Yhtäkkinen nirsoilija

Olen tässä nyt reilun viikon ihmetellyt puolitoistavuotiaan tyttökissani ruokakäyttäytymistä. Ennen on aina kelpuuttanut sekä kuiva- että tuoremuonan, mutta pariin viimeiseen viikkoon se ei ole enää suostunut syömään tuoremuonaa. Olen kokeillut niin tuttuja ja turvallisia, kuin uusiakin ruokia, josko löytyisi jotain mikä maistuisi, mutta tuloksetta. Kuivamuonaa se tietenkin vetelee senkin edestä, mutta ihmetyttää vain tuo äkillinen mielenmuutos. Mikähän tälle voisi olla selityksenä?
4270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meilläkin on ajoittain nuita nirsoilukausia. Kissa ei muita söisikään kuin raksuja, mutta saa niitä harvakseltaan. Sitkeästi pitää yrittää löytää niitä ruokia, jotka alas menee. Olen huomannut, että jos kissa syö pitkän aikaa märkäruokia, joissa on kanaa, ne alkaa jossain vaiheessa tökkiä ja tällöin esim. kalapitoiset märkäruuat maistuvat. Voithan kokeilla sekoittaa pienen määrän raksuja märkäruuan sekaan. Mahtaisikohan katille lihat maistua? Kannattaa myös kokeilla auttaisiko leikkituokio ennen ruokailua lisäämään ruokahalua.

Jos kissa lopettaa raksujenkin syömisen tai alkaa käyttäytyä muuten normaalista poikkeavasti, kannattaa piipahtaa lääkärissä.

Äänestä

Liekö kevättä rinnassa kisullasi. Meillä kaksin kappalein nirsoilijoita. Viime viikolla mikään ruoka, joka siis oli uponnut edellisenä päivänä, ei maistunut. Avasin pusseja ja tarjoilin eri merkkejä, mutta neidit vaan nuuhkaisivat ja kävelivät pois. Kuivaruokaa raksuteltiin mielenosoituksellisen kovaäänisesti hetken kuluttua.
Sama ongelma kaverin kissalla, pojalla. Eli tultiin siihen tulokseen että kevättä, kevättä. Kyllä niille ruoka alkoi taas maistua parin päivän "pihtailun" jälkeen. Kokeile kuivaruoan joukkoon sekoitettua märkäruokaa, jos vaikka auttaisi. Ei kai kissassa vielä mitään vikaa ole, kun syö kuitenkin jotain.....

Äänestä

On se vaan niin turhauttavaa, kun pistää märkäruuat kuppiin, niin tyypit tulee nuuhkaisemaan ja häippäsevät. Parhaassa tapauksessa vielä raaputtavat lattiaa mielenosoitukseksi. Ja sitten heti, kun murokuppi otetaan esiin, alkaa rouskis rouskis.

Toinen 1,5-vuotiaista neideistämme on ollut tällainen jo pitemmän aikaa, toiselle vielä toistaiseksi märkäruokakin silloin tällöin maistuu. Tänään tuo nirsompikin suostui sentään syömään pari katkarapua :-o

Nirsompi laihtuu ja toinen lihoo. Onpa kiva miettiä, miten niitä ruokkisi, ettei tuo kehitys jatkuisi. Kun eläinlääkäriltä kyselin, niin hän tuumasi, että "kyllä kissa kuivamuonallakin pärjää". Pitänee vaan erityisesti kiinnittää huomiota raksujen laatuun sitten, jos ruokinta on pääasiassa niiden varassa. Aion kyllä edelleenkin ylläpitää jonkinlaista märkäruokintaa, ettei vallan unohtuisi.

Meillä herkkuja ovat nuo katkaravut (liotan hieman, että saisi suolaa vähemmälle - eikä niitä paljoa kerrallaan), seiti kelpaa satunnaisesti. Broilerisuikaleet (kelpaa toiselle), sydän (kelpaa toiselle).

Äänestä
  • Meillä on alkanut leikattu kollipentu (9kk) nirsoilla myös, painokin on kääntynyt loivaan laskuun mikä ei tuon ikäisellä ole missään määrin hyvä asia. Pelkille raksuille en tuota halua siltikään päästää, mutta miten tuon painon kanssa? Kasvaahan tuon ikäisen pitäisi, hyvänen aika.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Melkoinen mysteeri kirjoitti:

Olen tässä nyt reilun viikon ihmetellyt puolitoistavuotiaan tyttökissani ruokakäyttäytymistä. Ennen on aina kelpuuttanut sekä kuiva- että tuoremuonan, mutta pariin viimeiseen viikkoon se ei ole enää suostunut syömään tuoremuonaa. Olen kokeillut niin tuttuja ja turvallisia, kuin uusiakin ruokia, josko löytyisi jotain mikä maistuisi, mutta tuloksetta. Kuivamuonaa se tietenkin vetelee senkin edestä, mutta ihmetyttää vain tuo äkillinen mielenmuutos. Mikähän tälle voisi olla selityksenä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu