Noudatatko suositusta?

Tänään pimenee - Earth hour sammuttaa valoja ympäri maailmaa


Monet valot sammuvat tänä iltana myös Suomessa puoli yhdeksältä illalla. Silloin alkaa maailmanlaajuinen Eart Hour- eli Maan tunti -tapahtuma. Valot ovat sammuksissa tunnin.

Ympäristöjärjestö WWF:n organisoimalla tempauksella halutaan kannustaa ihmisiä miettimään omaa energiankulutustaan ja sen vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen.

Ensimmäinen Earth Hour järjestettiin Australiassa vuonna 2007. Viime vuonna 88 maassa ja yli 4000 kaupungissa sammutettiin valot tunniksi. Mukana oli satoja miljoonia ihmisiä.

Valot on tarkoitus pitää poissa päältä klo 20.30.-21.30. paikallista aikaa.

WWF toivoo mahdollisimman monen suomalaisen osallistuvan Maan tuntiin.

STT-IS

- aiotko sinä osallistua? Itse en.
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

en

Äänestä

Olen normaalistikin sen verran vähäenerginen ja kulutukseni painopiste on roimasti muualla kuin valaistuksessa joten en viitsi leikkiä.

Hyvä herätellä niitä jotka eivät muuten asiaa ymmärrä.
Tukin kantaa hedelmää mutta yrityshän tuokin on.

Osalle porukkaa tuo pimennys toiminee sielunhoidollisesti?
Oltiin pimeässä. Olen tehnyt osuuteni ja jatkan entisen mallin rälläystä.

Äänestä
  • Hyvin sanottu, että tietämättömillä toimii sielunhoidollisesti. Paremmin ei kait keksi sanoa, vai keksiikö joku vielä paremmin.

    En minäkään sammuta valoja. Valonkulus nyt on niin pientä, että sillä ei ole osaa eikä arpaa ko. asiassa. Pannaas saunomien sähkölämmitteisissä saunoissa poikki, ja lämmitykset pois. Kenttien talvilämmitys on ihan turhanpäiväistä. Lähedetään sieltä turhemmasta päästä.

    En sammuta valjoa, teen kirjanpitoa silloin.

    Äänestä

jos se sopii tilanteeseeni ja aikatauluihini. Jotain valoa vaativaa olin aikonut tänä iltana kotona tehdä.
Jos osallistun, niin kannanottona.
Vähän vierestä: En asu täysin kaupunkimaisessa ympäristössä, mutta minullekin täydellinen pimeys kyllä on sellaista ylellisyyttä, että tuskin koskaan pääsen siitä nauttimaan. Mikäli asuisin kaupunkikeskustassa ja määrätyllä kellonlyömällä lähes kaikki valot pimenisivät, niin olisi se kyllä aika vaikuttavaa ilman mitään sanomaakin, mielelläni kokisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Tänään pimenee - Earth hour sammuttaa valoja ympäri maailmaa


Monet valot sammuvat tänä iltana myös Suomessa puoli yhdeksältä illalla. Silloin alkaa maailmanlaajuinen Eart Hour- eli Maan tunti -tapahtuma. Valot ovat sammuksissa tunnin.

Ympäristöjärjestö WWF:n organisoimalla tempauksella halutaan kannustaa ihmisiä miettimään omaa energiankulutustaan ja sen vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen.

Ensimmäinen Earth Hour järjestettiin Australiassa vuonna 2007. Viime vuonna 88 maassa ja yli 4000 kaupungissa sammutettiin valot tunniksi. Mukana oli satoja miljoonia ihmisiä.

Valot on tarkoitus pitää poissa päältä klo 20.30.-21.30. paikallista aikaa.

WWF toivoo mahdollisimman monen suomalaisen osallistuvan Maan tuntiin.

STT-IS

- aiotko sinä osallistua? Itse en.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu