KIMI OLISI VOITTANUT

KYLLÄ MONTESEEMOLOA MAHTAA KYRPIÄ NYT KUN PALKKASIVAT NOIN PASKAN KUSKIN. PUUSILMÄ MASSAKIN VOITTI KULMAKARVAN.
12182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on jo menneen talven miehiä ja jääkin yksinkertaiseksi maailmanmestariksi. Näin on näreet!!!

Äänestä

Mikäli Alonso olisi ylittänyt maalilinjan ennen Massaa, silloin sinä itkisit tuttuun tyyliisi, että Ferrarin taskurahoillaan ostanut Santander pakotti Massan antamaan tietä.

Olet huono pelle, mutta pelle kuitenkin.

Äänestä

Jos tämä olisi ollut kilpailu kyrvän imemisen piirimestaruudesta, olisi Räikkösellä toki ollut mahdollisuudet jopa voittoon, mutta tämä kuitenkin oli Formula 1 -osakilpailu, eikä näissä kisoissa kaivata mitään junttipohjolan viinapäisiä kyrvänlutkuttajia.

Äänestä
  • Ei niitä tarvita suomi24:ssäkään. Olet täysin turha eikä ketään kiinosta mielipiteesi.

    Äänestä

  • ytejjerrjyrj kirjoitti:

    Ei niitä tarvita suomi24:ssäkään. Olet täysin turha eikä ketään kiinosta mielipiteesi.

    minua kiinnostaa, joten ota sinä horo vaan patukkaa syvemmälle nieluun

    Äänestä


  • tapasi mukaan kirjoitti:

    minua kiinnostaa, joten ota sinä horo vaan patukkaa syvemmälle nieluun

    Sua siis kiinostaa omat kirjoituksesi?? Sähän kova kaveri olet.

    Poskileikeistäsi en halua tietää enempää. Se on sun ja poikaystäväs välinen asia.

    Äänestä

  • rweyh5hyjt5j7y kirjoitti:

    Sua siis kiinostaa omat kirjoituksesi?? Sähän kova kaveri olet.

    Poskileikeistäsi en halua tietää enempää. Se on sun ja poikaystäväs välinen asia.

    Mulkunlutkuttajalta paloi päreet! Hui, kamalaa!

    Äänestä

  • hurrjaaa kirjoitti:

    Mulkunlutkuttajalta paloi päreet! Hui, kamalaa!

    Älä nyt pienestä päreitäsi polta. En mä pahalla.

    Äänestä

  • rgegewg kirjoitti:

    Älä nyt pienestä päreitäsi polta. En mä pahalla.

    kuules nyt, muluukun lutkuuttaja. tää on formula 1 palsta eikä mikkää hintuloitte suuseksi -imuutus palvelu numero. me poijes, just SÄ se likane lörtti suupiälessäs ja vie kärpäset mukanas.

    Äänestä

Alonso ja Massa ovat kumpikin itkijöitä. Kaverit julkisuudessa itkeskelvät kaikinlaisilla asiolla kun auto ei kulje. Kimi olisi ammattimiehen ottein hiljaa ja antais tulosten puhua.

Äänestä
  • kimi oli hiljaa, kun vauhti ei riittänyt ja alistui nöyrästi massan kakkoskuskiksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RUAHAHAHAHAA kirjoitti:

KYLLÄ MONTESEEMOLOA MAHTAA KYRPIÄ NYT KUN PALKKASIVAT NOIN PASKAN KUSKIN. PUUSILMÄ MASSAKIN VOITTI KULMAKARVAN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu