Olen 20 -vuotias tyttö ja olen itse jo asunut omassa asunnossa yksin. Myöhemmin muutin kaverini kanssa, koska se tulee halvemmaksi. Kaverin kanssa asuminen ei oikein luonnistu ja poikaystävä on ajatellut, että muutaisi kotoaan pois, mutta YKSIN! En ymmärrä, haluaa kuullemma vastata kokonaan itsestään. Yritin kertoa että vastaahanhän itsestään ja joutuu hoitamaan omat asiansa ihan itse, ei kukaan niitä puolesta tee vaikka kanssani asuisikin. Ja mielestäni se olisi taloudellisestikin järkevää, vuokra, ruuat ja muut puoliksi. Ja muutenki vietetään paljon aikaa yhdessä, jos ei muuta niin ainakin nukutaan yhdessä. Mutta ei kai se vaan halua muuttaa mun kanssa jostain syystä? Vai mitähän tässä on takana?
Shillälailla
-tyty
3576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No siinäpä harvinaisen järkevä poika. Ei koe pakkoa muuttaa yhteen, vaikka likka painostaakin, vaan ymmärtää, että on oikeasti hyvin järkevää opetella elämään ensin ihan yksin. Osaa sitten eron jälkeenkin huolehtia itsestään kun ei ole tottunut siihen, että ensin passaa äiti ja sitten tyttöystävä.
Ei voi olla niin kauheeta, jos toinen haluaa ensin itsenäistyä ennen kuin muuttaa avoliittoon. Sinun pitäisi häntä kyllä tuossa tukea, eikä kummastella, miten hän oikein kehtaa edes ajatella muuttavansa YKSIN.
Mieltä, parempi opetella ensin yksin asumaan, siinä oppii siivoamisen ja pyykinpesunkin kun on pakko. Ja avoliitossakaan ei voi olla ns. itsenäinen ja huolehtia omista asioistaan, kokemuksesta sen voin sanoa.
on erittäin järkevä ja peräti viisas kun haluaa itsenäistyä ja oppia omatoimiseksi.Eli ei muuta äidin helmoista toiseen. Noin minäkin tein vaikka seurustelin silloin. Kyllä te yhteen ehditte muuttaa mikäli vielä sitten seurustelette.