Yliluonnollisia kykyjä

~~~~~~~~

on minulla. Jos jollekin kertoisin ei uskottais minua ja luultais mua hulluksi. Olen saanut aikaan positiivisiä ja hyviä asioita pelkällä ajatuksen voimalla. Parantanut olen henkisesti ja saanut ajatuksilla muutoksia aikaan. Kaikki on yleensä tapahtunut niin kuten toivoin. Ja toivoin hyvää. Olen PARANTANUT ajatuksen voimalla. Minulle on myös tapahtunut paljon yliluonnollisia asioita ja tiedän henkimaailman olemassaolosta. Niin hullulta kun kuulostaakin minulla on parantajan kykyjä. Minun on ollut vaikea hyväksyä kyseinen taito parantaa ja saada aikaan erilaisia asioita. Onko kenellekään muulla ollut joskus samanlaista kykyä?

23

4260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tetrahedron

      ...nouse vielä nuppiin. :D Luulenpa, että yllättävän moni näillä palstoilla pyörivä on kokenut paranormaaleja asioita, uskoo niihin, monilla on parantamisen ja näkemisen kykyjä jne. Paras sääntö käsiteltäessä yliluonnollisia asioita on ymmärtää ne luonnollisina.

      • kokija

        Palstat voivat olla siinä mielessä hyviä, että käsitämme tosiaan energian näkemisten, enneunien ym. olevan luonnollisia. Se on vähän sama kuin saisi uudet silmälasit, joita käyttää. Varjopuoliakin löytyy, joten ei voi suositella jonkun aurannäön kehittämistä, koska se vaatii paljon suuremman itsekontrollin ja tunteiden hallinnan kuin jos sitä ei olisi.


      • Enolebott

        Ihminen kuvittelee kaikenlaisia asioita koska ihmisen pää vain toimii niin.


    • ~~~~~~~~~

      Tiedän vähän liikaa. Tiedän minkä takia on olemassa sairauksia ja miten ja miksi ihmiset sairastuvat. Demonihenget aiheuttaa ihmisille pahaa ja sairauksia ja kun demonihenget karkottaa lähtee vaivat ja sairaudet pois. Pitää olla hyvin varovainen, rukouksella pitää pyytää että Jumala suojelisi demonihengiltä ettei ne pääsisi aiheuttamaan pahaa.

      • gdsfdf

        uskossa, uskovainen? Puhut demoneista, oletko siis kristitty? Mitä nimeä demonit pelkäävät? Onko se Jeesus Kristus?

        Kertokaas minulle miten asiat ovat. Uskon jotenkin demoneihin, enkeleihin, Jumalaan, Jeesukseen, mutta eipä niistä kauheasti ole kokemuksia. Kummituksia en ole nähnyt koskaan.


    • Nefilim

      Unohda pelko ja ala uskoa omaan todellisuuteesi. Asiat alkavat toimimaan vielä paremmin. Se on ihan sama, mitä massat sinusta ajattelee, koska he itse vielä nukkuvat sokean unta ja toimivat kuten unissakävelijät. Jos lammas arvostelee paimenta, niin kannattaako paimenen kuunnella?

      Rajoitetussa määrin, tietysti, jottei hurahda. Tärkeää on säilyttää tasapaino reaalimaailman ja oman maailman välillä, ja rakentaa niiden välille toimiva silta. Kaikesta ei kannata kertoa kaikille, koska se saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta sinun oma asiasi on punnita sitä, kenelle kerrot ja mitä kerrot.

      Ellei muuta, niin elämä sitten lopulta opettaa syyn ja seurauksen avulla, mitkä toimet johtavat minkäkinlaiseen tulokseen. Mutta, onnea ja kaikkea hyvää henkisellä polullasi!

    • 10+++11

      Pyydän nöyrästi,ajattele minulle hyvää nyt kun edessäni on ollut jyrkkä alamäki.Kaikkea hyvää sinulle uskon sinua.10

      • B S.

        enkelit. huomaat pian kuinka elämäsi alkaa muuttumaan. jaksamista.


    • fggvgvgvgvgvgvgvgv

      haluaisin tietää, että ne jotka näkevät tai väittävät näkevänsä henkiolentoja, tuntevat henkimaaiman, jne, miltä se tuntuu, miltä ne näyttävät?
      vähän tavallaan harmittaa ettei itsellä ole mitään tuollaisia kykyjä kun kaipuu kaikkeen henkiseeen on niin suuri

    • ihanaa!!

      oih, voitko kokeilla kaukoparannusta? =) tavitsisin...

    • mora-mage

      minulla ei ole parantamisen kykyä mutta paljon muuta ja vahvoja sellaisia. jos jotakuta kiinnostaa, laittakaa viestiä minun sivulleni tai facebookkin. nimimerkillä Mora MaGe

      • Adolf Hitler.

        Männer Abgeordnete des Deutschen Reichstages!

        An einem für das deutsche Volk bedeutungsvollen Tage ist der Reichstag heute zusammengetreten. Vier Jahre sind vergangen seit dem Augenblick, da die große innere Umwälzung und Neugestaltung, die Deutschland seitdem erlebte, ihren Anfang nahm. Vier Jahre, die ich mir vom deutschen Volk ausgebeten habe als eine Zeit der Bewährung und Beurteilung. Was würde näherliegen, als diesen Anlaß zu benutzen, um im einzelnen alle jene Erfolge und Fortschritte aufzuzählen, die diese vier Jahre dem deutschen Volke geschenkt haben?

        Es ist aber gar nicht möglich, im Rahmen einer so kurzen Kundgebung all das zu erwähnen, was als die bemerkenswerten Ergebnisse dieser vielleicht erstaunlichsten Epoche im Leben unseres Volkes gelten dürfen! Dies ist mehr die Aufgabe der Presse und der Propaganda. Außerdem wird in diesem Jahre in der Reichshauptstadt Berlin eine Ausstellung stattfinden, in der versucht werden soll, ein umfassenderes und eingehenderes Bild des Geschaffenen, Erreichten und Begonnenen aufzuzeigen, als mir dies in einer zweistündigen Rede überhaupt möglich sein könnte!


    • tietopankki1

      "Jos lammas arvostelee paimenta, niin kannattaako paimenen kuunnella?"

      Kannattaa jos on kävelemässä päin puuta ja lamassa varoittaa.

      Minkä takia kaikki yliluonnolliset taidot aina häviävät, kun ne pitäisi näyttää? Miksei kukaan ikinä ole suorassa tv-lähetyksessä ja valvotusti parantanut ihmistä? Niin. Olisiko siksi, että "yliluonnollisia" kykyjä omaavat henkilöt vain haluavat nähdä itsellään kykyjä ja löytää koko ajan todisteita kyvyilleen.

      Pieni esimerkki. Kaverillani on päänsärky, uskon että minä pystyn parantamaan sen. Lähetän parantavaa energiaa kädelläni hänen päähänsä ja hups, päänsärky loppuu jossain kohtaa. Opin, että omalla toiminnallani oli vaikutusta päänsäryn loppumiseen. Syy ja seuraus.
      Totuus on kuitenkin se, että päänsärky loppuu aina jossain vaiheessa. Se, mitä minä teen ei vaikuta siihen. Mutta uskomalla siihen, että vaikutan siihen, luon itselleni harhaanjohtavan assosiaation ja valehtelen itselleni syystä, että haluan uskoa pystyväni johonki mihin muut eivät pysty.

      Yli luonnolliset kyvyt ovat vain ihmisen itselleen jostain syystä luomia harhoja. Niillä pyritään paikkaamaan omia vikojaan, huonoa lapsuutta, selittämään muuten vaikeasti käsiteltäviä asioita jne.. Jokaisella on omat syynsä, mutta turha kuvitella itseään sen ihmeellisemmäksi kuin ketään muu.

    • Sanansaattajat
    • aljkdsghiujhq346243

      Toipuminen sairauksista on viime kädessä aina muista syistä kiinni kuin hoidosta. Hoitaminen voi antaa edellytykset parantumiselle. Älä kerro uskomuksistasi lääkäreillä tms. koska Taikaministeriö voi pyydystää superolentoja haavinsa höykytettäväksi ja kemiallisesti lamaannuttavat sitten. Langattomilla tekniikoilla, saa vaikka pskan kävelemään.

    • Anonyymi

      Onko muillakin sellaisia juttuja esim. jos joku mun perheen jäsen on lähtenyt talosta, niin parin tunnin päästä vaikka meidän kerrostalossa liikkuu paljon hissejä ylös ja alas niin mä vaan tunnistan sen kun just ne mun perheen jäsenet on siinä hississä ja oon joka kerta oikeessa et ne oli ne. en siis kuule niiden äänii tai tunnista niiden kävelyy mut tunnistan sen vaa aina. Mun kaveritki on aina ihan disbelieve kun olin oikeessa. Auttakaa onks tää normaalii?????

      • Anonyymi

        En satu tuntemaan sinun perheen jäseniä joten kuka siinä voi auttaa sinua kuin psykiatrinen sairaanhoito. On se ihan normaalia skitsofreniaa eli mielisairautta suomeksi. Hakeudu hoitoon!


    • Anonyymi

      Todeksi väitettyä:
      Oltiin parin kaverin ja mopojen kanssa kadulla. Kävelee Bernhard Heine ja kysyy: "Mitäpä pojat?" "Ei me muuta, ihmetellään vain onko tämä lamppu palanut." Annapa tänne:" Bernhard panee lampun etu-ja keskisormen väliin ja painaa peukalolla lampun kantaa. Lamppu syttyy. "Ei ole palanut" sanoo Bernhard, antaa lampun ja jatkaa kävellen matkaansa.
      Tapahtui lähes 65 v sitten pikkukaupungissa.

      • Anonyymi

        Samaisella B:llä kävi useakin tuttuni saamassa apua selkäkipuun. Potilas mahalleen penkille, B liikutti käsiään ikmassa selän yläpuolella ja tuumasi: "Pannaanpa kipu jäniksen selkään, että saa kettu ajaa kauemmaksi". Kipu poistui aina joksikin viikoksi.
        Tuli kaupunkiin uusi lääkäri ja tietysti kuuli B:stä. Lähti sitten jututtamaan ja valitti, että on hirveä hammassärky. B sanoi, että eiköhän se lähde pois. Juttelivat aikansa niitä näitä ja lääkäri läksi kotiinsa. Ulkoportailla iski hirmuinen hammassärky! Ei siinä auttanut muuta kuin palata takaisin ja tunnustaa.
        B oli jollekin kertonut, ettei nämä taidot ole synnynnäisiä vaan jonkun opettamia.
        Hakusanoilla Aktia Aktianpoika löytyy tietoa samaanista, Lapin noidasta s muistaakseni 1510. Hänkin sanoi oppineensa noitakeinot kymmenvuotiaana isältään. Ja tulee esi-isäkseni, mutta ei ne taidot ainakaan ole perytyneet!


    • Anonyymi

      Hieno juttu, jos toivot toisille hyviä asioita. Itse olen nähnyt erivärisiä hahmoja ja koittanut pohtia niiden alkuperää ja luonnetta. Kaikki ovat olleet mielestäni hyvänsuopia otuksia.

    • Anonyymi

      Kiitos, kun jaoit. Olet selvästikin Jeesukselle rakas. Hän kutsuu sinua tuolla tavalla. Olet varmasti vilpitön luonnon lapsi, etkä halua kenellekään pahaa. Siksi Jeesus käyttää sinua aseenaan muiden hyväksi. Anna vain rohkeasti kunnia Jumalalle ja tunnusta Jeesus Kristus Vapahtajaksesi ja Herraksesi. Hän kutsuu sinua näin!

    • Anonyymi

      Hullulta kyllä vaikutat edelleenkin. Me emme siinä voi sinua auttaa.

    • Anonyymi

      Jeesus todellakin arvostaa ja rakastaa aloittajaa! Kaikki muu mainstream-fundamentalismin oppi on harhaa! Jeesus ei ollut Jumalan poika vaan järjestelmää vastustava kapinallinen. Hänen sanomansa ydin on se, että ns. Jumalan valtakunta löytyy sisältä päin, eli omasta itsestä! Ts. pitää ajatella omilla aivoilla eikä mennä minkään mainstream-joukkohysterian mukana!

      Vanhan testamentin Jumala, Yaldabaoth, on se pääpiru kaiken kärsimyksen takana vastaan. Itsekeskeinen tyranni jota vastaan Jeesus urheasti taisteli. Vaan vallanpitäjät, Yaldabaoth:ia palvovat roomalaiset, mustamaalasivat ja teloituttivat Jeesuksen koska kokivat tämän uhkaksi järjestelmälle. Tavallinen kansa oli totaalisen säkkejä massasieluja jotka uskoi fanaattisesti kaiken mitä nämä valtaa pitävät sanoivat. Osa eli pelossa joutuvansa mestatuksi mikäli poikkesivat "normista".

      Paratiisin käärme ei ollut paholainen vaan sankari: se opetti ihmisen ajattelemaan omilla aivoillaan. Miettikääpä sitä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2167
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      98
      2109
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2052
    6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1883
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      593
      1856
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      19
      1664
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1433
    Aihe