Hei kaikki!
Kanava on suunitteilla oleva kuukausittain päivittyvä nuorten verkkojulkaisu, jonka ensimmäinen numero ilmestynee nettiin vuoden loppuun mennessä. Haluaisitko sinä mukaan?
Kanavan on tarkoitus jatkaa jo kaatuneiden Viadenan ja Ikkunan perinteitä laadukkailla, elävillä ja mielenkiintoisilla tuotoksilla. Niihin sisältyvät muun muassa valokuvat, piirrokset ja tekstit, kuten arvostelut, artikkelit ja oppaat. Kanavalta löytyy valmiina näyttävä ulkoasu, toimintaidea ja rakenne, mutta sisältö ja toimitus puuttuu.
Vaikka salaperäiset projektit kiehtovat aina, niin ajattelin, että jotain konkreettista olisi hyvä olla esillä. Tässä siis Kanavan tuleva ulkoasu: i39.tinypic.com/258uv4m.png
Rahallista korvausta tehdystä työstä ei saa, koska Kanavan on tarkoitus toimia harrastepohjalta, eikä sivuilta löydy siksi mainoksiakaan lainkaan. Sisältöä tuotetaan omaksi iloksi ja harjoitukseksi.
Jos kiinnostuit, ota yhteys yksityisviestillä ja keskustellaan lisää.
Keväisin terveisin,
Herra X

Vastaukset 1
Vanhimmat
Yhteyden toimitukseen saa sähköpostilla [email protected].