NETTILEHTI

Tässä avataan N E T T I L E H T I, se on lehti, mistä asiana ovat paljon puhuneet.
Nettilehti on tullut korvaamaan paperilehteä, siltä osin mitä paperilehdet eivät ole sivuillaan julkaissut, sellaisia kuntalaisten esiintuomia asioita, mitkä on tarkoitettu tuomaan esiin seutukuntaa kehittäviä asioita, muita kuin monopolisävytteisiä juttuja toivotaan Nettilehdessä aloitettavan julkaisemaan mieluummin nimellä.

Äänekoskella 30. 3. 2010 Päätoimittaja
22643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tervetuloa mukaan, lehden sivuille kannattaa tulla VASTAA LOKERIKON KAUTTA.
Mieluummin kirjoitellaan nimellä.

Äänestä
  • Aivan vielä aika ei ole kypsä vallankumoukselle. Vaikka idea hyvä sekä halpa toteuttaa, ei tarvitse paperia, ei painokoneita eikä postiauton ajaa loskassa lehden vuoksi, niin silti kansa ei vielä ole valmis tekemään vallankumousta netin kautta.

    Äänestä

  • vielä vallankumousta kirjoitti:

    Aivan vielä aika ei ole kypsä vallankumoukselle. Vaikka idea hyvä sekä halpa toteuttaa, ei tarvitse paperia, ei painokoneita eikä postiauton ajaa loskassa lehden vuoksi, niin silti kansa ei vielä ole valmis tekemään vallankumousta netin kautta.

    Joko paperilehdet ovat muuttuneet vallankumouslinjalle

    Äänestä

1980-luvulla "Ukot kirjotti Sisä- Suomen lehdessä
EI TULVIA, MUTTA PAHA TOUKOKUU

Jatkaen:
Huhtikuu on tuulinen. Kovin pahoja tulvia ei ole odotettavissa, sillä lumen vesipitoisuus haihtuu kevät-tuulissa.
Hankkikaa polttopuut vielä hangen aikaan, sillä vielä on hyvät hankikelit edessäpäin. Kesämökkiläisenkin on mukava kaputella vaikka saunapuita. Kun tekee puut ennen jäiden lähtöä, ne kuivavat parhaiten.

Toukokuu näyttää kovin sekavalle. On suoranainen ihme, jos ei ole vappuna vaossa vielä lunta. Ennusmerkit lupailevat jäiden lähtöä jopa huhtikuun 26. päivän tienoille. Kuitenkin vaikuttaa tulevan peräti takatalvi. Suuret järvenselät vapautuvat jäistä vasta 10. päivän aikoihin.

Toukokuun alkupäivinä voi olla peräti muutaman asteen pakkasöitä. Ilmat lämpenee vasta puolenkuun paikkeilla.
Kokonaisuutena koko toukokuu näyttää pahalta. Pahalta näyttää, sanovat Hallakorven ukot Sumiaisista.

Näin Ukot 1980-luvulla.
tallentanut: Heikki Penttinen

Äänestä
  • No niin! Paikallislehti-Nettilehti toiminoilla parempiin päiviin,
    samalla tavalla kuin sanoi Saarijärvellä, Häkkilän kyläkunnan poika, kun kaveri halolla löi.

    Äänestä

  • Heikki Penttinen kirjoitti:

    No niin! Paikallislehti-Nettilehti toiminoilla parempiin päiviin,
    samalla tavalla kuin sanoi Saarijärvellä, Häkkilän kyläkunnan poika, kun kaveri halolla löi.

    RASKASMETALLEITA ON VAIKEA SUOJAUTUA
    No niin !.
    Puulla parempiin päiviin sanoi Häkkilän mies kun kaveri halolla päähän löi.
    Samoin luonnon kiertokulussa ympäristömyrkkyjen vaikutuksilta on huono suojautua, sillä erityisesti raskasmetallien aiheuttama uhka ja haitta-altistuminen lisääntyy joka päivä. Lyijy-, elohopea-, kadmium-, arsenikki- ja kuparimyrkytyksistä on tullut kulkutauti.

    Lyijy ja elohopea ovat useimmin peräisin saastuneesta ilmasta, sekä teollisuus- ja lääketiedetuotteista, siitä esimerkkinä mainittakoon lyijypitoinen maali ja elohopeaa sisältävät aikaisemmin hammashuollossa käytetyt amalgaamitäyteet. Saastuneet kalat ovat yleinen elohopeamyrkytysten lähde, siksi kalaa tulee käyttää kohtuudella, sillä liikakäyttö, muodossa missä vain nautinnut on herkästi altistamassa mahasyövälle.

    Kuparia saamme elimistöön yleensä kuparisista vesijohdoista, sellaisista joita käytetään rakennettaessa vesiverkostoja. Käytäntö on osoittanut, että jos kaivoihin laitetaan betonirenkaat, sellaiset mihin on käytetty sideaineina teräksiä, vesi muuttuu ennen pitkää rautapitoiseksi, kun sen sijaan sellaiset renkaat laitetaan luonnonlähteeseen, siellä ei lähdevesi saastu niin nopeasti, koska lähteessä veden luonnollinen virtausvaihtuminen on suurempi kuin tavallisessa rengaskaivossa.

    Raskasmetallimyrkytystä on vaikea hoitaa, tosin japanilaiskeksintö lienee oma lukunsa, sen mukaan
    valkosipulista on kehitetty sellainen uute, joka suojaa elimistöä tehokkaasti raskasmetallimyrkytyksen vahingollisilta vaikutuksilta, kannattanee tiedustella luontaistuotteita toimittavista liikkeistä, lisäksi sieltä varmaan saa lisätietoja valkosipulin muista erilaisista ravinto ja lääkevaikutusominaisuuksista. Ohjeista ja tiedoista ehkä saamme parhaiten tietoja aineesta, joka olisi osaltaan estämässä luonnon kiertokulussa kiihtyvällä vauhdilla etenevää raskasmetallimyrkytyshaittaa.

    Tallennus 2010 Heikki Penttinen

    MAASTA KAIKKI ON TULLUT
    Siksi
    -Ei ihminen pysy ilmassa tyhjän päällä, eikä silloin voi kuullakkaan mitään, etenkään jos olisi maailmassa itsestään. Ilmojen suhteen, kyllä Luojan työt ja teot on ihmeitä, mutta ihmisten keksinnöt näkyy ja kuulostaa olevan vielä kummenpia, ainakin maataloudessa.

    Maalasin ajatusten maisemaa, maailman mielikuvia, kuvia siinä tuli erikoisen paljon tulevaisuuden maaseudusta, että mitä se sitten mahtaa olla, kun siellä ei ole ketään, ei yhtäkään ihmistä maisemaa sotkemassa. Kuvista tuli epätarkkoja, kuin nykyajan taiteilijan pensselin sivalluksia ne, epävarmoja vetoja, murheellisia oli siveltimen vedot, liikaa niissä harmaan sävyjä.

    Näkyi siellä kuitenkin jotain olevan, silti vaikka loppuu puhdasvesi maailman pöntöstä, lisäksi jäähän kuitenkin turvesuota, jäljelle jää vedestä joitain lempeitä lohkareita pohjolan pakkasiin. Juomavesi loppuu, kun ei putkesta puhdasta tule. Aikanaan suota ovat järvien suloiset veet, hetteitä silloin rantaheinikot. Maasta sitten kaikki on tullut, sitä ennen kaipaus kuitenkin kaikilla jonnekkin on.

    Maamiehen kulmasta katsottuna, poliitikot, etenkin paikalliset, puolustakaa pienviljelijöitä, sillä ei Helsingin edustusherrat, kuuntele mietteitä maakunnan miesten. On turhaa tallata sitten talojen tantereet, etenkin jos Taivas pellot vedellä peittää, se viljelijän mielen vain kovin synkäksi heittää.
    Maamies jo osittain tyhjällä pellolla miettii: Luovunko jo vai jaksanko jatkaa. Ei Emäntiä talot tarvitse, ei pellolla EU:n mukaan lehmänlypsäjä saa jatkaa, siksi turhaa on tallata tantereita talojen.

    Lapset ne edellä, hyvää maantietä kaupunkiin matkaa, kuka vanha meistä nyt enää maalla jaksaa. Silloin kun maamiehen lapsista viimeinen laukkuaan pakkaa, silloin viimeistään vanhuksilta työnilo lakkaa. Nyt on jäljellä siunattu vanhempien muisto. Vanhat on poissa, pesä on tyhjä, missä on entinen kotiseudun käki, se jo kukkuu vierailla mailla.

    Suomalaisilla joillakin leipää on liikaa, vaikka ei talossa renkiä, ei piikaa, silti näin, ei työtä kaikilla toimeen tuloon. Sammal-suot, ne vielä polttoturpeena palaa, lisääntyy siten peltoalaa, vaikka pellot ei milloinkaan voivuorta kasva. Nyt huvilatonteiksi pellot myydään, siten ne kaupunkilaisten toimesta hetken kasvaa ja elää. Kuivat on kerran nekin pellot, sitten jokaisen pellolla Isänmaanlippu liehuu ja pientareenlaidassa lappu: Maihin-nousu, etenkin teiltä maalaisilta kielletty.

    MAASEUDUN YRITTÄJÄPALKINTO
    Sotien jälkeen.
    Neljäkymmentäluvulla alkoi asutustilojen perustaminen. Kylmään korpeen ajettiin ihmisiä kuokanvarrella leipäänsä ansaitsemaan, erikoisesti heille jos kenelle olisi vuosikymmenien raskaasta uurastuksesta maaseutuyrittämisen palkinto paikallaan, sillä Suomen pääasiallisin perustoimeentulo maaseudulla on edelleenkin maanviljelys-metsätaloudesta lähtevää, eikä mistään maatalouden yhteydessä harjoitettavasta sivuelinkeinosta. (Keinot on keinoja).

    Viljelijöitä ja karjankasvattajia tullaan aina tarvitsemaan, etenkin jos ei haluta kaikkea syötävää ulkomailta ostaa. Siksi esivanhempiemme korpeen raivaamat pellot tulisi säilyttää viljelyksellä, vaikka onkin tullut metsien hätähuuto aikakausi, mennä istuttamaan peltoja nopeakasvuiselle lehtipuulle, etupäässä koivulle.

    Suomen maataloudesta vastaavat päättäjät täytyy saada ymmärtämään, että jo lopultakin kiireesti tarvitaan maaseudun asian, erikoisesti pienyrittäjien elinmahdollisuuksien oikeata organisointia. Usko maahan elinkeinona, siten ajattelevaa johtoa meiltä on viime vuosina puuttunut.

    Niille ihmisille, jo vanhuksille joiden lapset, monien elinkelvottomien tilojen mahdolliset jatkajat tai perijät jotka nyt ovat kaupungeissa työttöminä, niiden lasten vanhemmille kuntapäättäjien olisi kiireesti oltava suosimassa yrittäjäpalkinnon antamista, se olisi kiitoksen osoitus ja kunnioitus niitä kohtaan jotka ovat uurastaneet tämän päivän ihmisten eteen, että meidän valmista leipää syövien lasten hyvä olisi.

    Tallennus
    3 päivä huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen

    KIRJE LUONNOLLE
    Luonto!
    Aikasi on luonnonrauhana ohi, sillä kirjavaan kamaan, poliittisin perustein annettuun kehitykseen (rahaan) sinut hukutetaan.

    Miten se raha sinua hoitaa, siten, että ihmiset laumasieluisuudessaan leikkivät olevansa kestävän kehityksen palkattuja asiamiehiä, ovat sitä jopa luonnonsuojelussakin. He ovat niitä määräraha monenttien pönkittämiä suojelijoita. Heidän työnsä on rakentaa, läikkä sinne, toinen tänne, turistien tallattavaksi.

    Luonnon hoidossa ja suojelussa, samoilla suilla häväistään huomenna, eilen ja tänään ylistetty kehityksen kestävyys. Kuitenkin paras luonnonhoitaja on vain se, joka näkee metsän ja maiseman luonnollisena. Silti olisi luonnonsuojelijankin viisaudestaan huolimatta hyvä olla toope, se onnistuu vain, kun osaa olla kajoamatta luonnossa mihinkään.

    Luonnon ystävät, ne jotka etsivät rauhaa rannoilta, videon, television, radion ja moottoriveneen voimalla, he siten rakentavat rannat vain omiksi rakkaiksi yrttikukkatarhoiksi, ollen ikionnellisia ja osaansa yhtenä luonnon suuruuden osatekijänä omalla aikakaudellaan korvaamattomia, tosin vain omasta mielestään.

    Kelpaa siellä sitten kellistellä itse kunkin, etenkin niillä rauhallisilla rannoilla, siellä missä mökki, jos toinenkin, toinen toisensa kupeeseen töllistelee. Niin!, sopii siellä sitten verkkokeinussa kesäiltoina kellistellä.

    Järvellä jotkut hakevat rauhaa, huomaavat siten hetkensä koittaneen ja niin sitten siellä jossain vastarannalla, omaksi onnekseen tehottomat, tavoittelevat sitä samaa hiljaisuutta ja tunnelmaa moottorihevosvoimien avulla, siinä sitten saman aikaisesti, luonnon viattomat linnut, lentää kovasti pelokkaana, laulaen hätäisesti mollissa, siellä ne porukassa ihmiset, tosin väärässä rytmissä, elämän muodon yhtyeessä, soittavat mukana laumasieluisina, häiritsevinä rauhallisilla rannoilla, mölyävät viisaudessaan.

    VIELÄKÖ MAASEUDULLA ON TILAA IHMISILLE
    Miksei olisi
    Onhan Suomi Euroopan harvaan asutuinta aluetta. Meillä on tilaa maaseudulla liikkua ja rakentaa, mutta -pian maanomistajat eivät ole isäntiä omalla maallaan, etenkin jos eivät he huolehdi riittävästi luonnonhoidosta. Vaikka maalla oletetaan tilaa olevan puhtaan luonnon lisäksi ihmisille, niin usein siellä ei kuitenkaan huomata hiljaa hiipineitä saasteongelmia.

    Maiseman haavojen parantamisessa harvaan asutuilla alueilla on säännökset hiukan erilaiset, kuitenkin maaseutuvapaudestakin huolimatta tarkkailu on tarpeen, yhtä hyvin kuin ne ovat kaupunkikeskustoissakin ja niin siinä sitten, jopa luonnonsuojelusta huoltapitävät virkailijatkin ovat tehneet suojelusta itselleen uskonnon. Jos heillä on oma etu näköpiirissä, niin sen edessä luonnon todelliseksi hyväksi tehtävät toiminnot saavat usein väistyä, eli omia aatteita ajetaan fanaattisesti.

    Tutkijat väittävät tulleen näytetyksi toteen, erikoisesti maa ja metsätalouden saastuttavan ehkä luontoa eniten, siitä voidaan tosin olla pitkälti toistakin mieltä, kun otetaan lukuun maaseudun harvaan asuttaminen. Jos olisi todellisuutta, että maaseutu, etenkin siellä oleva maatalouselinkeino pilaisi puhtaan luonnon olemassa olollaan, niin mistä saadaan kunnolliset karjanlannan kaatopaikat, jos se tuote on pahin käytännössä todettu ympäristön saastuttaja.
    Joskus 1980-luvulla kulkiessa järvien rantamilla, siellä sai todellisuutena havaita, totta oli asiassa, jos ei enempää niin kuitenkin totta toinen puoli.

    Silloin, vuosikymmeniä sitten, vielä 1940-50-luvulla järvien vedet, etenkin rannat oli puhtaampia, nyt rannat on kuormitettu kesäasutuksella, pyykkilaitureilla ja vesistojä on suljettu luonnollisia virtauksia estäen alajuoksuille rakennetuilla, vesien luonnollista virtausta rajoittavilla silloilla.

    Rannoilla asuvien olisi hyvä huolehtia erikoisesti kaikista ranta-alueistaan, sillä etenkin keväisin ei ole kaunista katseltavaa, kun purot ja joet johtavat keltaisen ruskeita jätevesiä suurempiin vesistöihin, jo yksinomaan ranta-asukkaiden jokapäiväiset jotenkin huolimattomuus toiminnotkin jätekuormittavat vesistöjä liiaksi.

    Rannoilla olevilla laitureilla on kesäisin vilkasta, siellä pestään pyykkiä monenlaista, paljon on pyykkäreitä rantamilla, siinä se tulee tuntuma, valvooko näitä rantamaisemia enää kukaan, siten kuin puhtaan luonnon puolesta tulisi toimia. Kuuluuko rantojen valvonta-hoitovastuu kuntien terveystarkastajille, mene ja tiedä?, siten kysyvät tavallisesti kyläläiset keskenään ja huokaavat: ompas se vesi sameaa oh, ho!.

    Ei suurteollisuus aina ole se joka saastuttaa kaiken luonnon, ei sitä voida yksinoikeutetuksi syyttää. etenkään maaseudulla, siellä missä ei ole suurteollisuutta, silloin se alue on tavallisten ihmisten asuttamaa. Tavallisesti kunnissa päättäjien ja pääomapiirien unohtamat kuntalaiset kannattavat kovasti luonnonsuojelua ja ympäristöystävällisyyttä, kuitenkin kaikesta huolimatta entisaikaiset karjanlantakasat ja avokompostit kohoavat pihanperille, sijaiten lähellä vesistöjä ja luvattoman lähellä naapureiden käyttövesikaivoja.

    Kuntavirkailijoiden olisi, entistä paremmin puututtava sellaisiin selvästi nähtäviin, tieten tahtoen tarkoitusperäisesti maastoon sijoitettuihin ulkohuussirakennelmiin, että ne olivat lopultakin sijoitettuna siten, etteivät ole enää lisäämässä ympäristön saastekuormaa, siinä sellainen esimerkillinen ristiriita, etenkin silloin kun saman aikaisesti teollisuuspamput, samoin kuin enemmän taikka vähemmän varakkaat päättäjät istuu neuvostoissa ja nykymuodin mukaisissa kyläkokouksissa puhumassa, toitottamassa pelkästä sanaleikistä, puhuen korostamalla "kestävän kehityksen hengessä", He sellaiset siten toimien, ovat yksinomaan puolustamassa etujaan, ollen siten pienen ranta taikka minkä muun tontin omistajan vaatimuksia vastaan.

    Etenkin järvien rannoilla asuvien toiveena on, niin maa-, metsä kuin suurteollisuudenkin ollessa kysymyksessä, että heidän asuttamansa rantavesistö pysyisi puhtaana. Ympäristöasioita hoitavien olisi hyvä ottaa vakavana asiana huomioon, rannoilla asuvien ihmisten huoli vesistöjen osalle tulleisiin yhä lisääntyviin jätekuomituksiin.

    Etenkin sellaisiin mukavuuslaitoksiin maaseudulla tulee kiinnitää paremmin huomiota missä tekevät tarpeitaan pyyttyyn, huuhtoen sen väljillä vesillä, saattaen siten niitä matkaamaan suuremppiin vesisyvänteisiin, sinne niitä paljon rantautuu missä ihmiset olettamillaan puhtailla ranta-alueilla kesäisin paljon aikaansa viettävät.

    Tallennus
    4 päivä huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen

    J O S I H M I N E N V I I S A S T U I S I
    Sen mitä,
    menneinä sodanjälkeisinä vuosina on aikaan saatu, ettei suinkaan hyviä aatteita tuhoamalla mitään voiteta, tai miksei voiteta, esimerkiksi aseet ja vahingolliset laitteet ja laitokset olisi kyllä syytä hävittää rauhan aikana.

    Sota ei tuo hyvinvointia,
    ei siinä ole mitään järkeä. On parempi olla ihannoimassa niiden puolesta, jotka pystyvät taistelemaan sen eteen, että rauha kansojen kesken säilyisi. Jotkut kiihkoilijat väittävät, että sota kehittää ja vie ihmiskuntaa eteenpäin, --sitä ajatusta ei ole syytä hyväksyä, sillä mitä eteenpäin menoa se on, että ensin tehdään ja sitten hävitetään, esimerkiksi, kun jollakin on hänen esittämänä hyvä ajatus, sitä ei olla siten hyväksymässä, vaan tehdään ennemmin muutaman miehen kesken perättömäksi katsottu rikosilmoitus ja niin sota on syttynyt, siinä ne sitten on mukana menneet, nyt myöhemmin paljon puhutut, erikoisen kauniit tulevan kylän elämän ihanteet.

    Ehkä viha kannustaa ihmisiä keksimään uutta,
    mutta kyllä sitä voi keksiä muutenkin, eikä keskenään sotimalla, siksi, ei entistä hyvää, kuten ihmissuhteita tarvitse hajottaa, esimerkkinä, jos on joku kaunis kylä tai kaupunki, kaunis maaseutuympäristö, ei sitä välttämättä tarvitse särkeä, ei edes ajatusta kenenkään taholta olisi pitänyt mennä rikkomaan, että tilalle tulisi uudet kyläläis-aatteet ja ajatukset. Tehdään enemmin muuten uusi ja annetaan sen entisen, vanhan ja kauniin olla omassa olossaan, siten olisi voinut itse kukin kohdalleen ajatella, siksi, vieläkin sitä ajatusta voisivat muutamat kohdalleen, joskus hiljaisuudessaan, sisimmässään, tehtynä virheenä, edes itselleen anteeksi antaen suurena virheenä tunnustaa.

    Mutta kun,
    ihminen on ahne, pitäisi oppia, että kun hänellä jo on sitä ja tätä, koska hän ei voi käyttää enempää, ei voi hengittää enempää ilmaa, mitä sitä on, ei voi syödä enempää mitä mahaan sopii, ei voi yleensä käyttää enempää, koska käyttö on jossakin määrätty ja rajoitettu, miksi siis ahnehtia enempää mitä pystyy käyttämään. Näin saadaan todeta, mitä museoimaan, sillä tavoin siunaten, museot on menneisyyden hautausmaita, sieltä menneisyyden hautausmailta ei meille jää mitään liian vanhaa, ajansaatossakaan nähtäväksi, siitä historian sivu on selvästi tullut ihmiskunnalle osoittaneeksi, että museot ovat kuolleiden kalmistoja.

    Sitä ennen,
    katkeruus herää siitä kun, toiset ahnehtii kamalasti taakseen, sinne ne sitten lopulta jääkin, kunnes hänestä aika jättää.
    Niin!, kun hyvin ahnehtii, ettei toisille jää mitään, ( siten se on EU:ssakin) sielläkin ne monet siten jäävät kurjuuteen, nälkään ja puutteeseen, se katkeroittaa, kun ahneet kynsin hampain pitävät kiinni niistä saavutuksistaan, niistä mitä ovat saavuttaneet keinoilla millä hyvänsä. Näin ne muotoutuu vallanvaihdot ja vallankumoukset, erikoisesti silloin kun Ihmisten kesken vallitsee syyn ja seurauksen laki, eli jokaista toimenpidettä tai tekoa seuraa aina jonkinlainen toinen teko, siitä pitää huolen aina asian vastapuolella oleva kohde ja kohteet.

    Esimerkki,
    ihminen istuu hevosen reessä lämpöisten vällyjen (huopien) alla.
    Hänellä on siinä lämpöiset huopatöppöset jalassa ja onhan hänellä ihanan mukavan lämmintä muutenkin istua siinä, kun sitä vastoin kaverit juoksevat reenperässä paljas-jaloin. On kirpeä pakkaspäivä, reessä on ylimääräisiä töppösiä lukematon määrä, kaverit pyytävät niitä perässä juostessaan, samalla kun koittavat tavoitella reen kannoille, koska jalkoja palelee.

    Mutta kun,
    ihminen on itsekäs, se istuu vaan lämpimässä reessä, pitäen kaikki ylimääräiset töppöset itsellään, ei voi antaa, kun ne ovat minun!. Siinä se kaverien katkeroituminen syntyy kun he varsin hyvin tietävät ja näkevät, mikä on asian todellisuus, etenkin kun vielä jalkoja palee niin riivatusti, siten vielä sekin lisää heidän katkeruutta.

    Se jolla paljon on,
    saa olla jatkuvasti varuillaan, koska käyvät kimppuun ja vievät ylimääräiset, jopa vielä muutkin tarpeettomat tavarat, puhumatta sanaakaan enää entisaikaisista, kausiluonteisista töppösistä.
    Ei siten EU-maissakaan, rikkaiden ja köyhien välit ole jännityksestä vapaita liittoutumisesta huolimatta, miten sitten pienissä kyläkuntapiireissäkään voisi todellisuus koskaan olla toisin, sillä mitä enemmän liittoutumaan haalitaan porukkaa yhteen, sitä suurempi epäsopu siitä on syntymässä.

    Tallennus 5 huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen

    MITEN KYLÄKUNNAT KEHITTYY
    Mitä enemmän liittoutuneita maita ja siellä sisällä (kuntaliitoksia syntyy), sitä enemmän niiden kesken lisääntyy epäsopu, sillä liittoutumat ei tuo tulevaisuudessa sellaista Eurooppaa, ei pientä sisäistä piiriäkään, missä kaikkien olisi turvallista elää ja olla, siellä jokainen pieni tulee menettämään itsenäisyyttä, erikoisesti joidenkin taholta, kaikenlaisesta tulevasta suuruuden ajattelusta johtuen, sen ajatuksen ollessa jatkuvasti pinnassa, se ajattelu ei heille koskaan hyvää tuo.

    Jokainen pieni tulee menttämään itsenäisyyttään huomaamatta,
    sen aiheuttaa suuruuden alati muuttuvat säännöstöt, siten EU:ssakin, siellä pienet on pieniä, viimeistään sitten kun ovat valjastettu lisäsopimuksilla, siten kuin tulkiten vääristyen, kuten suuruuden Nato, se sovelluksena aikanaan liittoutuneille maille osoittaa, ettei mitään pakolla, ei suurten omistusahneudella, ei sillä ole monista liittoutumista huolimatta hyvää tulevaisuuskatetta.

    Onhan se nähty suuruuden maailmassa
    Amerikka on lähtenyt sanelemaan, missä Euroopan tulee olla Amerikan kanssa samaa mieltä, kuitenkin siinäkin asetelmassa, isojen on hyvä muistaa eräänlainen asetelma, kun osaisitte olla ja ajatella, --mitä pienemmissä ryhmissä ihmiset olisitte, hyvä siten Euroopassakin olisi, silloin sitä paremmin tulisitte keskenänne toimeen, sillä suuruus ja sen ihannointi on eri kansakunnille ja siellä eläville vahingoksi.

    Tallennus
    5. huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen

    Kirjoit: Heikki Kovanen Suolahti
    SAUNAPAKINAA 22-VUODEN TAKAA

    Lauantaina 10 päivä huhtikuuta tulee kuluneeksi päivälleen 22-vuotta siitä aikaa kun tuli oltua kunnon savusaunassa. Sillä saunareissulla virittäytyi mieli ajattelemaan -kuinka viisaita ovat esi-isämme olleetkaan kun ovat keksineet sellaisen erinomaisen nautintalaitoksen kuin suomalainen savusauna.

    Ei ole varmaan mitään helppoa ollut esi-isiemme elämä, mutta siitä huolimatta he olivat, ainakin siltä vaikuttaa, paljon tyytyväisempiä vallitseviin elämänoloihinsa. Entisaikoina ei osattu paljon vaatia, niin kuin nykyisin, vaikka silloin tultiin toimeen vähemmällä, silti oltiin tyytyväisiä jokapäiväiseen niukkaankin toimeentuloon.

    Ennen eivät tunteneet käsitettä kiire,
    kyllä joudettiin tuhauttamaaan savusaunassa löylyt vaikka joka ilta, ei nyt, ei jouda edes lämmittämään, jos kenellä sellainen sauna onkin. On niin mahdottaman kiire kaahata "lännen" raudalla tuhatta ja sataa, eipä siinä vauhdissa paljon sitten maisemiakaan ole vara vilkuilla, paitsi jos sattuisi kurvin oikaisemaan niin kuin, ikään kuin väärästä kohtaa, puskan puolelle siinä silloin tulee menneeksi.

    Jo järvelläkin,
    pitää perätuupparissa olla tarra 50 km tunnissa, siksi näin, että naapuri näkee, ettei turhaan lähde aalloille kilpalaulantaan, etenkään kesäisenä iltana. Siellä järvelläkin tulee ajatelleeksi, - mihin on niin kiire, ettei huomata eikä joudeta ihailemaan näköaloja.

    On vahinko,
    että vanhoja, vielä pystyssä olevia rakennuksia pyritään hajottamaan mielin määrin, jopa sieltäkin, jossa ne eivät ole vielä kenenkään tiellä, kuten Suolahdessa Kukkulanmäellä oleva Työväenopisto, se on sellainen rakennuskokonaisuus, että siinä se on nykyisen Äänekosken yksi säilytettävän arvoinen kaupungin KULTTUURIKESKUS, ei tiedetä me poijaat puoletkaan todellisuudessa, että miten arvokas paikka se on, kunhan vain puretaan ulkovuoraus pois ja kunnon hautatervatärpätti hirsipintaan, sekä riittävä tuuletus, niin ei ole parempaa kunnan kullttuurikohdetta näillä kulmakunnilla missään.

    Takaisin sinne savusaunalle
    Eikö ymmärretä vaalia suomalaista savusaunaperinnettä, sillä ei se varmaan ole rahasta kiinni, siksi onkin mielenkiintoista tietää, montako savusaunaa on ympäristökaupungeissa ja kunnissa, sillä vaikka elämme tekniikan aikakautta, niin kunnon vanhan-ajan hirsisalvoksen tekijöitä on harvassa, siitä tässä sanottakoon Heikki Penttisen sanonta: "Tämä päivä rakentaa joten kuten, siihen pystymme, mutta rakentaa hyvin ja tyylikkäästi, se on taidetta". Nyt voi joku sanoa: Onhan niitä timpureita nykyisinkin olemassa!. On kylläkin, mutta useimmat ovat tulleet hankkineeksi naulapussin ja suutarin vasaran ja niin on kirvesmies nimitys valmis.

    Tallennus
    6 päivä huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen

    Äänestä

  • Heikki Kovanen kirjoitti:

    VÄHEMMÄN ON KIRKONRAKENTAJIA

    Ei kauniiden kirkkojen,
    rakentajia Kuorikoskia enää liene syntynyt, vaan kyllä noita kalseaseinäisiä kivikirkkojen pykääjiä on monia, helppoahan se, betonia vähän ja vettä sekaan niin se on silloin pian aikoihin, pikabetonin rauhassa hetken kirkonmäellä kuivuessaan pyhättö valmis, eikä sitten muuta kuin tuppi päähän ja risti, sellaisia kirkkoja paljon tuolla maakunnissa kulkiessa näkee.

    Muunlaisessakin rakentamissa,
    sana romantiikka ja idyllisyys näyttää olevan vieraita käsitteitä, elikkä mitä noita vanhoja "mökkipahasia säilyttämään", näin on monen ajatus, mutta kaikesta huolimatta, kansan vanhat elämäntavat ja kulttuuriperinteet ovat kuitenkin joka aikakaudella säilyttämisen arvoista, kansallisuudesta ja erilaisista asuinolosuhteista kertovaa, ovat niin, sanoipa kuka mitä vain, säilyttämisen arvoisia ovat jokaisella aikakaudella.

    Näin keväisin näkee,
    paljon likaisia ja roskaisia maantieojia, monta siellä on oman onnensa nojaan jäänyttä aittapahasta, sun monta muuta rakennusta, sellaisia joissa olisi tunkille töitä, pykätä vähän suorempaan, olisi ne siten kunnostaen kaunis lisä kyläkunnan kasvoille, etenkin jos niitä pidettäis edelleenkin jollakin tavoin kunnossa, mutta ei, usein ja vieläpä monessa tapauksessa, perikunnan lapset, ne keskenään kuin järjen köyhyydessä antavat enemmin niiden lahota huonokattoisuuden vuoksi kuin, että luovuttaisivat niitä muille, etenkin niitä haluaville, niille jotka ne kunnostaisivat.

    Näin keväisin,
    etenkin talojen takapihat vaativat luudalla pyyhkäisyä, se voitaisiin katsoa kuuluvan tällä seutukunnalla varsin hyvin kuuluvan Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen orgasisointiin, sen järjestämään kevät-kampanjointiin, sillä kotiseututyötähän se pitkälle on kun mökkien ympäristöjä siistitään.

    Olisi erittäin tärkeätä, että ne, jotka vielä asuvat ja vaikuttavat synnyinseudullaan, että tallentaisivat kotiseudulleen ominaisia tapoja ja tottumuksia, sillä meidän kaikkien tulisi ja olisi hyvä muistaa, että kaikin puolin pitäisimme huolta oman synnyninseutumme kauniista ja puhtaista, eri sukupolvien kotiseutukasvoista, siten me kaikki olemme osaltamme vaikuttamassa Isänmaan kauniina säilymiseen.

    Tallennus
    6 päivä huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen

    Äänestä

  • Heikki Kovanen kirjoitti:

    Kirjoit: Heikki Kovanen Suolahti
    SAUNAPAKINAA 22-VUODEN TAKAA

    Lauantaina 10 päivä huhtikuuta tulee kuluneeksi päivälleen 22-vuotta siitä aikaa kun tuli oltua kunnon savusaunassa. Sillä saunareissulla virittäytyi mieli ajattelemaan -kuinka viisaita ovat esi-isämme olleetkaan kun ovat keksineet sellaisen erinomaisen nautintalaitoksen kuin suomalainen savusauna.

    Ei ole varmaan mitään helppoa ollut esi-isiemme elämä, mutta siitä huolimatta he olivat, ainakin siltä vaikuttaa, paljon tyytyväisempiä vallitseviin elämänoloihinsa. Entisaikoina ei osattu paljon vaatia, niin kuin nykyisin, vaikka silloin tultiin toimeen vähemmällä, silti oltiin tyytyväisiä jokapäiväiseen niukkaankin toimeentuloon.

    Ennen eivät tunteneet käsitettä kiire,
    kyllä joudettiin tuhauttamaaan savusaunassa löylyt vaikka joka ilta, ei nyt, ei jouda edes lämmittämään, jos kenellä sellainen sauna onkin. On niin mahdottaman kiire kaahata "lännen" raudalla tuhatta ja sataa, eipä siinä vauhdissa paljon sitten maisemiakaan ole vara vilkuilla, paitsi jos sattuisi kurvin oikaisemaan niin kuin, ikään kuin väärästä kohtaa, puskan puolelle siinä silloin tulee menneeksi.

    Jo järvelläkin,
    pitää perätuupparissa olla tarra 50 km tunnissa, siksi näin, että naapuri näkee, ettei turhaan lähde aalloille kilpalaulantaan, etenkään kesäisenä iltana. Siellä järvelläkin tulee ajatelleeksi, - mihin on niin kiire, ettei huomata eikä joudeta ihailemaan näköaloja.

    On vahinko,
    että vanhoja, vielä pystyssä olevia rakennuksia pyritään hajottamaan mielin määrin, jopa sieltäkin, jossa ne eivät ole vielä kenenkään tiellä, kuten Suolahdessa Kukkulanmäellä oleva Työväenopisto, se on sellainen rakennuskokonaisuus, että siinä se on nykyisen Äänekosken yksi säilytettävän arvoinen kaupungin KULTTUURIKESKUS, ei tiedetä me poijaat puoletkaan todellisuudessa, että miten arvokas paikka se on, kunhan vain puretaan ulkovuoraus pois ja kunnon hautatervatärpätti hirsipintaan, sekä riittävä tuuletus, niin ei ole parempaa kunnan kullttuurikohdetta näillä kulmakunnilla missään.

    Takaisin sinne savusaunalle
    Eikö ymmärretä vaalia suomalaista savusaunaperinnettä, sillä ei se varmaan ole rahasta kiinni, siksi onkin mielenkiintoista tietää, montako savusaunaa on ympäristökaupungeissa ja kunnissa, sillä vaikka elämme tekniikan aikakautta, niin kunnon vanhan-ajan hirsisalvoksen tekijöitä on harvassa, siitä tässä sanottakoon Heikki Penttisen sanonta: "Tämä päivä rakentaa joten kuten, siihen pystymme, mutta rakentaa hyvin ja tyylikkäästi, se on taidetta". Nyt voi joku sanoa: Onhan niitä timpureita nykyisinkin olemassa!. On kylläkin, mutta useimmat ovat tulleet hankkineeksi naulapussin ja suutarin vasaran ja niin on kirvesmies nimitys valmis.

    Tallennus
    6 päivä huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen

    Korpikirjailija
    ILMARI KIANTO

    Toukokuun 7 päivä tulee kuluneeksi 136 vuotta Ilmari Kiannon syntymästä.

    Vuonna 1874 Suomussalmella syntynyt Ilmari oli alkuperäiseltä sukunimeltä Calamnius, käyttäen sitä nimeä ensijulkaisuissaan.

    Suoritettuaan ylioppilastutkinnon, sen jälkeen hän opiskeli, suorittaen fisofian kanditatti tutkinnon vuonna 1898, opiskellen kirjallisia, samoin kuin kielitieteellisiä Venäjällä, Kaukasiassa, sekä Skandinaviassa, toimien aluksi Saksassa opettajana ja sanomalehtimiehenä Kajaanissa.

    Aluksi Ilmari oli runoilija luonteeltaan, sekä taipumuksiltaan ja niin kirjaileminen tulikin lopulta hänen ammatikseen, huonoksi kylläkin, kuten hän itse sitä selitti, aloittaen lyyrikkona, laulaen "Soutajan lauluja" ynnä muuta hentoa ja herkkätunnelmaista, kunnes siirtyi matkakuvauksen alalle, kuvaten kotiseutunsa luontoa ja matkojaan Karjalan sydänmailla ("Vienan virroilta, Karjalan kankahilta") -verrattoman välittömästi ja lennokkaasti hän niitä kuvasi.

    Seuraavina jaksoina tulivat äärimmäisen omakohtaiset romaanit, joista tunnetuinpia ovat "Pyhä viha", "Pyhä rakkaus" ja "Avioliitto", niissä teoksissa hän avoimesti paljasti elämyksiään, eritellen erikoisella tavalla sielunsa syvyyksiä.

    Kirjallinen tuotanto on ollut runsas, lukumäärä lähenteli siihen aikaan noin viittäkymmentä, sisältäen, vuoroin runoa ja roosaa, niistä kuitenkin huomattavan osan muodostivat Karjalan ja Vienan kuvaukset, niissä hänen runosuonensa on tullut herkimmin esiin.

    Vapaus-sodan aikana, Ilmari julkaisi useita isänmaallisia runoja, niiden joukossa kokoelma, "Hakkaa päälle". Muutamat hänen kirjoista olivat aikoinaan synnyttämässä jopa pahennusta, erikoisesti kirkkovastaisista aatteista johtuen. Jätettäessä kuitenkin huomioimatta se puoli, niin kuitenkin yleisesti ne olivat tunnustettuja, samoin kuin paljon luettujakin .

    Korkeana saavutuksena voitaisiin pitää romania "Punainen viiva", samoin on aivan kuin kaksoisveljenä "Ryysyrannan Joosepissa", siinä hän oli asettunut paljolti aiheensa yläpuolelle, jopa enemmän mitä olisi ollut mahdollistakaan, niissä teoksissa hän on sattuvasti kuvannut erämaassa asuvien ihmisen elämää.

    Ei sovi unohtaa kulttuurihistoriallisten arvokkaita muistelmia sivistyneistöstä "Vanha pappila" ja "Patruunan tytär", samoin ei voida unohtaa omaelämäkerrallisia "Papin poika ja "Nuori maisteri".

    Kaunokirjoittajien piiriin Ilmarin liitti hyvä tyylillinen kielenkäyttö, samoin kuin omaperäinen sanontansa, joten ihailtavan vuolasta ja herkkää oli hänen kuvakielellinen ilmaisutapa, etenkin asiaesittelynä.

    Siinä otteita vuodelta 1934: Kokoomuspuolueen Jyväskylässä ilmestyneestä äänenkannattajasta "Sisä-Suomi".

    Ilmari Kiannon syntymästä toukokuun 7 päivä vuonna 2010, on tullut kuluneeksi 136-vuotta. Erikoisesti sen aikaisuutta ajatellen ja näin sanomaan päästen: Ilmari oli kirjallisessa esityksessään sanankäytön taiteilija.

    Tallennus
    3 päivä toukokuuta 2010 Heikki Penttinen

    Äänestä

  • HP:nen kirjoitti:

    Edellä kirjoittamaani tarkennus, Kianto oli syntynyt Pulkkilassa.
    Kiitoksia tarkennuksesta, pääasia, että oli syntynyt.
    Hyvä näin, siten lukijat voivat korjauksen merkitä rahtikirjaansa

    Äänestä

Nettilehti tänään
NÄKÖVAMMAINEN

Millainen olisi maailma jos sinne ei olisi kuin yksi ikkuna ja millainen on maailma jos sinne ei todellisuudessa ole yhtään ikkunaa, sen tietää vain näkövammainen.

Joskus nuorena miehenä, alle 30-vuotiaana Antti Wacklin sai kokea, että miten äkkiä voikaan menettää näkönsä.

Antti kertoi: Olin eilen talvisena päivänä ollut jäällä niputtamassa puita ja illalla kun menin nukkumaan olin näkevä, kunnes sitten yöllä nukkuessani tuli silmien verkkokalvojen repeämä, enkä sitten aamulla enää nähnytkään mitään.

Silloin tuntui, että vaikka kuinka yritän nousta tuota pystysuoraa, kylmää betoni-seinää ylöspäin, en pääsekkään muurin harjalle, en pääse vaikka kuinka nousen ja nousen, en pääse muurin ylälaidalle, että sieltä näkisin edes pienen valon pilkahduksen ...Ei!, ei tullut valoa, ei vaikka kuinka yritin epätoivoisena katsella.

Kyllä se tuntui oudolle, kun illalla ennen nukkumaan menoa olin lukenut lehdet ja aamulla oli kaikki pimeää, silmät sekaisin. Sanoin lääkärillekin suoraan, että olen valmistautunut kestämään tiedon, etten enää näkisi milloinkaan, toisin kuitenkin kävi, kun lääkäri vastasi: Edessä on pimeys, niin silloin tuntui, etten ollut valmistautunut tulevaan sokeuteeni ollenkaan.

Näön menetys oli järkytys. ---Ei sitä kannata lukijoille kertoa, se on liian karmea tarina luettavaksi, sanoi Antti, jatkaen, sen verran kuitenkin sanon, ei se mikään miellyttävä kokemus ollut, ei missään tapauksessa, mutta kuitenkin vaikeavammaisuudessakin, kirkas lähtökohta pitää mielen terveenä.

Kuten hän sanoi, onnensa käsittää vain, tekemällä työtä. Antin työ ja tehtävänä oli tehdä harjatöitä, sekä hierontaa ja lääkärin lähetteen mukaan fysikaalista hoitoa. Monenlaisille harjatuotteille oli suur-ostajat, ne turvasivat työllisyyden.

Suolahti oli Antin synnyinpitäjä, ollen hänen mielestä hyvä paikka asua, ainakin siinä mielessä kun oli täällä syntynyt, kasvanut ja ollut näkevänä, siksi jo ajatuskin hänellä oli, jos minut vietäis vieraaseen paikkaan asumaan, niin silloin olisin kuin pussissa.

Suolahdessa oli helppo liikkua, erikoisesti kaupunki oli hänelle sellainen kokonaisuus, kuin pohjapiirros, sellainen missä oli vain ne paikat ja talot joissa asioi, sillä paikat missä ei koskaan tullut käyneeksi, ne eivät olleet hänelle tärkeitä, ja siksi niitä ei ollut pohjapiirros kuvitelmissakaan.
Liiketaloissa oli vain yksi ovi tärkeä, ja niin se sitten olikin aivan sama montako ikkunaa mahdollisesti siinä talossa oli.

Liikuntaa Antti harrasti paljon, eikä se ollut ollenkaan tärkeää, että onko yö taikka päivä, yhtä hyvä oli liikkua, miltei parempi olikin kulkea yönpimeydessä, etenkin kun ei muusta liikenteestä ollut niin paljon tarvetta välittää. Hyvä oli harrastaa liikuntaa kun omisti opaskoiran, koira oli välttämätön liikkuessa kaupungilla. Olipa Antti kunnostautunut erikois- hyvin valtakunnallisissakin kilpailuissa.

Opaskoirayhdistys kasvattaa sokeille uskollisia auttajia, ollen siten hyviä tiennäyttäjiä, niin oli Antinkin koira, sen nimi oli Ging ( Kuningas), siitä tuli hyvä, kuin elämäntoveri se oli. Labratorinnoutaja Ging oli syntynyt vuonna 1982, ymmärtäen sanoja, suoraan, oikealle, vasemmalle, suojatie, porras, reuna ja yli. Se oli niin, että jokainen asia täytyi ilmaista yhdellä sanalla, se ymmärsi vain yhden sanan kerrallaan. Sen aikainen koira oli hänelle kolmas, kaksi aikaisemmin ollutta elivät molemmat 12-vuotiaiksi.

Äänestä
  • NETTILEHTI TÄNÄÄN
    NÄKÖVAMMAISUUS

    Katsooko koirasi televisiota?
    Ei kai!, he he, vaikka en tiedä, en ole nähnyt, ei kai se siitä mitenkään ole kiinnostunut.

    Monelle näkevälle tie on esimerkillinen, mutta toisaalla siinä vieressä on toisenlainen tie samaan suuntaan, samaan aikaan kulkien, erikoisesti se tie on sellainen tie minkä näkövammaiset ovat joutuneet kulkemaan ja kulkevat edelleen usein, se vaikeaa joskus oli kulkea, etenkin ammatti ja työtaidon hankkimiseksi.

    Niin mitä suuremmassa määrin vaikeuksista huolimatta, näkövammaisen asenne elämään on sellainen jota näkevät ympäristöönsä ovat tulleet matkansa varrella kylväneeksi, se tie on näkeviä edelleen velvoittava ja kaunis esikuva, joten kannustakoon se näkeviä edelleen sellaista toimintaa lisäämään, sillä ihmisten ystävyys, etenkin näkövammaisia kohtaan.

    Uhrautuminen näkövammaisten hyväksi vaatii voimia, etenkin heidän työn ja kaikenlaisen kuntoutumisen onnistumiseksi ja siitä huolimatta se on meiltä näkeviltä pieni uhraus, ollen sitäkin suurempi lahja vammaiselle.

    Erikoisesti näkevän ihmisen maailman katsomus ja ympäristön kuva on laaja sekä moni-vivahteinen, kun taasen näkövammaisten kohdalla sellainen saattaa käydä toteen yhden sokean tohtorin, Helen Kellerin sanoilla: "Koko elämäni on ollut kaunis".

    Sinä tämän lukenut, sinä kun olet vielä näkevä, siksi muista ja iloitse joskus pienestäkin onnenvalosta elämän poluillasi, muista kuitenkin samalla eräs asia, muista erikoisesti lähimmäistä, sitä joka on, tai saatta joskus olla näkövanmmainen, muista silloin hänen pimeitä päiviä, sillä niitä päiviä saattaa sinunkin elämään ajan tullen sisältyä paljon.
    Näin Antti Wacklin 1980 luvulla näkövammaisten päivänä
    Tallennus
    27 päivä huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen

    Äänestä

  • Heikki Penttinen kirjoitti:

    NETTILEHTI TÄNÄÄN

    näiden pitkien "tallennusten" tarkoitus?

    Äänestä

  • töpötöö kirjoitti:

    näiden pitkien "tallennusten" tarkoitus?

    "Hyvä juttu HP"

    Äänestä

  • Lisää kateellisille kirjoitti:

    "Hyvä juttu HP"

    joku "keskisuomalainen" tajuta mikä on kateutta, ei ainakaan tuo töpötöön teksti!

    Äänestä

  • toinen töpötöö kirjoitti:

    joku "keskisuomalainen" tajuta mikä on kateutta, ei ainakaan tuo töpötöön teksti!

    "Hyvä juttu HP"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lehtitoimitus-Netti kirjoitti:

Tässä avataan N E T T I L E H T I, se on lehti, mistä asiana ovat paljon puhuneet.
Nettilehti on tullut korvaamaan paperilehteä, siltä osin mitä paperilehdet eivät ole sivuillaan julkaissut, sellaisia kuntalaisten esiintuomia asioita, mitkä on tarkoitettu tuomaan esiin seutukuntaa kehittäviä asioita, muita kuin monopolisävytteisiä juttuja toivotaan Nettilehdessä aloitettavan julkaisemaan mieluummin nimellä.

Äänekoskella 30. 3. 2010 Päätoimittaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu