Tapani Kansa on säälittävä, huonosti käyttäytyvä pelle.
Säälittävä
Ytte ja Mosse
11348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei Tapani muutoin käyttäydy huonosti ainakaan keikallaan paitsi jos hänen esiintymistään häiritään.
Tapani ei ole säälittävä eikä mikään pelle, vaan erittäin hyvä ja lahjakas laulaja. Siinä yksi jos toinenkin artisti kuulostaa säälittävältä Tapsaan verrattuna. Käytöksessä olisi parantamisen varaa välillä, mutta jokaisella on puutteensa. Ei siis tuomita häntä siitä.
Täysin samaa mieltä. Ja käyttäytyypäs huonosti muutenkin kuin provosoitaessa, tuittuilee orkesterille, aukoo päätään yleisölle/yleisössä ja kertoo jotain ihme sepustuksiaan.
täysin käsittämätöntä. että kun yleisö häiriköi, niin Tapsukka saa esiintymiskiellon!
Viking Line otti nokkiinsa, kun Tapsa aivan oikeututusti kritisoi sitä laivan henkilökunnan toimintaa, kun ne eivät puuttuneet mitenkään siellä keikkaa häirinneen kännikalan örvellykseen. Eihän Viking linen väki voinut arvostella yleisön kaytöstö, koska yleisöhän sinne rahaa tuo ja mitä enemmän ihmiset kuluttavat rahaa alkoholijuomiin niin sen parempi heille . Ei ne välitä siellä esiintyjien työrauhasta.
Sitten kun mahdollisesti sen känniörveltäjän seurueesta jotkut olivat valittaneet Tapsan käytöksestä , niin tokihan Viking Line sitten kaikki syyt tapahtuneesta Tapsan päälle laittoi ja pesivät täten omat kätensä . Asiakas on aina oikeassa näääs ( vaikkei olisikaan).
Aivan ehdotomasti suurimmaksi osaksi Tapsan käytös ainakin keikoillaan on aivan moitteetonta, mutta heti jos tapahtuu jotain vähänkin tavallisuudesta poikkeavaa, niin se tulee julki ja siitä nostetaan iso haloo.
Onneksi Tapsa osaa suhtautu asiaan huumorilla ja hän totesikin kerran , että toivoisi joskus sellaista lehtilööppiä jossa lukisi , että : " Tapani Kansan on nähty käyttäytyvän yllättävän siedettävästi "
Englantilainen tuttavani sanoi,että Suomi on liian pieni maa Tapanin tasoiselle laulajalle.Hänen mielestään Tapani on Sinatran veroinen laulaja.On sääli ,että Suomessa ei ymmärretä todellisten osaajien ammattitaitoa.
Hän lisäsi vielä,että kuinka on mahdollista,että Suomi selvisi talvisodasta ja lunasti itsensä kansakuntien joukkoon.Kulttuurin puolella Suomi on näköjään jäänyt juoksuhautoihin .
Sinun englantilainen tuttavasi on selkeästi melkoinen kukkupää kun Suomeen tarttee tulla arvostelemaan laulajia. Ja mitä sen väliä minkämaalainen tuttavasi on kun hänellä ei ilmeisesti ole hajuakaan siitä mitä on hyvä artisti. Vai kerroitko tuon kansalaisuuden jotenkin kuvittelevasi antavan pontta mielipiteelle. Sori vaan näin ei käynyt, olkoon vaikka Timbuktusta.
Jos Suomi on liian pieni maa, miksei Tapsuli muuta Venäjälle?
Uralin itäpuolelle.
Suomi vastaan. Jee jee!