Poikaystäväni painostaa, lähes pakottaa minua gynelle sillä verukkeella, että ei näe päältä jos minulla on jotain vialla, rakastaa minua kovasti eikä halua minun yhtäkkiä kuukahtavan esim kohdunkaulan syöpään, on tarpeellista jo tässä iässä jne... (siis miten niin, olen 21 ja harrastanut seksiä vasta noin puoli vuotta!?)
Hän kertoi että serkkunsa on käynyt useita kertoja gynellä ihan rutiini tarkistuksissa, ja sanoo ettei se muka satu, (no mistä hemmetistä poikaystäväni sen voi tietää kun on mies, ja jokaisella ihmisellä on erilainen kipukynnys!! joten KYLLÄ se VOI SATTUA minun kohdallani!)
Kuten jo voitte varmaankin päätellä, en ole koskaan aiemmin käynyt, ja PELKÄÄN KUOLLAKSENI mennä sinne jonkun sedän/tädin rönkittäväksi kintut taivasta kohden ilman pöksyjä!
Olen mielestäni terve, eikä minulla ole ollut kuin 2 virtsatietulehdusta tuossa syksyllä, jotka hoitui ihan perus lääkekuurilla. Poikaystäväni yritti vedota jo niihinkin, häntä huolettaa ne että jos niistä tuli jotain mitä ei päällepäin huomaa. No eihän virtsatie liity millään tavalla p****uun vaikka naapureita ovatkin!
Olen vaakaasti sitä mieltä että tutkimus aiheuttaisi minulle traumoja, ja vielä pahempaa, jos jotain pahalaatuista löytyisi, saisin varmasti sellaisen masiksen ja paniikkikohtauksen että joutaisin pöpilään loppuiäkseni ja popsisin rauhoittavia ja unilääkkeitä kuin karamelleja.
Tiedän olevani lapsellinen, mutta aivan hyvin voi pelätä gynejä/lääkäreitä samalla lailla kun joku pelkää hiiriä, hämähäkkejä tai jopa lintuja (no ei nyt liity tähän, mutta ymmmärtänette pointtini)
Pitäisikö siis uskoa/totella poikaystävääni? Rakastan häntä kyllä kovasti,mutta tämä asia tuntuu aina uudestaan ja uudestaan nousevan esiin ja aiheuttaa riitoja, kuten viimeksi eilen. Hän jopa uhkasi jättää minut jos en välitä itsestäni sen vertaa. Riitelimme/argumentoimme aiheesta yli kaksi tuntia.... En jaksa sellaista enää.
Hän kertoi että serkkunsa on käynyt useita kertoja gynellä ihan rutiini tarkistuksissa, ja sanoo ettei se muka satu, (no mistä hemmetistä poikaystäväni sen voi tietää kun on mies, ja jokaisella ihmisellä on erilainen kipukynnys!! joten KYLLÄ se VOI SATTUA minun kohdallani!)
Kuten jo voitte varmaankin päätellä, en ole koskaan aiemmin käynyt, ja PELKÄÄN KUOLLAKSENI mennä sinne jonkun sedän/tädin rönkittäväksi kintut taivasta kohden ilman pöksyjä!
Olen mielestäni terve, eikä minulla ole ollut kuin 2 virtsatietulehdusta tuossa syksyllä, jotka hoitui ihan perus lääkekuurilla. Poikaystäväni yritti vedota jo niihinkin, häntä huolettaa ne että jos niistä tuli jotain mitä ei päällepäin huomaa. No eihän virtsatie liity millään tavalla p****uun vaikka naapureita ovatkin!
Olen vaakaasti sitä mieltä että tutkimus aiheuttaisi minulle traumoja, ja vielä pahempaa, jos jotain pahalaatuista löytyisi, saisin varmasti sellaisen masiksen ja paniikkikohtauksen että joutaisin pöpilään loppuiäkseni ja popsisin rauhoittavia ja unilääkkeitä kuin karamelleja.
Tiedän olevani lapsellinen, mutta aivan hyvin voi pelätä gynejä/lääkäreitä samalla lailla kun joku pelkää hiiriä, hämähäkkejä tai jopa lintuja (no ei nyt liity tähän, mutta ymmmärtänette pointtini)
Pitäisikö siis uskoa/totella poikaystävääni? Rakastan häntä kyllä kovasti,mutta tämä asia tuntuu aina uudestaan ja uudestaan nousevan esiin ja aiheuttaa riitoja, kuten viimeksi eilen. Hän jopa uhkasi jättää minut jos en välitä itsestäni sen vertaa. Riitelimme/argumentoimme aiheesta yli kaksi tuntia.... En jaksa sellaista enää.
Vastaukset 61
Vanhimmat
FIKSU poikaystävä.
Esim. mnasarjasyöpä (sitä es.nuorillakin) on salakavala, siinä vaiheessa kun se oireilee sille ei yleensä voi tehdä enää mitään.
Omapahan on kehosi
Minulla ei myöskään ole ollut mitään ongelmia alapääni kanssa. Ei ainakaan mitään mikä itseäni huolestuttaisi. Olemme aina käyttäneet kumia ja poikaystäväni kanssa olemme molemmat toistemme ensimmäiset.
Poikaystäväni melkeimpä suoraan väitti että sukupuolitaudit voi levitä wc-pyttyjen kannesta! Naurettava väite!
Syövillä sun muilla pelottelut ei auta asiaa yhtään, pahentavat vain.
Onko kellään mitään positiivista sanottavaa asiaan??!!??
ensimmäisen kerran esim. naispuoiliselle gynelle, kerro suoraan peloistasi, niin hän ei tee mitään traumatisoivaa. Et kyllä valitettavasti pysty välttelemään gynellä käyntejä loppuelämääsi, joten nyt on oikea hetki aloittaa.
Jos pystyt harrastamaan seksiä, pystyt myös käymään gynellä. Pelkosi on ihan ymmärrettävää, mutta kummallisempia asioita yhdynnässä tapahtuu kuin gynellä. Tsemppiä.
Tuota en kyllä usko...
Ei ole kuulkaas helppoo mennä sinne törkittäväksi kun se vieläpä voi sattua (ja varmasti sattuukin, koska minulla on alhainen kipukynnys!)
Pelottaa tosi tosi paljon että sieltä löytyy joku kysta tai mitä ne pahat nyt sit lieneekää tai jotai muuta vakavaa ja joudun leikeltäväksi, (MIHIN TODELLAKAAN EN SUOSTU).
Tai että jos paikkani haisevat tai ovat epämiellyttävän näköiset vaikka kävisinkin suihkussa samana pvänä :(
ja vaikka jotain pahaa löytyisi, ja se hoidettaisiin ajoissa, stressailisin silti lopun elämääni että "voivoi jospa se on uusinut tai jos se uusii!"
Ignorence is bliss, olisin mielummin onnellinen ja tiedoton pahasta kuin että eläisin lopun elämää lääkityksellä ja stressaillen että "mitä jos taas on jotain vialla..."
Turhahan sielä turhaan on käydä.
Enkä usko sitä väitettä että se ei (muka) satu, ennenkö itse tiedän että se tosiaankaan ei sa´tu, mutta sitähän ei voi tietää ennenkö sinne kidutuspöydälle paljaine römpsineen menee.
Tuolla on pitkästi keskustelua aiheesta:
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/naistentaudit/1821357/kaytko-gynella/
Jos sinä yhdyntään pystyt niin ei sen tutkimuksen kyllä pitäisi olla kummoinen juttu. Tietysti jos jännität alavatsasi äärimmilleen se voi tuntua, mutta ainakaan minulla se ei tunnu rentona yhtään miltään. Papa-koekaan ei tunnu minulla miltään. Sanoisin, että se on ihan korvien välissä se juttu.
En halua olla tyly, mutta vaikutat vähän "teiniltä". (Esim kun kommentoit "Tai että jos paikkani haisevat tai ovat epämiellyttävän näköiset vaikka kävisinkin suihkussa samana pvänä :( ". Vaikuttaa siltä kuin häpeäisit sukupuoltasi ylipäänsä.) Kyllä viimeistään sitten, jos tulee jotain oikeaa hoitoa vaativaa vaivaa, tulee aikuistumisen paikka. Ei sillä, on se ihan ymmärrettävää että tilanne alkaa ahdistaa, jos sitä ei ole ennen kokenut ja jos kasvattaa päässään jotain katastrofikuvitelmia. Olen itsekin kammonut asiaa joskus ihan suunnattomasti. (Kannattaa lukea tuon linkin takana oleva keskustelu, olen sinne vastaillut aika pitkästi ja hartaasti omista kammoistani ja niistä pääsemisestä...)
Pakkohan ei ole kuin kuolla, siitä lähdetään. Kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa kun tulee vähän vakavampia asioita eteen, tuollaiset "en tosiaankaan suostu mihinkään" -asenteet yleensä karisee. Asiahan ei ole niin, että ihmiset eivät "suostu" menemään gynelle "kidutettavaksi" vaan ihmiset menevät ihan omasta tahdostaan sinne, koska haluavat huolehtia itsestään. Se on se psykologinen juttu tuossa, asia pitää tavallaan ottaa omaan hallintaan ja omalle vastuulle eikä kokea niin että joutuu jotenkin väkisin ja vastentahtoisesti "kidutettavaksi". Gynellä käymisestä tulee helposti sellainen mörkö niille, jotka eivät ole koskaan käyneet ja alkavat vältellä sitä. Täysin siitä pelosta/jännityksestä ei tietenkään varmaan pääse ennen kuin on siellä käynyt, mutta sen ensimmäisen kerran jälkeen luultavasti osaa suhteuttaa ihan eri tavalla.
Kannattaa ainakin pohtia asiaa, vaikket ihan pian olisi menossakaan. On ihan fiksua huolehtia itsestään, kun on aloittanut seksielämän. Kovinkaan todennäköistä ei varmaan ole, että sinulla mitään vikaa (etenkään vakavaa olisi), mutta kyllä sitä jossain vaiheessa elämää kuitenkin tulee tilanne vastaan että täytyy mennä. Kannattaa miettiä siltäkin kannalta, että se on todella vapauttavaa PÄÄSTÄ siitä kammosta. Ettei tarvitse antaa turhan pelon kalvaa mielen perukoilla (pelon siitä että kuitenkin joskus se tilanne tulee eteen että gynelle on mentävä). Se on tietty klisee, että lääkäri tekee vain työtään, mutta niin se on. Turha siitä on ainakaan pulttia ottaa, että ei kehtaa haarojaan levittää. Siitä tulee jopa ihan arkipäiväinen tilanne kunhan sitä ei ota niin raskaasti.
Tässä on ehkä ongelmana osittain juuri se, että poikaystäväsi painostaa sinua sinne. Silloin asiasta ei ikään kuin tule sinun omaa valintaasi. Minun mielestäni hänen täytyy kyllä kunnioittaa myös sinun tunteitasi siinä mielessä, että jos oikeasti kammosi on niin paha ettet tällä hetkellä voi missään tapauksessa kuvitella meneväsi sinne, niin sitten asia on niin. (En suosittele kuitenkaan sitä että vain työnnät asian syrjään etkä mieti koko juttua, koska ei sekään toimi...)
Ihan hirveän todennäköistä kyllä ei ole, että sinulla mitään hoitoa vaativaa vaivaa olisi, joten siinä mielessä ei minun mielestäni ole mikään tulipalokiire mennä hetinyt ja sen takia ottaa mitään järkyttäviä paineita. Pääasia on että ainakin miettisit asiaa ja koittaisit vähän rauhoittaa tuota kammoasi. Se on mielestäni poikaystävältäsi ylireagointia ja kamalaa uhkailua, että on uhannut jättää sinut tuon asian takia. Tuskin tilanteesi nyt NIIN akuutti on. Se on sitten tietysti toinen asia, jos olet niin päättäväinen (kuten tuon linkin takana olevassa keskustelussa kirjoittanut henkilö), että et aio koskaan elämässäsi mennä gynelle vaikka mikä tulisi. Tuossa gynetilanteessa on kuitenkin nimenomaan tärkeää löytää se aikuinen, vastuullinen asenne itsestä (ts että menet ihan omasta päätöksestäsi), ja tuollainen pakottaminen voi vain vaikeuttaa sen asenteen löytämistä.
...mutta kun se pelottaa, niin se pelottaa.
Osa (siis aivan mikroskooppisen pieni osa minusta "haluaisi hoitaa sen pois alta")mutta PELKO on yksinkertaisesti niin käsittämättömän suuri.
Olen koko päivän miettinyt tätä asiaa ja tutkaillut näitä kommentteja, ja olen jo tyystin ahdistunut.
On levoton olo ja en tiedä tarttuisinko luuriin vai en. Minulla ei ole perhetuttuja kenelle voisin asioista puhua. Poikaystävä teki kantansa hyvin selväksi, peruikin ne puheensa jättämisestä.
gynekologinen tutkimus on ihan eriasia kuin rakkkaan ihmisen kanssa rakastelu!Seksissä on kyse halusta ja tunteista toista kohtaan, gynetutkimuksessa ei ole kysymys haluamisesta muuta kuin että haluaa varmistaa että kaikki on ok. (Ja ehkä lääkärillä voi olla jotian päänsisäisiä perversioita, who knows mitä niitten päässä liikkuu)
Nyt rauhoitu nainen. :) Ymmärrän pelkosi (tavallaan...), mutta tosiasia on, kuten aiemmin mainittiin, että et voi sitä loputtomiin vältellä, jos yhtään itsestäsi välität. Ja mitä pidempään siirrät, varmaan sitä suuremmaksi peikoksi sen mielessäsi kasvatat. Hieman kyllä ihmettelen poikaystäväsi painostustakin asiasta... mutta kyllä enemmän hänen kannalleen kallistun.
Totta kai eka käynti tuntuu jännittävältä, mutta kun olet kuitenkin aikuinen ihminen, sun täytyisi vaan päästä sen yli. Et takuulla (!) ole ensimmäinen/ainoa nuori nainen, joka sitä jännittää. Älä siirrä ajan varaamista liiaksi, päätät vaan varata ajan. Muistan kun itsekin olin menossa ekaa kertaa gynelle, selailin nettiä ja siirsin ajan varaamista sillä verukkeella, että "mistä näistä nyt tietää mikä on hyvä"... Kunnes päätin että hemmetti, jos ei ole "hyvä" niin sitten seuraavan kerran jollekin muulle, eiköhän ne ole yhtä lailla koulutettuja jokainen! Ja jos itse ajan varaaminen jännittää, niin monelle onnistuu ajan varaaminen sähköpostillakin! Näin mäkin tein (joten kyllä, jännitin...). Ja nimenomaan toivoin siinä naisgynelle aikaa, mikä toivomus nyt varmasti ei ole heistä edes mitenkään outo, joku menee mieluummin naiselle, joku miehelle. Lisäksi ehdotin päivämääriä/kellonaikoja, joista tuli sitten ehdotuksia mikä mulle sopisi, ja varasin niistä yhden. Se kohta oli sillä ohi.
Tällä yritän vähän tsempata sua tekemään sen itse varauksen, sitäkin kun on niin helppo siirtää.
Entä tiedätkö mitä itse vastaanotolla tapahtuu? Voin vähän kertoa, jos se lievittäisi pelkoasi. Saat odotellessasi täytettäväksesi esitietokaavakkeen; kierron pituus ja kesto, lapsia vai ei, ehkäisy, mahd. rintasyöpähistoria suvussa jne. jne. Vastaanotolla käytte kaavaketta läpi ja gyne tarkentaa ja tekee omia muistiinpanojaan. Ehdottomasti voit ja kannattaa sanoa että käynti on ensimmäisesi ja sua jännittää, se ihminen on ammattilainen ja huomioi sen takuulla! Sitten saat riisua jossain sermin takana ihan rauhassa, kyllä sitä itsekin vielä jää vähän avuttomana paikalleen alapää alastomana seisomaan (voit laittaa päällesi vaikka jonkun pitkän topin, jos se tuntuu mukavammalta), mutta näppärästi gyne opastaa sut tutkintapöydälle (puolimakuulle). Itse en osaa edelleenkään mennä suoraan oikeaan kohtaan, aina pitää pyytää tulemaan vielä alemmas. :D Sitten tutkitaan ulkoiset synnytyselimet ja sitten sisäiset; sormin koetellaan ja painellaan (toisella kädellä vatsan päältä) ja sitten otetaan papa (ainoa kohta joka VOI nippaista, itse en edes tunne sitä). Koko tutkimus kestää minuutin, kaksi. Tämän jälkeen multa on aina kysytty tarkkailenko rintojani ja haluanko, että hän tutkii (tietysti haluan). Rinnat painellaan läpi ja se on siinä. Sitten gyne sanoo että voit pukea (muuten jäisin pyörimään siihen hämilläni taas puolinakuna...) ja sen jälkeen hetki vielä keskustelua.
Jos jotain selviäisikin (todennäköisyys on, öh, melko pieni), niin eikö olisi helpottavampaa saada tietää se ajoissa, kuin liian myöhään?? Toki se on itsellekin aina pieni jännitysmomentti; löytyykö muutoksia, onko papa puhdas jne., mutta se helpotuksen tunne on aina sen arvoinen. Asian voi taas muutamaksi vuodeksi unohtaa. :)
Ja ajatukset "haisevasta toosasta" voit takuulla unohtaa! Normaali hygienia ja aamusuihku riittää; jos "kehtaat" poikaystäväsi päästää niille alueille, niin toivoa sopii ainakin :D , että hän ei ole edes törmännyt niin moneen alapäähän kuin gyne on!
Nyt tsemppiä hei ja varaamaan! :)
mutta kuten sanottu, en pysty tuohon! >_<
Kuulin, että täkäläisessä perheneuvolassa olisi joku täti, joka sen tekis, ja joka kuulemma '"höpöttelee mukavia" tutkimuksen ajan :/ näin poikaystäväni serkkukin väittää.......
Ei kait se ajanvasraus niinkää, mut se tutkimus!
>_< ällöttävän irstas ajatus että ventovieras sormeilis mua! Mitäs jos saisin vahingos orkun! Voi * että sitte hävettäisi!
Pari kysymystä jäi vielä askarruttaan:
- Voiko sieltä vaan lähtee sit pois jos huomaa esim jo riisuutues tai sit siinä puolinakuna seistessä
et "ei apua, mä en pysty" ?
- Otetaanko se papa neulalla?? >.< pelkään myös ihan tavattomasti neuloja!!
- Tunkeeko ne ihan oikeesti sormen sinne? :/ onks pakko suostua??
- Sattuuks se "venyttäjätsydeemi" ?
Oho, aika kummallista, mutta heräsi oikeastaan pieni uteliaisuus, tuota hommaa kohtaan.... vaik kyl se viel 99% pelottaa ja vaan se 1% on sitä uteliaisuutta....
Sen verran haluan tästä kammoni taustasta sanoa, että minua nolotti aivan suunnattomasti mennä alusvaatteet päällä lääkärintarkastukseen yläkoulussa :/ se nainen vähä kurkisti mun rintoja, ja se nolotti.... Ehkä se on sit siitä johtuvaa kammoa....
Ymmärrän kyllä senkin, jos vaan kertakaikkiaan pelottaa niin paljon että ajatus tuntuu mahdottomalta. Silloin kannattaa ehkä ottaa vähän etäisyyttä asiaan eikä ainakaan lietsoa sitä pelkoa enempää.
- Voiko sieltä vaan lähtee sit pois jos huomaa esim jo riisuutues tai sit siinä puolinakuna seistessä
et "ei apua, mä en pysty" ?
Ei siellä pitäisi väkisin mitään tapahtua. Ensiksikin voit jo aluksi sanoa, ettet ole varma pystytkö siihen (vai onko siinä juuri se nolous ettet kehtaa sanoa? siinä tapauksessa se tunne on itse asiassa se varsinainen ongelma eikä se konkreettinen tilanne, eli miksi koet häpeää vaikkei tarvitsisi). Samaten jos sattuu voit tietenkin pyytää lopettamaan.
- Otetaanko se papa neulalla?? >.< pelkään myös ihan tavattomasti neuloja!!
Ei, siinä käytetään jotain pientä lastaa ja harjaa tms. Ei niitä tarvitse katsella ollenkaan, jos ne välineet jotenkin ahdistavat. Kun eivät ne kuitenkaan pahemmin tunnu miltään.
- Tunkeeko ne ihan oikeesti sormen sinne? :/ onks pakko suostua??
Ei kai mihinkään ole pakko suostua. Mutta mikäs tuossa nyt niin kummallista on? Hanskat kädessä toki tunnustellaan, ei paljain käsin.
- Sattuuks se "venyttäjätsydeemi" ?
Joskus teininä, kun olin neitsyt ja toiseksi jännitin aivan perkeleellisesti enkä osannut yhtään rentouttaa alavatsaani niin silloin se venytys vähän tuntui. Ei-neitsyenä taas se ei tunnu minulla yhtään miltään.
vastauskestasi!
Ehkä tämä auttaa minua uskaltamaan ottamaan taas pikkuisen askeleen eteenpäin. Nyt olen pelkoni myöntänyt ja huomenna yritän saada ajan perheneuvolaan :P pelottaa kyllä vielä, mut poikaystävä tarjoutui heti tulemaan mukaani vastaanotolle. Mietin paperille valmiiksi seikat, jotka haluan tuoda esiin vastaanotolla.
(Pelottaa silti nii vietävästi)
- Onko tk:s/perheneuvolas tehtävällä tarkastuksella jotain eroa yksityiseen verrattuna? onks kellää kokemuksii tästä??
- Jos sattuu jostain johon se tökkii/koskee sormella ja sanoo eti "ai" tms nii onks ne yleensä stie heti et " Joo tätä pitää kattoo tarkemmin....... sul on xxxxx " tms? Kun en halua että kun mua saattaa paikat aristaa, varsinki kun luultavasti jännitän ihan hemmetisti että ne saa semmoisen käsityksen et "oikeestikin" sattuu et niinku olis muka jotain vaivaa :( ?
- Mitä jos saa orkun siitä sormien tukkimisesta (*punastuu juuri hiusrajaansa myöden*) ?
- Mitä jos ei halua antaa tutkia rintoja, muttei myöskää tuu ite tarkistettua?
Olen sinua vanhempi yli nelikymppinen en ole koskaan edes asioinut perheneuvolassa, käyn aina yksityisen gynekologin luona, mielestäni rahalla saa laadukkaampaa ja potilasystävällistä palvelua. Vaikeaa kuvitella, että kunnallisella mitenkään erityisemmin paneuduttaisiin yksilöllisesti. Minä neuvoisin aloittajaa hakeutumaan yksityisen lääkäriaseman gynekologille, ja kysymän aikaa varatessa hänelle sopivaa gynekologia.
- Onko tk:s/perheneuvolas tehtävällä tarkastuksella jotain eroa yksityiseen verrattuna? onks kellää kokemuksii tästä??
Eipä juuri (ole eroa siis). yksityisellähän tutkimuksen tekee yleensä gynekologi, joten hän on vähänkuin erikoistunut naisten sukupuolielinten tutkimukseen. Ei juuri muuta eroa.
>- Jos sattuu jostain johon se tökkii/koskee sormella ja sanoo eti "ai" tms nii onks ne yleensä stie heti >et " Joo tätä pitää kattoo tarkemmin....... sul on xxxxx " tms?
Ei ole suoraan noin. Mulla ei oo koskaan mikään "auts" tunne johtanut mihinkään tarkempiin tutkimuksiin, joten sitä ei kannata etukäteen jännittää. Gyne on pari kertaa selittänyt tutkimuksen aikana, että ihan normaalia että tuosta kohtaa vähän aristaa ja toisella kertaa syynä oli alkamassa olevat menkat.
>Kun en halua että kun mua saattaa paikat aristaa, varsinki kun luultavasti jännitän ihan hemmetisti >että ne saa semmoisen käsityksen et "oikeestikin" sattuu et niinku olis muka jotain vaivaa :( ?
höpöhöpö :) (lue sillei että sulle sanottiin höpöhöpö hyvin lämpimällä äänellä) Kyllä ne ovat tottuneet meihin autsauts naisiin ja osaavat suhteuttaa kaiken kokonaisuuteen :)
- Mitä jos saa orkun siitä sormien tukkimisesta (*punastuu juuri hiusrajaansa myöden*) ?
en usko, että saat. Se tuntuu ihan erilaiselta kuin esmes poikakaverin kanssa.
- Mitä jos ei halua antaa tutkia rintoja, muttei myöskää tuu ite tarkistettua?
toi jäi vielä:
- Mitä jos ei halua antaa tutkia rintoja, muttei myöskää tuu ite tarkistettua?
Sanot, että et tahtoisi että niitä nyt tutkittaisiin ja että et tutki niitä itse (tai se ehkä kysytään sulta alussa, tai sitten ei, taitaa riippua sekin lääkäristä).
opiskelijabudejtilla (200e kuussa) ei oikein ole varaa mennä yksityisille.......
pitää silmät kiinni koko session ajan sen jälkee kun siihe pöydälle römpsänsä levittää :/ ?
Saa toki pitää silmät kiinni. Toisaalta kyllä kattoon katseleminenkin voi olla ihan hyvä metodi, koska voisin kuvitella että silmät kiinni juuri kiinnittää ihan liikaakin huomiota vain siihen tuntoaistiin ja ehkä kuvittelee kipua sellaiseenkin tilanteeseen, jossa sitä ei ole. Mutta tietenkin niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos ne välineet ahdistavat, niin voi pitää silmät kiinni/katsoa muualle, koska ne välineet voivat näyttää pahemmilta miltä tuntuvat.
Tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, että siinä mitään orkkua saisi, jos kerran jännittää niin paljon. Harvemmin se orkku ihan "itsestään" tulee, siis ilman psyykkistä kiihottumista.
Respectiä siitä, että olet tosiaan varannut/varaamassa ajan. Kannattaa vielä kiinnittää huomiota siihen, että hengität syvään ja rentoutat alavatsan lihaksia. Silloin ei kyllä pitäisi tuntua kivuliaalta, jos ei seksikään tunnu. Kun a) kiinnität huomiota tuohon lihasten rentouteen b) sanot lääkärille, että pelkäät tutkimuksen sattuvan, pitäisi olla ihan hyvin pullat uunissa :)
Moi ja kiitos taas kun vastasit!
Nyt on pääsiäisloma takana, enkä edes ajatellut koko asiaa ennen eilistä. Mies käski ottaa ihan rauhallisesti ja viettää nautinnollinen loma (ja niin teinkin ;D ). Ei varattu vielä sitä aikaa sinne perheneuvolaan mutta tän viikon aikana propably (IIK!).... Saa nähdä...
Sitä mietin tuossa kun tuota sinun viestiäsi luin, että mitenkä kauan niitten tulosten saaminen kestää? Miten ne ilmoittaa jos oli/ei ollu jotain vialla?
Soittaaks ne vai lähetttääks kirjeen tms?
Kauhee kun yhtäkkiä tulin uteliaaksi tuosta hommasta, vaikka edelleen pelottaa ihan saakelisti!
= o pieni osa minusta haluaa "mustaa valkoisella" että kaikki on hyvin, mut edelleen se isompi osa pelkää sitä toimenpidettä ja kipua ja nolottaa. Olen päättänyt mennä sinne vähän vastahakoisesti saadakseni terveen p****n paperit ja poikaystävän mutinalta ja näyttääkseni hänelle että kaikki ON HYVIN, ja siksi tietenki että se olisi pois alta sitten 25 -vuotiaana...
Kirjoittelen sitten tänne miten homma sujui :P
Vielä vähän neuvoja kokeneemmalta, vaikka aika hyviä oletkin jo saanut. Gynekologinen tutkimus ei ole erityisen miellyttävää varmaan kenestäkään, joten sikäli kammosi on ymmärrettävää, joskin huomattavan ylimitoitettua. Siksi on hyvä, että olet ruvennut selvittämään asiaa ja yrität päästä pelkosi yli. Eihän hammaslääkärillä käyntikään mukavaa ole, mutta silti se on pakko tehdä, koska hampaiden pitää olla kunnossa.
Kerro tosiaan heti aluksi jännittämisestäsi ja siitä, että olet ensimmäistä kertaa asialla. Yleensä lääkäri kertoo, mitä on tekemässä ja miksi. Itse lievitän jännitystä juttelemalla niitä näitä siinä pöydällä. Tutkimus ei satu, vaikka saattaa tuntua vähän epämiellyttävältä, eikä kestä kuin pienen hetken. Olen vähän miettinyt, että kyse voi olla (ihan samalla tavalla kuin hammaslääkäripelossa) siitä, että kammoaa sitä avuttomuuden tilaa ja tunnetta kontrollin menettämisestä, kun on tavallaan toisen ihmisen "armoilla" - itse kun ei näe, mitä siellä alapäässä tapahtuu.
Pidä mielessäsi, että gynekologi on ammattilainen, joka osaa asiansa ja haluaa sinulle pelkkää hyvää. Hänen tehtävänään on selvittää, että kaikki on kunnossa ja rauhoittaa sinun mielesi siltä osin.
Moi.
Muutenhan rakenteelliset hommat tulee ihan selväksi jo siinä vastaanotolla, papavastauksissa kestää jonkin aikaa. Parikin viikkoa voi mennä. Mutta sinuna en kyllä olisi huolissani niistä tuloksista, koska on aika epätodennäköistä että mitään ongelmaa olisi jos olet ollut vain tuon yhden miehen kanssa ja hänenkin kanssaan käyttänyt kondomia. Papaluokka 2 on suht yleinen, ja se viittaa yleensä vaan tavalliseen tulehdukseen, johon voi saada lääkekuurin. Sitten jonkinlaiset ph-heittelyt myös ovat suht tavallisia, mutta eivät vaarallisia. Ei kannata turhaan stressata niitä tuloksia, jos ei ole ollut vaivojakaan. (Ja vaivatkin todennäköisesti olisivat korkeintaan jotain tulehdusta) Kirjoittele miten meni!
Ei mieltäni se vaivaa että onko kaikki kunnossa, uskon kyllä olevan.
Se mikä mieltäni vaivaa on siis se, että pelottaa mennä sinne, tai jos jotakin pahaa löytyy vaikka itse todella uskon että olen ok, tai että se tutkimus sattuu. Ajatus siitä että avaa itsensä siihen vieraan nenän eteen nolottaa....
"on aika epätodennäköistä että mitään ongelmaa olisi jos olet ollut vain tuon yhden miehen kanssa ja hänenkin kanssaan käyttänyt kondomia"
Tässä ovat nyt menneet puurot ja vellit sekaisin. Neitsyellekin voi tulla vaikka syöpä, endometrioosi tai myoomia, eivät ne riipu sukupuolielämän vilkkaudesta tai kumppaneiden määrästä. Ne vaikuttavat sukupuolitautien, klamydian ja ehkä joidenkin tulehdusten todennäköisyyteen, mutta uskollisuus tai kondomin käyttö ei ole mikään yleisen lisääntymisterveyden tae.
En tietenkään ole tässä kieltänyt, etteikö se voisi olla MAHDOLLISTA, monenlaisten vaivojen todennäköisyys on kuitenkin pienempi, jos ei ole ollut paljoa kumppaneita ja kondomi on ollut käytössä. En ole väittänyt että mikään olisi minkään "tae". Minä puhuin TODENNÄKÖISYYDESTÄ. Mikään ei ole mahdotonta, mutta edellisen vastaukseni pointti oli asettaa aloittajan kammoa oikeisiin mittasuhteisiin; etukäteen on turha pelätä vakavia sairauksia, jos ei kerran ole ollut oireita ja henkilö on nuori.
Esim kohdunkaulan syövässä potilaiden keski-ikä on 60 vuotta. Papilloomavirus on keskeinen tekijä tuon syövän synnyssä, ja tuon viruksen saamiseen taas vaikuttaa olennaisesti seksikumppaneiden määrä ja suojaamaton seksi. Onhan niitä seksielämään liittymätömiäkin sairauksia tietysti, kuten vaikka tuo endometrioosi. Mutta edelleen, jos ei ole ollut oireita, on minusta turhaa kammoksua etukäteen mitä kaikkea mahdollisesti VOISI olla. Kammon rajoittaminen rationaalisempiin mittasuhteisiin on mielestäni tämän keskustelun oleellinen juttu, ja tuo sairauksien ennalta pelkääminen näkyy olevan yksi kammon osa-alue.
se nolouden tunne näyttää paikkojaan vieraille kun itekään ei oikein ole sinut kroppansa kanssa sekä se että pelottaa ne härpäkkeet ja että tutkimus sattuu.
Tänään iski taas paniikki. Ajat varattu perheneuvolaan 19.4. klo 8 ja "gyne-osuus" 21.4. 9.30 !! Pelottaa niin sairaasti, tuntui et se pelko kasvo taas ku siitä ajatuksesta että sinne nyt sitte ollaan menossa tuliki totta....
En tiedä pystynkö sittenkään menemään sinne....
Joo, se häpeä on epäilemättä se suurin ongelma. Se on kyllä inhottava tunne. Varsinaisesti sen tunteen kanssa toimimista on vaikeaa neuvoa, sen yli vaan pitäisi päästä, ottaa tilanne omiin käsiin. Jos tunnet meneväsi pakotettuna sinne, niin se tietysti pahentaa sitä alistettuna olemisen tunnetta.
Siitä kivusta vielä, gynet ovat kyllä yleensä hellävaraisia (ja jos vielä sanot, että pelkäät kipua niin varmaan erityisen varovaisia), eli eivät he mitenkään rajusti töki tai painele (vatsan päältä kyllä painellaan vähän). Kaiken juju on tosiaan se, että pitää paikat rentoina. (Siinä syvään hengittely auttaa.)
Hienoa, että sait varattua ajan. Kannattaa yrittää taistella irti myös siitä pakontunteesta, jos se onnistuu. Tavallaanhan se häpeä liittyy siihen, että tuntuu että olisi alistettuna ja pakotettuna siinä tilanteessa. Jos siihen saa sen tunteen, että MINÄ päätän mennä tuonne (eikä kukaan muu), niin se ei enää tunnu siltä, että olisi nöyryytettynä siinä tilanteessa. Vaan se käynti on enemmänkin sellainen palvelu, jota omasta halusta käytetään. Ei tarvitse myöskään tuntea mitään "tuplahäpeää" siitä, että pelkäät tilannetta. Se on aika yleistä erityisesti, jos ei ole ennen gynellä käynyt.
En tiedä oletko lukenut miten paljon sitä ellien keskusteluun linkittämääni ketjua. Minä olen se, joka sinne pitkään tilitin miten minä en pystynyt edes tamponia käyttää (vielä päälle 20-kymppisenä), kun pelkäsin niin kaikenlaista penetraatiota. Jos minä olen päässyt sen tasoisesta pelosta, niin kyllä sinäkin tuosta pääset:) Sanoisin myös, että pahimmillaankaan se käynti tuskin on niin kamalaa kuin se siihen kohdistuva pelko. Jotain hyvää siis siinä pelossakin: jos pelkäät noin paljon, käynti voi olla ihan positiivinen yllätys :D Se on kiva tunne sitten sen jälkeen, kun on pystynyt siihen ja huomaa, ettei se ollutkaan niin ihmeellistä.
Vaikeaahan se on pahaa pelkoa vain ajattelemalla rajoittaa, mutta kannattaa yrittää. Minun mielestäni siihen häpeäntunteeseen tärkein lääke on juuri se, että ottaa sen sellaisella "käytän tätä palvelua" -asenteella, eikä ajattele silleen lapsenomaisesti "minut viedään sinne kidutettavaksi". Kannattaa vaan yrittää miettiä asiasta sitä puolta, että olet aikuinen ja otat vastuuta itsestäsi. Tietenkin tunteet myös ohjaavat niitä ajatuksia, eikä ajatuksia noin vain muuteta, mutta eiköhän tuo käynti rauhoita niitä tunteitakin, kun siitä tilanteesta lähtee se kauhunsekainen mystiikka:)
Niin, ja netti on pullollaan kaikenmaailman liioiteltuja kauhutarinoista, suunnilleen vaikka kyse olisi optikon tarkastuksesta :D Eli niitä ei kannata lukea eikä varsinkaan kannata kauhistua niistä.
Juu luin kyllä sen ketjun lähestulkoon sanasta sanaan kokonaan. :P Ne aloittajan kommentit oli kyl jopa mun mielestä vähän lapsellisia joissakin kohdissa. Mutta esim siitä koskemis-asiasta ja rintojen kokeilusta olen hänen kanssaan samaa mieltä. Ja siitä että ajatus gynekäynnistä on tosi epämiellyttävä.
Tälle lienee tausta siinä, että lapsena minutkin pakotettiin aina lääkäriin. Toinen tärykalvoni on puhkaistu kun olin pieni, olen ollut tiputuksessa yli viikon kestäneen vatsaflunssan, fysioterapiassa olen joutunut käymään, jossa terapeutti oli erittäin epäystävällinen.......
Lisäksi myöskään vanhempani eivät koskaan ole kertoneet minulle mitään seksiin tai ehkäisyyn liittyviä asioita. Koulusta olen saanut kaiken tiedon, mitä tiedän , ja vähän netistä (mutta kuten sanoit sen tiedon luotettavuudesta ei ole takeita).
Kerran äiti sanoi vain että kuukautiset pitää merkitä ylös jos joskus pitää mennä lääkrille jossa niistä kysytään. Eikä yhtään sen enempää. Ja erään kerran äiti kertoi vain että sitten tietyssä iässä alkaa sellaiset "lakisääteiset naisten terveystarkastukset" ja niihin täytyy mennä ja mainitsi itse jättäneensä muutaman kerran väliin, muttei kertonut miksi. Olin jo 16-17 kun tämä tapahtui.
Isän kanssa en ole jutellut seksistä koskaan, se kyllä olisikin aika kiusallinen ajatus. Kerran koulussamme kävi joku setä ja täti jotka kertoivat gynetarkstuksesta mutta olin tuolloin 13-14 niin en muista kuin sen että ne sanoi että on normaalia pelätä sitä ja ajatella että mä en tuollaiselle mene, ja sit sen kun ne näytteli sitä härpäkettä. Muistan olleeni kauhusta suunniltani ja silloin kammoni luultavasti on saanut alkusysäyksensä.
Olen taas niin ahdistunut nyt kun otin taas askeleen kohti tutkimusta, että en nukkunut viimeyönä lainkaan hyvin. Kävin ajoissa nukkumaan, mutta edes "oman käden apu" ei auttanut ahdistukseen. Juttelin kammostani myös kaukaisen ystäväni kanssa pitkän tovin, jolla myös on sama asia edessä, mutta vaikka hän on minua noin 3 vuotta nuorempi niin hänkin ottaa asian ihailtavan kypsästi vaikka myös pelkää kamalasti. Hattua nostan hänelle! Olen yrittänyt tehdä hengitysharjoituksia ja rentouttaa itseäni mutta en osaa hengittää "oikeaoppisesti syvään" koska olen tottunut hengittämään "normaalisti" omalla tavallani. puuh-puhh -tyyliin....
Olen kuullut että se naislääkäri höpöttelee mukavia kun se tutkii, mua yskinkertaisesti ärsyttää semmonen lääkärin utelu että "no miten sun päivä on sujunut?" ku niit ei oikeesti p*****kaan kiinnosta. Ymmärrän, et se auttaa rentoutuun mut en halua jutustella niitä näitä kun yritän kaikin voimin rentoutua.
Saakohan sinne ottaa miehen mukaan kun olen varma että en saa sanaa suustani kun niin kovsti jännitän sitä tutkimusta....
Kiitos kun vastasit taas. Jos haluat niin voin jutella lisää [email protected]
"Juu luin kyllä sen ketjun lähestulkoon sanasta sanaan kokonaan. :P Ne aloittajan kommentit oli kyl jopa mun mielestä vähän lapsellisia joissakin kohdissa."
Oli tosiaan, siinä kyllä huomasi puhuvansa seinille, kun yritti jotenkin aloittajan ongelmaa auttaa. Hänellä selvästi on aika laajasti ongelmia eikä pelkästään gynekäynnin pelkoa... Sellaisille on ihan kiva vastailla, jotka ovat halukkaita itsekin tekemään asioille jotain, mutta tuossa keskustelussa kirjoitellessa huomasi kyllä vain hukkaavansa omaa energiaa. Noh, voihan siitä tietty jotain iloa jollekin muulle olla toisaalta.
Meillä ei myöskään kotona ole pahemmin mistään seksiasioista puhuttu, tai siis ei yhtään. Äiti nyt ehkä vähän juuri johonkin kuukautisiin puuttui jne, mutta senkin asian kanssa oli vähän sellainen hys hys -meininki, ikään kuin se olisi jotain vähän häpeällistä tai jokin "sairaus". (Toisaalta, ei se nyt ainakaan parempi olisi ollut jos hän olisi jossain ruokapöydässä alkanut asiasta puhumaan :D) Ylipäänsä kaiken sellaisen sukupuolisen tai seksuaalisen kanssa oli sellainen vaikenemisen meininki, ikään kuin niissä olisi jotain noloa.
Minulla on kanssa puhkaistu korvat, plus noita muita juttuja... yhteistä kaikissa on se nöyryytyksen tunne, se että tehdään väkisin jotakin eikä itsellä ole mitään sanottavaa asiaan. Sairaalat ja terveyskeskukset eivät olleet minulle paikkoja, joissa autetaan vaan ennemminkin paikkoja, joissa nöyryytetään. Olen miettinyt paljon tuota pakottamisen psykologiaa ja sitä, miten iso vaikutus sillä voi olla, etenkin kun siis lapsena tehdään väkisin jotakin.
En sitten tiedä olenko vain ollut jotenkin yliherkkä luonne, mutta täytyy kyllä sanoa että jos joskus saan omia lapsia, teen kaikkeni ettei heille tarvitsisi tehdä mitään tuollaista väkisin ja väkivalloin. Oma kokemus kun on se, että sillä voi olla hyvin pitkälle meneviä vaikutuksia. Epäilemättä myös luonteen kehityksellä noin muuten on vaikutusta asiaan, esim juuri sillä miten muuten elämässään oppii puolustamaan itseään. Vähän räväkämpi luonne ei välttämättä olisi saanut traumasta kasvamaan ihan niin suurta kuin minä sain.
Se on vaatinut aikaa, että on päässyt jotenkin "itsensä herraksi" ja ymmärtänyt sen, että minä itsekin VOIN vaikuttaa asioihin eikä minua voi pakottaa mihin vaan. Se on juuri tärkeää muistaa tuossa gyneasiassakin, eli että se on oma valinta meneekö sinne. Sen kokemuksen ja tosiasian esiin houkutteleminen voi tietty vaatia vähän vaivaa, kun on tottunut ajattelemaan tilanteesta enemmän sillä tavalla, että olisi itse altavastaaja jolla ei ole sananvaltaa. Pari kertaa olen käynyt gynellä (yksityisellä) tuolla altavastaaja- asenteella, ensimmäisen kerran kahdeksannella luokalla ja toisen kerran lukion ensimmäisellä. Alistuneena vaan menin, kun käskettiin.
Kummallakaan noista kahdesta gynekäynnistä ei tutkimusta voitu tehdä ihan täysin (ekalla kerralla ei juuri ollenkaan), koska minulla oli ihan kuolettava fobia ylipäänsä siitä, että mitään laitettaisiin sisääni. Ei se tutkimus noissakaan tilanteissa mitään taistelua ollut, vaan sitten vaan ei jatkettu, jos tuntui liian hankalalta. Ei minun edes tarvinnut sanoa, että lopetetaan vaan kyllä se oli ihan selvää muutenkin, kun ei ne ala väkisin tunkemaan jos ei pysty olla edes paikallaan. En nyt tiedä sattuiko se pahemmin silloinkaan, enemmän se oli vain sitä henkistä puolta.
Niin ja sen miehen kyllä varmaan voi ottaa mukaan, en näe mitään syytä miksi ei voisi. Ottaahan moni esim hammaslääkärillekin kaverin mukaan. Eli kannattaa kyllä, jos se tuntuu helpottavalta ajatukselta. Se varmaan riippuu juuri paljon lääkäristä, että kuka höpöttelee ja mistä, minulla on kokemusta lähinnä sellaisista perusasiallisista lääkäreistä, jotka ovat olleet sellaisia ihan empaattisia ja mukavia. Tietenkin se aina vaikuttaa, että mitä omassa päässä liikkuu sillä hetkellä. Ystävällinen juttelukin voi kuulostaa alistavalta lässytykseltä, jos itsestä tuntuu siltä että on jotenkin alistettuna siinä tilanteessa.
En tiedä onko minulla mitään oikeaoppista hengitystekniikkaa, mutta kyllä sen tavallaa tuntee, koska alavatsa on pinkeänä ja koska rentona. Ihan muutamakin sellainen voimakas sisään-ulos -hengitys, jossa samalla tarkoituksella tunnustelee (ja liikuttelee) alavatsan lihakset, auttaa. Eli samalla tavallaan jännittää alavatsan ja sitten päästää rennoksi. Jos olet treenannut lantionpohjan lihaksia, niin vähän samaan tapaan. Eli ottaa tuntuman sinne emättimen ja alavatsan lihaksiin, ja sitten päästää ne rennoksi.
Tuota kun tekee muutamia kertoja ja samaan tahtiin hengittelee silleen miten hyvältä tuntuu, niin se ainakin minulla rentouttaa paikat hyvin. Siinä tutkimuksen aikanakin kun pitää huolen, ettei ala puristamaan lihaksilla, niin ei pitäisi sattua jos yhdyntäkin onnistuu. Jos immenkalvossa on silti jotain kireyttä vähän jäljellä, niin se saattaa vähän "kiristää", mutta ei sekään paha juttu ole. Enemmän se on juuri korvien välissä vaan. Se on tärkeää muistaa, että PAKKO ei ole, jos tuntuu ihan ylivoimaiselta. Mutta ainahan sitä voi vähintäänkin mennä kokeilemaan, ja vaikka vaan jutella ja jättää koko tutkimuksen väliin, jos tuntuu ihan mahdottomalta. Sellaista "siedätyshoitoa". Tämä siis tietenkin suhteessa siihen kammoon, se itse tutkimushan ei sinällään ole mitenkään mahdoton :)
Ai niin, koitin ensin pistää tämän tuohon mailiin, mutta se ei jostain syystä mennyt perille. Saattoi olla minunkin mailiboksissani kyllä vika...
Moikka ja kiitos taas vastauksesta!
Joo meilläkin oli tosiaan just tuo hys-hys -meininki. Seksiin liittyvät asiat oli aina ja on edelleen tabu. Lisäksi oma äiti on kiletänyt harrastamasta seksiä, vaikka meillä ei kyllä olla edes uskovaisia (mutta eivätpä tuu varmasti koskaan tietämään että aloitin jo heti parikymppisenä "tuhmat puuhat"... noh, kenenkäpä vanhemmat ny tietäskää.....)
En tiiä kokeeko minunkin vanhemmat seksistä puhumisen sit kans jotenkin nolona... who knows. En usko että heillä edes on seksielämää ollut enää nuorimman veljeni syntymän jälkeen (9v)
Minä olen aina ollut semmoinen altavastaaja, vaikka olen sisaruksista vanhin.
Minua on aina kiusattu koulussa, enkä koskaan ole ole ollut sinut itseni kanssa. Häpeän näyttää vartaloani jopa poikaystävälleni, vaikka hän tämän tästä vakuuttelee minulle, että olen kaunis ja seksikäs. Minulla on vaikeuksia luottaa ihmisiin, varsinkin miehiin, koska teinivuosina eräs kundi huiputti ja piti minua pilkkanaan todella törkeästi. Uskotteli monta kuukautta että oli kiinnostunut minusta, ja sitten saankin viestejä vieraalta tytöltä että "Jätä mun *nimi* rauhaan! V*un huora!"Nytten kyllä toisaalta ymmärrän hänen reaktionsa, sillä en itsekään suvaitsisi jos joku omaa rakastani yrittäisi iskeä. Minulla kesti melko pitkään, että opin luottamaan edes tähän nykyiseen Kultaani.
Mutta eipä siit sen enempää!
"Niin ja sen miehen kyllä varmaan voi ottaa mukaan, en näe mitään syytä miksi ei voisi." -Mikä helpotus, yksin en uskaltais sinne huoneeseen astua!
"kun pitää huolen, ettei ala puristamaan lihaksilla, niin ei pitäisi sattua jos yhdyntäkin onnistuu. " -joo ei minulla ole oikeastaan kovinkaan usein ollut yhdyntäkipuja, paitsi silloin kun annoin neitsyyteni tälle ensimmäiselle Rakkaalleni (eli siis tälle jonka kanssa olen nyt ollut kohta vuoden), tai jos on menkat tulos ( niitten pari ekaa päivää) ja jotkut "erilaiset" asennot sattuu vähä jos on ollut huono kulma et miehen penis on osunut johonki "aristavaan kohtaan". Eli eipä sen kummempia.
Totesimme yhdessä eilen, että koska olemme ottaneet toisiltamme suihinkin, niin jos joku tauti on (mikä on luultavasti erittäin epätodennäköistä) niin se olis jo molemmilla sitten, eli myöhäistä itkeä kaatunutta maitolasia niinkun sanotaan.
"Ai niin, koitin ensin pistää tämän tuohon mailiin, mutta se ei jostain syystä mennyt perille. Saattoi olla minunkin mailiboksissani kyllä vika"
Hmm, saattoi olla, osoitteeni kirjoitin ainakin ihan oikein :P
Heh, no mitäpä tuosta. Oikeastaan jo aiemmin ja viimeistään tuosta mailiosoitteestasi ajattelinkin, että olet varmaan sama henkilö (muistin siis nähneesi samankaltaisia kirjoituksia joskus aiemmin).
Ohoh, meillä ei sentään seksiä kielletty, mutta vaiettiin täysin. Lapsena kyllä kiellettiin itsensä koskettelu, mikä tietysti sekään ei ole oikein ja vaikuttaa aiheuttamalla syyllisyyttä. Lapsille on kuitenkin ihan luonnollista jopa tyydyttää itseään, ja sitä tarvitsee yleensä rajoittaa lähinnä sosiaalisista syistä, siis että oppii pitämään sen asian yksityisenä...
Mutta joo, tsemppiä ja ilmoittele miten meni!
Moi taas!
Nyt sitten oltiin aamulla poikaystävän kanssa sielä gynekologisessa tarkastuksessa.
Kerron nyt tapahtumien kulun (kerron myös tuntojani ja ajatuksiani ennen tilannetta, tilanteessa ja sen jälkeen)TE JOTKA ETTE OLE OLLEET GYNELLÄ KOSKAAN AIKAISEMMIN, ÄLKÄÄ OMAKSI PARHAAKSENNE LUKEKO ENÄÄ PITEMMÄLLE.
Aika oli varattu 9.30. Oltiin jo n 5min ennen paikalla, ja sama mukava terveydenhoitaja-kätilö (jonka kanssa käytiin juttelees niistä pillereistä toissapäivänä) tervehti meitä iloisesti ja kertoi ilmoittaneensa jo lääkärille että oltiin saavuttu.
Menin ripeesti tyhjäämään rakkoni (koska olin lukenut että ennen tutkimusta kantsii käydä vessas). Tullessani takasin ehdin istuu pari minuuttia hermostuneena poikaystäväni vierellä, tämän rauhoitellessa mua.
Sitten tuli aika kun lääkäri kutsui koko nimeltä sisään. Sitten istuttiin rauhassa alas ja lääkäri kyseli pari kysymystä, oikeastaan ne samat mitä terkkari oli kyselly jo sillon aiemmin.
Sitten tulikin se kauhun paikka. Lääkäri yriti ajaan mun poikaystävääki ulos sieltä huoneesta, mutta en suostunut siihen, onneksi Kultani kerkesi itse jo sitten älähtää että minä halusin että hän on tukena. Tohtori suostu siihe (pienehkön pullikoinnin jälkeen) ja tokaisi että "No..eiköhän se sitten onnistu...Sitten aloitetaan se tutkimus. Eli pöksyt pois ja tuohon makaamaan (viisas tutkimuspöytää) ja pylly tuohon alas ja jalat telineille.... "
Siinä sitte nolostellen mut vikkelästi riisuin housut (jätin sukat jalkaan)ja kiipesin pöydälle. Siinä retkotin sitte iha avuttomana ja purin huulta peloissani ku peura ajovaloissa. Lääkäri tuli ja käski viel levittää jalkoja ja pökkäs hetken pääst sen metallihärpäkkeen sinne. Aluks ei tuntunu hirveen pahalta, mut sitten se rupes rönkkimään sitä syvemmälle sinne ja sit alkoi polttava kirvely ja nipistely. Se rassas jollakin sielä, eikä btw edes kertonu että mitä se tekee (no ehkä vain siinä ku se "pyyhki" siel jotakin jollakin). Puristin tiukasti kultani kättä (ressukalle jäi hetkeksi siitä jopa jälki), katselin kokoajan kattoon ja yritin kaikin voimin pysyä rauhallisena tuosta TOSI EPÄMUKAVASTA tunteesta huolimatta. Olin kahden vaiheilla, etten jo huutanut että "Lopeta nyt jo s******a se ronkkiminen!" mutta en kehdannut, joten pidin pintani. Eräässä vaiheessa olin ilmeisestu jännityksissä koska lääkäri vain mumisi jotain että "vähän on jännittynyt" , mutta kuulin juuri ja juuri sen, ja henkäisin syvään ja rauhoituin, mutta sitten alkoi "sattua" (tällä tarkoitan kirvelyä ja nipistelyä) vielä enemmän!( Kenenkään on sitten tässä kohti turha alkaa väittää että se tutkimus ei satu, tai etttä en muka ollut rento!)
Sitten se rääkki onneksi loppui. Lääkäri sanoi vain että "Saat laittaa pöksyt takas jalkaan." Istuttiin vielä alas kun se kirjoitteli sitä pillerireseptiä.Kaikki tuntui olevan ihan kunnossa, ainakaan lääkäri ei suoraan maininnut että olisi mitään. Pikkuisen oli kuulemma hiivaa (pitääköhän siitä nyt sit olla huolissaan??!!), ja käski siihen hakea canestenin. Poikakaveri kysy että ottiko lääkäri papan, mutta se sanoi että "ei koska kohdunsuu näytti varsin siistiltä, mutta ehkä sitte ensi-kerralla" (tässä kohti mietin itsekseni että PAH, tälle tohtorille en ainakaan tule toiste!Niin epäempaattista ja kovakouraista kohtelua sain).Sain reseptin Gestinyl -merkkisille pillereille(,koska toivoimme opsikelijaparina mahdollisimman edullista merkkiä.)
Vielä kyllä kauan sieltä vastaanotolta kun lähdettiin kirveli sisällä ja oli sellainen olo että sitä tosiaan oli aika rajusti kaiveltu.
Fiiliksiä näin jälkikäteen:
- tutkimus nipisetli ja kirveli kovasti
- inhotti ja hävetti retkottaa siinä p***u paljaana
- epäempaattinen ja ärsyttävän oloinen lääkäri (HUOM, koska oltiin perheneuvolassa niin se ilmeisesti ei ollut varsinaine gyne, tosin en ole varma)
- En mene toiste, ellei tule mitään oireita (tuskin menen vuositarkastukseenkaan, ainakaan omasta halusta.)
- Poikakaverin on paras olla nyt sitten tyytyväinen, koska sai mut tuonne "pakotettua".
- ikävä kokemus kaikin puolin, ainoana plussana voin sanoa sen, että saatiin ilmaisia kortsuja :D
Että tuommoinen kokemus, toki tämä oli vain minun näkökulmani asiaan. Ette (toivottavasti) ihmettele, miksi en suostu toiste samaan.
Kiitos kaikille teille, jotka kirjoittelitte asiallisia vastauksia tänne!
Hauskaa Kevättä ja kesän odotusta!
T. eiko/TeRRRRRRIfied!!
Halvalla ei saa hyvää palvelua, tuo oli juuri sitä mitä odotitkin. Itse käyn vain ja ainoastaan yksityisellä lääkäriasemalla, jossa on naistentautien- ja gynekologian erikoislääkäri.
opiskelijabudjetilla oo varaa mennä levitteleen römpsäänsä 200-300 euron edestä, tai muuten pitääs olla kuukausi syömättä
Yksityinen gynekologi ei maksa 200-300€, käynnin hinnaksi jää noin 70-80€, kerran vuodessa, ei ole paljon. Tuohon 200-300€:n sisältyy jo muutamia kokeita. Itsehän valintasi teet.
Kuinka voit käyttää omasta alapäästäsi noin halventavaa nimitystä römpsä, ihan hirveää. Et arvosta itseäsi kovinkaan korkealle.
Hatunnosto siitä, että uskalsit mennä, se kun ei hirveässä kammossa ole todellakaan helppoa!
Oikein ärsyttää, että sattui sitten tuollainen lääkäri, kun ne VOIVAT kyllä olla aivan toisenlaisiakin. Ei tosiaan kannata mennä samalle, jos jäi huono maku tilanteesta. Minä olen esim käynyt ihan yths:llä lääkärillä (ei gyne mutta kuitenkin sille puolelle keskittynyt/perehtynyt), joka on todella asiallinen, mukava ja empaattinen. On jäänyt aina sellainen olo, että on tullut ymmärretyksi ja otetuksi vakavasti.
Hiiva voi kyllä aiheuttaa limakalvoihin ylimääräistä arkuutta, mistä ehkä voisi tuo sattuminen johtua. Toisaalta myös tietysti yleinen kovakouraisuus vaikuttaa asiaan. Spekula voi myös venyttää immenkalvoa, riippuen toki siitä miten venynyt se on ennestään.
Luulen, että jossain tarkastuksessa täytyy käydä säännöllisesti, jos käyttää pillereitä. Itse en kyllä käytä, joten en mene vannomaan kuitenkaan.
Koetko, että pahin pelko kuitenkin olisi vähän hälvennyt, kun nyt eka käynti on takana? Ainakin minulla se aikoinaan helpotti, että tilanne ei ollut enää niin kokonaisvaltaisen uusi ja pelottava, vaikka ei mukavakaan ollut...
No jaa, tiedä tuosta pelon hälvenemisestä.
Tarumat sain tuosta kohtelusta enkä toiste kyllä aio mennä. Niin ja eihän niitä pillereit pakko ole syödä vaikka ne on saanutki, mutta mietin asiaa siihen asti ku alkaa seuraavat menkat....
Joo ei kyllä ole tosiaan varaa mihkää yths:n lääkäreihin. Tuo oli tosiaan just semmonen "tavallinen" kovakätinen lääkäri. Olin tuskissani ja ärtynyt vielä tutkimuksen jälkeenkin. Seksi ei ole maittanut sen jälkeen ja kerran olen tehnyt käsityön jälkikätisen ahdistuneisuuden helpottamiseksi.
Nyt huolettaaki tuo hiiva :(
Poikakaveri haki mulle omine lupineen canesten -puikon, vaikka ajattelin että äh, ohi menee itsestään jos on mennäkseen ja jos ei niin haen sit puikon tms. Täs vähä yritän pitkittää tota sen laittamista ku mulla ei ole mitään käsitystä miten sitä käytetään, voiko sen kanssa/aikana harrastaa seksii, miten wc-käynnit sen kans jne......
En tiedä hiivasta oikein mitään joten vähän on kylmä rinki takapuolen alla että mitä ja kuinka....
Yliopisto-opiskelijoillehan yths on ilmainen, mutta et varmaan sitten opiskele yliopistolla? Harmi, että tuli huono kokemus :( Noh, usko pois niin kaikki eivät ole tuollaisia. Olisin kyllä suonut sinulle mukavan lääkärin, kun sinne sait mentyä...
Hiivaa ei periaatteessa ole pakko hoitaa, ellei se aiheuta (ainakaan häiritseviä) oireita. Näin ainakin minulle lääkäri painotti ja suorastaan kieltäytyi määräämästä minulle kuuria, kun joskus pyysin oireisiini. Ja itsestään se menikin ohi. Eli vissiin parempi olisi, jos menisi ihan itsestään ohi. Ne hoidot kun taas tavallaan myös sekoittavat sitä bakteerikantaa, jolloin niistä ei välttämättä ole pelkästään hyötyä.
Jos pillerit otat käyttöön, niin sitten ehkä hoitaminen kannattaa, koska mieskin voi joskus kantaa hiivaa (ja voi siis hänelle tarttua sinusta). Jos taas et, eikä hiiva aiheuta mitään oireita, ei minusta ole mitään pakkoa käyttää sitä Canestenia. En toki ole lääkäri, mutta joka tapauksessa minulle taas lääkäri nimenomaan on sanonut, että ne lääkekuurit eivät ole välttämättömiä, jos vaiva menee muuten ohi. Yksi vaihtoehto on kokeilla esim Gyno-Capseja, jotka ovat emättimeen laitettavia maitohappobakteereita (saa apteekista). En tosin ole varma, auttavatko nuo enemmänkin bakteeritulehduksen ehkäisyssä eikä niinkään hiivan. Tuskin hiivankaan kanssa kumminkaan haittaa on.
Kummankaan kanssa ei oikein kannata harrastaa seksiä, ainakaan kondomin kanssa, koska ne kai lisäävät kondomin rikkoutumisen riskiä.
Ihmeen fanaattinen tuo poikaystäväsi sinun alapääsi suhteen, minusta hänen pitäisi antaa sinun itse päättää ja huolehtia omista paikoistasi. Vaikka hänkin paikkojasi välillä "käyttää", ei hän niitä omista :P Minun makuuni tuo olisi ihan liian holhoavaa, että ensin "pakottaa" gynelle ja sitten omine lupineen hakee lääkkeet yms. Ehkä hänen pitäisi luottaa vähän enemmän sinun kykyysi huolehtia itsestäsi ja antaa sinun pitää yksityiset paikkasi jollain lailla yksityisinä ja omassa hallinnassani. Tämä nyt oli vain fiilis, joka tässä heräsi...
Ai niin ja canesten-puikko laitetaan illalla, jolloin se ehtii parhaiten vaikuttaa eikä valu heti pois. Olen itse vain kerran käyttänyt kuurin, joten en oikein kunnolla muista, mutta iltaisin se muistaakseni laitettiin. Yhdenkö puikon hän vain toi? Muistaakseni kuuri on pari-kolme päivää yleensä. Lisäksi yhdistelmähoito on luotettavampi, eli se combi, jossa on sekä puikko että voide. Toisaalta, jos ei sinulla ole ollut hiivan oireitakaan, voi olla että se yksikin puikko riittää (?). JA toisaalta, jos ei kerran ole ollut oireita niin minun käsitykseni mukaan ei ole aina edes kannattavaa käyttää kuureja.
Eikä siitä hiivasta huolissaan kannata olla, se on tosi yleinen vaiva eikä mitenkään kummallinen. Yleensä kyllä otetaan valkovuotonäyte, josta hiiva todetaan (ainakin jos ei ennen ole ollut), mutta ehkäpä lääkäri sen sitten ihan silmälläkin erottaa...
Joo en ole yliopistossa, ihan amistasolla opiskelen, vaikka olenkin vähän vanhempi opiskelija (ei riitä pää mennä yliopistoon XD , mutta eip siit sen enempää...)
"Hiivaa ei periaatteessa ole pakko hoitaa",
O_O täh?! Tuo oli ihan uutta mulle. En ole koskaan kuullut että sitä "ei tartis hoitaa".
"ellei se aiheuta (ainakaan häiritseviä) oireita." Ei ilmeisesti. Joskus saattaa pari päivää kutista ja poikakaverin mukaan on pari kertaa näkynyt jotain valkoista töhnää. En olis nyttenkään edes tiennyt että mitään siel on ellei se lääkäri olis sanonu et pikkasen on.
"Ne hoidot kun taas tavallaan myös sekoittavat sitä bakteerikantaa, jolloin niistä ei välttämättä ole pelkästään hyötyä." No jotakin tollaista taidan joskus olla lukenut.
"Jos pillerit otat käyttöön, niin sitten ehkä hoitaminen kannattaa, koska mieskin voi joskus kantaa hiivaa (ja voi siis hänelle tarttua sinusta). Jos taas et, eikä hiiva aiheuta mitään oireita, ei minusta ole mitään pakkoa käyttää sitä Canestenia. En toki ole lääkäri, mutta joka tapauksessa minulle taas lääkäri nimenomaan on sanonut, että ne lääkekuurit eivät ole välttämättömiä, jos vaiva menee muuten ohi. Yksi vaihtoehto on kokeilla esim Gyno-Capseja, jotka ovat emättimeen laitettavia maitohappobakteereita (saa apteekista). En tosin ole varma, auttavatko nuo enemmänkin bakteeritulehduksen ehkäisyssä eikä niinkään hiivan. Tuskin hiivankaan kanssa kumminkaan haittaa on."
Ööh. Kuten sanoin en oo edes huomannut sen olemassaoloa, eikä kutinakaan/paksu valkkari häiritte juurikaan elämää. Nyt tuon diagnoosin jälkeen oon kyl tuntuu että kaike maailman murheet "tavarasta" on vain lisääntyneet/pahentuneet. Kokoajan huomaan stressaavani et jos on virtsatulehdus tai jos hiiva taas tms. =/ semmonen raastaa hermoja. Olne koko viikon ollut äkäinen ja stressaantunut (on tässä kyllä muitakin asioita mieles, tuon opiskelun suhteen, koska olen valmistumassa.)
"Ihmeen fanaattinen tuo poikaystäväsi sinun alapääsi suhteen, minusta hänen pitäisi antaa sinun itse päättää ja huolehtia omista paikoistasi. Vaikka hänkin paikkojasi välillä "käyttää", ei hän niitä omista :P Minun makuuni tuo olisi ihan liian holhoavaa, että ensin "pakottaa" gynelle ja sitten omine lupineen hakee lääkkeet yms. Ehkä hänen pitäisi luottaa vähän enemmän sinun kykyysi huolehtia itsestäsi ja antaa sinun pitää yksityiset paikkasi jollain lailla yksityisinä ja omassa hallinnassani. Tämä nyt oli vain fiilis, joka tässä heräsi..." Joo, kieltämättä häiritsee ja ärsyttää itseäkin kun se tolleen toimii mun selkäni takana ja on turhankin huolissaan. Ymmärrän et se välittää, mut en mä käskenyt sen mennä hakemaan sitä melkein 20 euron puikkoa, enkä varsinkaan sitä 500g KERTA-ANNOSTA. Paasasin sille eilen että "Minkä v*n takia sä menit ja otit sen isoimman kerta-annoksen?!" Tämä selitti vaa et siks koska minä en olisi kehdannut mennä hänen mukaansa hakemaan sitä, ja ettei minun tarvitsisi laittaa sitä monena päivänä, jne.
Hän haluaa nyt että käytän sen, koska maksoi siitä ja lääkäri oli "käskenyt". Tosiasiahan oli että se ei kyllä kieltänyt mutta ei suoraan käskenytkään, suositteli enemmänkin.
"Yhdenkö puikon hän vain toi? Muistaakseni kuuri on pari-kolme päivää yleensä. -- Toisaalta, jos ei sinulla ole ollut hiivan oireitakaan, voi olla että se yksikin puikko riittää (?). JA toisaalta, jos ei kerran ole ollut oireita niin minun käsitykseni mukaan ei ole aina edes kannattavaa käyttää kuureja." Juu, hän toi tosiaan sen 500mg annoksen. Eikä tosiaan ollut edes oireita, ainakaan että olisin huomannut.
" Yleensä kyllä otetaan valkovuotonäyte, josta hiiva todetaan (ainakin jos ei ennen ole ollut), mutta ehkäpä lääkäri sen sitten ihan silmälläkin erottaa..." Nähtävästi. Jotakin se kyl kaapi sielä, mutta silti sano että ei ottanut papaa...... Ota siit sit selkoa (< retorinen toteamus)...
Näin tällä kertaa. Ärsyttää kyl jo vähä tuo poikakaverin käytös, ja ylireagointi asioihin. Hän taas väittää että minä yliragoin.... Noh,voi olla.
Lähden taas reissuun viikonlopuksi, ja kuulemma sunnuntaina pitäisi sitte se puikko laittaa, olisi pitänyt jo eilen, mutta sanoi että "JOS tulee jotain sivuoireita mutta tuskinpa tulee" niin "ei tarvinnut" sitä sitten vielä eilen...
"O_O täh?! Tuo oli ihan uutta mulle. En ole koskaan kuullut että sitä "ei tartis hoitaa". "
Joo, tuosta lienee monenlaisia mielipiteitä. Minulle tosiaan on parikin lääkäriä sanonut, että jos menee itsestään ohi, niin parempi niin. Juuri sen takia, että ne hoidot kuitenkin saattavat sotkea sitä tasapainoa entisestään, jos huonosti käy... SAATAN olla väärässä, mutta minulla on mielikuva että hiivaakin olisi aina elimistössä pikkuisen, ja se hiivatulehdus on vaan sitten sitä kun hiiva saa ylivallan. Siten myöskään lievä hiiva ei olisi mikään katastrofi, vaan se tasapaino saattaa korjaantua ihan itsestäänkin.
"Nähtävästi. Jotakin se kyl kaapi sielä, mutta silti sano että ei ottanut papaa...."
En ole varma näkyisikökään hiiva papassa. Voi olla että näkyisi, mutta ainakin minulta on otettu vain valkovuoto näyte pumpulipuikolla (ei mistään syvältä). En sitten tiedä onko siihen jotain pikatestiä olemassa, että lääkäri olisi sen heti siinä voinut todeta, luulisin että ei. Mutta varmaan sen voi ihan silmälläkin sitten erottaa...
"Näin tällä kertaa. Ärsyttää kyl jo vähä tuo poikakaverin käytös, ja ylireagointi asioihin. Hän taas väittää että minä yliragoin.... Noh,voi olla.
Lähden taas reissuun viikonlopuksi, ja kuulemma sunnuntaina pitäisi sitte se puikko laittaa, olisi pitänyt jo eilen, mutta sanoi että "JOS tulee jotain sivuoireita mutta tuskinpa tulee" niin "ei tarvinnut" sitä sitten vielä eilen..."
Noh, minusta et ainakaan näiden tietojen perusteella ylireagoi. Olen toisaalta itse ollut aika sellainen "minä itte" -henkinen tietyissä asioissa muutenkin, mutta kyllä minusta toisen pitäisi antaa itse huolehtia genitaaleistaan :D Minä kokisin loukkaava, jos poikaystävä kokisi tehtäväkseen holhota minun alapäätäni ikään kuin itse olisin jokin lapsi, joka ei ole itse vastuussa itsestään. Lisäksi hän ei tunnu kuitenkaan olevan kauhean perillä asioista, jos ei ostanut sitä combi-pakkaustakaan. Hän ei kyllä määrää pistätkö sinä jotain canesteneita sisuksiisi vai et :D Tai ei ainakaan pitäisi... Sinulla kyllä on oikeus määrätä omasta alapäästäsi niin kauan kuin se ei hänen terveyteensä vaikuta.
Tulee melkein vaikutelma, että hänellä olisi jokin pahempikin obsessio puuttua sinun alapääsi elämään :D Onko HÄNELLÄ ehkä jokin epärealistinen kammo naistentauteja kohtaan, kun noin fanaattisesti asiaan suhtautuu? Jos hänellä ei ole aiempia kokemuksia suhteesta naisen kanssa, niin ehkä hän nyt ei osaa oikein laittaa noita asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Pikku hiiva ei ole kuitenkaan mikään kummoinen juttu ja sellaista naista ei varmaan ole, jolla ei joskus hiivaa olisi.
Asiaa voisi miettiä niin päin, että mitä jos sinä alkaisit pakottaa häntä johonkin urologille ja eturauhastutkimuksiin, jankuttaisit siitä koko ajan etkä miettisi muuta kuin että saat hänet tutkimuksiin ja hoitohin :D Kyllä ihminen itse kuitenkin vastaa omasta kehostaan. Minun ainakin tekisi tuossa tilanteessa mieli ihan kunnolla ärähtää, että nyt PRKL pysyt omalla tontillasi tästä lähtien. Minkäänlainen painostaminen, pakottaminen ja määrääminen ei ole toisen kunnioittamista, ja siitä tulee enemmän mieleen yliholhoavan vanhemman käytös kuin tasaveroinen suhtautuminen. Sorry kun vaahtoan, eläydyn ehkä vähän liikaa :D
Mutta itse asiasta vielä. Sinänsä luulen, että kumpikaan vaihtoehto tuskin on mikään tuhoon tuomittu valinta, käytät sitten sen kuurin tai et.
"Oireetonta hiivatulehdusta ei tarvitse hoitaa, eikä sen olemassaolosta tällöin olla tietoisiakaan. Oireilevana se on yleensä kiusallinen vaiva, minkä vuoksi lääkärin vastaanotolle usein hakeudutaankin. Hiivatulehduksen omahoitoon ei ole olemassa muita kuin lääkkeellisiä konsteja, sillä hiivasienen aiheuttama tulehdus rauhoittuu vasta, kun sieni on saatu nujerrettua lääkehoidolla. Onkin tärkeää, että hiivatulehduksen hoitoon aloitettu lääkekuuri käytetään ohjeiden mukaan loppuun asti muuten tulehdus voi uusia. "
http://www.poliklinikka.fi/?page=9954017&id=1299541&
vähän on vaikea arvostakkaan, kun sitä pitäis olla huoltamassa ja katsastamassajoka vuosi, niinku jotaki autoa.
En pidä naisena olemisesta.
Olipas kaksipiippuinen vastaus (ei millää pahalla..)
"SAATAN olla väärässä, mutta minulla on mielikuva että hiivaakin olisi aina elimistössä pikkuisen, ja se hiivatulehdus on vaan sitten sitä kun hiiva saa ylivallan. Siten myöskään lievä hiiva ei olisi mikään katastrofi, vaan se tasapaino saattaa korjaantua ihan itsestäänkin."
>Kuulostat sen verran kirjaviisaalta, että uskon kyllä tuohon.
"En ole varma näkyisikökään hiiva papassa. Voi olla että näkyisi, mutta ainakin minulta on otettu vain valkovuoto näyte pumpulipuikolla (ei mistään syvältä). En sitten tiedä onko siihen jotain pikatestiä olemassa, että lääkäri olisi sen heti siinä voinut todeta, luulisin että ei. Mutta varmaan sen voi ihan silmälläkin sitten erottaa..."
>Minulla se tosiaan tonki jossain siel syvemmällä siillä spekulalla ja sitten pyyhkäisi jollain, mutta en kyllä yhtää tiedä mitä se teki, eikä se edes kertonut että mitä.Ja papaa ei kuulemma ottanut, koska oli muuten siistiä.
" kyllä minusta toisen pitäisi antaa itse huolehtia genitaaleistaan :D Minä kokisin loukkaava, jos poikaystävä kokisi tehtäväkseen holhota minun alapäätäni ikään kuin itse olisin jokin lapsi, joka ei ole itse vastuussa itsestään. Lisäksi hän ei tunnu kuitenkaan olevan kauhean perillä asioista, jos ei ostanut sitä combi-pakkaustakaan. Hän ei kyllä määrää pistätkö sinä jotain canesteneita sisuksiisi vai et :D Tai ei ainakaan pitäisi... Sinulla kyllä on oikeus määrätä omasta alapäästäsi niin kauan kuin se ei hänen terveyteensä vaikuta."
>Tuossa olen kanssasi samaa mieltä, mutta itsetuntoni on niin alhainen että minulla ei ole sisua älähtää hänelle vastaan. Meille tuli jo ennen matkaani taaskin riita aiheesta, ja lähdin tosi ikävissä ja surullisissa tunnelmissa matkalleni. Nyt olen palannut, ja tunnelma on lievän kiusallinen.... Kumpaakin panettaisi, mutta ei uskalleta jos se hiiva sit tarttus. Aikaisemminkin on saattanut olla hiivaa, mutta eipä silloin ole ainakaan mitä'n tarttunut...
"Tulee melkein vaikutelma, että hänellä olisi jokin pahempikin obsessio puuttua sinun alapääsi elämään :D Onko HÄNELLÄ ehkä jokin epärealistinen kammo naistentauteja kohtaan, kun noin fanaattisesti asiaan suhtautuu? Jos hänellä ei ole aiempia kokemuksia suhteesta naisen kanssa, niin ehkä hän nyt ei osaa oikein laittaa noita asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Pikku hiiva ei ole kuitenkaan mikään kummoinen juttu ja sellaista naista ei varmaan ole, jolla ei joskus hiivaa olisi."
>Tuosta en tiedä. Hän ei ole ollut aiemmin seksisuhteessa naisen kanssa, eikä minullakaan ole aikaisempia kumppaneita ollut. Kuten hän on joskus itsekin sanonut, että hän kohtelee minua joskus liiankin tiukasti, koska välittää minusta niin kovasti ( silleen ylisuojeleva isä -tyylisellä tavalla), mikä saattaisi just ilmetä tuona holhoamisena. Ei tee mieli käyttää sitä tablettia mutta koska hän sen minulle on hakenut ja maksoikin paljon, ja lääkäri "käski" hakea, niin ehkä se sitten olisi syytä käyttää. Pelkään vaan just sitä et jos se sekoittaa sen tasapainon pahanpäiväisesti tai tulee jotain reaktioita :/ ....
"Asiaa voisi miettiä niin päin, että mitä jos sinä alkaisit pakottaa häntä johonkin urologille ja eturauhastutkimuksiin, jankuttaisit siitä koko ajan etkä miettisi muuta kuin että saat hänet tutkimuksiin ja hoitohin :D Kyllä ihminen itse kuitenkin vastaa omasta kehostaan. Minun ainakin tekisi tuossa tilanteessa mieli ihan kunnolla ärähtää, että nyt PRKL pysyt omalla tontillasi tästä lähtien. Minkäänlainen painostaminen, pakottaminen ja määrääminen ei ole toisen kunnioittamista, ja siitä tulee enemmän mieleen yliholhoavan vanhemman käytös kuin tasaveroinen suhtautuminen. Sorry kun vaahtoan, eläydyn ehkä vähän liikaa :D"
>Minusta on kiva lukea mielipiteitäsi ja saada ikäänkuin vertaistukea :)
Minulla ei tosiaan tunnu riittävän pokka ja kantti älähtää hänelle... olen kai liian kiltti ja riippuvainen toisesta tai jotain, liian takertuva...
"Oireetonta hiivatulehdusta ei tarvitse hoitaa, eikä sen olemassaolosta tällöin olla tietoisiakaan. Oireilevana se on yleensä kiusallinen vaiva, minkä vuoksi lääkärin vastaanotolle usein hakeudutaankin. Hiivatulehduksen omahoitoon ei ole olemassa muita kuin lääkkeellisiä konsteja, sillä hiivasienen aiheuttama tulehdus rauhoittuu vasta, kun sieni on saatu nujerrettua lääkehoidolla. Onkin tärkeää, että hiivatulehduksen hoitoon aloitettu lääkekuuri käytetään ohjeiden mukaan loppuun asti muuten tulehdus voi uusia. " Tuo pisti kyllä miettimään, että jos sittenkin käyttäisi sen, mutta jos se sitten kuitenkin sekoittaisi paikkojeni tasapainon. Aina ennenkin minulta on kadonnut itsestään se töhnä, jota poikakaverini mukaan on parina kertana ollut..... :/ minusta tuntuu että tämä asia hiertää välejämme, koska kumpikaan ei suostu antamaan periksi :'(
"Olipas kaksipiippuinen vastaus (ei millää pahalla..) "
Missä mielessä? Senkö suhteen, että kannattaako hoitaa vai ei? Jos sitä tarkoitit, niin se tosiaan on vähän itsestä kiinni mitä haluaa tehdä. Siitä on vähän eri mielipiteitä. Minä en kyllä lähtisi oireetonta hoitamaan, mutta en usko siitä olevan mitään katastrofaalista haittaa vaikka käyttäisitkin. RISKI on tietysti olemassa, että se sekoittaakin vain tasapainoa, mutta sitä ei voi oikein kukaan varmuudella sanoa, mikä olisi parasta. Joka tapauksessa sanoisin, että teet miten päin vaan niin tuskin siitä mitään hirveää haittaa koituu.
On siis vaikea sanoa mitään pomminvarmaa siitä, kannattaako käyttää se kuuri vai ei, koska se on vähän makuasia. Toiset lääkärit lykkäävät kuureja joka vaivaan, toiset taas pitävät kannattavampana sitä, että antaa elimistön itsensä korjata tasapaino. Elimistöä voi ainakin yrittää auttaa siten, että välttää hiivatuotteita, sokeria ja valkoista vehnää ja juo säännöllisesti piimää. Minä juon myös veteen sekoitettuna sitruunamehua.
Noita käytän aina, jos tuntuu tukalalta alapäässä: http://www.apteekkituotteet.fi/Gynocaps-Emaetinkapseli-14-kpl
Hiivasta tuossa ei tosin puhuta, vaan bakteeritulehduksesta, joka taas on vähän eri asia. Mutta en usko noiden hiivankaan kannalta haitaksi olevan. Itse siis käytän yleensä ainakin menkkojen jälkeen, kun ph:t ovat perseellään. Huuhtelen myös suolavedellä säännöllisesti, ulkoisia alueita. Ken tietää onko noista hyötyä, mutta erinäisten vaivojen kanssa kamppaillessa on tullut kaikenlaista kokeiltua.
"Minusta on kiva lukea mielipiteitäsi ja saada ikäänkuin vertaistukea :)
Minulla ei tosiaan tunnu riittävän pokka ja kantti älähtää hänelle... olen kai liian kiltti ja riippuvainen toisesta tai jotain, liian takertuva... "
Joo, no se on niin helppo täältä neuvoa :P Saan kyllä itsekin kiinni tuosta, koska etenkin nuorempana olen kyllä ollut hyvin alistuva ja ylikiltti.
Harmi, että tuo nyt aiheuttaa noin paljon ongelmia... Se on kuitenkin niin pieni juttu. Minä ainakin sanoisin, että käytät sitten sen lääkkeen tai et, niin tee se siten miten SINÄ päätät, koska siitä voi tulla vaan katkera olo jos tekee jotain vasten tahtoaan... Vähän sama juttu siinä lääkärillekin menossa.
Ai niin ja siitä vielä piti sanoa, että niin kauan kuin käytätte kondomia, ei hiivan kyllä luulisi tarttuvan. Jotkut väittävät, ettei se tartu vaikka olisi ilman kondomiakin, mutta toistuvissa hiivatulehduksissa toimitaan joskus niin, että miehellekin annetaan kuuri. Ikään kuin siltä varalta, että JOS se mies kuitenkin kantaa hiivaa.
"Partnerin hoito ei rutiinisti ole suositeltavaa; sillä ei valitettavasti yleensä voida vaikuttaa naisen oireiden kestoon tai tulehduksen uusimiseen."
http://www.yths.fi/netcomm/viewarticle.asp?path=8,21,2476,2504&index=A&page=1&article=1899
Eli minun mielestäni kyllä kondomin kanssa voi harrastella ihan normaalisti, kun ei se mitenkään pomminvarmasti tartu edes ilman kondomia. Ilman kondomia tietenkin se riski on suurempi, että mies alkaa kantaa hiivaa. Ei kannata antaa millekään typerälle hiivalle liikaa valtaa! :)
Moi taas ja kiitti vastauksista/mielipiteisttä.
:P päätin eilen käyttää sen kuurin kuitenkin, ja aamulla ei ollut minkäänlaista kutinaa. Sitä mietin vain vielä, että miten kauan tuon canestenin jälkeen voi harrastaa seksiä? Sitten kun itsestä tuntuu vai?
Tekisi kovasti mieli rakastella, mutta kun ei uskoaltanut kun jos se canesten lisää kumin rikkourumisen riskiä...
:/ Nyt kuitenkin koen olevani alistuja, vaikka teinkin itse lopulta sen päätöksen ottaa sen puikon...
Paras vissiin opetella ajattelemaan "minä teen näin koska itse haluan" -asenteella...
Hmm, tuosta en kyllä tiedä, että kauanko täytyy olla harrastamatta seksiä. Luulen, että kyllä sen huomaa sitten, kun sitä ainetta ei enää valu yhtään ulos. Ehkä näin mututuntumalla ajattelisin jotain 3-4 päivää, jonka itse ainakin pitäisin. Toisaalta koska kyseessä on vain yksi tabletti, niin voihan olla että valtaosa siitä aineesta on tullut jo päivässä-parissa ulos. Mutta eiköhän se nyt siitä iloksi muutu:)
joo... me sit tehtiinki se eilen X ( nyt sit huolehdin et jos kumi meni rikki, Kulta kyllä eilen "hommien" jälkeen sanoi että se näytti olevan ehjä ku kysyin....
Kondomiehkäisy ei ole niitä varmimpia, ellei ole väliä, vaikka tulisit raskaaksi, jos taas et koe raskautta ajankohtaiseksi, neuvoisin sinua vanhempana hankkimaan tehokkaamman ehkäisyn, ellet ole jo hankkinut.
hormonaaliehkäisy kaikkine sivuvaikutuksineen yms ei houkuta, mutten kyllä lapsiakaan halua (luultavasti en koskaan tulekaan haluamaan).
Ja kuten sanottu, kumi vaikutti ehjältä.
Mutta koskaan mikään ei ole niin varma kuin on epävarma.....
Noh, jos se näytti ehjältä niin ei kai sitä kannata liiaksi stressata. Vaikuttaa siltä, että sinulla on vaan jokin stressikierre päällä, jolloin helposti löytää aina jonkin ahdistavan asian, joka alkaa pyöriä päässä. Lopultahan asia on niin, että vaikka nyt niin hullusti kävisikin, että olisit raskaana, niin eihän sen asian stressaaminen etukäteen oikeastaan muuta asiaa miksikään. Jos menkat alkaa olla myöhässä, voi tehdä raskaustestin. Oikeastaan ennen sitä ei stressaaminen kuitenkaan hyödytä mitään (paitsi voi saada menkkojen tulon viivästymään :P) Mutta kuten sanottu, niin eiköhän ole ihan turhaa pelkoa tuo.
Tuon hormoniehkäisyn kanssa olen aika samoilla linjoilla, minäkin käytän vain kondomeja. Erinäisistä syistä pillereiden käyttö vaan ei vaikuta laisinkaan hyvältä idealta. Kyllähän se nyt ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna tuntuu aika selvältäkin, että jos jokin "lääke" vaikuttaa niin paljon, että se estää raskaaksi tulemisen, sillä täytyy olla aikamoisia vaikutuksia kroppaan (ja mieleen). Jotkut niitä kyllä syövät ihan hyvällä menestyksellä, mutta todella monet ovat myös saaneet niistä pahoja ongelmia mielialan, haluttomuuden ja/tai limakalvojen kuivumisen kanssa. Minunkaan laajahkossa ystäväpiirissäni ei ole kuin pari, joille pillerit sopivat (ja hekin ovat huomanneet lopettamisen jälkeen suotuisia muutoksia).
Minä olen ymmärtänyt, että oikein käytettynä kondomi on ihan luotettava.
eiköhän se ole ihan luotettava. Varmistelin vielä eilen poikaystävältäni että se kanssa oli ehjä ja hän sanoi että ihan ehjä tuntui olevan ja mömmöt pysyi sisällä.
Täs pitäisi parin päivän sisään alkaa menkat (kuukausi sitte loppu edelliset), oon ollut sen verran äreä, tosin voipi olla tuota stressiäkin....
Tuo valkovuotoni nyt kyllä ihmetyttää.... enää ei näy semmoista valkoista juurikaan, mutta nyt vuoto on ihan kirkasta, vähän vetistä, saanu jo kahtena aamuna vaihtaa pöksyt. Kun on sängystä noussut nii koht on tuntunut "lorahdus" ja eiku vaihtaan housut.....
=( inhottavaa olla kokoajan huolissaan jostain, vatsakin siinä kärsii kun siitäki on tullut stressiherkkä....
Tarttis jotai rentoutusta ja pikaisesti!
ei sinun tartte gynelle mennä, jos et halua. se on niin yksinkertaista. kukaan ei voi pakottaa sinua sinne. ymmärrän, että ukkosi on vain huolissaan, mutta siltikään hän ei tästä asiasta päätä. sinun kehosi, sinun päätöksesi. ymmärrän täysin, ettet halua gynelle mennä, koska en itsekään menisi sinne mistään hinnasta.
Mulla on ollut sellaista "vesivuotoa" kanssa toisinaan. En ole keksinyt, mitä se voisi olla. Lääkäri sanoi, että on varmaan vaan jotain kiertoon liittyvää, mutta en oikein jaksa uskoa, kun sellaista on ilmennyt vasta siitä lähtien, kun minulla on ollut erinäisiä alapäävaivoja muutenkin. Olen huomannut, että minulla tulee sellaista joskus, jos olen käyttänyt emättimeen laitettavia maitohappobakteerikapseleita, mutta loppuu kyllä sitten muutamassa päivässä. Onko sinulla ollut tuota vasta sen canestenin käyttämisen jälkeen? Se voi hyvin olla vain jokin väliaikainen reaktio siihen lääkkeeseen, jos näin on.
Minulla on ollut tuota "vesivuotoa" aikaisemminkin. Jo ennen ennenkö edes aloitin seksielämän. Lääke näyttäis vaikuttaneen, ja ylimääräiset mössöt on tulleet jo pois. Jee, voi taas nauttii seksistä
Niin se unohtui tuosta vielä, että olen toki nauttinut seksistä tähänkin asti, mutta kun nyt olen ollut pidättyväinen sen hiivan takia ja kun sen gyne-rönkkimisen jälkeen paikat vähä aristi, ja viikonlopulla olin tosiaan reissussa niin varmaankin jo tajusitte että on vähän jäänyt vähälle seksi :P
Mutta eipä tässä sen kummempaa, menkkoja odotellessa......