On mieltäni vaivannut kysymys, jotta mistä löytyykään tarina Edainin ensimmäisestä lankeemuksesta (perisynnistä), temppelistä Morgothille, Erun puheista ihmisille yms. Sijoittuu siis aikaan ennen edainin tuloa länteen. Olen tietoinen tarinan olemassaolosta, olen lukenutkin sen mutten osaa löytää sitä mistään uudestaan. Todennäköisesti se on HOMEissa,mutta missä niistä? Sattuisko joku muistaa, ku tympäsee tuo plärääminen.
Ammattilasille.
Ban
13746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt tuli sellainen olo että olen myös lukenut tuommoisia jostain. En vain saa päähäni mistä. Kerro ihmeessä kun keksit sen?
...ja Kesken Eräisten Tarujen Kirja.
Ei ne siellä ole. Oletkos muka itse nähnyt siellä kyseisistä aiheista tekstejä? Ne on HOMEissa tai Letterseissä. En usko, että Letterseissä. Sen kirjan muistan ulkoa niin hyvin. Tai siis onhan Letterseissä aihetta täydentävää tekstiä muttei sitä kyseistä tarinaa. Homma sisältää myös ajatuksen, olivatko ihmiset alunperin kuolemattomia (tai siis Ardan eliniän eläviä, niinku elvekset).
Voisitko hieman valistaa meitä tyhmiä, jotka ovat lukeneet vain käännettyä Tolkienin tekstiä, mitä ovat nämä HoMEs?
En ole monista yrityksistä huolimatta löytänyt tällaisesta mainintoja. Koska olen lukenut Tolkienin tekstejä vuodesta 1974 lähtien, enkä tällaiseen ole törmännyt ennen nettiä, olen luonnollisestikin aika kiinnostunut.
Keski-Maahan liittyviä tekstejä, joita ei ole vielä käännetty, löytyy vain
- The History of Middle-earth
- Bilbo's Last Song
- The Adventures of Tom Bombadil
- The Letters of J. R. R. Tolkien (1981)
Eli Lettersit siis kyllä ymmärrän.
Sanoithan tuon jo itsekin: History Of Middle-Earth -sarjastahan siis on kysymys.
Kysyin WSOY:n kustannustoimittajalta, onko heillä ollut aikomusta kääntää ainakin jotain tuosta kirjasarjasta.
Ei kuulemma ole, koska vaatisi hyvän kirjailijan ja Tolkienin maailman läpikotaisin tuntevan tyypin.
Minulle oli yllätys, että niteitä on yhteensä yli 5000 sivun verran!
Olisikohan Banilla joku näistä niteistä kotihyllyssään? Minkälaisia kirjoja nämä ovat?
Varsinaista perisyntiä ei mainita Edainilla olevan, sillä kun Beleriandin haltiat tapasivat ihmisiä ensimmäisen kerran (Bëorin huone) heillä oli jo pitkä historia ja he olivat oppineet salohaltioilta monia taitoja. Edainin kansat pakenivat Morgothia pääasiassa kolmena kansana.
Morgothille omistettu temppeli löytyi Numenorista Sauronin turmeltua kuninkaan AR-Pharazonin aikana.
No, kyllä mä hemmetti vieköön nuitten olemassaolon tiedän! Helekatti! Lopettakaa kysymyksen vierestä vastaaminen. Minä kysyn semmosta kysymystä, johon ei kovin moni Suomessa vastausta tiedä. Jos tunnet kuuluvasi tuohon harvaan väkeen, vastaa sitten ja sillonkin vain jos tiedät vastauksen. Älkää enää ehottako mitään Silmasta tai UT:stä löytyviä juttuja!
Tarinaan liittyy myös se, kun Eru opetti ihmiset "rukoilemaan".
Newsflash: Oliko se HoME:ssa ollu juttu kenties jonku muun ku Tolkienin kirjottama?
Olihan Tolkien tietysti kristitty, mutta muistaakseni se on silti sanonu jossain INHONNEENSA nykyviittauksii ym. Ei, pliis älä väitä tollast skeidaa.. Mä en ainakaa usko ennenku NÄÄN paperit, joissa tuo pikku stoori on, ja niissä ON TOLKIENIN ITSENSÄ tekemä signeeraus/muu todistus et ne sen itsensä kirjottamii.
Ja sitäpaitsi, mistä helvetistä tollanen perisynti- paska tulis, ku luterilaisilt? Ees katolisil ei mun tietääkseni mitää helvetin perisyntii oo, vai oonks mä vääräs? No eniwei, koko homma on aika helvetistä joka tapaukses.
Tolkien vihasi allegoriaa mutta jos alat väitään, ettei sen mytologiassa ole aiheita mm. kristinuskosta, niin menet mettään ja pahasti. Etsimistyöni on nyt jäänyt vähän jäihin. Ei jaksa ettii... Mulla olis kyllä hyvä veikkaus että se olis X:ssä mutten ole varma.
Kyllä se on professorin kirjottama tai ainakin Christopherin kirjoittama selvennys hajanaisista teksteistä.
Niin ja siis eihä professori tosiaankaan kaihtanut käyttää meidän maailman asioita omien juttujensa buustereina. Toi perisynti (ei se nyt ihan kirjaimellisesti ollu se mutta kuiten...) kuuluu samaan kategoriaan ku esimerkiksi planeetat ja tähtikuviot, jotka voidaan tunnistaa myös meidän taivaalta tai selvitys, mistä Atlantistaru (Nooa=Elendil???) ja vedenpaisumusmyytit ovat lähtöisin. Ilmaisit mielipiteesi vähän epäselvästi. Mutta tulkitsin asian näin, että sanomasi mukaan professori ei edes tällaisia "lainauksia"olisi tehnyt. Kylläpä tuo on tehnyt ja koko mytologiahan rakentuu pitkälti niiden varaan.
Tolkien halusi välittää meille vaihtoehtoisen maailman, joka olisi johtanut nykytilanteeseen.
Eli maailman, jossa näkemämme tähti on ollut tähti siitä asti kun Varda ne loi.
Allegoria taas tarkoittaa itse luotua mielleyhtymää kahden asian välillä, eli tässä tapauksessa tuntemamme maailman tai tarustomme tapahtumiin.
Näitä allegorioita Tolkien halusi välttää. Siis ei mitään Nooa=Elendil tai Itä=Neuvostoliitto -juttuja
Jos allegorista tekstiä haluatte lukea, vallan mainio on Asimovin Säätiö trilogia ja sen jatko-osat. Asimovin luoma maailma seuraa melkolailla tarkoin Rooman valtakunnan kehitystä. Oikein mukava galaktinen maailma sekin...
Jos Tolkienin maailma on esikuva fantasiakirjallisuudelle, niin Säätiö on selvä esikuva monille scifi-maailmoille, kuten StarTreck ja etenkin StarWars.
Ei, minulla on vähän eri näkemys asiaan. Tuollainen itä=Neuvostoliitto on allegoriaa. Elendilin ja Nooan yhteys on tapa tulkita historiaa väärin. Et voi kieltää Numenorin ja Atlantiksen yhteyttä (varsinkin kun professori myönsi sen suoraan), mikä siitä tekisi huonomman kuin vaikkapa Nooan ja Elendilin yhteydestä (okei Nooa-Elendil ei ehkä ole kaikkein paras esimerkki).
Professorihan ei ikinä sanonut karttavansa "lainoja" todellisesta maailmasta sanoi vaan, että hajoaa jos joku vielä kerran alkaa puhumaan Sormuksen ja ydinpommin yhtäläisyyksistä. Tässä on vissi ero.
Ja mitä muuten tulee tuohon alkuperäiseen kysymykseen: Älkää ottako sitä perisyntiä nyt kynnyskysymyksesksi. Ei sitä sanaa kertaakaan käytetty tekstissä. Korkeintaan siinä puhutaan edainin ensimmäisestä lankeemuksesta. Professorin mytologiahan on täynnä näitä viittauksia tuohon (Edainin kolme huonetta, jotka lähtivät länttä kohden kapinoituaan Morgothin palvontaa vastaan, Mandoosin muistutus Numenoria perustettaessa, että ihmiset ovat jo kerran langenneet Morgothin palvontaan) mutta etsimäni teksti on tiiviimpi paketti tuosta tapahtumasta.