Taas

tuntuu tosi pahalta kun lapsi on sijaisperh.kanssa lomailemassa pohjoisessa laskettelukeskuksessa
eikä saa soittaa! en oikeesti tiedä mihin perustuu se että sij.perheen lomaillessa ei saa soittaa?
Jonkun epämääräsäsen vastauksen olen saanut sijarilta että pitää mukamas kelloa kytätä silloin!
Soittoaika on muutenkin vasta klo 20.30.Olisi tosi hyvä kuulla edes miten siellä menee?
Entä jos jotakin tapahtuisi? ilmotettaisiinko siitä minulle? Olen alkanut pelätä tätäkin asiaa!
Lapsi joka on kohta 12 niin saisi soittaa minulle mutta kun ei halua soittaa niin minkäs teet!
Sekin loukkaa aikalailla.Ei ole aikaa tms..
10170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei hemmetti, että sua pidetään ihan pellenä. Otan osaa. Tuo ei ole oikein.

Ai että kellon kyttäämisen aiheuttaman vaivan takia et muka voisi soittaa?! Höh. Surkea selitys.

Mistä voisit saada selville sen, paljonko lapsesi kotikunta maksaa tälle sijaisperheelle kyseisestä lomareissusta? Nyt on muuten vuoden kalleinta sesonkiaikaa Lapin tunturikeskuksissa ja muuallakin. Olen hämmästyttävän paljon kuullut viime aikoina näitä juttuja, kuinka sijaisperheet matkustelevat Lappiin ja kauemmaskin ja viipyvät lomallaan melko pitkään, viikon verran.

Noilla sosiaalipummeilla on helppoa. Veronmaksajien rahaa virtaa kouriin niin paljon, ettei varmasti ehdi kaikelle keksiä edes käyttöä.

Äänestä
  • ne omiin lomiin saa mitään vaan lapsen kustannuksiin. Annetaan lasten lomailla!! Mitä pahaa siinä oikein on?

    Äänestä

  • äiti minäkin kirjoitti:

    ne omiin lomiin saa mitään vaan lapsen kustannuksiin. Annetaan lasten lomailla!! Mitä pahaa siinä oikein on?

    oikeudenmukaisuudesta. tiedän sijaisperheen, joka sai "hermolomaa" kylpylään viikon verran. kyllä tuo loma (tai jokin muu loma, riippuen perheen kiinnostukisista) olisi voinut olla bioperheelle suunnatun. Kyse on tahdosta ja minä en ainakaan halua mitään puolihullujen akkojen (sostt yms.) vainoharhaa olla rahoittamassa. Kyllä pitäisi hoitorahoista sen evrran jäädä, että ihan itse voi kustantaa. Kuitenkin, kiva, että lapsesi pääsi, lapset ovat viattomia, mutta pelkään pahoin, että tätäkin reissua käytetään lyömäaseena "virikkeellistä toimintaa".

    Äänestä

  • äiti minäkin kirjoitti:

    ne omiin lomiin saa mitään vaan lapsen kustannuksiin. Annetaan lasten lomailla!! Mitä pahaa siinä oikein on?

    Tuolla tavalla voisimme ajatella myös lasten omista perheistä. Lomalle kun pääsee vasta, kun lapsi lähtee matkalle vieraiden ihmisten kanssa. Se on asetelman ongelma.

    Luuletko, että esimerkiksi perhekodin vanhemmat eivät saa omiin kuluihinsa rahoitusta? Arvelen, että raha, jonka kotikunta maksaa periaatteessa huostaanotetun eli sijoitetun lapsen kuluihin, riittää kattamaan myös sijaisvanhempien kulut. Omalla autollahan sitä usein matkustetaan. Skaalaetu.

    Pelkästään kilometrikorvauksetkin ovat niin tuntuvia, että minä olen aina pystynyt rahoittamaan kaikki omat ajoni ja enemmänkin matkakulukorvauksilla, joita olen työssä saanut. Kun ajaa halvalla autolla, tuo yhtälö toimii.

    Äänestä

  • Matkakorvaukset kirjoitti:

    kun "halpa " auto saa mukavan lisäsiivun. Mutta édelleen, missä tämä Suomi makaa kun ollaan valmiit maksamaan kaikkea sijaisperheille ja muut eivät saa mitään ja enkä trakoita luksuslomia vaan ihan kuntoutuksia kouluvaustajia, kodinhoitajia vertaistukea (tarvitaan tilat yms,),,,,,,,,,

    Äänestä

  • käsittämätön meinink kirjoitti:

    kun "halpa " auto saa mukavan lisäsiivun. Mutta édelleen, missä tämä Suomi makaa kun ollaan valmiit maksamaan kaikkea sijaisperheille ja muut eivät saa mitään ja enkä trakoita luksuslomia vaan ihan kuntoutuksia kouluvaustajia, kodinhoitajia vertaistukea (tarvitaan tilat yms,),,,,,,,,,

    että vieraita perheitä tuetaan, vaikka ensinkin kaikki huostaanottoja estävät tuet on viety ydinperheiltä ja tuo nyt tuntuu ihan naurettavalle, että oikein LOMAMATKA maksettaisiin lapsen perheelle. Se on sitä PELKKÄÄ sijaishuollon ylläpitoa, tähän on menty.

    Ja sijari jauhaa p..., että jos soittoaika olisi vaikka 20.30, niin mitä ihmeen kellon kyttäämistä siihen tarvitaan. Silloin on oltava jo lasten valmistuminen yöpuulle meneillään ja ihan sopiva aika puhelinkeskustelulle. Mutta mitä hyötyä soitostakaan olisi, jos eukko kyttää korva pitkällä vieressä, eikä lapsi saisi kertoa kohtelustaan ja oloistaan mitään kuitenkaan, vaikka olisikin valittamista.

    Mitä enemmän outoja rajoituksia on, sitä huonommasta s-perheestä on kyse. Valitettavaa, mutta totta.

    Äänestä

  • äiti minäkin kirjoitti:

    ne omiin lomiin saa mitään vaan lapsen kustannuksiin. Annetaan lasten lomailla!! Mitä pahaa siinä oikein on?

    Me reissaamme sijoitettujen lasten kanssa ja reissut kustannetaan normaaleilla kulukorvauksilla ja hoitopalkkioilla. Mitään ylimääräistä ei sossut maksa lomien takia ja eipä tulisi mieleenkään edes kysyä. Jotkut sijoittajat maksavat automaattisesti sijoitettujen lasten reissuja, jotkut pyynnöstä ja jotkut eivät ollenkaan vaikka kuinka pyytäisi. Eli rahantulo sijaireille rippuu ihan sijoittajasta ja siitä miten itse jaksaa rahasta ja yleensäkin asioista neuvotella. Minun aikani menee lasten hoitoon ja normaali arjen pyörittämiseen.

    Tuohon puheluasiaan en ota kantaa. Meille lasten vanhemmat saavat soittaa ihan milloin vain, mitään soittoaikaa ei ole. Myös lapset saavat soittaa vanhemmilleen halutessaan, ollaanpa kotona tai lomalla.

    Äänestä

  • sijari kirjoitti:

    ymmärtänyt. Eli yhtä paljon kuin on eroja kuntien välillä huostaanottojen teossa, tarjotuissa avohuollon tuissa jne, niin samat kuntakohtaiset erot koskevat myös sijareiden saamia palkkioita ja muita korvauksia.

    Muitakaa myös, mitä Lampinen&Rantasen (olivatko nimet oikein) opinnäytetyön tutkimuksessa sanottiin törkeimmistä sijareista, joiden kanssa sossu lopulta oli purkanut hoitosopimuksen. Eräänkin kohdalla sossu mainitsi nimenomaan, miten rahaa oltiin kerjäämässä jatkuvasti mitä kummallisimmilla perusteilla.

    Siksi onkin huvittavaa, että tämän palstan laittomuuksista kertoviin kirjoituksiin tuntuvat eniten hyökkäävän juuri viime mainitun ryhmän sijaishuollon edustajat. He, joille raha on työssä ykkönen, eivät lapset. Ja hullulle tuntuu sekin, kun täällä kerrotaan SOSSUILTA saatua tietoa sijaishuollon korvauksista, niin aina joku sijari urputtaa, että "mistä tuollaisia summia revitään, kun ne eivät ole kuin 600 e/kk". Voi helvetti, kun lähes joka kunnan sijarikorvaukset löytyvät kunkin kunnan nettisivuilta eli todistettua tietoa vastaan tappelevat siinäkin asiassa. Eikö Perhehoitoliitto ole onnistunutkaan muussa, kuin lähinnä mollaamaan kaikki huostavanhemmat yleistävästi päihdevanhemmiksi? Ja huutamalla kurkku suorna, että lapsia ei missään tapauksessa pidä kotiuttaa, ettei lapsi joutuisi pomppupalloksi.

    Ihan kuin sellaista olisi enää viime vuosina edes tapahtunut. Mutta silti jaksetaan huutaa vanhempien oikeuksista, joita ei ole ollut olemassakaan todellisuudessa enää vuosiin. Ja jos lasta ikinä on kotiutettu riittämättömin perustein, niin eiköhän sossu liene siitä eniten vastuussa kuin vanhemmat. En tiedä päihdeperheiden huostaanotoista muuta kuin sen, että sellaiseksi on huostaanotolla leimattu monikin perhe, vaikka vanhempien alkoholin käyttö olisi todellisuudessa ollutkin kohtuuden rajoissa.

    Eittämätön tosiasia kuitenkin on, että kunnat ovat luoneet suurta eriarvoisuutta ihmisten välille. Koskee näköjään yhtä paljon ydinperheitä (huostaanotot, tuet) kuin sijaisvanhempiakin.

    Äänestä

  • sijari kirjoitti:

    Me reissaamme sijoitettujen lasten kanssa ja reissut kustannetaan normaaleilla kulukorvauksilla ja hoitopalkkioilla. Mitään ylimääräistä ei sossut maksa lomien takia ja eipä tulisi mieleenkään edes kysyä. Jotkut sijoittajat maksavat automaattisesti sijoitettujen lasten reissuja, jotkut pyynnöstä ja jotkut eivät ollenkaan vaikka kuinka pyytäisi. Eli rahantulo sijaireille rippuu ihan sijoittajasta ja siitä miten itse jaksaa rahasta ja yleensäkin asioista neuvotella. Minun aikani menee lasten hoitoon ja normaali arjen pyörittämiseen.

    Tuohon puheluasiaan en ota kantaa. Meille lasten vanhemmat saavat soittaa ihan milloin vain, mitään soittoaikaa ei ole. Myös lapset saavat soittaa vanhemmilleen halutessaan, ollaanpa kotona tai lomalla.

    Tuohon puheluasiaan otan sen verran kantaa, että sijari, joka rajoittaa biovanhemman puheluita haluaa vieraannuttaa lapsen omista vanhemmistaan ja syrjäyttää biovanhemmat, sijarilla on halu leikkiä "omaa kotia" ja "oma lapsi" -leikkiä toisen ihmisen lapsen kustannuksella.
    Lapsi on sijarin määräysten ja manipuloinnin kohde. Ei sijari anna lapselle mahdollisuutta eikä lapsella ole vielä kykyä puolustautua tai puolustaa vanhempaansa. Lapsi elää täysin eksyneenä.

    Äänestä

Lapset pois perhekodista lokakuusta asti ja nyt huomenna loppuu maistraatin osoitteen salaaminen !
Kohta suljetaan sosiaalihuollon ämmät laitoshoitoon ihmisoikeuksien loukkaamisesta ! Vapauden rajoittamisesta ja sananvapauden rajoituksesta oletuksilla ! TUTKINTAPYYNTÖJÄ OIKEUSKANSLERILLE !!!!
Sekä sosiaalivankeden ylläpitämisestä vasten perheenjäsenten tahtoa!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kyllästynyt-xx kirjoitti:

tuntuu tosi pahalta kun lapsi on sijaisperh.kanssa lomailemassa pohjoisessa laskettelukeskuksessa
eikä saa soittaa! en oikeesti tiedä mihin perustuu se että sij.perheen lomaillessa ei saa soittaa?
Jonkun epämääräsäsen vastauksen olen saanut sijarilta että pitää mukamas kelloa kytätä silloin!
Soittoaika on muutenkin vasta klo 20.30.Olisi tosi hyvä kuulla edes miten siellä menee?
Entä jos jotakin tapahtuisi? ilmotettaisiinko siitä minulle? Olen alkanut pelätä tätäkin asiaa!
Lapsi joka on kohta 12 niin saisi soittaa minulle mutta kun ei halua soittaa niin minkäs teet!
Sekin loukkaa aikalailla.Ei ole aikaa tms..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu