aikamoista ristiinpuhumista, kun ei muista tappaneensa, mutta muistaa, että mies aloitti. Valikoiva muisti, kuten siinä kuuluisammassa puukotusjutussa.
Kuka sanoi, että Lahti löi Aueria puukolla rintaan? Lehtijuttujen perusteella lyönti ei ollut Lahden tekemä, todennäköisesti sen teki Auer itse.
(kyseessä tapauksessa kyse on juuri takkahuoneesta, ei makuuhuoneesta) ja joku lyö rikki takkahuoneen ikkunan (joka aiheuttaa voimakkaan äänen) niin singahdan ylös sillä sekunnilla enkä jää makaamaan sänkyyn puukotettavaksi.