Suosittelen kaikille Cesar Millanin ja Jan Fennellin ystäville luottavaksi Patricia B. McConnellin kirjaa Hihnan toisessa päässä. Onnistuin saamaan sen vihdoin käsiini ja ahmaisin kertalukaisulla. Sitä ei tosin kaupoista enää suomenkielisenä saa, mutta kirjatosta löytynee. Todella mielenkiintoinen tekele!
Kirjasuositus
K
15236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kiitti vinkistä, K! En ole aiemmin kuullut tuosta, mutta alkoi kiinnostaa kun kirjoitit siitä.
Miten on muuten talvi mennyt tikkujalkaukon kanssa?
Sinua vähän ajattelinkin, kun kirjaa suosittelin. ;) Kerrohan sitten, kun olet lukenut, mitä mieltä olet!
Talvi on mennyt vähän niin ja näin, kun on ollut niin kylmä, ettei tikkujalkaukko ole kauaa ulkona viihtynyt. Muutimme sen kanssa kuukausi sitten uuteen kaupunkiin, ja samalla laumamme kutistui vain meihin kahteen. Välillä surettaa, kun mietin mahtaako koiru kaivata eksääni, ja eksäkin surettaa, kun tiedän hänen varmasti kaipaavan koirua. Hyvin pikku ukkeli näyttäisi kuitenkin ympäristön vaihdokseen sopeutuvan; ihan oma iloinen, rauhallinen ja utelias itsensä se on ollut. Ainoa, mitä olen huomannut on se, että kun joskus otan sen syliin tähyillessäni ikkunasta ulos, se alkaa haukkua kadulla kulkevia koiria. Sellaista se ei koskaan entisessä paikassamme tehnyt.
No, lähellä on loistava koirapuisto ja muutenkin hyvät ulkoilumahdollisuudet, ja kevät on tulossa! Luulenpa, että tikkujalkaukko ja minä tulemme olemaan hyvin tyytyväisiä uuteen elämäämme. :)
Mitäpä sinulle ja hurjalle meksikaanolle kuuluu?
Harmin paikka että isompi ukko on poistunut takavasemmalle, niin sanotusti. Joku ajattelija voisi tästä veistää fraasin "Miehiä menee ja tulee, mutta koira pysyy." :-D
No, ei kait nyt niinkään, sitten kun se oikea mies osuu kohdalle. Hyvä etten melkein kirjoittanut "koira" tuohon "miehen" tilalle, alkaa termit mennä sekaisin. Koirat ja kissat, miehet ja naiset... Joo. ♥
Olen mäkin miettinyt, että mitä meksikon pappa tuumaisi jos kämppään muuttaisi ihmisäijä. Onhan se tavannut joskus muutaman miehen, joita olen tapaillut mutta ei ole sama asia kuin "reviirillä" asuminen, hehe. Viimeksi kun yksi ystävämies pimpotti ovikelloa ja seisoi oven takana, meksikon sovinisti kiihtyi ravaamaan kehää kämpän ympäri häntä pörhöllä ja niska jäykkänä kuin valmiina härkätaisteluun...:D
Talvi otti koville meksikon ihmeellä, sillä puhkesi taustalla oleva autoimmuniteettisairaus pintaan ja se oli aika raskasta meille molemmille, mutta sai heti siihen kortisoonikuurin ja on tokennut siitä aika ok.
Vaikka ukkelilla on pappailua jo..., niin yhä keksii kommervenkkejä ja protesteja jos niikseen tulee. Ulkona kun oli loskaa ja kylmää, ei uppiniskaisena halunnut jatkaa lenkkiä kuin kulman taa ja takaisin sisään, sitten päästyään sisälle kusaisi mukavasti lämpimän kuivaan lattiaan... Ärisi samalla kuin mikäkin äreä pikku pappa, mutta kipitti kyllä nuoren räggärin tapaan rötöspaikalta pois...
Terkkuja meiltä sinne, meksikon ukolta unisia sellaisia...!
Hupsista, melkein unohdin vastata, kun en heti niin tehnyt.
Se on totinen tosi, että koira pysyy, oli mikä oli. On ihanaa tietää rakastavansa tätä oliota viimeiseen hengenvetoonsa asti! Siitä ei ole kerrassaan mitään epäselvyyttä. Kunpa ihmisten rakastaminen olisi yhtä helppoa.
Voi miten ikävä kuulla, että meksikolaisesi on sairastellut. Toivottavasti se jatkaa tokenemistaan! Onneksi kesä on tulossa ja se ehkä viitsii käpötellä kauemmas kuin kulman taa. Samanlainen minunkin pikku-ukkoni on jos sataa: onneksi kuset sentään liritetään ulos heti oven viereen ja vasta sitten juostaan kiireen vilkkaa takaisin sisälle.
Tuli noista koirasi ärinöistä mieleen eilinen. Olimme olleet koko päivän menossa, ja pikkuinen oli ihan simahtamispisteessä illalla. Makoilin sängyllä nojaillen toiseen käteeni, kun se tuli siihen viereen istumaan, laittoi päänsä kaulalleni ja nukahti. Vähän ajan päästä se heräsi ja oli selvästi ihan hämillään ja ärtynyt, kun oli sillä tavalla istualtaan nukkunut ja vielä niin hempeässä asennossa. Oikein äristen piti siirtyä sängyn toiseen laitaan koisimaan. :)
Niinpä, ihmisten rakastaminen... Ja kun se rakkaus ei aina riitä tai se on epäsuhtaista. Ja ei edes mennä uskollisuuksiin.
Mutta koira on vierellä.
Teidän iltatuokionne kuulosti ihanan herttaiselta. Hymyilytti. :)
Se meksikolaisen kusemisjuttu on vielä tavallaan liitoksissa autoimmuniteettisairauteensa, sen ollessa päällä reaktiot/refleksit/ynnä muut kärsivät ja pidätyskyky ei ole samaa kuin normaalisti. Tämä johti muun muassa siihen, että ukkeli liri alleen sängyssä (mitä ei koskaan tekisi terveenä ollessaan) ja sairauden ollessa pahimmillaan, teki sitä melko lailla joka yö. Kuitenkin pikku-ukon oli parasta nukkua sängyssä vieressä, koska sairauden takia oli välillä "ulalla" ja hämmentynyt että kivuissaan, joten eihän mun sydän sallinut pistää ukkelia muualle, ei siinä tilassa.
Tämä sänkyynkusemispuuha johti sitten pieneen ylityöllistykseen osaltani..., etenkin kun minulla ei ole pesukonetta. Oli näet niin, että jos ukkeli kusi pahimman kautta, niin siinä menivät sitten samalla sekä peitto, lakanat että lakanoiden alla oleva välipehmuste välisuojineen märiksi. Sitten ei muuta kuin peittoa ja lakanoita eteisen lattialle odottamaan alakerran yleisen pesutuvan koneeseen pääsyä röykkiönä... ja vesisangot sänkyyn niihin välipehmustelevyn märkiin kohtiin eli ne kohdat likoamaan sankoihin. Tällaista pientä aktiviteettia yöllä ja lopulta sänky näytti aika lailla karulta, ilman mitään täkkejä ja sangot märissä länttikohdissa. Siihen sitten jatkamaan unia...!
Aika farssiksihan se meni, muistan nukkuneeni noin viikon (pahin vaihe sairastumisessa kesti tuon ajan) ajan öitä sängyssä, jossa ei enää ollut mitään täkkejä ja jossa ei voinut kääntyä nukkumaan kunnolla, kun sangot olivat tiellä. Nukuin sitten toppatakki päällä ja ihme asennoissa, pikku-ukko vierellä. Tästä kun olisi saanut kuva, niin huh huh.
Kaikista karuin aika oli ehkä tässä sänkyepidodissa se, kun en enää jaksanut yöllä alkaa heittää lakanoita veke ja alkaa liotuspuuhia sankojen kera aamuyöstä (kun tätä oli yön toisensa jälkeen tehnyt... vähitellen alkaa yötyö veroittaa) ja ajattelin että anti mennä, jatketaan unia. Aaamulla sitten muistan ajatelleeni, herätessäni kusen hajun ja kusisten lakanoiden seasta ja huomatessani että itsekin haisin samalta ja toppatakkikin oli alkanut haista ja lopputulos oli ummehtuneen väljähtynyttä ödööriä, niin tosiaan ajattelin että "No nyt tiedän miltä spurguista tuntuu aamulla..." :D
Hajut on pesty joo ja nyt ukkeli on paremmalla mallilla vointinsa kanssa, mutta yhä saattaa yllättää sänkyyn ja täytyy sanoa, että nyt voi olla että ukkeli voisi nukkua sängyn vieressä, koska on muutoin aika lailla itsensä (eli ei hätäänny) ja olisi mullekin vähemmän jänskätettävää, että onko tässä taas nyt "hyvä" yö vai "huono."
Terv. Spurguilun läpikäyneet. :D
Voi ei, nauroin ihan kyyneleet silmissä teidän spurguilujanne! :D Eipä silti, eihän se varmasti tippaakaan hauskaa ole ollut, päin vastoin. Varmasti hirveää nähdä elämänkumppaninsa hädissään ja sekaisin.
Mekin tulimme eksän kanssa pyöriskelleeksi kusessa, kun naapurin koira oli meillä hoidossa ollessaan lirauttanut sänkyyn yöllä. Lammikko oli niin suuri, että varmaan omakin karvakuono oli seurannut esimerkkiä. Piti heittää koko kallis petari menemään, kun pelkäsimme, että tuo alkaa merkata vieraan koiran hajua(naapuri, pentele, vain nauroi jutulle). Eli oman, tosin hyvin pienen, osamme olemme mekin kusisena heräämisestä saaneet.
Ihan en kyllä tuota tajunnut, että miten sängyssäkin voi olla jotain ämpäreissä likoamassa... :D Auttaisikohan yhtään, jos levittäisi lakanan alle ison muovin, niin ei sitten tarvitsisi pestä muuta kuin lakanat?
Huumori on rankoissakin jutuissa usein raikas juttu, ei tunnu sitten niin raskaalta. Että ihan voi nauraa ja näin. ;-)
Ne sangot oli sen petauspatjan ja sen alla olevan ison ei-niin-vain-siirrettävän vaahtomuovin (tai vastaava materiaali) koiran liruttamien kohtien alla, siis niin että ne petarin ja/tai allaolevan osion kohdat likosivat sangoissa. Dippityyppisesti.
Ja ei tuo vielä mitään... Kuule sitten kävi vielä niin tuon jokseenkin hillittömän spurguviikon aikana, että tultaessa viikonvaihteeseen elikkä lauantai-aampupäivällä kun sangot oli taas yön jäljiltä sängyssä ja karu oli muutenkin sängyssä ilman täkkejä ja muita rekvisiittoja, että juuri kun olin vaihtamassa ämpäriä liotukseen niin tsa daa puhelin soi ja kas vaan, sukulaiset ilmoittavat olevansa Justiin alaovella! Tässä vaiheessa ajattelin että ei.... Nyt ei löydy enää sketsisarjasta kohta tätä menoa.
Paras kohta tuossa oli se, että kämppä kun on pieni, niin se sänky on vielä keskellä kämppää... ja eteisessä oli röykkiö pesuun menevää lakanasettiä ja täkkiä..., pienessä paniikissa tiesin ettei näitä kämpän kondiksia ehtinyt hoitaa suit sait, kun suku odottaa alaovella..., joten änkesin täkki- ja lakanaröykkiön kylppäriveskiin "piiloon" suihkuverhon taakse. Samalla huomasin että vessapaperi oli loppu, totaalisen loppu enkä ehtisi hakea lähikaupasta sitä nyt..., joten mielessä ajattelin että toivottavasti eivät VAAN mene vessaan. Tiesin että jos sanoisin yksikantaan "WC on tukossa, sinne ei voi mennä" niin oitis miespuolinen sukulainen haluaisi nähdä, mistä tukos puristaa. Joten toivoin vain, ettei vessaan tulisi kellään tarve.
Onneksi tilanne hoitui ookoosti, avauduin että tällaista tämä nyt on, kun koira on ollut sairaana ja että voisihan sitä ilmoittaa siitä visiteeraamisesta hieman ennen H-hetkeä, niin sanotusti. Hehe.
Kukaan ei mennyt (onneksi) vessaan.
Miten pääsiäisen vietto sujuu teillä? Meillä rauhallisesti, käytiin kaupassa ja ostin mm. lisää pyykinpesuainetta. :D
Voi elämä! :D Ei saa naurattaa näin yön pimeinä tunteina väsynyttä ihmistä! Koirakin ihmettelee hysteeristä hekotustani. En voi käsittää miten sinne dippisankojen sekaan on mahtunut ihminen ja pieni koirakin nukkumaan, mutta jotenkin onnistun silti näkemään teidät sieluni silmin siellä köllöttämässä...
Meillä on myös rauhallinen pääsiäinen tiedossa, kun en ehtinyt oikein reagoida näiden juhlapyhien saapumiseen. Eipä silti, minulle jokainen päivä on pyhä ja myöskin yhtä juhlaa, kun tuon ihanan veijarin kanssa elelen hissuksiin. Jos sää vain sallii, käynemme koirapuistossa tai jossain muualla käpöttelemässä, täältä kun vielä löytyy tutkimattomia alueita. Siis tuskin mitään alkuasukkaiden asuttamia, mutta sellaisia, joihin emme ole vielä tutustuneet.
Meillä on tällä hetkellä treenauksessa pari uutta temppuakin: ontuminen ja kieltävä päänpudistus. Pikku tyyppi oppi juuri pari päivää sitten avaamaan hiukseni, mikä on tehnyt tuttaviin suuren vaikutuksen. Parhaat temput syntyvät näköjään, kun seuraa mitä tuo pirulainen tekee sulaa piruuttaan ja palkitsee oikealla hetkellä. :)
Ohhoh, nuo ovat aika erikoisia temppuja, tosi hyvin pikkuinen vetää jos osaa/oppii nuo. :) Ihan uusia temppuja, en ole aiemmin kuullut tuosta ontumisjiposta taikka tukan avaamisjutusta. Sulla on siellä showmies!
Ei hitsi, nyt alkoi naurattaa, kun huomasin (meksikaano on sylissä ja nyt hamuaa sänkyyn päin, varmaan olisi kiva tehdä taas pieni liritemppu, heh) että ukkelilla on tekemääni ja aiemmin hällekin antamaani rahkajuttua kulmakarvoissaan! On jotenkin ollut siis aivan uppeluksissa syömässä. Sen pöytätavat tuntien... ei ihme.
Hyviä ja hauskoja öitä teille!
Kirjoitin tuossa yksi päivä sinulle pitkän vastauksen, mutta onnistuin kadottamaan sen. :( No, nyt kirjoitan uudella innolla, koska ontuminen alkaa sujua! Jee! Temppu ei tosin ole omaa keksintöäni kuten tästä näet:
http://www.youtube.com/watch?v=t5WEl3ob1O0
Hiusten avaamistemppu taas syntyi ihan vahingossa, kun tuo riehuessaan kiskoi hiuslenkin päästäni ja tajusin palkita sitä. Kun nyt kumarrun ja sanon: "Avaa hiukset", se nousee takajaloilleen, ottaa tukea päästäni ja kiskoo lenkuran hellästi irti. Se on aika sööttiä. :)
Kieltävän päänpudistuksen idea ei ole oikein showmiehelle vielä auennut, mikä epäilemättä johtuu omista puutteellisista koulutustaidoistani, mutta eiköhän se siitä.
Vai on ukkelisi pöytätavoissa parantamisen varaa? :) Minulla on täällä sellainen hienohelma, että. Toisinaan, kun sitä ei huvita syödä kuivamuonaa, mutta ole lisännyt joukkoon jotain herkkua, se erottelee siististi nappulat pinoon kupin viereen ja syö vain parhaat palat.
Juuri tultiin ukkelin kanssa pääsiäiskäynniltä perheen luota. Piti kirjoittaa jo aiemmin, mutta sitten ajattelin että rauhassa parempi pistää viestiä. :)
Täällä on nyt huolta tuosta ukon kunnosta, kun on alkanut vaikuttaa siltä, että sillä saattaisi olla jäsenissä sairauden, kortisoni-"myrkkykuurin" ja vanhuuden yhteisvaikutuksena reumatismia ja semmoista, ettei nostele enää jalkaa ylös merkkaamiseen lenkillä. Yhden kerran saattaa nostaa koko lenkin aikana ja siinä se. Tämä on suuri muutos entiseen ja hälyyttäväkin merkki. Ottaen siis huomioon että kyseessä on koira, joka on nimenomaan rakastanut merkkailua ja machoilussaan pyrkinyt nostamaan kinttua niin ylös (naurettavuuksiin asti) kuin mahdollista. Sitä voi särkeä jäsenistä eikä siksi nostele jalkoja, samaan viittaisi sekin ettei mielellään mene portaita.
Täytyy nyt vain toivoa että kesäisemmät säät ja aika tekisi sen, että ukkelin vointi menisi hyväksi - ravinto on ainakin niin hyvää, kuin voi olla ja mainio turkki on siitä merkkinäkin. Jos huomaan että ukkelia särkisi jatkuvasti ja tilanne menee huonompaan, tässä joutuu rankkojen asioiden eteen ja voi joutua miettimään koirien taivaita.
Rajanveto on hankalaa... mutta kyllä se kärsimyksessä menee ja siinä mikä on elämisen arvoista elämää. No, nyt papalla ei ole kärsimyksiä mielestäni ja lenkillä kuuntelen ukkelia ja sen mukaan mennään, koska jäsentilanne voi olla huono, tehdään aika lyhyitä lenkkejä siis. Nukkuu myös paljon ja tykkää olla lämpimässä, vähän kuin reumatismipotilaat. Ruoka myös maistuu ja nyt laitan päivittäin mahdoll.ravinnepitoista ruokaa, inkivääriä ja valkosipulia silpottuna jauhelihakastikkeisiin ja tyrnimarjoja yms rahkasekoituksiin.
Ei helvettiä, minä en tiedä, mitä teen jos ukkeli olisi poissa. Täytyy muistaa nauttia tästä tulevasta kesästä ja pitää koirien kutsuja tms, ukon synttäritkin voisi aikaistuttaa kesään. Ei tule toista chihuhuaa joka olisi kuin hullu meksikolainen. Joka käveli ensimmäisessä ja ainoassa koiranäyttelyssään 5 kuukautisena kaksin jaloin tuomaripömpelin eteen ja sai tuomarit nostamaan kulmakarvojaan tästä tempusta, joka tietenkin katsottiin "etikettivirheeksi"... Mikä showmies.
Tunteet pinnassa. Itken näppäimistölle, joten ehkä paras siirtyä aiheessa.
Aivan mainio tuo teidän hiustenavaustemppunne, se on ehdottomasti teidän yksilöllinen jipponne! Jos tikkujalkamiekkonen oppii noin oivasti, saattaa vielä oppia liudan eri juitsuja. Lupaavalta kuulostaa!
Nuo ruokatapojen erilaisuudet huvittivat, voin vain kuvitella kuinka siellä erotellaan nätisti eri ruoka-ainekset kupin viereen samalla kun täällä ruokaa lapataan kiihkolla sinne ja tänne. Kyllä meksikon katastrofi sitten lopuksi tulee katsomaan moneen kertaan, että mihin ne ties mihin suuntaan viskotut ruaan osat menivät ja metsästää niillä kielellään.
Minkä ikäinen sun ukkelisi olikaan, oliko vuoden kieppeillä?
Juu, minun ukkelini on vähän päälle vuoden, viitisentoista kuukautta. Me olemme siis (toivottavasti) ihan vasta yhteiselomme alkumetreillä. Olen minä silti itkeä pillittänyt jo sille ajatukselle, että joskus joudun tyypperöstä luopumaan ja ehkä jopa tekemään sen luopumispäätöksenkin itse. Pelkkä ajatus on niin musertava, ettet arvaakaan miten suurella myötätunnolla suhtaudun tilanteeseenne! Siitä minä kyllä olen varma, että meksikaano on saanut elää kanssasi hyvän elämän ja saa edelleen.
Me lähdimme hetken päähänpistosta pääsiäisenjälkeisvierailulle perheen luo, ja äiti tuolla huhuilee kahveelle, joten palaillaan toiste! :)
Nuori poika siellä. Onko mörköikä/murkkuilu näyttänyt merkkejä? ;-)
Muuten, jos palailet treffimaailmaan, niin tuli mieleen että ns. koirakikka on hyvä osoittamaan miehen kelpoisuutta, hehhe. Eli koira mukaan joillekin treffeille ja sitten katsotaan, miten mies suhtautuu koiraan ja koira mieheen. Ihannetilanne olisi, että mies osaisi jutella koiralle ja koira tykkäisi miehestä. Miinuksia satelee, jos mies ei edes tervehdi/huomioi koiraa taikka pahimmillaan sanoo jtk negatiivista koirasta tai ylipäätään koirista.
Meksikolainen ei ole osoittanut tykästymistä seurustelu/tapailumiehiin eivätkä nämä ole huomioineet sitä kuin aika välinpitämättömästi. Virhe! Kaverillisesti voi aina vähän morjenstaa... Minäkin morjenstaisin eläintä, jos tapailumiehellä olisi jokin eläin. Ja olisin kiinnostunut tietämään jotain ko. eläimestä.
Eläinihmiset - siitä ne tunnistaa, aidosta kiinnostuksesta.
Parasta olisi kun tapaa eläimistä pitävän ihmisen. Ei tietty ainoa kriteeri tämä..., mutta kyllä se merkitsee jotain.
Nätisti muuten sanoit elämisistä. :)
Ps. Harmittaa kun huomasin että ruutu nettitv:stä näkyisi nykyään Liviltä tulevan Ceasar Millanin ohjelmaa Victorian ohjelman lisäksi, mutta en saa mitään ohjelmia näkymään sieltä netti-tv:stä, ilmeisesti kun mulla ei ole ladattuna Adope Flashin jotain 10. jotain versiota vaan vanhempi versio. Uuden version lataus ei onnistunut, en ole tietokoneihmisiä.
Vieläköhän mahdat löytää tämän ketjun pariin? Pääsiäisenjälkeisvierailumme venyi viikkotolkulla enkä siellä maalla temmeltäessäni saanut aikaiseksi vastata. Paha minä!
En ole havainnut ripakintun käytöksessä mitään sellaista, minkä voisi automaattisesti laittaa uhmaiän piikkiin, meillä kun oli tuo asuinpaikan muutoskin juuri tässä. Jonkin verran se on kyllä muuttunut; tullut mm. reviiritietoisemmaksi(ihan kotirapun edessä saattaa haukkua, jos ohi kulkee vieras koira) ja alkanut kukkoilla joillekin uroksille. Temppuja se tekee yhtä innokkaasti kuin ennenkin ja tottelevaisuuskin on ihan samaa vanhaa luokkaa. Eli ei välttis ihan huippua. :D Ripakinttu ei näet ole niin tyhmä, että esim. joka kerta vaivautuisi tulemaan luokse kutsusta, kun jotain erityisen mielenkiintoista on tekeillä toisaalla.
Jotenkin tuntuu, että olen vähäksi aikaa saanut tarpeekseni miehistä(muista kuin tuosta pikku ukosta), mutta enpä voisi kuvitella ottavani miestä, joka suhtautuisi nihkeästi eläimiin. Olen kyllä huomannut, että salaa sisimmässäni vähän harmistun, kun joku tuttuni ei ole koirastani moksiskaan. On se niin ihana, että luulisi tyypiltä kuin tyypiltä tippuvan silmät päästä. :) Silti lässyttämisen tai muunlaisen ihailun määrästä ei voi välttämättä päätellä ihan kaikkea; tajusin sen, kun mietin omaa suhtautumistani tuttavien lemmikkeihin. Niin paljon kuin koiria rakastankin minulla on varautuneena ihmisenä tapana odottaa, että kissa tai koira tulee itse tekemään minuun tuttavuutta. Joku voisi kai pitää sitä välinpitämättömyytenä eläimiä kohtaan, moni kun suin päin hyökkää paijaamaan suloista otusta sellaisen nähdessään.
Itse olen imuttanut kaikki Koirakuiskaajan saatavilla olevat jaksot netistä laittomia teitä, joten ei ole tarvinnut netti-tv:n kanssa pelata. Victoriaa kyllä katsoin jokusen jakson, mutta täytyy myöntää, etten siedä koko akkaa. :D Joitain ihan hyviä kikkoja hänellä on, mutta syvällisempi ymmärrys koirista mielestäni puuttuu. Ehkä pitäisi taas yrittää tuijottaa joku jakso ja katsoa, alkaako sappi kiehua liiaksi. :)
Miten teidän toukokuunne on alkanut? Toivottavasti meksikolainen voi hyvin!
Mukava kuulla teistä ja elostanne uusilla kotikulmilla! :)
Vai on rimppakinttu alkanut osoittaa kukkoilun merkkejä, hehe, saapi nähdä miten epeli intoutuu kesästä - ihmisiinkin valon määrä melaniineineen vaikuttaa viriiliyttä nostavasti, niin eläimiin varmasti myös. Saattaa nuorimies löytää ihastuksen kohteita vaikka koirapuistosta.
Muistan miten meksikaano nuorempana otti kiihkolla vastaan ensimmäiset ihastuksensa koirapuistossa - siinä eivät muut uroot voineet mitään, kun pikku-ukko pisti kierrosta neidon ympärille eivätkä muut päässeet "cirle of loven" sisäpuolelle ollenkaan. :D
Miesten suhtautuminen pienempiin koiriin on välillä vähän rasistista. "Olen enemmän isompien koirien perään"-asennetta ei ainakaan treffikumppanille kannattaisi sanoa, mikäli treffkumppanilla on pieni koira. Jokaisen elävän olennon voi ottaa omanlaisena persoonana vastaan, avoimesti. On ennakkoluuloista heti suhtautua koon takia johonkuhun tietyllä tapaa, jopa alentuvasti "eiväthän pikkukoirat ole koiria, kyllä koiran pitää olla koira"- tyyliin.
Onneksi on muunkinlaisia miehiä, joille koko ei ole kaikki kaikessa ja jotka aitojen eläinihmisten tapaan näkevät syvemmälle kuin pintaan.
Jos tuota asiaa ajattelee niin päin, että nainen menisi sanomaan miehelle tämän autosta (huono vertaus tavallaan, esine ja eläin, mutta pointti suhtautumisista tulee esille) että "eihän tuo ole mikään auto, kupla-volkkari, en minä niistä, pitää olla ferrari", niin johan mies pahoittaisi mielensä. Ja kuka edes menisi sanomaan tommoista, aika materialistista statuksen hakua.
Suhtautuu miten suhtautuu, mutta kertoo ihmisestä, siksi koiran mukanaolo jllk treffeillä saattaa kertoa oivaa juttua miehestä. Joskus olen jopa ajatellut, että eikö tämä jo ole älyllisen tolkun puuttumisesta kertovaa, jos mies ei osaa laskea yhteen yksi ynnä yksi vaikka ihan strategisella tasolla että kannattaisi olla mukavaa seuralaisen eläimelle, koska pitäisi tajuta että toiselle tärkät asiat kannattaa huomioida.
Toisaalta aitous on kaiken a ja o, eli periaatteessa parempi mikäli mies ei ole suunnitelmallinen/manipulatiivinen koira-asian suhteen ja huomioi koira-asiaa vain edetäkseen ookosti seuralaisensa kanssa.
En mäkään lepertele vieraiden koirille liikoja, mutta usein vieraidenkin koirien kanssa kyllä juttelen jotain. Caser Millanin pointti olisi tähän, että ei pidä liikoja olla se, joka hakee lähenemistä koirilta jottei koiralta tule alentuvaa käytöstä.
Mutta mulla on kyllä joo sitä, että helposti tai sillein luontaisesti tulee juteltua koirille ja kosketettua - balanssia kyllä katson eli että koira on samoissa jutusteluissa. Yksikin naapuriston koira on alkanut jo tekemään sitä, että kun näkee vain mun hahmon kadun kulmalta, niin sen isot kasvot ovat "morjens"-ilmeessä leveässä virneessä (berni) ja ottaa askelta siihen suuntaan.
Kun menisi kommunikointi tähän malliin miestenkin kanssa, mutta suomalaiset miehet ovat usein niin pökkelöitä eivätkä kiinnostu spontaanista juttelusta - kiinnostuvat naisista jotka ovat perinteisesti konservatiivisesti hiljempaa ja osoittavat olemuksellaan yms olevansa mukavia, neutraaleja, miellyttäviä, diplomaattisen nättejä vähän kuin lagotto romagnolot. :D
Meksikon ukko lähti nyt lomalle lähemmäs maaseutua, viipyy siellä vanhempien hoteissa luultavasti viikon. On voinut nyt parin viikon kuluessa taas paremmin - talvi oli sille rankka tosiaan sairauden takia yms ja paraneminen on ottanut kovempaa vanhemmalla koiralla, mutta nyt on ollut kesää kohden lähiviikkoina taas pirteämpi ja lenkeillä mennyt oikein reippaasti. Vähän näin uumoilin, että kesän myötä ukko voi saada taas uuden vaihteen pappailuunsa.
Oudolta tuntuu, kun ei ukko nyt ole kotona, eilen lähti siis lomalle. Nukkumaan mennessä meinasin kutsua sitä ja kävi ihan mielessä, että mitens tässä nyt nukutaan kun ei ole ukkeli vieressä ihanan ominaishajunsa kanssa.
Hyviä vointeja sinne ja kuulumisiin taas!