Kyseessä on isämme.Minä ja siskoni aletaan olla jo neuvottomia.
Yli 60-vuotias,muistihäiriöinen (heikentynyt alkoholin käytöstä) ja diabetestä sairastava ihminen jonka pitää ottaa insuliiniä 2xpv:ssä (aamulla ja illalla).N.kuukausi sitten isämme oli tk:ssa 2pv kun verensokeri nousi todella suuriin lukemiin (onneksi osasi soittaa siskoni paikalle joka vei hänet tk:hon).Hänet olisi pidetty siellä vielä 3:maskin päivä mutta sanoi lääkärille hoitavansa diabetestä paremmin (sanoi tämän vain päästäkseen pois sieltä).
Ennen tätä tk reissua isän ei tarvinnut ottaa insuliiniä.Saatiin siskon kanssa järjestettyä isälle kotisairaanhoitaja joka käy 2xpv:ssä huolehtimassa insuliinin ottamiset.Nyt isämme on tullut siihen tulokseen ettei tarvitse kotisairaanhoitajaa lainkaan.Suoraan sanottuna ei tykkää kun ulkopuolinen käy kyttäämässä hänen pistämisiään.Nyt kotisairaanhoitaja käy vain kerran pv:ssä,aamuisin.
Kotisairaanhoitajan kanssa soiteltu ja he ovat ilmoittaneet ettei isämme välillä muista onko ottanut insuliiniä vai ei.Ja tästä huolimatta isämme on pää kovana sanonut ettei halua enää kotisairaanhoitajaa sinne kun omasta mielestään huolehtii insuliinin ottamiset.Kotisairaanhoitajat ovat sanoneet etteivät he mielellään antaisi insuliiniä muistihäiriöiselle henkilölle.
Siskoni kanssa soitellaan isälle päivittäin ja käydään hänen luonaan (ei joka pv).
Puhelimessa ollaan puhuttu tästä asiasta isän kanssa.Aina saa kuulla samat asiat:on hän aikaisemminkin diabeteksen hoitanut kunnolla (tällä tarkoittaa vuosien takaisia hoitamisia,kun ei muisti pelaa niin hyvin.Ja vähättelee sitä tk:ssa vietteyä 2 päivää).
Viime päivien aikana isämme on hokenut ettei tarvitse koitsairaanhoitajaa lainkaan ja puhunut että minä ja siskoni alettaisiin hänen ns.omaishoitajiksi.Mies ei halua ulkopuolista apua mutta haluaa että minä ja siskoni aletaan huolehtimaan hänen insuliinin ottamiset.
Itsestäni vain tuntuu siltä että isämme tarrautuu meihin ja luottaa meidän huolehtivan hänen terveydestään ettei hänen tarvitsisi siitä huolehtia.Tarkoitan tällä sitä että isämme ikään kuin sysää koko asian meille.
Eli,mitä tehdä kun muistihäiröinen ihminen kieltäytyy ulkopuolisesta avusta ja haluaa että hänen lapsensa ottavat hänestä ns.vastuun? OMAISHOITAJAKSI EN MISSÄÄN NIMESSÄ RYHDY!
Itse alan pikku hiljaa olemaan henkisesti väsynyt tämän asian kanssa kuten myös siskoni.
Toivottavasti saatte edes jonkinmoisen kuvan tästä ahdistavasta tilanteesta.
Yli 60-vuotias,muistihäiriöinen (heikentynyt alkoholin käytöstä) ja diabetestä sairastava ihminen jonka pitää ottaa insuliiniä 2xpv:ssä (aamulla ja illalla).N.kuukausi sitten isämme oli tk:ssa 2pv kun verensokeri nousi todella suuriin lukemiin (onneksi osasi soittaa siskoni paikalle joka vei hänet tk:hon).Hänet olisi pidetty siellä vielä 3:maskin päivä mutta sanoi lääkärille hoitavansa diabetestä paremmin (sanoi tämän vain päästäkseen pois sieltä).
Ennen tätä tk reissua isän ei tarvinnut ottaa insuliiniä.Saatiin siskon kanssa järjestettyä isälle kotisairaanhoitaja joka käy 2xpv:ssä huolehtimassa insuliinin ottamiset.Nyt isämme on tullut siihen tulokseen ettei tarvitse kotisairaanhoitajaa lainkaan.Suoraan sanottuna ei tykkää kun ulkopuolinen käy kyttäämässä hänen pistämisiään.Nyt kotisairaanhoitaja käy vain kerran pv:ssä,aamuisin.
Kotisairaanhoitajan kanssa soiteltu ja he ovat ilmoittaneet ettei isämme välillä muista onko ottanut insuliiniä vai ei.Ja tästä huolimatta isämme on pää kovana sanonut ettei halua enää kotisairaanhoitajaa sinne kun omasta mielestään huolehtii insuliinin ottamiset.Kotisairaanhoitajat ovat sanoneet etteivät he mielellään antaisi insuliiniä muistihäiriöiselle henkilölle.
Siskoni kanssa soitellaan isälle päivittäin ja käydään hänen luonaan (ei joka pv).
Puhelimessa ollaan puhuttu tästä asiasta isän kanssa.Aina saa kuulla samat asiat:on hän aikaisemminkin diabeteksen hoitanut kunnolla (tällä tarkoittaa vuosien takaisia hoitamisia,kun ei muisti pelaa niin hyvin.Ja vähättelee sitä tk:ssa vietteyä 2 päivää).
Viime päivien aikana isämme on hokenut ettei tarvitse koitsairaanhoitajaa lainkaan ja puhunut että minä ja siskoni alettaisiin hänen ns.omaishoitajiksi.Mies ei halua ulkopuolista apua mutta haluaa että minä ja siskoni aletaan huolehtimaan hänen insuliinin ottamiset.
Itsestäni vain tuntuu siltä että isämme tarrautuu meihin ja luottaa meidän huolehtivan hänen terveydestään ettei hänen tarvitsisi siitä huolehtia.Tarkoitan tällä sitä että isämme ikään kuin sysää koko asian meille.
Eli,mitä tehdä kun muistihäiröinen ihminen kieltäytyy ulkopuolisesta avusta ja haluaa että hänen lapsensa ottavat hänestä ns.vastuun? OMAISHOITAJAKSI EN MISSÄÄN NIMESSÄ RYHDY!
Itse alan pikku hiljaa olemaan henkisesti väsynyt tämän asian kanssa kuten myös siskoni.
Toivottavasti saatte edes jonkinmoisen kuvan tästä ahdistavasta tilanteesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaapa tutulta... äitimme 85v muistisairas on myös niin vastaan kotihoidon ihmisiä että ollaan veljeni kanssa välillä ihan ihmeissämme. Nyt on tullut vielä lisäksi vaipanvaihdot ja hän ei tosiaan pärjää yksistään. Omaishoitajiksi emme myöskään rupea koska alkaa itselläkin olla omia kremppoja ja ollaan eläkeiässä. Saimme sentään vuodeksi hengähtää kun hän oli taloremontin takia hoitolaitoksessa ja nyt kuunvaihteessa se rumpa taas alkaa.. joka on jatkunut vaihtelevasti 10v. Kyllä ymmärrystä löytyy ja jaksamista myös teille!
yhteyttä isäsi hoitavaan lääkäriin ja kerrot tilanteen.
Jos isäsi ei ota insuliiniA oikein, niin seurauksethan saattavat olla ikävät.
On kokemusta.
Johdattelemalla saa joskus jotain aikaan, hetkeksi. Mutta muistihäiriöinen ei muista mitä on luvannut ja taas alkaa kaikki alusta.
Vieläkö isäsi käyttää alkoholia?
Kyllä hänen asioihinsa olisi syytä puuttua, terveydenhuolto henkilökunta ja sosiaalitoimisto tulee ensimmäisenä mieleen.
Ei sinua kukaan voi pakottaa tekemään mitään yli voimiesi. Nämä tapaukset ovat hyvin vaativia hoidettavia.