Onko Jyväskylä hyvä asuinpaikka? Tahtoisin kuulla näkemyksiänne puolesta ja vastaan.
Kerron mielipiteeni parikymppisen opiskelijan näkökulmasta.
Puolesta:
1. Elintarvikekauppoja on hyvin. Ei ole lähikauppa kaukana, jos nyt ei ihan jossain peräkylässä asu.
2. Kokemukseni kunnallisesta terveydenhuollosta ovat olleet hyviä - käsittääkseni kaikki eivät tosin terveydenhuoltoa kehuisi.
3. Hyviä kirpputoreja ja vaatekauppoja
Vastaan:
1. Suomen kolmanneksi kalleimmat vuokrat (millä perusteella?!)
2. Tutkimuksen mukaan Jyväskylässä kulutetaan eniten alkoholia asukasta kohti -> alkoholisteja piisaa.
3. Suomen 2. tai 3. kallein joukkoliikenne. Bussit ovat myös erittäin usein myöhässä, kun vertaa muihin kaupunkeihin.Yöbusseja liian vähän. Eikö olisi kannattavaa ajaa esimerkiksi lauantain ja sunnuntain välisenä aamuyönä vuoroja, jotka kuskaavat baarista kotiutujia.
4.Jyväskylän yliopisto on opiskelijoiden arvioiden mukaan yksi Suomen huonoimpia monessa asiassa http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/opiskelijat-jyväskylän-yliopisto-surkeimpia/138512
5. Yöelämä on varsin yksipuolista.
6. Tällä hetkellä Suomen synkin tilanne akateemisessa työttömyydessä.
7. ... kuten myös nuorisityöttömyydessä.
Ei tänne varmaan kannata jäädä työttömäksi norkoilemaan opiskelujen jälkeen :)
Jyväskylä - puolesta ja vastaan.
15
363
Vastaukset
- lastensuojelu blues
on erittäin surkeassa jamassa. Asiakkaita kohdellaan todella ala-arvoisesti ja mielivaltaisesti. Mitä tapahtuu lapsille? Ei useinkaan mitään hyvää.
- P.cpjyya
Selittysköhän toi alkoholin kulutus mitenkään teillä opiskelijoilla?? Ihan jees paikka, jos ei oo pipo liian kireellä.
- 1+13
Suomen kolmanneksi kalleimmat vuokrat kilpailu on kovaa kun 45.000 asukasta on opiskelioita. Miks se kämppä PITÄÄ OLLA KESKUSTASTA siinä saa korkeita vuokria maksaa. Pakkoko se on sitä pelkkää matikkaa siellä lukee niin työllistys paremmin. "Yöelämä on varsin yksipuolista" miten niin on ykspuolista jos täällä ryypätään eniten ja kapakkaa on vierivierikkäin. Juoppoja kuskaamaan linkillä loistava idea kun tappelevat muutenkin kadulla niin otetaan pari erää linkissä niin ollaan varmasti ojassa. Muuta takas sinne mistä oot tullu jyväskylää parempaa ei ole vielä keksitty.
- 42
Olen kanssa kuullut tuosta lastensuojeluasiasta, muttei omakohtaista kokemusta ole.
Opiskelijoiden lisäämä alkoholimäärä oli kyllä hyvä pointti, en tullut ajatelleeksi.
Yöelämä on yksipuolista ryyppäyksestä huolimatta, sillä ihmiset ryyppääväät ilmeisesti lähinnä kotonaan. Olen Jyväskylää pienemmissä kaupungeissa nähnyt monipuolisempaa ja eloisampaa yöelämää. Tampereella kännibussi oli ainakin loistokeksintö, aina oli porukka piukassa aamuneljänkin busseissa.Tampereella ollaan tosin muutenkin valovuosia edellä Jyväskylän liikennettä.
Keskustassa ei tosiaan ole mitään järkeä asua, jos on opiskelija. En ymmärrä, miksi opiskelija-asuntosäätiöt edes rakentavat keskustaan.- 8+17
Ei ne kaikki edes asu opiskelija-asunnoissa. Jos lukee keski-suomalaista tai suurjyväskylää niin opiskeliat haluavat vuokrata kämpän keskustasta vuokra maks. 500e on kyllä aivan mahdoton yhtälö.
Kännibussista sen verran, että saat muutenkin turpaasi paljon suuremalla todennäköisyydellä jyväskylässä kuin tampereella. Oltiinko peräti kärjessä, ainakin melko lähellä.
Oisko se helsingin yöelämä malli sit hyvä jonotat puoltuntia, että pääset edes tiskille. Tässä sulle yöelämää kauppakadun yläpäästä http://www.youtube.com/watch?v=3Se_1R1Tk3U Ei tainut tampereella olla tällasta. - khjkhjk
8+17 kirjoitti:
Ei ne kaikki edes asu opiskelija-asunnoissa. Jos lukee keski-suomalaista tai suurjyväskylää niin opiskeliat haluavat vuokrata kämpän keskustasta vuokra maks. 500e on kyllä aivan mahdoton yhtälö.
Kännibussista sen verran, että saat muutenkin turpaasi paljon suuremalla todennäköisyydellä jyväskylässä kuin tampereella. Oltiinko peräti kärjessä, ainakin melko lähellä.
Oisko se helsingin yöelämä malli sit hyvä jonotat puoltuntia, että pääset edes tiskille. Tässä sulle yöelämää kauppakadun yläpäästä http://www.youtube.com/watch?v=3Se_1R1Tk3U Ei tainut tampereella olla tällasta.Muuten ihan kelpo paikka mutta mutiaiset saisi painua vaikka nigeriaan, ei niitä kukaan kaipaa.
- ei juopoille
khjkhjk kirjoitti:
Muuten ihan kelpo paikka mutta mutiaiset saisi painua vaikka nigeriaan, ei niitä kukaan kaipaa.
jokainen pullo ja tölkki kädessä notkuva huligaani..
- dsjhv
8+17 kirjoitti:
Ei ne kaikki edes asu opiskelija-asunnoissa. Jos lukee keski-suomalaista tai suurjyväskylää niin opiskeliat haluavat vuokrata kämpän keskustasta vuokra maks. 500e on kyllä aivan mahdoton yhtälö.
Kännibussista sen verran, että saat muutenkin turpaasi paljon suuremalla todennäköisyydellä jyväskylässä kuin tampereella. Oltiinko peräti kärjessä, ainakin melko lähellä.
Oisko se helsingin yöelämä malli sit hyvä jonotat puoltuntia, että pääset edes tiskille. Tässä sulle yöelämää kauppakadun yläpäästä http://www.youtube.com/watch?v=3Se_1R1Tk3U Ei tainut tampereella olla tällasta.Kun noita tilastoja luette, lekekaa ne oikein. Asukaslukuun suhteutettuna!!!
Jyväskylä kasvaa niin nopeesti, että häiriöitä on aina, - huoli, huoli
dsjhv kirjoitti:
Kun noita tilastoja luette, lekekaa ne oikein. Asukaslukuun suhteutettuna!!!
Jyväskylä kasvaa niin nopeesti, että häiriöitä on aina,on erittäin huonossa jamassa. Asiakkaita alistetaan ja lapsia huostataan. Takaisin päin - eli kotiin päin - lasten saaminen onkin sitten vuosien oikeustaistelujen tuotetta. Matkalla saattaa olla poliisitutkinnat ja oikeuslääketieteellisen tutkinnat, kun sijaisvanhepi on nostanut epäilyn seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Joissain sijaishuoltopaikoissa lapsia lääkitään paljon. Esimerkiksi Kiuruvedeltä löytyy paikka, johon jyväskyläläislapsiakin lähetetään. Siellä on tapahtunut laspsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja siellä lääkitään lähes kaikkia lvarhaisnuoria vahvoilla lääkkeillä. Yöksi laitetaan hälyytykset päälle, jotka laukeavat, jos huoneen ovi aukaistaan. niinpä siellä on ainakin aiemmin käytetty paljuja!
Lapset ja nuoret pilataan tällaisissa kammottavissa paikoissa.
- Anonyymi
Up
- Anonyymi
Ei parikymppiset kirjoittele näille palstoille, jos eivät sitten ole mielenterveydeltään erilaisia.
- Anonyymi
Kauheaa slummia, pakolaisia aivan liikaa.
- Anonyymi
Ei pakolaisia, vaan loisivia elintasoturisteja. Pakolaisia vain muutamia.
- Anonyymi
Vesimaksu maan korkein
- Anonyymi
Pörssisähkö on ollut viime aikoina älyttömän halpaa, jopa miinuksella. Kompensoi hyvin hieman kalliimpaa vettä. On tietysti tyhmiä joilla ei ole pörssisopimusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503354Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5512077Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si841956Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171950- 201588
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431528- 281386
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281297KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar481220