Pommi

tikittää itärajalla.
Onko meidän päättäjät todella tyhmiä.
Meinaavat antaa velivenäläiselle viisumivapauden.
Jumalauta nyt jo viipurin metsissä majailee tuhansia muitakin venäläisiä
odottamassa sopivaa hetkeä.Se on nimittäin sellanen pommin jos se laukee.
Että saavat ottaa Konnunsuon vankilan uudelleen käyttöön ja silti
eivät mahdu.Ja suomen veronmaksajat senkun maksaa kulut.
Jumalaut nyt pitäs pitää järkikirkkaana.
531392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Ja ulkoministerimme vielä tukee tällaista ajatus suuntaa.. Ja Suomalialaiset saisi edelleenkin anoa viisumeitaan ja näytellä pikkulappuja ja lippuja tullissa

Äänestä
  • Lappeenranta - Viipuri välisellä saimaan kanavan vanhalla huoltotiellä tehtiin 5.1.2010 uusi ennätys. 12 483 ylittäjää päivässä. Samana päivänä hieman etelämmässä, Virojoella oli 15787 ylittäjää ja Imatra/Enso "kaksoiskaupungissa" vaihdettiin puolta 7412 henkilön toimesta.

    Yhteensä tällä kulmalla rajan ylitti päivässä siis 35 682 ihmistä. Päivässä. Reilu tuhat enemmän, mitä seutulassa keskimäärin. Ja silti ajatuksissa kaikki ulkomaanmatkat tehdään seutulasta.

    Äänestä

rupeaa venäläisten perseen lipominen tuottamaa tulosta kohta puolin.. fkfkf

Äänestä
  • Toivottavasti tuottaa tulosta. Täällä on kapitalismin lait menneet ylösalaisin. Aiemmin todettiin, että kysyntä aiheuttaa tarjontaa ja tarjonta pyrkii vastaamaan kysyntään. Lappeenrannassa kun teet tarjontaa, niin sen pariin vain siirtyy entistä enemmän ihmisiä. 200 km säteellä on yli 10 miljoonaa ihmistä. Markkina-alue on monessa asiassa suomen suurin.

    Äänestä

näistä asioista päättää????????????????????????
Nämä ihmiset, joita kutsutaan suomalaisiksi. Eli ministerit ja kansanedustajat.
Ja kuka älypää nämä on sinne valinnut?
Eli se suomen kansa, joka uskoo näiden höppänöiden puheisiin.
Meillä on kaksisataa kansanedustajaa, ja heillä yhtä monta avustajaa, koska eivät ennätä itse asioitaan hoitamaan, kun ovat niin monessa mukana, ettei aika riitä enää.
Ehkä seuraavissa vaaleissa olisi syytä tarkoin harkita, ketä äänestää. Ei sen tarvitse olla se, jonka luulee varmasti sinne pääsevän, vaan se kuka on tarpeeksi fiksu näitä asioita päättämään.
Jos naapuri ei saanut Suomea sodassa, niin pikkuhiljaa ostamalla ja hivuttautumalla.
Jos viisumivapaus poistetaan, voi vaan arvata tapahtumat. Meillä on täällä päivittäin tuhansia turvapaikanhakijoita, jotka eivät sopeudu työelämään. Syy kielivaikeudet.
Ihmisinä ovat aivan kuten mekin, mutta se että pääsevät hyvän sosiaaliturvan ja helpon elämän makuun, houkuttaa näitä tulijoita.
Tuovathan he rahaa suomeen, mutta tuovathan he nytkin, vaikka viisumipakko on vielä voimassa. Mutta kun viisumivapaus poistetaan tulee ne, ketkä eivät tuo rahaa, vaan imevät sitä meiltä.
Nyt järki käteen suomalaiset äänestäjät. Olemmehan nähneet nämä nykyiset "vellihousut", ketkä eivät kykene järkevästi asioita päättämään, vaan menevät määräysten mukaan.

Äänestä
  • Olemme tilanteessa jotka vihervasemmistolaiset ovat saaneet aikaan. Rajat auki ja kaikki tervetuloa. Maassa maan tavalla..hys ei saa sanoa.

    Äänestä

  • knudmyler kirjoitti:

    Olemme tilanteessa jotka vihervasemmistolaiset ovat saaneet aikaan. Rajat auki ja kaikki tervetuloa. Maassa maan tavalla..hys ei saa sanoa.

    se näin on.Sitten alkaa sitä rupusakkia piisaamaan.Nyt kun joutuvat viisumit hakemaan niin edes pieni kontrolli on päällä.Sitten ei.

    Äänestä

  • yeseys kirjoitti:

    se näin on.Sitten alkaa sitä rupusakkia piisaamaan.Nyt kun joutuvat viisumit hakemaan niin edes pieni kontrolli on päällä.Sitten ei.

    se niitten viisumi on n 30 euroo max hinnaltaan,suomalainen maksaa n 100 euroa vastaavasta.
    no ehkä siinä jotain kontrollia on kun ne sitä hakee tai sitten ei..
    tallinnan suunnalta tullaan laivalta ilman mitään valvontaa..

    Äänestä

  • ...eli kannattaa miettiä seuraavissa eduskuntavaaleissa, ketä äänestää.

    Äänestä

  • 34kkkar kirjoitti:

    ...eli kannattaa miettiä seuraavissa eduskuntavaaleissa, ketä äänestää.

    antaa pirulle pikkusormea..Vie kohta koko suomen.Ja sit tää
    saamarin sengen sopimuskin vielä.

    Äänestä

  • sormet pois kirjoitti:

    antaa pirulle pikkusormea..Vie kohta koko suomen.Ja sit tää
    saamarin sengen sopimuskin vielä.

    muutan pois.

    Äänestä

  • knudmyler kirjoitti:

    Olemme tilanteessa jotka vihervasemmistolaiset ovat saaneet aikaan. Rajat auki ja kaikki tervetuloa. Maassa maan tavalla..hys ei saa sanoa.

    Voisiko joku Halla-aholainen selittää, miksi äärioikeisto syyttää vihervasemmistoa oikeistolaisesta politiikasta?

    Äänestä

  • Kaupan ja matkailualan suuromistajat. He hallitsevat maakuntien, kuntien ja kaupunkien äänestäjien valitsemia kansanedustajia,ministereitä ja eduskunnan virkamiehiä, jotka on pakolla korruptoitu edunsaajiensa toimesta. Edellinen kepulien ja kokoomuksen vaalirahasotku tuli vähän niinkuin vahingossa julkiseksi, mutta nyt meilla on hyvät kansalaiset mahdollisuus tarkkailla tätäkin toimintaa tehokkaasti. Suurinta osaa vaalituesta joka pannaan suoraan kepulin taskuun, emme voi todistaa. Kuitenkin kaikki lehti-ilmoitukset, tienvarsimainokset, radio ja TV mainoksien maksajat voidaan selvittää ja selvitetään.

    Äänestä

suomen touhu olla sellaista että melkein toivon että hyökkäisi venäjä koko armeijan voimin ja valloittaisivat koko perkeleen maan. Olisi tässäkin maassa asiat paremmin eikä jatkuvaa verotuskusetusta yms uusia idioottilakeja jotta asiat toimisivat entistä huonommin.

Äänestä
  • Kokoomus ajaa viisumivapautta , perusteena on pitkälti "työvoimapula",heille ei riitä nykyiset kalliit kotimaiset,
    itseasiassa halutaan pitää työttömienreservi halvan työvoiman turvaamiseksi.
    Ennen niin isänmaallinen puolue haluaa nyt sekoittaa kaksi kansaa, täällä on tulevaisuudessa kuntia, joissa asuu puolet venäläisiä, ei ajatella mitä uhkakuvia se muodostaa.
    Nyt jo Lappeenrannassa on erittäin ahdistavaa asua, moni on lähtenyt lännemmäksi, veronmaksajan tilalle tulee venäläinen, kuntataloudet kusee.

    Äänestä

  • evakkoon kirjoitti:

    Kokoomus ajaa viisumivapautta , perusteena on pitkälti "työvoimapula",heille ei riitä nykyiset kalliit kotimaiset,
    itseasiassa halutaan pitää työttömienreservi halvan työvoiman turvaamiseksi.
    Ennen niin isänmaallinen puolue haluaa nyt sekoittaa kaksi kansaa, täällä on tulevaisuudessa kuntia, joissa asuu puolet venäläisiä, ei ajatella mitä uhkakuvia se muodostaa.
    Nyt jo Lappeenrannassa on erittäin ahdistavaa asua, moni on lähtenyt lännemmäksi, veronmaksajan tilalle tulee venäläinen, kuntataloudet kusee.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2030852

    Tuossa on stubin uusin lausunto!!

    Uskomatonta paskaa!!

    Äänestä

Äläkää aina ajatelko negatiivisesti uusista asioista! Ajatelkaa nyt miten täydellinen viisumivapaus elävöittää Etelä_karjalaa, kaupanteko kannataa ja turismi tuo rahaa kassaan. Uskon, että täällä on kohta kaksi Prismaa ja paljon muita kauppoja. Tämä kaikki tuo paljon työpaikkoja oikeaan aikaan kun teollisuus heittää väkeä pihalle, vain Venäläisten täällä ostoksilla käyminen pelasataa meidät lamalta. Viisumivapaus lisää myös maahanmuuttoa ja tulevaisuudessa kun työvoimapula iskee on maahanmuuttajista silloin kova kysyntä. Lopuksi haluan vielä sanoa, että Kaakkois-Suomen kouluihin pakollinen Venäjä Ruotsin tilalle.

Äänestä
  • On se sitten hauskaa katseltavaa kun punaniska ex paperimies rampe palvelee sergeitä ja tamaraa prisman kassalla entistäkin nöyrempänä :D Jonossa toisena on aleksei ja svetlana jotka ovat juuri ostaneet alennuksella rampen entisen ok. talon jonka pankki oli ulosmitannut maksamattomien lainojen takia. Talosta jäi vielä kauppojen jälkeen parisataatuhatta eskoa rampen maksettavaksi.

    Onneksi oli tämä viisumivapaus juuri tullut voimaan ja uusi prisma saatiin tehtyä josta rampelle löytyi työharjoittelijan paikka 5e/h. Nyt saa rampe maksettua asuntolainan pois uuden työpaikan ja äveriäitten turistien ansiosta noin kahdensadan vuoden kuluttua :D

    Tätä ihanaa uutta asiaa ei onneksi himmennä mitenkään se, että sortavalan ilja sai rampen entisen työpaikan, kun työt ulkoistettiin putinskaja paperi kombinaatille.

    Äänestä

  • Lueppa Riitta päivän E-Saimaa sivulta 9, siellä sinun ystäviäsi ylistetään taas.

    Äänestä

  • Mikä hitto sinua Riitta P. vaivaa? provoiletko?

    Eikö olisi tärkeintä, että Lappeenrannassa lappeenrantalaiset saisi töitä eikä venäläiset? Ja millä alalla työskentelet? Itse voin sanoa että Venäläiset ne on jotka pääasiassa varastaa. Että vaikka rahaa toisivatkin niin kyllä siinä on sitten se toinen puoli venälaisia jotka vie samalla summalla luvatta maasta.

    Ja se käytös. Kuten Etelä-Saimaassakin oli siitä Goalaisten venäläisnegatiivisuudesta niin eihän noita juttuja tuulesta tempaista!
    Niin pitkään kun venäläiset kuvittelevat olevansa jotenkin meitä parempia ja käyttäytyvät törkeästi ja pitävät perus työntekijöitä ihan koirina niin pysykööt kotonansa perkele.

    Äänestä

  • öööööh kirjoitti:

    Lueppa Riitta päivän E-Saimaa sivulta 9, siellä sinun ystäviäsi ylistetään taas.

    Hyvä uutinenhan toi on. Missä muualla EU:n ja Venäjän välistä innovaatioforumia kannattaisi edes harkita järjestettävän, kuin Lappeenrannassa?

    Ei siinä Lappeenrantalaisten rahoja pala. Päinvastoin täällä siitä hyötyy niin hotellit kuin kaupat. Myr laittaa rahaa tähän 425 000 euroa ja summaa nostettiin 100 000 juuri siksi, että tapahtuman kiinnostavuus ja merkitys ovat kasvaneet.

    Äänestä

  • 12+11 kirjoitti:

    On se sitten hauskaa katseltavaa kun punaniska ex paperimies rampe palvelee sergeitä ja tamaraa prisman kassalla entistäkin nöyrempänä :D Jonossa toisena on aleksei ja svetlana jotka ovat juuri ostaneet alennuksella rampen entisen ok. talon jonka pankki oli ulosmitannut maksamattomien lainojen takia. Talosta jäi vielä kauppojen jälkeen parisataatuhatta eskoa rampen maksettavaksi.

    Onneksi oli tämä viisumivapaus juuri tullut voimaan ja uusi prisma saatiin tehtyä josta rampelle löytyi työharjoittelijan paikka 5e/h. Nyt saa rampe maksettua asuntolainan pois uuden työpaikan ja äveriäitten turistien ansiosta noin kahdensadan vuoden kuluttua :D

    Tätä ihanaa uutta asiaa ei onneksi himmennä mitenkään se, että sortavalan ilja sai rampen entisen työpaikan, kun työt ulkoistettiin putinskaja paperi kombinaatille.

    Tätähän tämä on.

    Kukaan ei huomio sitä, että teollisuuden lomautukset ovat jo taas takanapäin ja kasvu on alkanut. Monessa paikassa mennään jo lähes yhtä lujaa, kuin ennen romahdusta.

    Miksi vain negatiiviset asiat uutisoidaan? Kaikki tietävät, mitä kävi vanerille, mutta kukaan ei noteeraa esim. sitä, että karkkitehtaalla on nyt 3,3 kertaa enemmän duunareita, mitä 90-luvun lopussa.

    Äänestä

  • ösdiprbsöb kirjoitti:

    ja sekin positiivinen juttu on unohtunut mainita, että kuinka moni Suomi rahtari on vaihtunut ryssäläiseen täällä sisäisessä liikenteessä. Puhumattakaan siitä että nykyään on aika vaikeaa Suomipojan mennä ajelemaan tonne putinin diktatuuriin rahtia.

    Mutta positiivistahan tässä on se kun saadaan niin paljon säästöjä joilla voidaan palkata lisää latvialaisia, eestiläisiä, polakkeja ja ryssiä etc. Taas saadaan lisää säästöjä ja tuntus olevan loputon luuppi, eli hienostihan meille Finskeille tässä loppujenlopuksi käy.....

    Äänestä

  • 4+5 kirjoitti:

    Koko viime kesän oli 6-tie työmaalla paikkoja avoinna, kun ei ole tekijöitä. Rauhan kylpylää rakennetaan virolaisin voimin, kun ei ole tekijöitä.

    Onneksi jostain saadaan vielä duunareita,

    Äänestä

Se on hienoa vaan, että tulevat joukolla rikastuttamaan köyhää maatamme. Kaikkialla maailmassa venäläiset ystävät ovat tuoneet kansoille rauhaa ja yltäkylläisyyttä.

Äänestä
  • paska.
    Sitten saatte pitää ovet lukossa.Toivottavasti joku Sergei hoitaa myös Riitan tarpeet.Helvetin nuija.

    Äänestä

  • ratula kirjoitti:

    paska.
    Sitten saatte pitää ovet lukossa.Toivottavasti joku Sergei hoitaa myös Riitan tarpeet.Helvetin nuija.

    Kyllä jos tuo toteutuu niin vankiloita pitää rakentaa lisää.
    Veronmaksajathan ne sitten laskun ´maksaa herrojen päättömästä
    päätöksestä.Ja se sopimus ainakin pitää.Sen minkä venakolle annat sitä et takaisin saa.
    Ja se hoito sitten maksaa.

    Äänestä

  • ratula kirjoitti:

    paska.
    Sitten saatte pitää ovet lukossa.Toivottavasti joku Sergei hoitaa myös Riitan tarpeet.Helvetin nuija.

    Ei tuollaisella asenteella pitkälle pötkitä! Ihmisten tulee suvaita ja kunnioittaa toista ihmistä! Selvästi sinulla on pelkoja Venäläisiä vastaan, annan sinulle nyt hyvän neuvon, tutustu Venäläisiin ystäviimme, käy heillä kylässä ja pyydä heidät kotiisi kylään. Tule huomaamaan, että he ovat oikein kivaa porukkaa, tuolla rajajonoissa ett saa oikeaa kuvaa heistä. Oikein hyvä keino on myös opetella heidän kieli, näin saat paremmin otteen heidän kulttuuristaan.

    Äänestä

  • Riitta P. kirjoitti:

    Venäläiset rauhantahtoiset ystävämme isännöivät virossa sodan jälkeen vuosikymmenet. Maa toki vaurastui rikkaaksi ja pakkovenäjää tuli osata. Ilmaisia reippailuleirejä oli myös tarjolla tundraluonnossa, kaikilla mukavuuksilla. Tottakai.
    Kansa virossa oli varmasti onnellinen ja tyytyväinen ystäviemme isännöintiin.
    Ovatpa venäläiset ystävät pitäneet omatkin konnut hyvässä ja moitteettomassa kunnossa heti rajan takana.
    Niin että tänne vaan kaikki ystävät mummoja myöten. Kyllä hölmölän kansa suvaitsee maksaa.

    Äänestä

  • virolaisilta kirjoitti:

    Ehkä ennen noita ylilyöntejä tuli tehtyä entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjänkin taholta, mutta tänä päivänä Venäjä on kehittyjä sivistysvaltio joka on hyvin sulautunut muuhun maailmaan. Ei anneta vanhojen asioiden painaa yhteiselomme tiellä. Hyvällä yhteistyöllä ja toisiamme suvaiten pärjäämme tulevaisuudessa hienosti. Venäjältä on tulevaisuudessa tulossa tänne meille töihin lähemmäs satatuhatta ihmistä joten meidän pitäisi alkaa harjoitella tuota suvaitsevaisuutta!!!

    Äänestä

  • Hannes:) kirjoitti:

    Venäläiset ystävämme ovat olleet myös suvaitsevaisia esimerkiksi afganistanissa...
    Rehellisiäkin vielä ovat.

    Äänestä

  • Hannes:) kirjoitti:

    Ehkä ennen noita ylilyöntejä tuli tehtyä entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjänkin taholta, mutta tänä päivänä Venäjä on kehittyjä sivistysvaltio joka on hyvin sulautunut muuhun maailmaan. Ei anneta vanhojen asioiden painaa yhteiselomme tiellä. Hyvällä yhteistyöllä ja toisiamme suvaiten pärjäämme tulevaisuudessa hienosti. Venäjältä on tulevaisuudessa tulossa tänne meille töihin lähemmäs satatuhatta ihmistä joten meidän pitäisi alkaa harjoitella tuota suvaitsevaisuutta!!!

    Miksi ihmeessä suomalainen on niin ahdasmielinen näitä naapurimaan kasalaisia vastaan. Teki ne mitä tahansa aina valitetaan, ei ihme jos tuo ahdasmielisyys tarttuu kun sitä toitotetaan joka puolelta ja aina! Tuollainen jonniin joutava mollaaminen pitäisi olla ankarasti tuomittava teko, putkaa linnaa vankeutta sanon minä! Lähden huomenna Viipuriin silellä on huomattavasti avoimempi ilmapiiri!!

    hyvää matkaa viipuriin ja pieni vinkki sulle...jää sinne!

    Äänestä

  • Riitta P. kirjoitti:

    Ei tuollaisella asenteella pitkälle pötkitä! Ihmisten tulee suvaita ja kunnioittaa toista ihmistä! Selvästi sinulla on pelkoja Venäläisiä vastaan, annan sinulle nyt hyvän neuvon, tutustu Venäläisiin ystäviimme, käy heillä kylässä ja pyydä heidät kotiisi kylään. Tule huomaamaan, että he ovat oikein kivaa porukkaa, tuolla rajajonoissa ett saa oikeaa kuvaa heistä. Oikein hyvä keino on myös opetella heidän kieli, näin saat paremmin otteen heidän kulttuuristaan.

    Aika pitkälti olen samaa mieltä kanssasi ja samoja havaintoja olen tehnyt näistä naapureista. Eli ihmisiähän nämäkin ovat ja monasti aivan mukavia.

    Kuitenkin pidän rajana. että jos ovat täällä finskeissä niin sitten heikäläisten täytyy osata Suomea eikä meikäläisen venättä. En tiedä onkohan tämä liian rasistista, mutta minun mielestä voi olettaa, että oltaessa maassa tai toisessa niin siellä ykkösenä on paikallinen kieli. Jos oikein olen ymmärtänyt niin myös tuolla isossa mahtavassa homma pelaa samoin.

    Äänestä

  • Riitta P. kirjoitti:

    Miksi ihmeessä suomalainen on niin ahdasmielinen näitä naapurimaan kasalaisia vastaan. Teki ne mitä tahansa aina valitetaan, ei ihme jos tuo ahdasmielisyys tarttuu kun sitä toitotetaan joka puolelta ja aina! Tuollainen jonniin joutava mollaaminen pitäisi olla ankarasti tuomittava teko, putkaa linnaa vankeutta sanon minä! Lähden huomenna Viipuriin silellä on huomattavasti avoimempi ilmapiiri!!

    Siis oletko oikeasti sitä mieltä, että suomalaisten olisi opeteltava venäjää ihan sitä varten, että tulisimme paremmin toimeen? Jos minä muutan Ruotsiin niin en oleta että tulen toimeen siellä suomen kielellä! Mikä viiraa??

    Kyllä, maassa maan tavalla! Suomessa saa kansalaisuuden varmaan helpommin kuin missään muualla maailmassa ja juuri sen takia Suomen pikkuhiljaa valtaa Venäläiset ja turkkilaiset. Voi helkutti mitä puhetta.

    Kylässä saa käydä kyllä mutta ei niille tarvitse silti täyttä vapautta tänne antaa tulla.
    Meidän talossa on ainakin 4 ovessa venäläinen sukunimi. Käyvät täällä viikonloppuisin "mökkeilemässä". Ja voin kertoa, ettei kyseessä ole mitkään Skinnarilan halpa-asunnot.

    Äänestä

  • siekkuli kirjoitti:

    "Käyvät täällä viikonloppuisin "mökkeilemässä". Ja voin kertoa, ettei kyseessä ole mitkään Skinnarilan halpa-asunnot."

    Ei ole vaihtoehtoja, kun kukaan ei rakenna hotellia keskustaan. Nykyiset kolmen tähden kaupparatsumajatalot ei houkuta.

    Äänestä

sen jälkeen i tartte enää oistaa mitään jos ei lukitse kunnolla.
Ryssä hyökkää Aleksander Stupidon johdolla ja vie pyyjkien sulista lähtien kaikki.

Äänestä

Pietarissa pikkuryssät näkee pahaa unta, venäjä on rajamaa ja suomi valtakunta! Ei riitä sanat kuvailemaan tunnetta sitä kohtaan miksi tämä meno alkaa mennä. Raja kokonaan auki samantien vaan, tervetuloa toveri toppahousut.

Äänestä
  • viipurissa poika pyysi markaa että vartio autoa.
    en antanut.
    poika sanoi että,paha poika tulee ja vääntää peilit.
    sanoin sille että meillä kotona puhkotaan autosta renkaat siitä hyvästä,
    jos venakko ei maksa auton vahtimisesta.

    Äänestä

  • 4 rengasta kirjoitti:

    viipurissa poika pyysi markaa että vartio autoa.
    en antanut.
    poika sanoi että,paha poika tulee ja vääntää peilit.
    sanoin sille että meillä kotona puhkotaan autosta renkaat siitä hyvästä,
    jos venakko ei maksa auton vahtimisesta.

    päivänä saa sitten avata konnunsuon uudisrakennuksen.
    Jos rajat avautuu.

    Äänestä

Viisumivapaus olisi todella mahtava asia. Toivottavasti toteutuu.

Rajan ylittää Lappeenrannan kulmilla tällä hetkellä noin 1 100 000 ihmistä vuodessa. Lappeenrannan taxfree kauppa pyörii samoissa, mitä Helsingin. Turismi on jo nyt merkittävin yksittäinen työllistäjä täällä ja tuleva hotelli tulee edelleen nostamaan sen merkitystä.

Ajattele. Pääkaupunkiseudun raju ja päätähuimaava kasvuprosentti on ollut väestössä noin 1,5. Lappeenrannassa tämä yksi hotellihanke tuo 7% kasvun yhdelle vuodelle, jo varsin pienellä käyttöasteella.

Kaupunkia voi arvostella sen kasvun mukaan. Tällä perusteella Lappeenranta on parasta suomessa. Väkiluku kaupungissa kasvaa reippaasti, vaikka se ei asukasluvussa näy. Kiinteistöjä siiryy "loma-asunnoiksi" noin 200 mijoonan euron vuosivauhtia. Tämä estää kasvua, sillä näissä kiinteistöissä ei yleensä ole ketään kirjoilla. Tarvittaisiin ennemminkin lisää hotellikapasiteettiä. Nyt hotellikapasiteetin puutetta kojataan ostamalla asuntoja.

Äänestä

"Jumalaut nyt pitäs pitää järkikirkkaana."

Järjen kirkkaana pitäminen tarkottaisi ensisijaisesti kaavottamista ja rakentamista. Kasvu tulisi sallia. Venäläiset ostavat täältä kiinteistöjä vuodessa n. 200 miljoonalla. Se on suunnilleen 105 000 neliötä.

Eli 1050 omakotitaloa tai 9 citykorttelia. Vuodessa.

Enempään olisi kysyntää, mutta ei tarjontaa.

Äänestä
  • kommenteista suurin osa näkyy olevan sellaisten kirjoittajien joilla oma menestys on kiinni
    venakoista.Ja nämä samat kirjoittajat omaavat " ns " putkinäön.
    Tuijotetaan omaan napaan eikä huomata kun paska valuu lahkeessa.

    Äänestä

  • lahkeet sonnassa kirjoitti:

    kommenteista suurin osa näkyy olevan sellaisten kirjoittajien joilla oma menestys on kiinni
    venakoista.Ja nämä samat kirjoittajat omaavat " ns " putkinäön.
    Tuijotetaan omaan napaan eikä huomata kun paska valuu lahkeessa.

    Koko Lappeenrannan menestys on kiinni Venäjästä. Ilman rajaa oltaisiin samassa asemassa, kuin Voikkaa tai jokin muu murroksessa painiskeleva savupiippukaupunki.

    Lappeenranta saa mielestäni tuijottaa omaa napaansa. Miksi emme hyötyisi rikkaista tulokkaista? Pitäisikö kieltäytyä hyvästä, kun köyhillä ei ole varaa tulla tänne?

    Vai tarkoitatko, että pitäisi olla solidaarisia ja haalia vastaavasti myös ongelmia?

    Äänestä

  • Pitäisi panostaa enemmän niihin kortteleihin, kuin omakotitaloihin. Lappeenrannassa korttelin koko on tosin perinteisesti vain 50x100 metriä, joten täällä on kympin rakennesyvyydellä korttelissa vain 2200-2350 neliötä / kerros. Viiden kerroksen kortteleita saisi rakentaa vuodessa todellakin ton mainitun 9 kappaletta pelkästään venäläisten kysynnälle.

    Kaavotukseen pitäisi saada rohkeutta.

    Äänestä

  • kasvua! kirjoitti:

    Pitäisi panostaa enemmän niihin kortteleihin, kuin omakotitaloihin. Lappeenrannassa korttelin koko on tosin perinteisesti vain 50x100 metriä, joten täällä on kympin rakennesyvyydellä korttelissa vain 2200-2350 neliötä / kerros. Viiden kerroksen kortteleita saisi rakentaa vuodessa todellakin ton mainitun 9 kappaletta pelkästään venäläisten kysynnälle.

    Kaavotukseen pitäisi saada rohkeutta.

    vaan että sitten kun "raja"on auki.
    Kysyn teiltä vuodenpäästä uudelleen mielipidettä.
    Mutta se on myöhäistä silloin.Sittenhän näette,putkinäöt.

    Äänestä

  • torvelot kirjoitti:

    vaan että sitten kun "raja"on auki.
    Kysyn teiltä vuodenpäästä uudelleen mielipidettä.
    Mutta se on myöhäistä silloin.Sittenhän näette,putkinäöt.

    Se VENAKKO tarkoittaa edelleenkin venäläistä naista, ei venäläistä yleensä!

    Äänestä

  • juuttisäkki. kirjoitti:

    Se VENAKKO tarkoittaa edelleenkin venäläistä naista, ei venäläistä yleensä!

    tavaritseja silti..ja ei muuta kun haittaa täällä.

    Äänestä

  • viisumit esiin kirjoitti:

    tavaritseja silti..ja ei muuta kun haittaa täällä.

    venakkoja

    Äänestä

  • on on on kirjoitti:

    venakkoja

    jä kauas.

    Äänestä

  • muutin jo kirjoitti:

    jä kauas.

    haluu ostaa koko suomen.
    Jos ei onnistu.'
    Valtaavat maan.

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    haluu ostaa koko suomen.
    Jos ei onnistu.'
    Valtaavat maan.

    tulee kohta rajasta väkisin..lue etelä-saimaa tänään.
    sit niitä piisaa "ketä "syötetään valtion varoista..
    ps nostakaa jo veroja nyt valmiiksi.
    Ai nii tuleehan se putinkin tänne..
    toivottavasti nää seppomiettiset ym tumpelot ei pahota sen mieltä..
    laskeevat muuten afkaanit irti..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

posahtaako kirjoitti:

tikittää itärajalla.
Onko meidän päättäjät todella tyhmiä.
Meinaavat antaa velivenäläiselle viisumivapauden.
Jumalauta nyt jo viipurin metsissä majailee tuhansia muitakin venäläisiä
odottamassa sopivaa hetkeä.Se on nimittäin sellanen pommin jos se laukee.
Että saavat ottaa Konnunsuon vankilan uudelleen käyttöön ja silti
eivät mahdu.Ja suomen veronmaksajat senkun maksaa kulut.
Jumalaut nyt pitäs pitää järkikirkkaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu