lastenlapset

Näissä uusissa liitoissa, missä lapsia vain toisella puolisolla. Voiko kiintymys tuhota liiton?
Jos lapsen lapset menee kaikessa edelle. Ajan käytössä ja rahan käytössä.
Noin kuvaannollisesti odotetaan soittoa käsi luurilla..
6195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuo mukanaan paljon ongelmia. Meillä oli jo lähes aikuiset lapset, kun solmimme oman liittomme. Kuvaavaa on, että omat poikani alkoivat hyväksyä uuden puolisoni vasta muutama vuosi sitten. Ja me sentään olemme olleet yhdessä kohta parikymmentä vuotta.
Minulla ja puolisollani on yhteinen arvomaailma, mutta minulla ja hänen tyttärillään ei ole. Se tuo jännitteitä,
mutta kun tyttäret ovat aikuisia, voimme pysyä asialinjalla.
Entisiin puolisoihin välimme ovat hyvät. Nykyinen puolisoni ja entinen- jopa soittelevat toisilleen.

Minusta erotilanteissa lasten kuuluukin mennä "kaikessa edelle". Ei niin, että valta siirtyy lapsille vaan niin, että heitä yritetään säästää ainakin lojaliteettiristiriidoilta.

Äänestä

lapsettomalta suurta viisautta, nöyryyttä, rakkautta ymmärtää, että lapset vain ovat tärkeitä, ei heitä voi pistää sivuun/mitätöidä/nollata, aikuisenakaan.

P.s. jos kys. ongelma on Sinulle henk.kohtainen, niin etkö voisi iloita puolisosi ja hänen lasten hyvästä suhteesta..

Äänestä

miettinyt kaikenlaista. Luulen, että jos avioliittoni olisi päättynyt eroon tai mieheni kuolemaan lasten ollessa alaikäisiä, en olisi ollut lainkaan kiinnostunut miehistä vähään aikaan. Lapset olisivat menneet kaiken edelle ja olisi ollut vaikea kuvitella uutta henkilöä kuvioihimme. Leskeyteni aikana miesystävät ovat saaneet ja saavat hyväksyä sen seikan, että lapseni kuuluvat myös elämääni. Kompromisseja pitää tehdä ja annan aikaani tasapuolisesti tilanteen mukaan. Itsekäskin pitää olla ja myös miesystävän pitää tuntea itsensä tärkeäksi henkilöksi. Usein esim. juhlapyhät menevät jakoon, nyt pääsiäisen alku aikuisen lapsen kanssa ja loppu miesystävälle. Tavallaan olen saanut myös uuden perheen miesystäväni perillisistä ja perhejuhlia riittää. Lapsenlapsista ei ole vielä kokemusta, mutta eivät lapseni ja lapsenlapseni voi kokonaan pompotella minua, elämää on muuallakin.

Äänestä
  • aloituksesi. Oli kyse suhteesta lapsenlapsiin ja minä puhuin lapsista ja avioerosta.

    Olisiko niin, että puolisosi on näitä lapsenlapsiinsa täysin hurahtaneita isovanhempia? Minullakin on heitä lähipiirissä. Omat lapsenlapset näyttävät muodostavan pääasiallisen elämänsisällön ja kaikki, mitä he tekevät on ainutlaatuista, eikä näillä isovanhemmilla näytä olevan vähäisintäkään kiinnostusta muita lapsia kohtaan, eikä oikein toisiaankaan kohtaan muutoin kuin isovanhemmuuden jakajana. Minusta tällainen asenne kielii jostakin puutteesta. Siis isovanhempien kohdalla.

    Pirren neuvo oli minusta viisas. Tietysti, jos näkee, että puolison suhde lapsenlapsiin on jotenkin vino, ei siihen voi mennä itse mukaan. Toivon kuitenkin sinulle voimia ja viisautta toimia kaikkien rakennukseksi.

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    aloituksesi. Oli kyse suhteesta lapsenlapsiin ja minä puhuin lapsista ja avioerosta.

    Olisiko niin, että puolisosi on näitä lapsenlapsiinsa täysin hurahtaneita isovanhempia? Minullakin on heitä lähipiirissä. Omat lapsenlapset näyttävät muodostavan pääasiallisen elämänsisällön ja kaikki, mitä he tekevät on ainutlaatuista, eikä näillä isovanhemmilla näytä olevan vähäisintäkään kiinnostusta muita lapsia kohtaan, eikä oikein toisiaankaan kohtaan muutoin kuin isovanhemmuuden jakajana. Minusta tällainen asenne kielii jostakin puutteesta. Siis isovanhempien kohdalla.

    Pirren neuvo oli minusta viisas. Tietysti, jos näkee, että puolison suhde lapsenlapsiin on jotenkin vino, ei siihen voi mennä itse mukaan. Toivon kuitenkin sinulle voimia ja viisautta toimia kaikkien rakennukseksi.

    vanhapiika perheen perustaessani. Sinkkuna minulla riitti aikaa naapurien ja sukulaisten lapsille. Lasteni kavereille mulla myös riitti aikaa. Joku tunnettu henkilö oli yksinhuoltajan lapsi ja hän kertoi jossain haastattelussa kuinka naapuruston aikuiset Helsingissä pitivät huolta hänestä. Näissä asioissa meidän pitäisi ottaa oppia muiden kulttuurien yhteisöllisyydestä.

    Äänestä

Mielestäni tässä puhutan lapsenlapsiin toisen osapuolen mielestä jopa liiallisesta paapomisesta.
Lueskelin ja sain tunteet että kirjoittajat puhuvat lapsistaan. Luin aloituksen uudestaan, ja kyllä oikein ymmärsin.
Näitäkin tapauksia olen kuullut, ettei toinen hyväksy alituista auttelemista, koska vastaavasti toinen puolisko sitten ostaa yhteiseen kotiin enempi päivittäiseen kulutukseen kuuluvaa.
Ei ehkä ole lapsenlapsia tai autteleminen on vähäisempää.
Nämä ovat hyvinkin arkoja asioita , puhumalla - ei muuten. Talouskulut puoliksi, lopuilla kukin tehköön mitä tykkää, tulee nyt ensiksi mieleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuhota? kirjoitti:

Näissä uusissa liitoissa, missä lapsia vain toisella puolisolla. Voiko kiintymys tuhota liiton?
Jos lapsen lapset menee kaikessa edelle. Ajan käytössä ja rahan käytössä.
Noin kuvaannollisesti odotetaan soittoa käsi luurilla..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu