Vanhemmat ongelmana...

Hei! Olen 17 vuotta pian täyttävä opiskelija Jyväskylästä ja kuten otsikkokin jo kertoo, mul on probleema. Alotin lukio-opinnot vanhempien painostuksesta viime syksynä, vaikka olisin mielummin lähtenyt kaupallisille aloille. Lukio lähti sujumaan mallikkaasti, mutta kumminkin jo kuukauden päästä aloin jo kyllästymään koko touhuun,ja sain huomata kerta toisensa jälkeen että olin täysin väärässä paikassa. Puhuin asiasta vanhemmille moneen otteeseen mutta he eivät suostuneet kuuntelemaan vaan hokivat että niin kauan kuin olen alaikäinen, tulisi noudattaa heidän vaatimuksiaan, myös opiskelupaikan suhteen. He usein väittävät että olen laiska, jos en jaksaisi olla lukiossa. Asia kuitenkin on että haluni tehdä töitä olisi paljon suurempi jos oisin saanut valita paikkani itse. Tällä hetkellä motivaationi opiskelun suhteen on täydessä nollassa eikä kiinnostaisi tehdä mitää. Tuntuu että käyn koulua vanhempieni takia, enkä näe enää missään mitään järkeä.
Olen jo monta kertaa yrittänyt puhua asiasta vanhemmille, mutta he joko uhkailevat tai alkavat muuten vittumaisiksi tai esim. puhuvat kuinka isovanhempienkin mielestä olisi oikein että olen lukiossa...Olen aika raivoissani tällä hetkellä ja aion vaihtaa opiskelupaikaa, maksoi mitä tahansa.
Haluaisin silti kommentteja ja mielipiteitä, Kiitos!:)
4271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En jaksa ymmärtää sitä, miksi lukiota pidetään jotenkin ammattikoulua parempana paikkana. On kieltämättä totta, että oppivelvollisuuden päättyessä ei usein olla ihan kypsiä tekemään isoja päätöksiä, mutta mielestäni ammattikouluun haluaminen on nimenomaan merkki siitä kypsyydestä, EI laiskuudesta tai kyvyttömyydestä. Paitsi tietysti niiden kohdalla, jotka eivät lukioon pääse. Sinun vanhempiesi kaltaiset ihmiset ovat osasyy siihen, että ammattikoulut ovat saaneet sitä mainetta, mikä niillä ainakin tietyissä piireissä on. Elikä jotenkin lukiota huonompia. Lukio on niille, jotka eivät vielä tiedä mitä haluavat tehdä ja haluavat toisaalta avata enemmän ovia tulevaisuuteen. Molemmista voi myös vaihtaa toiseen aikuisiällä halutessaan.

Äänestä

Jos sulla on kerran vain vuosi täysikäisyyteen, niin senkus käyt sen aikaa lukiota. Kun vaihdat ammattikouluun, saat suorittamasi opinnot hyväksiluettua. Joudut amiksessakin joka tapauksessa käymään ruotsia, äidinkieltä, englantia, matikkaa jne. Aika monelle ihmiselle lukio on status-asia, ja siinä mielessä vanhempas ovat oikeassa, että kun he sun opinnot kerran maksavat, niin kyllä jotain sananvaltaa heilläkin on. Oletko ehdottanut, että suorittaisit kaksoistutkinnon, jolloin saisit myös yo-lakin? Tai miten sitten ammatillisten kurssin valinta osana lukio-opintoja? (Ainakin joillain paikkakunnilla tämä on mahdollista, kysy opolta.)

Kyllä mä ymmärrän ammattikoulua käyneenä mistä sen huono maine johtuu. Opiskelu on usein kaikin puolin löysempää ja kursseista pääsee läpi, vaikka ei sen suurempi nero olisikaan. Monesti myös tenteissä kysellään niin helppoja asioita, että kaikki pääsee varmasti läpi jne. Ammattikoulun etu on siinä, että saa jonkun pätevyyden ammattiin, mutta käytännössä kolmivuotiset tutkinnot voisi suorittaa 1,5 vuodessa, jos opiskelutahti ja sen vaativuus olisi samanlainen kuin lukiossa.

Äänestä
  • Toisen asteen perustutkinnot ovat naurettavan helppoja lukioon nähden. Aloittajalle tiedoksi oma kokemukseni: hain peruskoulun jälkeen suoraan perustutkintoon, en lukioon, ja työmarkkinoilla minulla oli heikompi asema kuin samanikäisillä ylioppilailla. Näin ollen lukion oppimäärä on arvokkaampi työmarkkinoilla kuin ammatillinen perustutkinto.

    Jos haluaa toisen asteen ammatilliseen perustutkintoon, on koulukohtaista, saako hyväksilukuja samoista oppiaineista vai ei.

    Äänestä

Ihan tällein tyhmä kysymys kuka ne paperit laitto aikonaan menemään? No sinä. Elätkö sä vanhempiesi kanssa vielä 10-vuoden päästä? Tuskin. Mulla on ollu kotona 100 kertaa kovempi kuri kun sulla, mutta ei mun porukoilla ollu mitään sanomista mihin mä hain vaikkakin ukko vastusti kyseistä alaa "ei sillä alalla ole vakituista työtä blabla.. saa sitä helpomallakin rahaa blabla.." ja niin vastustaa nytkin kun pistin samalle alalle korkeeseen laput mut ne meni jo voi voi...

"työmarkkinoilla minulla oli heikompi asema kuin samanikäisillä ylioppilailla. Näin ollen lukion oppimäärä on arvokkaampi työmarkkinoilla kuin ammatillinen perustutkinto." Haitko prismaan tonnilaiseksi? Todellakaan ei ole heikompaa asemaa paitsi jos haet prismaan tonnilaiseks tai kunnan kesätöitä. Yks kaveri kävi kaksoistutkinnon ja väitti aikoinaan, että saa paremmin töitä ja enemmän palkkaa samallalailla on työttömänä kun moni muukin.

"Jos haluaa toisen asteen ammatilliseen perustutkintoon, on koulukohtaista, saako hyväksilukuja samoista oppiaineista vai ei. " Jos kyse on tässä tapauksessa Jyväskylän AO.sta niin saa ja saat myös kaikki vapaasti valittavat pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


favourmaker kirjoitti:

Hei! Olen 17 vuotta pian täyttävä opiskelija Jyväskylästä ja kuten otsikkokin jo kertoo, mul on probleema. Alotin lukio-opinnot vanhempien painostuksesta viime syksynä, vaikka olisin mielummin lähtenyt kaupallisille aloille. Lukio lähti sujumaan mallikkaasti, mutta kumminkin jo kuukauden päästä aloin jo kyllästymään koko touhuun,ja sain huomata kerta toisensa jälkeen että olin täysin väärässä paikassa. Puhuin asiasta vanhemmille moneen otteeseen mutta he eivät suostuneet kuuntelemaan vaan hokivat että niin kauan kuin olen alaikäinen, tulisi noudattaa heidän vaatimuksiaan, myös opiskelupaikan suhteen. He usein väittävät että olen laiska, jos en jaksaisi olla lukiossa. Asia kuitenkin on että haluni tehdä töitä olisi paljon suurempi jos oisin saanut valita paikkani itse. Tällä hetkellä motivaationi opiskelun suhteen on täydessä nollassa eikä kiinnostaisi tehdä mitää. Tuntuu että käyn koulua vanhempieni takia, enkä näe enää missään mitään järkeä.
Olen jo monta kertaa yrittänyt puhua asiasta vanhemmille, mutta he joko uhkailevat tai alkavat muuten vittumaisiksi tai esim. puhuvat kuinka isovanhempienkin mielestä olisi oikein että olen lukiossa...Olen aika raivoissani tällä hetkellä ja aion vaihtaa opiskelupaikaa, maksoi mitä tahansa.
Haluaisin silti kommentteja ja mielipiteitä, Kiitos!:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu