OSA1 (lähettäkää kommentteja!!!)
Olin elämäni ensimmäisellä leirillä ilman vanhempiani ja aluksi olin innoissani, mutta kun tulin paikalle ja huomasin että kaikilla muilla oli seuralainen niin itsetuntoni petti.
Vaivuin hiljaa huoneeni sängylle, en ollut saanut kaveria ja jouduin nukkumaan yksin 6 hengen huoneessa. Olin lisäksi peloissan, niin myös hämmentynyt, kun näin huoneeni ja kuulla että olisin sen ainoa asukki 2 viikon aikana.
Ohjaajat eivät olleet vaivautuneet siivoamaan huonetta pitkään aikaan, sillä se oli pölyinen ja tunkkainen. Otin ikkunan viereisen sängyn, sillä se vaikutti puhtaimmalta ja myöskin pehmeimmältä, vaikka sitä se ei kyllä ollut. Avasin verhot ikkunan edestä ja katsoin ulos. Ikkunasta näkyi rämeä pusikko ja sen takana aavemainen metsä. Rohkaisin mieleni ja raotin ikkunaa hieman, jotta huoneeseen pääsisi vähän raitista ilmaa.
Mietin että olivatko ohjaajat laskenneet leiriläisten määrän väärin, vai miksi hän joutui olemaan yksin tälläisessä huoneessa.
Järjestäessäni tavaroitaan minusta tuntui että joku tuijottaisi minua ja käännyin. Takanani oli vain sänkyni ja pieni käsinkannettava peilini joka lojui sohvalla. Se oli aina mukanani, se ei ollut mitenkään hieno, mutta sillä oli rusosti tunnearvoa, sillä se oli minun isomummini isotädin omistama.
Pian tuli kuulutus jossa leiriläisiä pyydettiin kokoontumishuoneeseen.Jätin tavarani lattialle ja lähdin huoneesta. Huoneeni ei ollut käytävästä päin erillainen, eikä muutenkaan sisustukselta, mutta se oli huomattavasti vanhempi. Kulkiessani muiden huoneiden ohi katsoin ovea ja jokaisessa oli huoneen lukumäärä.
Miettiessäni mikä minun huoneeni luku oli tulin lähes täynnä olevaan ja hyvin meluisaan huoneeseen. Silloin mielialani laski entisestään, sillä muistin että en tuntenut ketään toisin kuin muut.
Ensin oli jotain tutustumis leikkejä ja tutustuin pariin tyttöön. Toisen nimi oli Ana, hänellä oli mustat suorat hiukset ja kirkkaan vihreät silmät. Toinen taas oli huomattavan nätti tyttö, hän oli Emma ja hänellä oli kullanruskeat hiukset ja ruskeat silmät.
Seuraavaksi menimme ruokasaliin. Epäonnekseni siellä oli ruokana maksalaatikkoa, jota viasin yli kaiken. Yritin syödä sitä vähän, sillä huomasin että se oli Emman mieliruokaa. Onneksi jälkiruokana oli suklaavanukasta. En erityisemmin välitä suklaasta, mutta en halunnut lähteä nälkäisenä nukkumaan.
Illalla oli vielä lyhyt hartaus, jossa kikatin jonkun verran Anan kanssa, sillä hän laski äärettömän hyvän vitsin, keskellä hiljaisuutta. Onneksi hartaus oli lopuillaan, joten ohjaajat päästivät meidät helpolla.
Kun oli aika mennähuoneisiin valmistautumaan nukkumaan meoa varten tulin taas pelokkaaksi. Ajatus että joutuisin nukkumaan yksin siinä huoneessa ei houkutellut minua.
Pesin hampaani ja viivyttelin mahdollsimman kauan suihkussa, mutta lopulta minun oli pakko mnnä sänkyyn ja alkaa nukkua.
Aluksi en saanut unta, mutta luettuani vähän niin torkahdin. Olin sikeässä unessa, kun äkkiä heräsin hiljaiseen ääneen huoneessani. Kun näin silmäni, niin ensimmäiseksi näin peilini ja siitä heijastui naamani. Se sai minut hätkähtämään, mutta tajutessani tilanteen katsoin peilin pitäjää ja naurahdin. Ana siinä seisoi ja totisena ja sanoi:
-Ei tarvise huutaa jos näkee painajaisia
-En minä nähnyt painajaisia, sanoin kummissani
-Kuka täällä sitten huusi? Kummitusko? Ana kysyi väsyneen ärtyneellä äänellä.
-Oletko varma että se tuli juuritästä huoneesta, sillä minä en kuullut mitään.
-No kuuntelin sitä jonkin aikaa ovesi ulkopuolella. Se hiljeni kyllä juuri kun tartuin kahvaan.
-Taisin nukkua aika sikeästi, sillä en kuullut.
-Taidan siis olla ainoa joka kuulio sen, sillä kaikki muut nukkuvat. Ana sanoi hiljaa.
Olimme molemmat hämillämme, sillä kuka olisi voinut huutaa sen. Mietin jo että olinkohan sittenkin nähnyt painajaista, mutta olin varma etten ollut.
-Minulla on samanlainen peili, Ana sanoi.
-Ei voi olla, se on isomummini isotädin vanha
-Kuka oli isomummisi isotäti, hän kysyi.
Siihen en osannut antaa vastausta eli hän jatkoi:
-Nämä olivat yleisiä siihen aikaan. Sanotaan että näillä on vieläkin joitain voimia.
-Voimia? Sitä en ymmärtänyt, mitä voimia tuossa vanhassa peilissä muka oli?
Olin elämäni ensimmäisellä leirillä ilman vanhempiani ja aluksi olin innoissani, mutta kun tulin paikalle ja huomasin että kaikilla muilla oli seuralainen niin itsetuntoni petti.
Vaivuin hiljaa huoneeni sängylle, en ollut saanut kaveria ja jouduin nukkumaan yksin 6 hengen huoneessa. Olin lisäksi peloissan, niin myös hämmentynyt, kun näin huoneeni ja kuulla että olisin sen ainoa asukki 2 viikon aikana.
Ohjaajat eivät olleet vaivautuneet siivoamaan huonetta pitkään aikaan, sillä se oli pölyinen ja tunkkainen. Otin ikkunan viereisen sängyn, sillä se vaikutti puhtaimmalta ja myöskin pehmeimmältä, vaikka sitä se ei kyllä ollut. Avasin verhot ikkunan edestä ja katsoin ulos. Ikkunasta näkyi rämeä pusikko ja sen takana aavemainen metsä. Rohkaisin mieleni ja raotin ikkunaa hieman, jotta huoneeseen pääsisi vähän raitista ilmaa.
Mietin että olivatko ohjaajat laskenneet leiriläisten määrän väärin, vai miksi hän joutui olemaan yksin tälläisessä huoneessa.
Järjestäessäni tavaroitaan minusta tuntui että joku tuijottaisi minua ja käännyin. Takanani oli vain sänkyni ja pieni käsinkannettava peilini joka lojui sohvalla. Se oli aina mukanani, se ei ollut mitenkään hieno, mutta sillä oli rusosti tunnearvoa, sillä se oli minun isomummini isotädin omistama.
Pian tuli kuulutus jossa leiriläisiä pyydettiin kokoontumishuoneeseen.Jätin tavarani lattialle ja lähdin huoneesta. Huoneeni ei ollut käytävästä päin erillainen, eikä muutenkaan sisustukselta, mutta se oli huomattavasti vanhempi. Kulkiessani muiden huoneiden ohi katsoin ovea ja jokaisessa oli huoneen lukumäärä.
Miettiessäni mikä minun huoneeni luku oli tulin lähes täynnä olevaan ja hyvin meluisaan huoneeseen. Silloin mielialani laski entisestään, sillä muistin että en tuntenut ketään toisin kuin muut.
Ensin oli jotain tutustumis leikkejä ja tutustuin pariin tyttöön. Toisen nimi oli Ana, hänellä oli mustat suorat hiukset ja kirkkaan vihreät silmät. Toinen taas oli huomattavan nätti tyttö, hän oli Emma ja hänellä oli kullanruskeat hiukset ja ruskeat silmät.
Seuraavaksi menimme ruokasaliin. Epäonnekseni siellä oli ruokana maksalaatikkoa, jota viasin yli kaiken. Yritin syödä sitä vähän, sillä huomasin että se oli Emman mieliruokaa. Onneksi jälkiruokana oli suklaavanukasta. En erityisemmin välitä suklaasta, mutta en halunnut lähteä nälkäisenä nukkumaan.
Illalla oli vielä lyhyt hartaus, jossa kikatin jonkun verran Anan kanssa, sillä hän laski äärettömän hyvän vitsin, keskellä hiljaisuutta. Onneksi hartaus oli lopuillaan, joten ohjaajat päästivät meidät helpolla.
Kun oli aika mennähuoneisiin valmistautumaan nukkumaan meoa varten tulin taas pelokkaaksi. Ajatus että joutuisin nukkumaan yksin siinä huoneessa ei houkutellut minua.
Pesin hampaani ja viivyttelin mahdollsimman kauan suihkussa, mutta lopulta minun oli pakko mnnä sänkyyn ja alkaa nukkua.
Aluksi en saanut unta, mutta luettuani vähän niin torkahdin. Olin sikeässä unessa, kun äkkiä heräsin hiljaiseen ääneen huoneessani. Kun näin silmäni, niin ensimmäiseksi näin peilini ja siitä heijastui naamani. Se sai minut hätkähtämään, mutta tajutessani tilanteen katsoin peilin pitäjää ja naurahdin. Ana siinä seisoi ja totisena ja sanoi:
-Ei tarvise huutaa jos näkee painajaisia
-En minä nähnyt painajaisia, sanoin kummissani
-Kuka täällä sitten huusi? Kummitusko? Ana kysyi väsyneen ärtyneellä äänellä.
-Oletko varma että se tuli juuritästä huoneesta, sillä minä en kuullut mitään.
-No kuuntelin sitä jonkin aikaa ovesi ulkopuolella. Se hiljeni kyllä juuri kun tartuin kahvaan.
-Taisin nukkua aika sikeästi, sillä en kuullut.
-Taidan siis olla ainoa joka kuulio sen, sillä kaikki muut nukkuvat. Ana sanoi hiljaa.
Olimme molemmat hämillämme, sillä kuka olisi voinut huutaa sen. Mietin jo että olinkohan sittenkin nähnyt painajaista, mutta olin varma etten ollut.
-Minulla on samanlainen peili, Ana sanoi.
-Ei voi olla, se on isomummini isotädin vanha
-Kuka oli isomummisi isotäti, hän kysyi.
Siihen en osannut antaa vastausta eli hän jatkoi:
-Nämä olivat yleisiä siihen aikaan. Sanotaan että näillä on vieläkin joitain voimia.
-Voimia? Sitä en ymmärtänyt, mitä voimia tuossa vanhassa peilissä muka oli?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ana tarjoutui nukkumaan huoneessani tämän yön, mutta kieltäydyin. En tiedä miksi, mutta minusta tuntui että se olisi oikein niin.
Jäin siis yksin ja mietin mitä voimia peilillä muka olisi. Otin sen käsiini ja kysyin puoliksi vitsillä:
-Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
Silloin meinasin saada sydänkohtauksen, sillä peilissä alkoi näkyä jotain muuta kuin kasvoni:
Se oli tämä sama paikka, sama huone ja sama sänky. Joku tyttö makasi hiljaa ja katsoi itseään samanlaisesta peilistä, kuin minulla oli juuri kädessäni. Hän puhui sille hiljaa, enkä kuullut mitä. Äkkiä tyttö säpsähti ja katsoi peiliin. Siinä näkyi jotain: Joku tyttö makasi sängyllä identtisessä paikassa kuin hän ja...
Silloin tajusin: Tyttö ja toinen tyttö olivat minä. He olivat minuja toisesta universumista ja elivät samaa aikaa, tosin hetken jäljessä. Mietin voisinko nähdä minut edellä olevassa ajassa.
Siirryin kauemmaksi peilistä ja katsoin. Sängyllä makasi tyttö ja hänen ympärillään oli ihmisiä. Se tyttö olin tietenkin minä ja olin...kuollut. Se sai minut hätääntymään ja lähdin paniikissa pois huoneestani.
Juoksin pois, mahdollisimman kauaksi peilistä. Ovi tuli vastaan ja avasin sn ajattelematta tarkemmin. Juksin ulos, metsään ja syvälle sinne.
Läähättäen kaaduin kivelle ja jäin siihen makaamaan. Nukahdin siinä toivossa, että olisin turvassa. Nukuin yön rauhassa, mutta kun aamulla heräsin jouduin toiseen ongelmaan.
En tiennyt missä olin. En tiennyt etsisivätkö ohjaajat minua, mutta tiesin: en olisi turvassa täällä.
Lähdin kulkemaan suuntaan, jonka ajattelin oikeaksi. Tietenkään se ei ollut oikea ja jouduin niin syvälle, että päätin kääntyä ja lähdin toiseen suuntaan. Kaatuilin ja kompastelin kulkiessani. Kyyneleet alkoivat tulla silmistäni, vaikka kuinka pidättelin niitä.
Ilta alkoi hämärtyä ja pian tuli taas pimeää ja lopulta yö. Kuljin enkä enään yrittäny pidellä kyyneleitäni. Minulla oli nälkä ja kylmä ja lisäksi useita ruhjeita.
Yhtäkkiä vastaani tuli majan näköinen rotisko. Sen edssä istui raihnaisen ja pelottavan näköinen mies, joka katsoi muualle.
En uskaltanut liikkua ja mielestäni olin aivan hiljaa, mutta silti mies kääntyi ja katsoi minua.
-Kas, kesken kaunista luokseni saapuu nuori likka. Mitä teet täällä?
-Eksyin, sanoin hiljaa
-Tule lähemmäs, minulla on huono kuulo enkä kuul kunnolla.
Näin miehen naamassa ivallisen virneen ja tiesin että hän valehteli, mutta menin silti hänen luokseen. Niin epätoivoinen en ollut koskaan ollut.
-Eksyin, sanoin kuuluvasti aivan hänen edessään.
-Anteeksi, sanoinhan että minulla on huono kuulo
Kyykistyin aivan hänen viereensä ja huusin niin kovaan ku pystyin suoraan hänen korvaansa.
Silloin mies tempaisi minut syliini katsoi suoraan pelokkaisiin silmiini.
-Tulit väärään aikaan likka, päivällä olen kiltti, mutta kun kuu nousee niin minun tekee mieli tappaa.
Hän otti takaansa veitsen ja nosti paitani. Hän leikitteli veitsellä vatsani päällä ennen kuin pisti. Hän teki syvän viillon josta pulppusi rankasti verta.
Hän leikitteli ja viilteli minua vielä useita kertoja ja ehdin jo toivoa, että kuolisin, kunnes näin kuvajaiseni veitsestä. Näin itseni sellaisena kuin en haluaisi olla. Erillaisena ja pahoinpidetyimpänä kuin muut leiriläiset ja sitä en halunnut.
Ponnistin kaikki voimani ja nousin miestä vastaan. Yllätin hänet siinä, sillä hän hätkähti rajusti ja tiutti veitsen. Silloin olin nopea. Otin veiten ja iskin sen suoraa miehen silmien väliin, jotta hän kuolisi tuskallisen kuoleman katsoessaan kuvajaistaan.
Juoksin, tunsin ääretöntä kipua, mutta silti juosin ja saavuin leiriasuntolaamme. Menin huoneeseeni ja kaaduin sängylleni.
Näin Ana joka oli huoneessa ja hän tuli nopeasti viereeni, rukoili jotain ja katsoi minua hätääntyneesti. Keräsin viimeiset voimani ja sanoin:
-Kuvastin
Ana toi sen minulle ja katsoin sitä. Olin ruhjeissa ja verillä. Tiesin että kuolisin ja rentoutin itseni. Silloin tunsin rauhan ja vaivuin ikuiseen uneen kuvastin kädessäni.
(KIRJOITTAKAA TAI LÄHETTÄKÄÄ MAILIL KOMMENTTEJA TÄSTÄ TARINASTA!!!!! PLIIS!!! TOIVOTTAVASTI JAKSOITTE LUKEA!!!!!!!!!!!!!!!!)
Hieman oli sekava tarina, idea oli hieno, mutta en oikein pysynyt mukana. Hiukan hengästyttävä tahti, olisit voinut kuljettaa tarinaa hieman hitaammassa temmossa ja kuvailla enemmän ympäristöä ja asioita. Tuo toinen minä toisessa universumissa oli TODELLA kiehtova ajatus, sitä voisi kehittää pidemmällekin.:)
... tempo-sanan inessiivi menee näin: tempossa
..Joo, kirjoitin viestini aika myöhään illalla....kelpaakohan se selitykseksi? Olen ihan nolona, kuinka saatoin tehdä moisen virheen. :)
Itseasiassa olen lukenut tuotoksesi jo kerran. Juoni oli hyvä ja tarinan idea mainio.
Koetahan käydä läpi tekstisi uudelleen. Muutamia lauseita pitäisi hiukan muokata, osaa voisit vähän karsia ja kerro hiukan enemmän ympäristöstä myös tarinan loppupuolella.
Minusta idea on hieno, toteutuksessa tosin hieman takertelee. Muutama asia mitä nyt mieleen jäi..
Ensinnäkin tarinaa voisi tiivistää hieman, jättää epäolennaista pois, etenkin alusta. En tiedä sitten huomasiko muut vai häiritsikö kenties minua vain, mutta muutamissa kohdissa lauseet mielestäni tulivat "töksähtäen", tarinan tunnelma kun kuitenkin on aavemainen varmasti tarkoituksella. Esim. kohdat "-Tulit väärään aikaan likka, päivällä olen kiltti, mutta kun kuu nousee niin minun tekee mieli tappaa" ja "Silloin tajusin: Tyttö ja toinen tyttö olivat minä. He olivat minuja toisesta universumista ja elivät samaa aikaa, tosin hetken jäljessä. " kuulostavat minusta hieman selittelyltä, asian voisi tehdä lukijalle selväksi hieman epäsuoremmin, antaa lukijan ymmärtää vähitellen mistä on kysymys.
Siinäpä muutama asia, muuten mielestäni kiva juttu. :)