Onko tullut tapauksia, että lähtö oli lähellä.
Itse kajautin perheeni kanssa junan eteen. Huomenna täyttyy 19 tai 20v. En muista vuotta ihan varmaksi, luultavasti 1991 onnettomuus tapahtui. Mutta niin vaan heilutaan...
Itse kajautin perheeni kanssa junan eteen. Huomenna täyttyy 19 tai 20v. En muista vuotta ihan varmaksi, luultavasti 1991 onnettomuus tapahtui. Mutta niin vaan heilutaan...
Vastaukset 20
Vanhimmat
läheltäpiti-leikkaus,11 v välein,tässäpä keikutaan.
Hienon, maksoi muistaakseni 40th markkaa. Otatteko Kaskon?, enpä tosiaan tarvitse.
Olis pitänyt tarvita. Alle 10th sai romusta. Etupyöristä eteenpäin vei juna, oikeastaan astinlaudat. Josta sistäkin VR:lle jouduin korvauksiin...
Eipä heti uutta/vanhaa autoa ostettu, fillarilla pitkään töihin.
Neljä vuotiaana ensimmäisen kerran vietiin suoraan leikkaus saliin kun umpisuoli meinas puhjeta.
Kait aika lähellä oli ollut pari kertaa aikaisemminkin, kuumeen kourissa olin pari vuotiaana ja ainakin omat sanoo että oli hilkulla ettei henki lähtenyt.
Viimeksi joku kolme vuotta sitten makasin sairaalassa ja valkotakkiset ympärrillä pyöritti päätään ja silmiään ettei voida mitään, varaudu loppuun.
No se tulee kun on tullakseen, ei pelota enää kun katellut sitä silmiin on muutaman kerran ja vieläkin täällä pörrään.
tämä elämäni on eräällä lailla ihme. Synnyin 50-luvun alussa ja painoin vain 2080g. Se oli vähän silloin ja sain jopa hätäkasteen. Olin kuulemma happikaapissa ja sitäkin pidän ihmeenä, että osasivat säätää sen hapen oikein. Noihin aikoihin kuulemma lapsia sokeutui paljon, kun ei ollut se hapensäätö niin tarkkaa.
Tässä sitä on vain eletty. Aika terve olen ollut näihin vuosiin asti. Nyt on alkanut jo tulla kaikenlaista, se kai kuuluu asiaankin elimistön kuluessa. Ehkä sillä henkiinjäämisellä oli jokin tarkoitus....
Uskon itsekin että kaikella on tarkoituksensa, jopa niillä läheltä piti tilanteilla.
Itse ainakin mietin tarkkaan elämääni silloin maatessani siellä sairaalassa, kuten myös niitä menneitä tilanteita.
Siksi ei viitsi paljon kiukutella elämää vastaan.
nautin pienistä asioista ja hiljaisista hetkistä, myös läheiset on tulleen tärkeämmiksi sen jälkeen.
Kun vielä systeri kävi sytostaattihoidoissa silloin kun itse oli sairaalassa niin se kaksinkertaisti elämän ajattelua.
minä synnyin jo -51. Olen kuullut, että minut olisi lähetetty sieltä pikkukaupungista, jossa synnyin, Helsinkiin. Täällä oli kuulemma ollut jokin paha flunssaepidemia, kevättä kun elettiin, ja niinpä sitten jäin sinne synnyinpaikkakunnalle hoitoon. Sitkeä kai minäkin olin ja olen edelleenkin...kuulemma:)).
Mukavaa vaihtaa ajatuksia näin täällä netissä ja kuulla toistenkin samansuuntaisia kokemuksia elämästä ja kaikesta.
Nykyisin on todella kehittynyttä tuo keskoshoito, kun puolikiloisiakin saadaan pelastettua elämälle. Hyvä niin.
olen itsekin pyrkinyt ajattelemaan ja nauttimaan ihan näistä pienistä hetkistä, sillä niistähän tämä elämä suurelta osin koostuu.
Joskus kun kuljen ulkona, huomaan ajattelevani, että tämänkin sain vielä kokea, tämän kevään ja sen kauneuden ja ihmeen. Ehkä vähän hupsua, mutta ajattelen myös, että jo tämän hetken takia oli ihanaa elää, jos nyt kuolisin. Olen semmoinen aika tunteellinen ja välillä hiukan melankolinenkin naisihminen.
Onni tai tyytyväisyys on kummallisia juttuja ne vaan tulee jostain.
Mulle usein just luonnossa, kaikessa rauhassa kävelee siellä ja yhtäkkiä vaan tuntee sen hyvän olon.
Eikä siihen tarvita muuta kun se että on elossa, ja kait sitten myös yhtä sen luonnon kanssa.
Olkoon hupsua tai mitä vaan mutta nautitaan siitä :)
tänä aamuna, lämpimässä sängyssä, pehmeissä lakanoissa, ihana herätä.
pienet jutut, niistä on onnellinen....
4kg itse olen painanut, vaikka isoksi mieheksi kasvoinkin.
Aika kääpä.
Toisaalta naisilla/miehillä oli niukka tarjonta ateriosta.
Tänään äidilleni soitettuani hän kertoi.
Ruishuttuu, viljatuotteita, läskisoosia harvemmin...
Kasva siinä sittä isoksi.
Muistaakseni nuorempi tyttäreni painoi minua yli puoli kiloa enemmän.
Vanhempi hieman vähemmän...
No niin, toi on yks juttu mistä tykkään aamut, rauhassa ja hiljaa lähteä liikkeelle.
Olen aika illan torkku, silloin ei enää löydy oikein virtaa, mutta aamut niistä tykkään.
tulikin mieleeni, että olisi mentävä silmälääkärille. Minäkin olen likinäköinen, mutta näin iän myöden sekin alkanut jotenkin "parantua". Lukea ja lähelle näen, kun otan klasit pois. En osaa käyttää mitään kaksitehoja.
Minullakin on toisessa silmänpohjassa luomi, jota seurataan kuvaamalla aika ajoin sitä. Nyt olisi se aika kyllä.
Aurinko tuli esiin ja on niin keväistä täällä pk-seudulla nyt. Flunssaa vielä tämän päivän parantelen, joten ei auta lähteä nyt ulos nauttimaan keväästä.
Kyllä se siitä:)).
ja minulla puhkesi se umpisuoli aiheuttaen vakavia komplikaatioita.Oli ollu 3 kk puhjenneena ennenkuin lääkärit hokas,siitä sitten hässäkkä tuli.
Siitä koko elimistö kärsineenä sain uusia vakavia juttuja 10 v myöhemmin ja taas piipaalla leikkauspöydälle.
Ja vielä kerran,reilu 10 v myöhemmin uudet ongelmat ja taas vietiin...ja lujaa.
Senjälkeen kaikki on tuntunut"pieniltä"vaivoilta vaikka sydämenikin on tahdistettu muutaman kerran.
Sitä osaa olla pienestäkin kiitollinen,nykyään.
Kaikki on silti hyvin.
Kiitos Friidu,elämä itsessään on lahja ja olen jokaisesta päivästä kiitollinen jälkeenpäin.
En mieti menneitä,en huolehdi tulevasta,nautin tässä ja nyt,tulevasta kesästä ja ajasta mikä annetaan täällä pallolla tallaamiseen.
Hyvää pääsisäistä,minä piiloudun mökille relaamaan ;-))
Sain tulipaossa vaarallisen palovamman,noin 24% kehostani paloi 2-4 asteen vammoja,nyttemmin jäjellä on enää karmea kokemus,kuukauden teho-osastosta,yli vuoden sairaslomasta..oikeastaan en halua edes puhua tästä.tuli vaan eteen tämä aloitus..
Ja rohkea vammastasti, arvoisa olet aina täällä ollut, ja varmasti vahva.
En ole vahva ,enkä rohkea,sain uuden mahdollisuuden,opin arvostamaan elämää.Tämä kaikki johti tähän missä nyt olen,ilman näitä tapahtumia olisin jossain muualla,erilaisessa elämässä.Uskomatonta,mutta ihmiskeho korjaantuu miltei entiselleen,mutta muistoja ei mikään vie pois,en siis koskaan leiki tulella.
Mä nyt aloin pulpattamaan tästä vaikka en aluksi meinannut millään painaa entteriä.
Uskon että kaikilla tapahtumilla on tarkoitus,oli ne hyvä tai pahoja,ne ohjaavat ihmisen eri suuntaan,eikä osallinen osaa ajatella asiaa niin pitkälle,että ymmärtäisi,miksi..
Ihmisen luontainen elämän halu kai nostaa vaikka haudasta.Olin meilahden sairaalassa..hyi,kylmät väreet kulkee selkää pitkin,vaikka siitä on kauan,taitaa olla kolkyt vuotta,taas puistatti.Ammattilaisena tiedät mistä oli kysymys,infektio olisi ollut kohtalokas..nyt en enmpää tästä..
sulla vieläkin vammoja?
Nyt ei oikein käy...
Vuonna 1960 olin lähellä kuolemaa, kaikkien ihmeeksi en kuollut.
Muulloinkin olen voinut olla, mutta sattuma on pelastunut, niitähän kertoja ei lasketa.