ei vastata

asialliset kommentit= ei vastausta
provot= kaikki kynnelle kykenevät lähtee kommentoimaan
Joku kuulutti asiallista keskustelua. Kuka viitsii enää mielipiteitään kirjoitella kun kukaan ei ota asiallisiin juttuihin kantaa. Täällä menee just väärinpäin. Provoihin EI pitäis vastata ja asiallisiin mielipiteisiin vois heittää omaa kommenttia, sillä tavallahan saadaan keskustelua aikaiseksi. Asiattomuudet siellä välissä voi sit jättää luettuaan kommentoimatta ja vastata vain asiaan. Sama tapahtuu ihan millävaan foorumilla joten turha kai niitä on montaa perustaa.
1222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näinhän se menee. Asiallista tekstiä lukiessa ei voi muuta kuin myötäillä ja hyväksyen todeta, että oikeassa olet. Mutta ns. provoa lukiessa tekee mieli vastata ,sillä eihän sitä tiedä jos se kirjoittaja onkin sitä mieltä tosissaan. Täytyyhän sille yrittää edes teoriassa osoittaa asian olevan aivan toisenlainen.
Tietysti asiallinen keskustelu erinäkökulmineen, on hedelmällisempää asian eteenpäin viemiseen, mutta kyllä useampi myös niistä provoiluista löytää sen asianytimen.
Siispä kehoitankin kaikkia tuomaan mielipiteensä esille,vaikkei aina saisikaan vastakaikua. Lukijoita kuitenkin on kaikilla viesteillä runsaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


provoihin kirjoitti:

asialliset kommentit= ei vastausta
provot= kaikki kynnelle kykenevät lähtee kommentoimaan
Joku kuulutti asiallista keskustelua. Kuka viitsii enää mielipiteitään kirjoitella kun kukaan ei ota asiallisiin juttuihin kantaa. Täällä menee just väärinpäin. Provoihin EI pitäis vastata ja asiallisiin mielipiteisiin vois heittää omaa kommenttia, sillä tavallahan saadaan keskustelua aikaiseksi. Asiattomuudet siellä välissä voi sit jättää luettuaan kommentoimatta ja vastata vain asiaan. Sama tapahtuu ihan millävaan foorumilla joten turha kai niitä on montaa perustaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu