Mites kuinka normaalia on, että koira aivastelee? Meidän melkein 7kk vanha pentu on nyt jonkin aikaa aivastellut hieman. Ei kuitenkaan valu räkää tai muuta, toki kun aivastaa niin tulee hieman limaa nenästä. Ei yski ja on oma pirteä itsensä muuten. Mietin vaan vaan että onko aihetta eläinlääkäriin vai meneekö ohi itsekseen? En haluaisi olla mikään yli hössö ja kun on eka koira niin vähän vaikeita on tällaiset asiat vielä.
aivastelu
Nita24
53997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on normaalia jotta koira aivastelee muuten vaan. toki jos aivasteluun liittyy muutakin oireilua, niin sitten on parempi seurata koiraa, ja vielä ehkä eläinlääkäriin, eli jos vaikuttaa flunssalta tai koiran käytös muuttuu, esim. koira on väsynyt eikä mielenkiintoa ole oikein mihinkään, tai jos ruokahalu muuttuu. mutta tuo aivastelu kuulostaa ihan normaalilta, jotkin koirat vain aivastelevat välillä useammin kuin muut. meidän oma koiramme aivastelee melko usein, ja sitä on välillä hauska seurata. :)
ja varsinkin jos eritettä tulee, niin käyttäisin tarkistuksessa, erite ei kuulu normaaliin aivasteluun, tietty voi olla jokin pikkuflunssa, mutta jos se jatkuu, niin hoidattaisin varsinkin pennun.
Meillä koira aivastelee etenkin kun se on maannut selällä hetken, eli kun on vatsaa rapsutellut... Joskus voi vähän "räkää", kirkasta eritettä lentää kuonosta. Ulkona koiran nuuhkiessa innoissaan voi myös joskus kirkasta eritettä "valua" jokunen tippa kuonosta. Onko tämä normaalia koiralla? Koira on muuten innokas ja syö/juo hyvin ja jaksaa touhuta...
eiköhän se ole normaalia, ainakin näin keväällä ja kun ei koirassa muuten mitään vikaa.
Kannattaa ottaa huomioon myös se, että koiralla voi olla nenäpunkit. Aivastelu kun on yksi niiden oire.