Kurinpalautusta

Poikaa ei meinaa kiinnostaa koulunkäynti ja kun se toi matikankokeesta kasin kotiin, niin hermostuin tosissani.
Vein pojan vuokrakasarmialueelle, näytin muutaman vuokralaisen ja kurkistimme vuokratalon haisevaan rappukäytävään. Matkalla R-kioskille ohitimme melkoisia määriä reipasta maahanmuuttajaväestöä ja ädläävää juopporetkuetta.
Seuraavaksi menimme paikalliselle R-kioskille katsomaan, kun vuokrakarja palautti tyhjät katseet päässään nuhjuisia lottokuponkeja paremman elämän toivossa.

Kyseyin pojalta, että haluako hän tälläisen elämän itselleen, vai voiskohan tuohon kouluun vähän keskittyä paremmin. Oli poitsu aika totinen, kun pääsimme kotiin ja katseli edustustason asuntoa ihan uusin silmin. Kyllä on sen jälkeen saanut olla pleikkarit rauhassa ja läksyntekoon on löytynyt uutta innostusta.

Olikohan kasvatusmenetelmä liian raaka?
Toisaalta tilanne oli vakava.
277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuolaisella sairaalla tavalla saat vain tulevaisuudessa harmia ja saat kiittää siitä nyt itseäsi.Täysin väärä kasvatus ja kasi matikassa tiedät jo itsekkin teit provon ja olet sairas ihminen ja tarvitset hoitoa heti jo ensi maanantaina vaaraa jo aika olet sairas tai muuliaivoilla varustettu olento.Täysin saisras provo lapsen kustannuksella.

Äänestä
  • Taidat olla ainoita jolla on siitä myös lääkärin lausunto.

    Uhkailu, kiristys ja lahjonta ovat parhaat (=ainoat) kasvatuskeinot.

    Jokaisen vanhemman pitäisi oppia oman lapsen motivoimiseen parhaat keinot. Vaikka aloittajan menetelmä oli melko raju, niin saattoi olla juuri oikea liike, jolla pojan opiskelumotivaatio nousi hyvälle tasolle.

    Meillä esikoinen sanoi itse jo 12 vuotiaana että miten ihmiset voi elää noin, kun ajettiin vuokralähihön ohi, se olisi kuulema kamalaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pojalle kirjoitti:

Poikaa ei meinaa kiinnostaa koulunkäynti ja kun se toi matikankokeesta kasin kotiin, niin hermostuin tosissani.
Vein pojan vuokrakasarmialueelle, näytin muutaman vuokralaisen ja kurkistimme vuokratalon haisevaan rappukäytävään. Matkalla R-kioskille ohitimme melkoisia määriä reipasta maahanmuuttajaväestöä ja ädläävää juopporetkuetta.
Seuraavaksi menimme paikalliselle R-kioskille katsomaan, kun vuokrakarja palautti tyhjät katseet päässään nuhjuisia lottokuponkeja paremman elämän toivossa.

Kyseyin pojalta, että haluako hän tälläisen elämän itselleen, vai voiskohan tuohon kouluun vähän keskittyä paremmin. Oli poitsu aika totinen, kun pääsimme kotiin ja katseli edustustason asuntoa ihan uusin silmin. Kyllä on sen jälkeen saanut olla pleikkarit rauhassa ja läksyntekoon on löytynyt uutta innostusta.

Olikohan kasvatusmenetelmä liian raaka?
Toisaalta tilanne oli vakava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu