isin kanssa

mitä se kertoo, että reilu yksivuotias lapsemme ei viihdy isän kanssa kuin ehkä vain silloin kun ei ole väsynyt, nälkäinen, ei ole kakkahätä tai mikään vaiva kuten hampaan puhkeaminen?

jos tuollaisilla hetkillä yritän antaa isän syliin lapsen, niin alkaa parkumaan ihan mielettömästi...

kysyn siis ulkopuolisilta näkemystä, mitä tuo herättää mielessänne.
7331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

se kertoo jos 3-ja 2-vuotiaamme käyttäytyvät samalla tavoin? Tai lapset yleensäkin? Se kertoo, että lapset ovat todennäköisesti aivan normaaleja ja tasapainoisia ja äiti-lapsisuhde on kehittynyt symbioottiseksi kiintymyssuhteeksi,kuten on tarkoituskin. Sellaista se on. Isän rooli onkin sitten jo ihan toinen juttu. Kyllä se isäkin voi olla kaikesta huolimatta ihan normaali... :)

Äänestä

Mitä sun mielessä sitten on? Toi kuulostaa aivan normaalilta. Meidän esikoinen oli tollanen ja nyt 2,5 v juoksee isän perässä. Kupous 1,4 v ja jos väsy/nälkä jne niin isä ei kelpaa. Luuletko ettei lapsi pidä isästä vai mistä täs oli kyse?

Äänestä

Se kertoo siitä, että isä ei jotenkin huomioi lasta. Meidän lapsemme on ollut läheinen isänsä kanssa ihan pienestä pitäen. Isä on hellitellyt. jos isä on ärtynyt tai käyttäytyy huonosti äitiä kohtaan pieni vauva huomaa sen ja kääntyy sen perusturvan eli äidin puoleen. Äiti on se turva melkein aina. Minusta sen merkki, että isä ei ole jotenkaan hoivannut lasta. Toisaalta juuri silloin kun vauva tarvii hoivaa kääntyy helposti äidin puoleen muutenkin. Jotenkin kun huomaat tuollaisen kertoo se jostakin...et luota..

Äänestä

Viis lasta onpi meillä ja lapsilla maailman paras isä! Eikä yhdellekään lapselle ole isä pienenä kelvannut! Äiti sen on aina olla pitänyt. Lapsihan kiintyy aluksi YHTEEN aikuiseen. Yleensä se on käytännössä juuri äiti. Siksi lasta ei pidäkään erottaa kyseisestä aikuisesta liian pitkäksi aikaa, se aiheuttaa traumoja. Nyrkkisääntö on, että erossa voi olla niin monta yötä kuinka monta ikävuotta lapsi on. Ja siksi kannustetaan hoitamaan lapsi kotona 3 vuotiaaksi, sillä silloin perusturva on kehittynyt ja se kehittyy juuri niin, että lapsi saa kiinnittyä YHTEEN aikuiseen. Tämä ei tietenkään mitenkään vähennä isän roolia, sillä vanhempien parisuhde on lapsen koti! Lapsesi on siis normaalisti kehittynyt ja normaalisti käyttäytyvä eroahdistusvaihetta elävä lapsi!

Äänestä

ihan normaalilta tuo kuulostaa. meillä tytöllä 3v,ollut ihan samaa välillä ja välillä taas toistepäin: ei äiti kelpaa, ei sitten mihinkään, isi sen olla pitää. älä nyt huolestu, tuo on ihan normaalia kehitystä, ja vielä voi tulla sekin päivä kun ei äiti kelpaa edes pyllyn pyyhintään :D mutta sekin menee ohi.

kyllä se isikin vielä kelpaa, kun antaa ajan kulua.

Äänestä

mietin vain kun joka puolella toitetaan että isi on puntarissa yhtä hyvä vanhempi kuin äitikin...
kuitenkin tuo lapsen käytös ahdistaa, vaikka olisikin normaalia lapsen kehittymistä.

luulen että pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin se, että isin kanssa on tylsää.
sen kanssa kun melkein vain istutaan sohvalla tai syöttötuolissa...

Äänestä
  • Hae kirjastosta kirja, jossa kerrotaan vauvan ja lapsen kehityksestä. Siellä on kiintyminen yhteen aikuiseen, vierastaminen, eroahdistus jne. Meillä nimittäin isän kanssa EI ole tylsää. Isä on se leikkijä, kutittelija jne. Äiti on se tylsempi tarpeiden täyttäjä. Mutta äitiin lapsemme ovat kiintyneet, koska minä äiti olen pienten kanssa niin tiiviisti ne ensimmäiset kuukaudet ja vuodet. Mutta ei se isän roolin merkitystä vähennä! Ja osta tai lainaa uusin Meidän Perhe -lehti. Siinä on juttu kyseisetä aiheesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitirakas kirjoitti:

mitä se kertoo, että reilu yksivuotias lapsemme ei viihdy isän kanssa kuin ehkä vain silloin kun ei ole väsynyt, nälkäinen, ei ole kakkahätä tai mikään vaiva kuten hampaan puhkeaminen?

jos tuollaisilla hetkillä yritän antaa isän syliin lapsen, niin alkaa parkumaan ihan mielettömästi...

kysyn siis ulkopuolisilta näkemystä, mitä tuo herättää mielessänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu