En ole tänne paljon kerennyt kirjoitella, johtunee ehkä siitäkin ettei suuria muutoksia kissoissa oel ilmennyt testin aikana. Purinaa on mennyt tosi vähän vaikka kumpikin sitä on syönyt, tyttökissa syö aina ahneemmin ja enemmän, mutta lihomista ei ole ilmennyt. Poikakissalle maistuu märkäruoka edelleen paremmin kuin kuivaruuat. Toisten tekstejä lukiessa kylläkin huomasin että kissojen uloste ei enää haise niin voimakkaasti kuin ennen. Huonekasvien syönti on jatkunut samaan malliin kuin ennenkin. Kissojen käytöksessä ja esim. turkin kunnossa ei ole tapahtunut muutoksia, mutta ovat niin nuoria ja terveitä muutenkin, ettei koskaan ole ollut ongelmia. Harmi ettei meillä ole enää Minttu-kissaa joka eli 20- vuotiaaksi, olisi ollut mukava kokeilla kyseistä ruokaa hänelle. Aiemmin meillä syötiin Bilanxia ja sekin oli oiken hyvän oloinen ruoka ja halvempaakin.
Testin tuloksista
jAnSkU82
0
305
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 316322
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353671Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533572Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu363475Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243046Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322737- 482718
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272435Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252408MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142215