Oli säälittävä katsoa Alonson ajamista kun nopeutta olisi ollut kilpailun voittoon, mutta joutui ferrarin kultapojun (massan) takana kurvailemaan maaliin saakka. Jos Alonso olisi Massan ohittanut olisi siitä seurannut kunnon sanktiot kuten mc larenilla josta joutui ulos kun päihitti hamiltonin aikoinaan.
On päivän selvää, että massalle jäi joku silmä-/aivovamma kolarista. Nopeus ei riitä ja kaveri on valovuoden päässä tallikaveristaan.
On päivän selvää, että massalle jäi joku silmä-/aivovamma kolarista. Nopeus ei riitä ja kaveri on valovuoden päässä tallikaveristaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Alonso alottamaan jopa Heikin takaa, kun schumi tuli kylkeen eka kierroksella!
HAHAAHAHAHHA KULMAKARVA OLI AINA LIIAN KAUKANA JA LOPUSSA MEINASI TULLA OHITETUKSI ENNEN KUIN WEBU PELASTI!!!!!!!!!!!!!!!
Loistava ajo Fernando Alonsolta, nousu kaikkien takaa neljänneksi. Massa ajoi aivan tylsän, sinänsä OK kisan. Jos Massan olisi käsketty päästää Alonso ohi, Ferrari olisi voinut saavuttaa sijat 2 ja 4. Massa ajoi todella varovaisesti eikä ottanut yhtään riskejä. Siltikään ei meinannut pysyä radalla, vaan luisui koko ajan sinne ja tänne.
Inisevä tenu-Räikkönen olisi keskeyttänyt ja vetäytynyt varikkopilttuuseen töttöröään lipittämään jo ensimmäisten kierrosten jälkeen. On kyllä upeaa, kun se selkärängaton mato ei ole enää Formuloissa.