Kunnat röyhistelevät hyvillä tuloksillaan.
Tulokset ovat kuitenkin muodostuneet veroprosentin nostoilla, maksujenkorotuksilla ja lainakorkojen alenemisella.
Taas kusetetaan veronmaksajia.
Tulokset ovat kuitenkin muodostuneet veroprosentin nostoilla, maksujenkorotuksilla ja lainakorkojen alenemisella.
Taas kusetetaan veronmaksajia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Milläs muulla kunta tekis tulosta?
Verotulot on aika merkittävä osa kunnan tuloista.
Jaa vai niin, verot ovat kuntalaisten maksamia eli tulot pitäisi palauttaa kuntalaisten tarpeisiin, mutta reilut puolet niistä tuloista (veroista) menee kuntatyöntekijöiden palkkakustannuksiin.
Taitaa olla, että palkat on aika merkittävä osa kunnan menoista.
Tulosta tehdään oikein vasta sitten, kun palvelut vastaavat hintaa.
Nyt taitaa olla, että suhteet ovat hukassa, jopa henkilöstötasolla.
Kuntapäättäjinä on liikaa kuntatyöntekijöitä, he haalivat lainarahalla, veronkorotuksilla ja erilaisilla maksujenkorotuksilla omaan tilipussiin lisää rahaa.
Laman johdosta kunnilla ei ole verotuloja, niin miksi kuntalaisia rasitetaan liian suurilla korotuksilla?
Kunta-alan työtekijät voivat porskuttaa vaikka velkarahalla?
Palkkoja voidaan ihan hyvin alentaa tasolle TULOT JA MENOT tasapainoon kunnassa.