Piikki kammo

Tuntuuko teistä että olette saaneet jo piikeistä tarpeeksenne ,minulla alkaa olla jo nyt kauhea piikkikammo vaikka en niin hirveän usein ole käynyt labrassa ja tipassa,vertaa esim.Raspikseen,joko tuntuu että
suonet on saaneet piikeisä osansa?
33694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

vuosien jälkeen kammottaa mennä verikokeeseen,sellaisen piikkikammon minäkin sain.Ja varmasti kaikki syöpäpotilaat:(.

Äänestä

Minulla ei varsinaisesti ole piikkikammoa, mutta solusalpaajatiputuksessa meinasi "suonet loppua". Pahin reissu oli kun vasta kuudennen piston kohdalta löytyi suoni joka otti lääkettä vastaan.

Äänestä
  • kylmät väreet kulkee pitkin selkääni kun kuvittelen kuinka hoitaja tökki neulalla ja vasta kuudennella kerralla löytyi suoni..hrrr.. :-))

    Äänestä

ole meikäläistä eläessäni yhtä paljoa piikitetty kuin viimeisen vuoden aikana,aiemmin vain muutama rokotus ja joitain verikokeita harvoin ja tietenki hammaslääkärin puudutus joskus..
En ollut varautunut tällaiseen jatkuvaan piikitykseen,en edes tajunnut että sytostaatit tiputetaan suoneen:(

Ja niitä labrakokeita jatkuvasti,ja kaksi kertaa laitettu untenmaille piikillä.
Kyllä tosiaan on välillä suonen löytäminen ollut hakusessa minullakin ja aina sanon hoitsuille että piikittäkää ihan varovasti mua pelottaa..:))

Äänestä
  • teki jonkinsortin piikkikammon miullekkin. Se ehkä tuli sillon kun olin saikulla 9 vuorokautta silolo kun ohutsuoli tulehtu ja joutuvat joskus tipan vahtamaan parikertaa päivässä, kun ei ollu vetoa suonissa. auts.. En oo kyl ikinä kattonu kun minu pistetään etten säpsi siinä. Ni nyt varsinkin pää on pois käännettävä. Ja en tiedä miten minuu ruetaan noihin niveliin nyt pistelemää. Kun nytkin 4 eri niveleen pisti reumalääkäri.. ei voi kun tuumata auts, auts..

    Äänestä

Alkaa myös tämä neulatyynynä oleminen jo nyppimään.
Joka viikko otetaan verikokeet.
Pahimpana kuitenkin pidän Ct-kuvauksen varjoaine ruiskutusta.
Minulla on suonet "piilossa", että useimmiten joutuu tekemään monta reikää.
Ei löydy niin masokistisia piirteitä, että näistä nauttisin.

Äänestä
  • suonet ovat niin piilossa jotta saa olla neulatyyny,ei kiva juttu.Minulta on helppo ottaa,kävin verenluovutuksessa,ja nopeasti se oli ohi,eikä sattunut yhtään.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    suonet ovat niin piilossa jotta saa olla neulatyyny,ei kiva juttu.Minulta on helppo ottaa,kävin verenluovutuksessa,ja nopeasti se oli ohi,eikä sattunut yhtään.

    Ira¤ syöpäpotilas ei voi luovuttaa verta, vaikka syöpä olisi hoidettu ja todettu terveeksi!

    Äänestä

  • Luovutuskielto kirjoitti:

    Ira¤ syöpäpotilas ei voi luovuttaa verta, vaikka syöpä olisi hoidettu ja todettu terveeksi!

    keskusteltiin täällä jokin aika sitten ja kerrottiin ettei syövän sairastanut tai sairastava voi luovuttaa verta ja syytkin taidettiin selvittää.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    suonet ovat niin piilossa jotta saa olla neulatyyny,ei kiva juttu.Minulta on helppo ottaa,kävin verenluovutuksessa,ja nopeasti se oli ohi,eikä sattunut yhtään.

    kuitenkin luovuttaa verta vaikka on sairastanut syövän?
    Olen käsittänyt etten enää kelpaa verenluovuttajaksi,mahtanee riippua mikä syöpä on ollut?

    Äänestä

  • 6+12 kirjoitti:

    kuitenkin luovuttaa verta vaikka on sairastanut syövän?
    Olen käsittänyt etten enää kelpaa verenluovuttajaksi,mahtanee riippua mikä syöpä on ollut?

    Syövän sairastanut ei voi luovuttaa verta, ei vaikka olisit terve, kielto on elinikäinen.

    Äänestä

  • kauan sinulta otetaan verikoe joka viikko?Onko kysymyksessä hoitojakso,jonka aikana otetaan?
    En ole seurannut aktiivisesti palstaa ,enkä tiedä mitä syöpää sairastat.
    Minulla on suonet kovettuneet, hakevat uutta pisto paikkaa,kämmenselätkin ihan hellänä,mutta ei kannata valittaa.
    Aikansa kutakin:

    Äänestä

  • syöpäp. kirjoitti:

    kauan sinulta otetaan verikoe joka viikko?Onko kysymyksessä hoitojakso,jonka aikana otetaan?
    En ole seurannut aktiivisesti palstaa ,enkä tiedä mitä syöpää sairastat.
    Minulla on suonet kovettuneet, hakevat uutta pisto paikkaa,kämmenselätkin ihan hellänä,mutta ei kannata valittaa.
    Aikansa kutakin:

    Verikokeita on otettu nyt reilu vuosi viikoittain ja CT-kuvaus 3 kk:n välein.
    Minulla on munuaissyöpä ja lääkkeitä joudun syömään jatkuvasti (ainakin vielä)
    Lääkkeet vaikuttavat veriarvoihin ja sen takia tämä jatkuva pisteleminen.

    Äänestä

  • riittää kirjoitti:

    toivon jotta syöpäsi talttuisi,ja pääsisit niistä pistoista pois.Minullekkin sanottiin jotta haluavat sulkea pois munuaissyövän,ja maksasyövän.Saanko kysyä sinulta millaisia oireita sinulla oli?Ei tarvitse vastata,ellet halua,Minun tarvitsee ottaa 3 kertaa viikossa verikoe INR arvo,ja kyllä ottajissa on eroa.Toisilta se onnistuu,niin ettei oikein huomaakkaan,toiset pistävät,niin tuntuu kuin piikki katkeaisi.

    Suuret kiitokset, Ira¤, kannustuksesta.
    Sinullahan vasta tätä piikitystä riittää.
    Minulla syöpä oli miltei oireeton.
    Mahdottoman väsymyksen takia menin lääkäriin ja veriarvoista huomattiin, että jotain oli vialla.
    Kuvauksissa selvisi, että munuaisessa oli kasvain (10X13 cm)
    Toinen munuainen ja perna jouduttiin poistamaan.
    Leikkaus meni hienosti, mutta syöpä oli ehtinyt tekemään etäispesäkkeen keuhkoon ja sitä yritetään lääkehoidolla parantaa.
    Se on pysynyt nyt jo vuoden verran aisoissa, ei ole enää kasvanut.

    sinulle kävisi samoin kun ystävällemme,hän oli alle 30v,kun sai keuhkosyövän,ja elää vielä tänä päivänäkin,nyt hoidoista on jo 13v. aikaa työelämässä hän on.EX-mieheni sairastui myös samoihin aikoihin,perna häneltäkin poistettiin,mutta sai diabeteksen riesakseen.Tästä on jo 25v,aikaa.

    Kiitos paljon!
    Nyt tuntuu, että tässä pärjäillään.
    Riittää, että tauti pysyisi nykyisissä uomissaan.
    Lääke on vain niin uusi, ettei ole oikein tietoa, koska tauon voisi pitää.
    Nimimerkkini mukaan minulla on runsaasti sairauksia, mutta diabetestä ei ole (onneksi)
    Oikein hyvää jatkoa vaan sinulle ja kaikille muillekin palstan lukijoille.
    Kevät se sieltä tulla jollottaa.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    toivon jotta syöpäsi talttuisi,ja pääsisit niistä pistoista pois.Minullekkin sanottiin jotta haluavat sulkea pois munuaissyövän,ja maksasyövän.Saanko kysyä sinulta millaisia oireita sinulla oli?Ei tarvitse vastata,ellet halua,Minun tarvitsee ottaa 3 kertaa viikossa verikoe INR arvo,ja kyllä ottajissa on eroa.Toisilta se onnistuu,niin ettei oikein huomaakkaan,toiset pistävät,niin tuntuu kuin piikki katkeaisi.

    ira¤jos oireesi viittaavat munuais- tai maksa syöpään,millaisia oireita sinulla on?
    Millaisilla kokeilla nämä selvitetään ,onko kokeet jo otettu?

    Äänestä

  • Luovutuskielto kirjoitti:

    Ira¤ syöpäpotilas ei voi luovuttaa verta, vaikka syöpä olisi hoidettu ja todettu terveeksi!

    kelpaisikaan,mutta aloitin jo nuorene käymään säännöllisesti luovuttamassa.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    kelpaisikaan,mutta aloitin jo nuorene käymään säännöllisesti luovuttamassa.

    sen jälkeen,kun sairastit syövän et enää saisi luovuttaa verta ,kai tiedät tämän?

    Äänestä

  • ex-luovuttaja kirjoitti:

    sen jälkeen,kun sairastit syövän et enää saisi luovuttaa verta ,kai tiedät tämän?

    turhaa aloittaa riitely tästä aiheesta: jos nimimerkki ira¤ ei ole tiennyt ettei syövän sairastanut saa luovuttaa verta ja siksi käynyt maanantaina luovuttamassa verta niin se asia ei täällä kinaamalla muuksi muutu.

    Äänestä

  • k-y-lläs-ty-nyt. kirjoitti:

    turhaa aloittaa riitely tästä aiheesta: jos nimimerkki ira¤ ei ole tiennyt ettei syövän sairastanut saa luovuttaa verta ja siksi käynyt maanantaina luovuttamassa verta niin se asia ei täällä kinaamalla muuksi muutu.

    Kukaan ei voi luovuttaa verta ilman, että kysellään terveydestä. Hän ei ole käynyt, koska luovuttaminen ei olisi onnistunut.

    Äänestä

  • Ei onnistu kirjoitti:

    Kukaan ei voi luovuttaa verta ilman, että kysellään terveydestä. Hän ei ole käynyt, koska luovuttaminen ei olisi onnistunut.

    no sitten,mutta tyhmää sitten valehdella käyneensä jos ei ole käynyt.

    Äänestä

  • ky--lläs--tynyt.. kirjoitti:

    no sitten,mutta tyhmää sitten valehdella käyneensä jos ei ole käynyt.

    Ehkä Ira¤ tarkentaa viestiään, tai jättää muut ihmettelemään, mutta joka ainoa kerta arvioidaan luovutusedelletykset, kysymyksiä on useita.

    Äänestä

  • syöpäp. kirjoitti:

    ira¤jos oireesi viittaavat munuais- tai maksa syöpään,millaisia oireita sinulla on?
    Millaisilla kokeilla nämä selvitetään ,onko kokeet jo otettu?

    sinulle kysymys ,mikäli haluat vastata:)
    Mitkä oireet viittaa munuais-tai maksasyöpään,mitä kokeita sinulta otettiin oireitten takia,riittääkö verikoe?

    Nämä tällaiset kiinnostaa syöpäläisiä, itse kuullekkin voi tulla ajankohtaiseksi.

    Äänestä

  • R.L. kirjoitti:

    ei halua vastata kysymykseesi.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    toivon jotta syöpäsi talttuisi,ja pääsisit niistä pistoista pois.Minullekkin sanottiin jotta haluavat sulkea pois munuaissyövän,ja maksasyövän.Saanko kysyä sinulta millaisia oireita sinulla oli?Ei tarvitse vastata,ellet halua,Minun tarvitsee ottaa 3 kertaa viikossa verikoe INR arvo,ja kyllä ottajissa on eroa.Toisilta se onnistuu,niin ettei oikein huomaakkaan,toiset pistävät,niin tuntuu kuin piikki katkeaisi.

    ira¤ epäillään munuais tai maksa syöpää?
    Oireita ovat maksasyövässä:
    vatsan tai oikean kylkikaaren seudun jatkuva kipu ja täyttymisen tunne.
    Ruokahaluttomuus,laihtuminen ,kuumeilu ja keltaisuus.
    Tutkimus: kaiku - eli ultraäänitutkimus,tietokonetomografia tutkimus tai maksa biopsia,verikoe (AFP).

    Munuaissyövän oireet:
    kipu,verivirtsaisuus,kyhmyn tunne kylkikaaren alapuolella,laihtuminen,kohonnut verenpaine,ruokahaluttomuus,kuumeilu.
    Tutkimus:
    vatsan kaikututkimus,virtsaelineten varjoaine tutkimus

    Tällaista tietoa kyseisistä syöpäsairauksista löytyy netissä.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    suonet ovat niin piilossa jotta saa olla neulatyyny,ei kiva juttu.Minulta on helppo ottaa,kävin verenluovutuksessa,ja nopeasti se oli ohi,eikä sattunut yhtään.

    ira¤ kävit verenluovutuksessa ? Eikö sinulta sen jälkeen ole otettu verikokeita ym?
    Minäkin kävin luovuttamassa verta ennen syöpää, mutta syöpähoitojen aikaan on otettu niin usein verikoe ja tipppa laitettu ym.ja
    kyllä sattuu ,auts:))

    Äänestä

ole mitään piikkikammoa. Pikemminkin tuntuu että niihin on tottunut kun niin monesti on pistelty. Esim. labrassa verikokeenotssa en nykyisin oikein edes huomaa kun neula työnnetään sisään. Samoin kanyylineulan pistäminen ei juuri hetkauta. Minulla on suonet löytyneet yleensä hyvin ja kestäneet tiputukset, ainakin toistaiseksi. Kerran vähän hirvitti kun labrassa näytteenottajan rinnassa oli lappu "Harjoittelija" mutta hyvin osasi hommansa. Näistä tuli mieleen meidän entisen tehtaanlääkärin sanat kun jotain piikkiä olin saamassa:"Minä olen paljon pistänyt ihmisiä eikä vielä koskaan ole tehnyt kipeää"

Äänestä
  • vertaan labra ym.piikkejä siihen kun minua kesällä pisti ampiainen niin se vasta teki kipeää ja sitten se ampiaisen piston jälkikipu,auts:(
    Nämä sairaala piikitykset ei jätäyleensä jälkikipua.
    Tietenkin sitten piikityspaikka käy araksi,kun samaan paikkaan useasti piikitellään...

    Äänestä

  • sp.-2010 kirjoitti:

    vertaan labra ym.piikkejä siihen kun minua kesällä pisti ampiainen niin se vasta teki kipeää ja sitten se ampiaisen piston jälkikipu,auts:(
    Nämä sairaala piikitykset ei jätäyleensä jälkikipua.
    Tietenkin sitten piikityspaikka käy araksi,kun samaan paikkaan useasti piikitellään...

    käymään säännöllisesti kuukausittaan,20v sitten se jäi,ei tietenkään syöpäläinen voi luovuttaa.Ei myöskään jos on jollain lääkityksellä.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    käymään säännöllisesti kuukausittaan,20v sitten se jäi,ei tietenkään syöpäläinen voi luovuttaa.Ei myöskään jos on jollain lääkityksellä.

    sen jälkeen kun sairastuit syöpään,et enää saa luovuttaa verta,vaikka oletkin jo parantunut..

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    käymään säännöllisesti kuukausittaan,20v sitten se jäi,ei tietenkään syöpäläinen voi luovuttaa.Ei myöskään jos on jollain lääkityksellä.

    tietoa:
    http://www.veripalvelu.fi/www/1496

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

se sattuu - kirjoitti:

Tuntuuko teistä että olette saaneet jo piikeistä tarpeeksenne ,minulla alkaa olla jo nyt kauhea piikkikammo vaikka en niin hirveän usein ole käynyt labrassa ja tipassa,vertaa esim.Raspikseen,joko tuntuu että
suonet on saaneet piikeisä osansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu