Depressiokoulu ja Mieli maasta-ryhmät

vanha väsynyt varis

Moikka. Onko joku saanut apua näistä? Itsellä kokemuksia molemmista, ja pettymys seurasi. Depressiokoulun "mukavien tekemisten lista " herätti lähinnä ärtymystä. Jos todella on masentunut, tuollaiset tuntuu lähinnä pilkanteolta. Mieli maasta ryhmät; kaikella kunnioituksella, mutta riippuu paljon ryhmän kokoonpanosta ja vetäjästä, mitä siitä saa irti. Jos yksi tai kaksi ihmistä vie koko ajan, seuraa tietenkin pettymys.
Jos on lievästi masentunut, noista voi saada apua. Itse koen olevani syvästi masentunut, ja molemmat oli hyödyttömiä kohdallani. Hyvä jos joku muu on niistä apua saanut.

17

2840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masistäti

      ... ei nappaa, ärsyttää tuommoinen "positiivisen ajattelun" levittäminen...

      Enkä usko tuohon kognitiivisen psykologian käsitykseen, että voi "ajatella" itsensä terveeksi.

      • Haluan auttaa

        Tämäpä juurikin.
        Se mikä on yksi masennuksen parantajista, on USKO.

        Usko siihen, että minä kykenen, minä osaan kuten muutekin, olen yhtä hyvä, minä pärjään.
        Ei positiivinen ajattelu yksinään paranna, mutta et voi kieltää etteikö se vähän edesauttaisi mielialaasi iloisempaan suuntaan.

        Itse kyllä voin myöntää parantuneeni syvistä kiemuroista juurikin toivon pilkkeen ja tekemisen avulla.

        Seuraavan kerran, kun sinua ärsyttää. Älä anna ärsyttää! Pistä sille yksinkertaisesti stoppi ja ajattele, että se on vain tunne. Tunne päässäsi, joka ei voi vaikuttaa sinun hyvinvointiisi.

        Ja tiedän...kuulostaa surkuhupaisalta masentuneen korville, ehkä jopa itsellenikin, mutta kun haluan niin kovasti auttaa sillä olen itsekin kokenut tuon paskan.


      • valoperse

        Olen pannut "stopin" lähes kaikille tunteille päässäni, ja minulla on aika saatanan paha olla.


      • JohannesK1

        Valoperse: Hei, olen erikoistunut pitkäaikaismasentuneiden ja -ahdistuneiden hoitoon. Asiakkaani ovat yleensä yli 10 vuotta eri hoitoja kokeilleita, joiden tila ei ole muuttunut paremmaksi.

        Tunne-elämän palauttaminen on yksi keskeisiä osia hoidossa.

        Ota yhteyttä, jos haluat tietää lisää. Wickr-appissa nimimerkki: l1e1 (äl-yksi-ee-yksi)

        - Johannes


      • Anonyymi
        JohannesK1 kirjoitti:

        Valoperse: Hei, olen erikoistunut pitkäaikaismasentuneiden ja -ahdistuneiden hoitoon. Asiakkaani ovat yleensä yli 10 vuotta eri hoitoja kokeilleita, joiden tila ei ole muuttunut paremmaksi.

        Tunne-elämän palauttaminen on yksi keskeisiä osia hoidossa.

        Ota yhteyttä, jos haluat tietää lisää. Wickr-appissa nimimerkki: l1e1 (äl-yksi-ee-yksi)

        - Johannes

        Täälläkin on eräs, jolta on tunne-elämä poissa. Olo on kuin aivojen tunnekeskus olisi pysyvästi puutunut. Häiriöitä on myös tarkkaavaisuudessa ja muistissa.
        Psyykkinen rasitus pahentaa oireitani ja iskee uupumus, jolloin esim. keskustelujen seuraaminen on vaikeaa. Kuin aivot eivät oikein pysyisi perässä.

        Onko sinulla ollut potilaita, joilla on ollut vastaavia ongelmia? Millaisia hoitotulokset ovat olleet?


    • tämmöset mietteet

      Minäkin olen ollut molemmissa ryhmämuotoisissa tapaamisissa. En yhtäaikaa, mutta on siis kokemusta. Mielestäni kumpikin on paikallaan, kun on sopiva ajankohta itselle sekä kun sattuu suhteellisen sopivasti toimiva ryhmä. Näissä asioissahan ei helposti täydellisyyttä ikinä saavuteta.

      Mielestäni kumpikin tapaamissarja on hyödyllinen, kun masennuksen ja toimintakyvyn taso on sopiva just tuohon, eikä ole ns. liian pahasti masiksessa. Mielestäni sopii vaiheeseen, kun kokee haluamisen puuskan yrittää työskennellä ja jos siihen jotenkin kykenee keskittymään. Molemmatkin kuviot voi ottaa sillai uteliaasti, että ans' kattoo, mitä oivalluksia tästä voin saada. Kaikesta on hyötyä. Mutta ei tietenkään kannata käydä, jos ihan tykkänään tökkää.

      Depressiokoulussa tähdätää mun kokemuksen mukaan oman sisimpäni ajatustottumusten ja kailenlaisten itselleni masista lisää tuottavien tapojen korjaamiseen. Siinä se juttu on. Itsestäni olen sitä mieltä, että krooninen masennus on myös monessakin asiassa jumiutunut ajatusten, asenteiden, taitojen, itsetuntemuksen tila. Kaikessa voi löytää korjattavaa, siis esimerkiksi tuossa itsetuntemuksessa. Minä ryhmässä oivalsin lisää, että voi olla yleensäkin asioita, joista tykkään (mukava-sana ehkä ärsytti sinua, ymmärrän); voidan asian miedontaa omassa mielessään vaan, että jostakin asiasta tai tekemisestä vähän tykkää ja jostakin muusta ei ikinä tykkäisi. Tämmöisestä 'kaivalusta' on hyötyä, mutta sen aika ei ole joka aika meidän elämämme kulussa. Depiskurssillahan kerätään jonkinlaista työkalupakkia. Mielestäni se on kevytversioinen systeemi siitä, mitä kokemus mulla on nuoruudesta, kun kävin analyyttisessa yksilöterapiassa. - Tässä joku sanoikin siis, että ehkä ei liian masentuneelle ok, mutta minunkin mielestä piristymässä olevalle ok.

      Mieli Maasta -ryhmät toimisivat minustakin paremmin, kun ns. kuri olisi parempi. Itse en ryhymästäni pitänyt, kun vetäjä jostakin syystä katsoi velvollisuudekseen kommentoida jokaista ihmistä kuin heidän mielikseen ja minä koin kommentoinnin hyvin naiivina. Tykkäisin, että ryhmä toimisi hyvin AA-ryhmän periaatteella niin, että käytettävissä oleva aika jaetaan henkilöiden määrällä ja näin jokaiselle jää samanpituinen puhumisen aika. Kuitenkin AA:sta poikettaisiin niin, että jokainen voisi tasavertaisesti jotakin haluamaansa kommentoida ja kysyä, tsempata puhumassa olevaa henkilöä. Sitten vielä se täydellinen vapaus, että mitään ei ole pakko puhua, eikä koko aikaa käyttää. - Minäkin koin ongelmaksi liikaa vaahtoavat jäsenet, jotka, ymmärrettävästi, olivat täynnä itseään.

      En pidä MM-ryhmiä turhina, onhan siinä hyvä päämäärä, mihin mennä ja saa olla oma itsensä ja saa valitella tunteitaan ja tapahtumiaan. Vetäjän rooli pitäisi olla vain yhteyshenkilö ja yhteistilan avaimenhaltija. Niin, ja kellon katsoja, muiden kanssa.

      Kyllä kai nämä kaikki, mitä aloittaja miettii, jo piristymään pääsemässä oleville ovat parempia. Myös sellaisessa tilanteessa, jos muuten olisi ihan tyhjän päällä, jos ei olisi ketään kenelle rehellisesti sanoa, miltä tuntuu ja mihin todellakaan ei pysty.

      • apsipepsi

        Tämä oli hyvä puheenvuoro!

        En tiedä viittasitko tavallaan myös tähän; masentuneesta tulee usein itseään säälivä ja itsekäs marttyyri-lapsi, joka ei näe itsessään mitään vikaa tai kehitettävää. Vika on aina kaikissa muissa tai sitten "mä oon niin säälittävä ja paska." Sellaista realistista itsereflektointia harvemmin kohtaa. Tästä usein johtuu myös masennuksesta ja muista mielenterveyden häiriöistä kärsivien pitkät puheenvuorot itsestään, samalla muiden huomiotta jättämisen. Toki tällainen oireilu kuuluu sairauteen, mutta ihmisen pitäisi aina yrittää säilyttää se itsereflektointikyky; "Olisiko minun toiminnassani jotain kehitettävää?", "Olisinko voinut välttää tämänkin ikävän tapahtumasarjan käyttäytymällä toisin?" Ymmärrän, masentuneena se on hankalaa, mutta yritä edes! Itse sekä masentuneena että nykyään hoitohenkilönä olen huomannut suurimmat erotja "paranemiset" juuri niiden avoimesti ja em. tavalla nöyrästi hoitoon suhtautuneissa.

        Just nuo masistädin kirjoittaman kaltaiset kommentit ovat hyvä esimerkki siitä defenssistä, vastarinnasta... Kuulostaa teinin kommentilta, anteeksi vaan. Koita vaikka huvin vuoksi jotain tarjottuja neuvoja ja apuja.


      • leipämieluri

        Arvasin että oot mieluri kun kutsuit masennusta sairaudeksi sekä käytit termiä itsereflektointi. "Mielisairailta puuttuu kyky itsereflektointiin". Koskaan vika ei ole mielureissa miksi potilas ei parane.Kummastuttaa vaan mikset käyttänyt termiä depressio, ettei sitä yksinkertaiset maallikot sekoita siihen tunnetilaan.

        Sen virsiä laulaa kenen leipää syö.


      • valoperse

        Nuo "piristymässä olevien" ryhmät kuulostavat oikein kiinnostavilta siihen vaiheeseen, jos itse on käyttämässä esim. piriä.

        Voisiko masentuneiden "keskittyminen itseensä" johtua siitä, että hakevat apua nimenomaan omiin ongelmiinsa; eivät esimerkiksi niihin asioihin, jotka ovat hyvin, tai muiden ihmisten mukavaan elämään?

        Jos tämä "positiivisuus"-valopäisyys jotain masennukseen vaikuttaa, niin ainakin se varmaan kollektiivisesti lisää sitä.

        "Masistädin" kahden rivin kommentissa on enemmän totuutta kuin siinä propagandistis-ajatuksettomassa paskassa, mitä pystytte vuodattamaan koskaan...

        Toki "psyykettä" loputtomiin tonkiva psykoanalyysi on myös aivan kuolettava ideologia - kuten kaikki muutkin psykologiat.


    • Veit sanat suustani Varis.
      Mieli maasta -ryhmään en mennyt vaikka minua sellaiseen ajettiin kuin käärmettä pyssyyn. Depressiokoulun kanssa 1:1 olevaa "Masennuksen hallinta" -kurssia kävin päiväsairaalassa, etkä olisi voinut osuvammin tuon antia kuvailla, täysin yhtä tyhjän kanssa - ellei sitten ärsyttävä tai suorastaan haitaksi.

      Voisit kokeilla olisiko tässä osoitteessa sinua kiinnostavaa sisältöä:

      http://psykopatologia.keskustelu.info/index.php

      • vanha väsynyt varis

        Kiitos linkistä ja vastauksista. En ole tuohon sivustoon aiemmin törmännytkään, Tukiasema on tuttu, mutta ollut pitkään pois pelistä. Lisäksi minua sekä Depressiokoulussa että MM-ryhmässä vaivasi se, kun muut olivat työssäkäyviä ja kiireisiä, ja minä nuori eläkeläinen. Koin syyllisyyttä ja mietin pidettiinkö minua laiskana tms. Lisäksi minä en juuri halua asioitani vieraalle ihmisporukalle kertoa, joten siinäkin mielessä ryhmät on väärä paikka minulle, luulisin. Turha sinne on tuppisuuna mennä istumaan. Mutta kuten sanottu, hyvä jos joku muu on näistä hyötynyt.


    • kärsivä.auttaa.kärsivää

      Onko tuo Mieli maasta -ryhmäkin tosiaan jotain "ylhäältä" ohjattua, ratkaisukeskeistä paskaa? Olen itse luullut, että se on aito vertaistukiryhmä?

      Toimivia ryhmiä ovat juurikin luottamukselliset vertaistukimenettelyt. Mikään muu "virallinen" "apu" ei sitten oikeaa apua olekaan...

    • Acedia

      "Sellaista realistista itsereflektointia harvemmin kohtaa."

      Olen vähän hämmentynyt tuosta kommentista. Huomaan olevani itseeni käpertynyt siten, etten jaksa enää kiinnostua toisten ihmisten ns. kuulumisista, mutta itsereflektointia minulla on mielestäni liikaakin.

      Olen huomannut, että ne, jotka tuolla ns. terveinä porskuttavat, tekevät huomattavan paljon sellaista, että haukkuvat muita ihmisiä siitä, millaisia ovat tai miten käyttäytyvät itsekin. Minusta nimenomaan masennus avasi minun silmäni oman ristiriitaisuuteni suhteen. Lakkasin puhumasta ihmisistä kasvokkain toista ja selän takana toista ja lakkasin arvostelemasta muita asioista, joita teen itsekin. Lopetin myös ihmisten tuomitsemisen. En voi tietää, mitä missäkin on takana, ja järjettömintä on tuomita ihmistä, joka ei tee edes kenellekään pahaa. Pukeutumisen arvosteleminen, elämänvalintojen arvosteleminen - tällaiset tuntuvat olevan ihmisten lempihuvia.

      Sosiaalinen elämä kuihtui kyllä nopeasti, kun tein nuo mainitut valinnat. Olen nykyään sitä niin sanottua Tylsää Seuraa, ja elelen yksinäisyydessä. En ole kohdannut minunlaisista pitäviä. Pahansuopuus ja tuomitseminen on trendikästä, eivätkä ihmiset joko ymmärrä tai välitä, että se joka haukkuu yhdelle kolmatta ihmistä selän takana, haukkuu tätä yhtä sille kolmannelle heti tilaisuuden tullen.

      Mutta väitän, että masennukseen sairastuminen ja itsensä realistinen silmiin katsominen oli se, mikä minut muutti. Tai ehkä nuo kaksi edellistä pitäisi kääntää päinvastoin.

      • realistinen.kuolija

        ^Hyvä kirjoitus, ja paljon samanlaisia kokemuksia täällä myös... Enpä kyllä itse ole noista "normaaliin sosiaalisuuteen" kuuluvista seläntakanapuhumisista, lyhytnäköisestä tuomitsemisesta ja pinnallisesta moralisoinnista - ylipäätään ihmisten monikyvykkäästä ajatuksettomuudesta välittänyt masennukseen sairastumista ennenkään. Mutta masennus on epäilemättä voimistanut niiden vierastamista - samoin kuin itsereflektointia, ja yksinäisyyttä, jne.

        Minulle sitä "Tylsää Seuraa" ovat aika selvästi juuri tavallisimpia latteuksia, trendikkäimpiä teennäisyyksiä, moralisointeja, panetteluja jne. jauhavat ihmiset. En oikeastaan voi liiemmin sietää moisia nykyisin. Kiinnostavaa ja antoisaa seuraa ovat sitten toisenlaiset ihmiset - jotka ovat yksittäisiä (avoimesti ja ei-turhamaisesti omanlaisiaan), ja aika usein varmaan yksinäisempiäkin.


    • Anonyymi

      Mä katselin netissä tuota kirjaa Depressiokoulu. On vähän rahasta tiukkaa joten toi n 18€ on paljon... Siks kyselen kannattaako tuota tilata jos yksinään käy sitä läpi?

    • koin että teidän kirjoituksessa oli ehk toivoa/itua

      nyt näkyi joku mies joka näkyi näkynä viittoen että hei!

      Ensinnä kun velvollisuuden muistin
      eilen tytt pyysi rukousapua
      tai ehdotin itse kysyin voink pyyt rukoilem
      ( pysyn totuudessa ja kerrron kuten tapahtui. )

      Olen joutunut oppimaan että unen aikana on jotain sieluntoimintaa.
      Luodaan tulevaisuus , seuraava päivä.

      kerron koska
      inhoan että minua käytetään johonkin vastoin tahtoani.
      käytetään kokemaan noita näkyjä.
      Nytkin näkyi Eeva taas näkynä.

      Eeva on juuri niin mitätön tavallinen ihminen kuin maalauksissa lihava påorsas
      inhottava emakko läski nainen
      olettehan Batseva tai eeva maalauksia nähneet.

      en ole koskaan tiennyt että on jokin systeemi
      lähtien eevan poikien luettelosta
      ( se on Raamatussa ensimmäiseksi Eevan poikien luettelo. )

      Uskon vain Jumalaan joka on vapaus kannattaa vapautta
      ( tuol alhaalla maintsen paikan koska muistojahan ei muista tarkasti kauan
      Se on lähimuistissa ja tarkkkaa

      Koin tarkalleen ( en tiedä onko tämä suunnitelmaa

      itsensä Eevan tms Krisnan niinkuin origami..
      Näkyi uutisissa pari päivää sitten
      löytyy Googlen hausta Mies teki origamia 74 tuntia ( tms )
      voin etsiä sen tarkan otsikon...
      Filmillä nopeutettuna
      yhdestä paperiarkista monimutkainen ja täydellinen kahden ihmishahmon
      ... paperiveistos,. ( niin täydellinen että ei voi käsittää )

      Niin tulin pyytämään rukousapua tytölle jonka eilen näin täällä.
      Ei ole estettä etteikö olisi terve.

      En tahdo käsitellä mitään onko Raamatun Evan poikien luettelosta tms
      systeemi

      Niin jäi kesken siinä hissillä... nyt aloin jo unohtamaan...... mitä se tarkalleen oli.
      Se oli.. että Eeva näkyi jonain "hirveän isona" ja ylempänbä kuin minä
      ( se on ilm kuulema siveettömien tarve että he olisi ylempi
      ( Saatanastakin sanottiin että hän kertoi uskoi olevansa suurempi kuin Jumala ( Luciferko se oli.. ? ) Jotka ovat siveettömiä... että he ehkä jaksavat vain itsensä?
      että joku Ellinoora on ainoa tähti joka on olemassa
      itselleen
      Jannika on ainoa joka on
      itselleen
      ym Paula Vesala on ainoa joka on ja ylin itselleen

      he ei vastaa sähköpostiin. Heilleei ole olemassa kuin että hän yksin on .
      He on saaneet hyvän homman he esiintyy siveettömissä asusteissa
      ( Maria Veitola tietysti......
      Hän itse tunki mieleeni äsken?
      minua alettu käyttää siten.
      He ei kunnioita sitä että en anna koskea
      ( Henkinen ja fyysinen koskemattomuus on minun periaate. )

      Maria Veitolalla oli törkeät esiintymis asut Veitola Showssa.

      siihen aikaan jouduin ( muistan sen sattumalta.. sen hetken
      kun näkyi näky heikko itsetuntoisen naisen joka älähti jos Maria Veitolalla ei ollut minihame vaan jokin kunniallinen puku
      ( olin Taddeus Judan luona..
      Hän ihan pöhlä apinan näköinen piskuinen.. joka jakoi hesareita työkseen 15 vuotta. Nyt on iäkäs. Hän oli maailman kiltein ihminen, mielestäni,
      mutta yhtäkkiä hän muuttui kopeaksi kun jouduin asunnottomaksi.
      Ei ollut enää ihanteellinen. ( hän käynyt AA ryhmissä joka viikko joskus
      kai joka päiväkin. kymmeniä vuosia. )

      AA ihmiset olivat standadardimaisesti aina ja kaikki ( totesin Dipolin 50 vuotis juhlassa
      joka ikinen siellä pöntössä puhuja oli samanlainen
      samantasoinen
      siel ei ollut niink tv ssä
      Miten Sanna Marin osaa puhua
      tai A studiossa ? onko sitä yhä
      tai vastaavissa ( en katsele tv tä..) yleensä
      He oli kaikki epä älyllisiä.

      ( kerran kävin siellä hnklön kanssa joka ollut Vivaldi, ilmeisesti,
      ( hänkin täysin pöhlä
      ja vielä pöhlempi
      mutta he ei silti kestä'neet sielua joka nero. Siellä AA ryhmässä
      vaan olivat luotaantyöntäviä tahtoivat meidän lähtevän.

      siis painajaismaista kaikki
      että ei ihme että masentunut
      Terve jos on masentunut tms.

    • On niin ikäviä kirj virheet, jos ksoka kirjoittaa.
      Olen pahoillani.

      Niin eeva suuri näky näkyi sitten että putosi pois haihtui kun ajattelin että alhainen on ( jos nuo pitävät paikkaansa ne näyt
      ( en niistä välitä, en pidä, alhainen jonka tuhansien vuosien kristinuskon
      ( tai Raamatun historian perään raiskattiin.
      Ihminenhän ei kestä yhtä' raiskausta.

      ( minusta tuntuu Jumala ei välitä uskonnoista. Vaan siitä että olisi hyvä
      Koin sitä kun sain nukkua pakettiautossa tai sohvalla
      mitkään opilliset lauseet kirjan sitaatit tms
      ei ol e mitään siinä
      se vaan on hyvä että saa nukkua jossain
      tai saa ruokaa kun nälkä tai vettä kun jano
      Raamattu on auttanut siinä. jne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe