Sanoin EI!

Hei! Entisen mieheni kanssa harrastimme kimppakivoja joitakin kertoja. Hän manipuloi minua niihin. Sovimme kuitenkin jossain vaiheessa että enää emme niin tekisi. Eräänä iltana olimme baarissa jolloin mieheni ehdotti että ottaisimme taas kolmannen pyörän. Sanoin selvästi ja jyrkästi EI, eikö me olla puhuttu tästä. Lähdimme kotiin ja rupesin nukkumaan. Aamuyöstä heräsin ja kävin juomassa vettä jolloin huomasin mieheni olevan vielä valveilla ja puhelin kädessä. Hän kehoitti minua laittamaan seksikkäitä alusvaatteita päälleni, johon tokaisin että ei, minä menen nyt nukkumaan. Muutaman tunnin päästä heräsin siihen että vieras mies tulee ovesta sisään. Pyydän että voisin käydä nopeasti suihkussa, jolloin mieheni katsoo minua TODELLA pahasti. Kun tulen suihkusta on videokamera viritetty päälle (minulta ei kysytty tähänkään lupaa). Harrastan seksiä vieraan miehen kanssa vasten tahtoani.

Tämä tuntui minusta todella pahalta... mielestäni olisi ollut parempi jos oma mieheni olisi minut vaikka väkivalloin raiskannut kuin pakottanut olemaan vieraan miehen kanssa. Olen tehnyt rikosilmoituksen ja todisteena minulla on kuvattu nauha ja kahden henkilön sana kenelle asiasta kerroin heti tapahtuneen jälkeen. Asia on minulle todella arka.

Miksi tätä kutsutaan hyväksikäytöksikö? Minkähänlaista tuomiota on odotettavissa? Onko täällä muita saman kokeneita?
3782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se mistä sitä videota voi katsoa? Laita linkki, niin kerron oliko sen värtti.

Äänestä

olit myötämielinen. Sanoit, että käyt ekaksi suihkussa. Siis ketä siitä voi syyttää. Sua ei uhkailtu eikä käytetty väkivaltaa. Olit itse mukana juonessa.

Väärästä ilmiannosta voit saada jonkun satasen sakkoja.

Äänestä

Hetkinen? Olet siis harrastanut kimppaseksiä aikaisemminkin? Ja et sano vieraalle miehelle tai omalle miehellesi tuossa tilanteessa, että ei?! Et vaadi miestä poistumaan tai ottamaan videokameraa pois!? Et protestoi asiaa mitenkään?

Tuomitsen raiskaukset, mutta tässä on nyt vähän liikaa avoimia kysymyksiä. Tämän tarinan perusteella kyseessä on enemminkin väärän seuran valitseminen kuin mikään raiskaus. Kun kerran sinun on pakko ollut tälläisestä tehdä rikosilmoitus, niin tuomioistuin ratkaiskoot asian!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Likainen88 kirjoitti:

Hei! Entisen mieheni kanssa harrastimme kimppakivoja joitakin kertoja. Hän manipuloi minua niihin. Sovimme kuitenkin jossain vaiheessa että enää emme niin tekisi. Eräänä iltana olimme baarissa jolloin mieheni ehdotti että ottaisimme taas kolmannen pyörän. Sanoin selvästi ja jyrkästi EI, eikö me olla puhuttu tästä. Lähdimme kotiin ja rupesin nukkumaan. Aamuyöstä heräsin ja kävin juomassa vettä jolloin huomasin mieheni olevan vielä valveilla ja puhelin kädessä. Hän kehoitti minua laittamaan seksikkäitä alusvaatteita päälleni, johon tokaisin että ei, minä menen nyt nukkumaan. Muutaman tunnin päästä heräsin siihen että vieras mies tulee ovesta sisään. Pyydän että voisin käydä nopeasti suihkussa, jolloin mieheni katsoo minua TODELLA pahasti. Kun tulen suihkusta on videokamera viritetty päälle (minulta ei kysytty tähänkään lupaa). Harrastan seksiä vieraan miehen kanssa vasten tahtoani.

Tämä tuntui minusta todella pahalta... mielestäni olisi ollut parempi jos oma mieheni olisi minut vaikka väkivalloin raiskannut kuin pakottanut olemaan vieraan miehen kanssa. Olen tehnyt rikosilmoituksen ja todisteena minulla on kuvattu nauha ja kahden henkilön sana kenelle asiasta kerroin heti tapahtuneen jälkeen. Asia on minulle todella arka.

Miksi tätä kutsutaan hyväksikäytöksikö? Minkähänlaista tuomiota on odotettavissa? Onko täällä muita saman kokeneita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu