lkjlk

Piirrustus aihetta ei löytynyt harrastukset osiosta, niin kirjoitan tänne. Eli kysymykseni on kuinka kehittää piirrustustaitoa? Teen silloin tällöin lyikkäripiirroksia valokuvista, tai esineistä pöydillä. Jaksan harvoin veivata töitä loppuun asti ja usein tuntuu, että hyvä alku menee piloille yrittäessäni väkisin vääntää piirrosta loppuun asti. Tietenkin jonkunlainen laiskuus on myös syynä tähän piirrustuksen loppuun saattamiseen ja usein 10 min piirrustuksen jälkeen jo lähtee jääkaapille hakemaan syötävää, kun onnistunut hahmottelu tuo jo harrastelijalle onnistumisen tunnetta. No tänään päätin piirtää piirroksen loppuun asti ja en edes pyrkinyt täydellisyyteen vaan tekemään työn loppuun kertaistumalta. Kysymyksen onkin, että onko tämä tapa oikea tapa harjoitella piirrustus taitoa, eli tekemällä paljon erillaisia töitä ronskisti ja rohkeasti kokeillen eri välineitä, kuin tähän astinen tapani keskittyä kokonaisuuden kannalta mitättömien yksitiyskohtien nysläämiseen ja saamatta mitään valmiiksi? En ole taiteilija ja en olisi tänne tätä kirjoittanut, jos piirrustus osio olisi harrastusosiosta löytynyt.
1205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikea tapa on tehdä "ronskisti" hahmottelemalla ja lähestyä oikeaa muotoa vähitelen - eikä nysvätä yksityiskohtia (Venäläiset opettajat sanoivat usein että hahmottele jotain vartalon kohtaa kolmella viivalla, ei suoralla yhdellä viivalla).

Kannattaa lainata vaikka kirjastosta joku piirrustusopas. Siitä näkee vaikka miten pitää kynää kädessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ljökj kirjoitti:

Piirrustus aihetta ei löytynyt harrastukset osiosta, niin kirjoitan tänne. Eli kysymykseni on kuinka kehittää piirrustustaitoa? Teen silloin tällöin lyikkäripiirroksia valokuvista, tai esineistä pöydillä. Jaksan harvoin veivata töitä loppuun asti ja usein tuntuu, että hyvä alku menee piloille yrittäessäni väkisin vääntää piirrosta loppuun asti. Tietenkin jonkunlainen laiskuus on myös syynä tähän piirrustuksen loppuun saattamiseen ja usein 10 min piirrustuksen jälkeen jo lähtee jääkaapille hakemaan syötävää, kun onnistunut hahmottelu tuo jo harrastelijalle onnistumisen tunnetta. No tänään päätin piirtää piirroksen loppuun asti ja en edes pyrkinyt täydellisyyteen vaan tekemään työn loppuun kertaistumalta. Kysymyksen onkin, että onko tämä tapa oikea tapa harjoitella piirrustus taitoa, eli tekemällä paljon erillaisia töitä ronskisti ja rohkeasti kokeillen eri välineitä, kuin tähän astinen tapani keskittyä kokonaisuuden kannalta mitättömien yksitiyskohtien nysläämiseen ja saamatta mitään valmiiksi? En ole taiteilija ja en olisi tänne tätä kirjoittanut, jos piirrustus osio olisi harrastusosiosta löytynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu