Apua.

Osaisko kukaan kertoa kun mulla on tilanne semmonen että olisin kovasti kiinnostunut aikuispuolella opiskelemaan lähihoitajaksi,mutta minulla ei aiempaa koulutusta ole.Onkohan tuo pakollinen kaikkialla vai koulukohtaista..yritin etsiä tietoa tuon koulun sivulta johon olisin menossa,mutta ei siellä mainita.
Tuo lapset ja nuoret kiinnostaisi suuntautumisena ja siitä löytyy reilun 8 vuoden omakohtainen kokemus mutta vaikuttaneeko se mitenkään..
Jos joku ystävällinen viitsisi valaista :) ikää minulla kuitenkin on jo kohta 30v.Vai lieneekö ainoa vaihtoehto työvoimakoulutus minun tapauksessani..?Käsittääkseni näissä aikuisopinnoissa on ns. yleissivistävät jätetty pois joten koulu kestäisi myös hieman lyhyemmän aikaa,joskin tahti olisi toki nopeampaa..?
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Varmista Koulutusnetin opetustarjonnasta kriteerein "toisen asteen perustutkinto", "aikuiskoulutus", hoito- ja sosiaalan yhteiset koulutukset sekä haluamasi oppilaitoksen maantieteellisen sijainnin kriteerit.

Pohjakoulutusvaatimuksia ovat PK eli peruskoulupohj., AK eli aikuiskoulutus (jonkin muun alan perustutkinto), YO eli ylioppilaspohjainen

AK jaYO ovat mainitsemiasi aikuisopintoja, joista yleissivistävät opinnot puuttuvat. Opinnot lyhenevät noin vuodella. Lisäksi omakohtainen kokemus antaa hyväksilukuja.

Jos haluamassasi oppilaitoksessa ei ole YO- tai AK-koulutusta, niin valitse oppisopimuskoulutus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua-akka kirjoitti:

Osaisko kukaan kertoa kun mulla on tilanne semmonen että olisin kovasti kiinnostunut aikuispuolella opiskelemaan lähihoitajaksi,mutta minulla ei aiempaa koulutusta ole.Onkohan tuo pakollinen kaikkialla vai koulukohtaista..yritin etsiä tietoa tuon koulun sivulta johon olisin menossa,mutta ei siellä mainita.
Tuo lapset ja nuoret kiinnostaisi suuntautumisena ja siitä löytyy reilun 8 vuoden omakohtainen kokemus mutta vaikuttaneeko se mitenkään..
Jos joku ystävällinen viitsisi valaista :) ikää minulla kuitenkin on jo kohta 30v.Vai lieneekö ainoa vaihtoehto työvoimakoulutus minun tapauksessani..?Käsittääkseni näissä aikuisopinnoissa on ns. yleissivistävät jätetty pois joten koulu kestäisi myös hieman lyhyemmän aikaa,joskin tahti olisi toki nopeampaa..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu