Huomasin äskettäin, että lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula on esittänyt lausunnossaan, että avoimesta adoptiosta säädettäisiin lainsäädännössä. Ks.
http://www.lapsiasia.fi/nyt/tiedotteet/tiedote/view/1488739
Esitetyn perusteella ymmärsin, että sijaisperheisiin adoptoimista haluttaisiin tukea, mutta lapsiasiainvaltuutettu olisi ilmeisesti tiedostanut joitakin nykyisiä adoptiolainsäädännön ongelmia, koska haluaa adoptiolakiin kirjattavan myös biologisten vanhempien oikeuksista adoption jälkeen. Tarkoitetaanko tällä mahdollisesti heikkojen adoptioiden palaamista lainsäädäntöön, jos esimerkiksi seuraava hallitus ja eduskunta toteuttaisi esityksen? Tällön tällä menetelmällä adoptoineet joutuisivat huomioimaan vanhemmuudelleen asetetut rajoitteet ja tapaamisoikeus- ja tiedonsaantivelvoitteet.
Lapsiasianvaltuutettu palauttamassa heikkoja adoptioita
2
402
Vastaukset
- Odottava.
Ainakin osittain tervetullut uudistus ja nimenomaan a-lapsia ajatellen. Nykyisin monissa tapauksissa (poikkeuksia tietenkin on) lapsilta pyritään katkomaan kaikki ulkopuoliset pysyvät ihmissuhteet, jopa pelan toimesta tähän kannustetaan aktiivisesti.
Monet a-lapset ovat menettäneet kaikki biologiset sukulaisensa ja uusien, aboption kautta tulleisiin sukulaisiin ei saa muodostua mitään kiinteitä ystävyyssuhteita.
Aikuistuttuaan monet a-lapset joutuvat näin "tyhjän päälle", kun ei ole lapsuuden- nuoruudenystäviä lainkaan, ei läheisiä sukulaisia, joiden puoleen kääntyä elämän eri tilanteissa, siis juuret puuttuvat.- mikko_n_75
Sen ymmärrän, että tällä hetkellä voi olla sellaisia ikäviä käytäntöjä, että adoptiolapsen yhteydenpitoa biologisiin sukulaisiin rajoitettaisiin ja esimerkiksi luvattu viestien välittäminen adoptionjärjestäjän kautta katkaistaisiin, mutta tuo kielto muodostaa ystävyyssuhteita uusiin adoption kautta tulleisiin sukulaisiin tuskin pitää paikkaansa.
Tilanne on ennemminkin niin päin, että adoptionjärjestäjän intresseissä adoptiolapsen integroituminen adoptiosukuun olisi nimenomaan tärkeällä prioriteetilla, mutta adoptiovanhempien suvut itse eivät lasta hyväksyisi. Näin voi käydä ainakin kansainvälisissä adoptioissa, joissa lapsen ihonväri ja muu ulkonäkö kielii ulkomaalaisesta taustasta. Isovanhemmat saattavat esimerkiksi haluta kesähuvilan menevän perintönä niin, että biologiset lapsenlapset saisivat periä sen ilman jonkun eteläisestä Afrikasta tai Kiinasta kotoisin olevan adoptiolapsenlapsen pääsyä osalliseksi. Tällainen on lakiosien periytymistä lukuunottamatta mahdollista hoitaa laillisesti testamentilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 457859
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/875419Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593859Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu913829- 983569
- 553203
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod743182Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint342578IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2112252- 521688