Näettekö unia?

Minä heräsin aamulla ihmeellisen unen nähtyäni. Se oli vielä aivan elävästi mielessäni. Siitä on vuosia kun olen käärmeestä nähnyt unta.

Käärme oli asettunut ympyrään, halkaisijaltaan pari metriä ja oli vaalean ruskean kirjava. Kädessäni oli toinen ympyrä noin 15 cm halkaisijaltaan. Ympärilläni soi upea musiikki, se suorastaan tulvi, kuin suuren orkesterin

soittamana. En pelännyt käärmettä ollenkaan, ja siihen heräsin.

Kerroin uneni ystävättärelleni, joka on psykologi, hän piti sitä vahvana alitajunnan viestinä.

Ympyrä kuvasti maailmaa, aikaa, avaruutta ja omaa sisintäni. Vielä kaksoismerkillä. Käärme kuvasi voimakkaita tunteita ja paranemista.

Musiikki taas ihmismäärää, jonka ehdoilla minun oli opittava tanssimaan.

Tästä tuli mieleeni asioita, joita muutenkin olin hiljaisesti ajatellut. Omaa osuuttani tässä yhteisössä, jossa varmaan olen tehnyt virheitäkin, olemalla vain oma itseni, aika estottomasti varmaan.

Olin kuitenkin iloinen, että tuo käärme edusti unessa parantumista, ehkä hiljalleen opin "tanssimaan yhteisön ehdoilla"ilman, että herätän harmistumista kanssaihmisissäni.

Kuitenkin on nyt tarve olla hieman syrjässä, ja antaa asioiden kypsyä rauhassa. Ihmeen kevyt ja hyvä olo on tuon unen jälkeen:D

Näettekö tekin vielä sellaisia unia, jotka kertovat teille jotakin tärkeää itsellenne?
6221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mut unii nään. En kylläkkään käärmeist. Mutt muuten hassui joskus.

Äänestä

rappuja ylös ja en tahtonu päästä.
Selityskin tuli otin vuokralaisen ja hänen kanssaan olen lievästi kusessa siellä rantatilalla.
Äidin kuoleman näin,mutta poika otettiin salaa,itsaria ei kaiketi näytetä unissakaan

Äänestä
  • Tämän unen näin 60v. sitten. Teologian tri Tarvainen piti kesäseurapuhetta mummolan rappusilla. Kaksi pikkupojan vintiötä juoksi papin eteen ja heitti punamultaa sen mustaan kauhtanaan.

    Tri T muina miehinä julisti seuraväelle: Minulle ei myöskään keljuilla.

    Äänestä

Minä näen usein juonellisia unia, kuten viime yönä, kun oli olevinani jossakin slummissa, jossa asuintoverini piileskelivät poliisia. Poliisit tulivat etsimään ja minä onnistuin uskottelemaan, ettei talossa ollut muita kuin minä. Poliisi kuitenkin palasivat ja löysivät etsimänsä ihmiset. Minä jouduin huolehtimaan, että he ottivat mukaansa vaatetta ja muuta tarpeellista, koska tiesin että vankilassa tulisi olla omat alusvaatteet!!!
Olin ihan kamalan huolissani, miten pidätetyt tulisivat toimeen, ja he vain lohduttivat minua, että "kaikkihan" ovat linnassa istuneet, ja kyllä siellä selviää.

Mitähän tällainenkin uni tiesi! Aprillipäiväkin oli jo takanapäin.

Äänestä

Samana aamuna kuin luin tämän aloituksesi olin herännyt outoon uneen ja kun kortteeri kaverikin vielä oli kertomansa mukaan nähnyt aivan ihmeellisen unen lapsuus aikaansa liittyvistä ihmisistä, tulin sellaiseen päätelmään että kyseessä oli laajempi unien katselu yö.
En kotona puhunut omasta unestani etten anastaisi toisen uni kertomuksen voimaa.

Äänestä

mitä se sanoo käärmeistä unessa, ja se sanoo näin,

Käärme on hyväksytty unissa fallossymbooliksi, vaikka varhaisihmiset sanovat käärmeunen olevan pahuuden enne, joka toi mukanaan sairautta ja vilppiä. Monet kiemurtelevat käärmeet ennustavat hankaluuksia ja terveyden menetystä. Jos käärmeet kietoutuvat unennäkijän ympärille tai ne purevat, varoittaa uni vehkeilystä työelämässä. Eurooppalaiset asian tuntijat sanovat käärmeiden symbolisoivan onnettomuuksia, jolta vältytäään vain jos tappaa käärmeen unessa. 1800- luvun alussa sanottiin, että käärmeen pitäminen kädessä varoitti unennäkijää joutumasta harhaan johdetuksi ja vartalolla oleva käärme symbolisoi seksuaalisten halujen tukahduttamista.

Itse näen unia hyvin harvoin nykyään, tai sitten olen katsonut sen (filmin läpi) ja kun aamu koittaa niin olen autuaallisesti unohtanut mitä näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tähtisilmä ** kirjoitti:

Minä heräsin aamulla ihmeellisen unen nähtyäni. Se oli vielä aivan elävästi mielessäni. Siitä on vuosia kun olen käärmeestä nähnyt unta.

Käärme oli asettunut ympyrään, halkaisijaltaan pari metriä ja oli vaalean ruskean kirjava. Kädessäni oli toinen ympyrä noin 15 cm halkaisijaltaan. Ympärilläni soi upea musiikki, se suorastaan tulvi, kuin suuren orkesterin

soittamana. En pelännyt käärmettä ollenkaan, ja siihen heräsin.

Kerroin uneni ystävättärelleni, joka on psykologi, hän piti sitä vahvana alitajunnan viestinä.

Ympyrä kuvasti maailmaa, aikaa, avaruutta ja omaa sisintäni. Vielä kaksoismerkillä. Käärme kuvasi voimakkaita tunteita ja paranemista.

Musiikki taas ihmismäärää, jonka ehdoilla minun oli opittava tanssimaan.

Tästä tuli mieleeni asioita, joita muutenkin olin hiljaisesti ajatellut. Omaa osuuttani tässä yhteisössä, jossa varmaan olen tehnyt virheitäkin, olemalla vain oma itseni, aika estottomasti varmaan.

Olin kuitenkin iloinen, että tuo käärme edusti unessa parantumista, ehkä hiljalleen opin "tanssimaan yhteisön ehdoilla"ilman, että herätän harmistumista kanssaihmisissäni.

Kuitenkin on nyt tarve olla hieman syrjässä, ja antaa asioiden kypsyä rauhassa. Ihmeen kevyt ja hyvä olo on tuon unen jälkeen:D

Näettekö tekin vielä sellaisia unia, jotka kertovat teille jotakin tärkeää itsellenne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu