Kun porukka tuli tänään töihin niin kaikki työtuolit, kansiot ja muut tärkeät tavarat oli vaihtanu paikkaa. Konttorissa piti sitten monta tuntia selvitellä että kenellä on kenenkin tuoli tai kahvikuppi ja missä on minun tärkeät mapit ja paperit. Kyllä tää pila otettiin kuitenkin ihan huumorimielellä koska aiemmin toimistolla ei ole ollutkaan näin hauskaa päivää. Pohdittiin että aika kauan on eilen illalla tai tänä aamuna mennyt jollakin tavaroiden siirtelyyn. Tai sitten kyseessä oli parikin tyyppiä. Vieläkään ei ole kukaan tunnustanut tekoa..vie tiedon ilmeisesti hautaan saakka!
Toimistotemppu
april fools
315663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Varmaan naurattaa työnantajaakin, kun porukka täydellä palkalla "järjestelee" tuolejaan ja mappejaan monta tuntia.
Ja sun mielestäkö siinä elämässä ei ole yhtään mitään kun joku vitun työnteko? Tollasen homon duuniin en tulis vaikka maksettais 7k kuussa.
Aika hauska toi toimistojekku! :)
Mäkin olen narrannut neljä ihmistä.
Työaikana tehdään töitä. Sua tuskin kukaan ottaa töihin tolla asenteella.
4 donaa kuussa Köyhä paska
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/board,256.0.html
Huomenna sitte huudellaan että syökää te silliä. Kuka löysi mapit ja tuolit helpoiten? Syyttävä sormi siihen suuntaan siis ja vastajekkua keksimään ;)
tai sitten jekun takana olikin pomo itte.... :D halunnu antaa hiukka piristystä työpäivään.... :D
ite ainaki jos olisin pomo ni tasan tekisin jotain tommosta.... :D
Vaan kumpi ohjaa ihmisen kehitystä ja käytöstä enemmän,.perimä vaiko ympäristö?
Mieti taulupohjaa ja maalaria joka maalaa sen. Tehdas, joka tekee taulupohjia, vain tekee niitä, täyttämättä niitä. Ne suorittavat laadunvalvontaa, tekevät erilaisia, katsovat taulupohjien tulevaisuuteen.
Maalarit taas saavat eteensä valmiin taulupohjan sotkettavakseen. On ihan sama minkä muotoinen tai näköinen taulupohja oli ennen, se tulee muuttumaan radikaalisti, joskin niiden mittojen puitteissa kuin mikä sen syvin pohja on.
Perimä on taulupohja, ympäristö maalari. Molemmat vaikuttavat, mutta ympäristö on se joka alkaa jyllätä myöhemmin, muokata täysin tuota viatonta, puhdasta taulupohjaa.
Kerrostalossa kakaratkin on talonmiehen näköisiä ja oloisia.
Ite narrasin kundikaveria että lähden Euroopan ympärysmatkalle EXÄNI kanssa... Mutta eihän siitä aiheutunu ku iso riita.... :D
Laitoin neljälle kaverille viestiä, että tulin raskaaksi, vaikka käytänkin pillereitä. Läpi meni kaikille :)
Ei tuo ole mitään aprillipilaa vaan muuta jäynää tai jopa työpaikkakiusaamista tai sabotaasia.
Aprillipila on sellaine että se on hauska ja siinä joku uskoo jotain hölmöä ja ehkä toimii sen mukaan.
Aprillipilat ja muutkin hyväntahtoiset pikkupilat ovat suotavia mutta niissä pitää olla hyvä maku eikä niitä saa tehdä koko ajan tai ne kärsivät inflaation. Täytyy myös huomioida kenelle den tekee sillä kaikkien huumorintaju ei ole samanlainen eikä pila saa loukata ketään.
Minä taas uskoin , että nyt saadaan kuvamateriaalia Tsetseniasta ja nähdään mitä pahuutta siellä on tehty. No, se olikin huijausta.
Mun ei tarvi tehä mitään aprillipiloja, koska olen ite aprillipila. Sain nimittäin alkuni aprillipäivänä. Repikää siitä huumoria =)
No sen oot kyllä näkönenki.
Toivottavasti tuo oli huumorilla kirjoitettu , vai nautitko muuten vain muiden ihmisten pilkkaamisesta ? Jos niin on , niin menepä peilin eteen ja tutkaile omaa olemustasi , tuskin sekään täydellinen on...
Viime vuonna opettajamme teki meille pilan. Hän ilmoitti tunnin alussa pitävänsä pistarin. Hän jakoi paperin ja niissä luki : HYVÄÄ APRILLIPÄIVÄÄ! kukaan ei nauranut. Outo opettaja.
Tuo nyt ei varsinaisesti ole aprillipilaa. Aprillipila on viaton juttu, jonka pikkuajatuksella huomaa pilaksi. Aprillipilaa ei ole sellainen pila, joka voisi oikeastikin olla totta myös aprillipäivänä, eikä aprillipila saa loukata ketään. Jos kuuntelitte yle-suomen aprillijuttua tänään, niin sekin oli pilaksi todettavissa pikku ajattelulla, mutta sitä muuten jankattiin kyllästymään asti. No soittelihan ihmiset toimitukseen omia aprillijuttuja vastaavasta aiheesta. Kuten tämä juttu, että mitä tulee kun risteytetään siili ja käärme?
No siitä tulee piikkilankaa.
oli kyllä Mikko Hirvosen, "pojat olivat panneet pesurista haaran ratin alle ja aina kun tuulilasia pesi, ruittasi munille..." näin yksi huoltoväli MM-rallissa, sekunnin osista kun taistellaan niin luulisi Malcolm Wilsonin olevan jo ilman naurua vaikka muita huvittikin.
kyllä muutama keskusteluun vastaaja voisi repiä huumoria elämäänsä vähän lisää jos vetää herneen nenään tuollaisesta pilasta ja vieläpä aprillipäivänä. Kyllä töissäkin pitäisi olla hauskaa ja kiva ilmapiiri! Tuollaiset jekut varmasti nostavat myös työtehoa, jos siinä ei mene kuitenkaan koko päivää.
Itse piristin työkavereitani viime vuonna aprillipäivänä siten, että mm. työkavereiden toimistotavaroita olin teipannut kiinni pöytään, siten ettei teippi tietenkään näkynyt, puhelimessa oli kaksipuolista teippä, kynät teipattu kiinni, vaatekaappi teipattu jnejne. Heillä kyllä oli todella hauskaa koko loppupäivän kun ei tiennyt mistä kaikkialta sitä teippiä löytyy. Esimiehelleni tein käytännön pilan ja kävin laittamassa hänen auton tuulilasiin taitellun lapun (olevinaan siis sakkolappu jos joku ei hoksannut), jonka sisällä vain luki "hyvää aprillipäivää terv. xxx " Hauskaa tästä teki mm. se, että toimistomme ikkunoista näki koko ajan parkkipaikalle ja näki jos on sakkoa tullut.
Kaikki heti kylläkin arvasivat kuka oli pilat tehnyt, sillä olen aina se joka keksii kaikkea hauskaa arjen piristystä työpaikallamme.
vai niin
vain niin
vai nin
vai niin
vai niin
vai niin
vai nin
vai n in
aika paha