Vauva-arki

Muuttuuko tää vauva-arki koskaan yhtään helpommaksi? Alkaa jo vajoo epätoivoon :( Alussa vauvamme kärsi koliikista ja aina halusi olla sylissä ja harvoin nukkui. Sitten 3 kk iässä alkoi olemaan jo jonkinlainen rytmi ja nukkuikin enemmän ja viihtyi jopa itsekseen lattialla hetken aikaa että sai syötykin kun vauva oli hereillä. Mutta nyt, kohta vauva 5kk ja ei pääse edes vessaan vauvan ollessa hereillä kun heti alkaa kauhee huuto kun häviän huoneesta, eikä auta vaikka juttelen vauvalle koko ajan. Ei saa edes keittiöstä haettu vesilasillisen ilman huutoa! Monta päivää ollu niin että olen jättänyt juomatta ja syömättä kun ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuta siihen, edes silloin kun vauva nukkuu. Ensiksi nukutan päiväunille joku tunnin sitten nukkuu 15min-2 tuntii. Ei siinä paljon viitti ruokaa laittaa kun usein se jää kesken. Turhaa edes yritän päikkäreitä ottaa kun aina kun saan unen päästä kiinni vauva herää. Ja saattaa hereillä olla 4 tuntii putkeen.

Tässä alkaa olemaan ihan loppu ja väsyttää koko ajan, nukahdan melkein aina kun syötän vauvaa ja joku päivä nukahdan vielä vauvan hereillä ollessa. Ei yhtään omaa aikaa tai pientä rauhallista hetkeä päivässä itselle. Silloin kun vauva nukkuu yrittää syödä, juoda, pestä tuttipullot, pestä pyykit... illaksi voisi jättää ja tehdä kun vauvan isä on kotona mutta silloin vauva on hereillä melkein aaina se 4-5 tuntii niin vuorotellaan seurustellussa vauvan kanssa.

Aivan ihana vauva meillä muuten mutta alkaa käydä jo nyt liian paljon voimille. Kun saisi edes nukuttu kunnon yöunet mutta ei sitäkään :(
112140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Järjestelmällisyyttä nainen! Mä siivosin kun vauva nukkui päikkärit ulkona ja laitoin ruuan JOS ehdin. Mikroaterioita söin kyllä enimmäkseen ja muita nopeasti valmistuvia. Vauvaa kannoin mukana kun lämmitin ruuan. Ja vessaankin menin vauvan kanssa.

Jos sulla on mies niin iltaisin käyt suihkussa kun se katsoo vauvaa. Herranjestas mulla ei ole edes miestä ja suihkussa sain käydä vauvan kanssa eli se istui sitterissä... ja tämä vaan 2 krt/viikko.

Käske sen miehesi katsoa vauvaa joku yö viikoloppuna ja nuku itse korvatulppien kanssa muualla.

Jos ahdistaa niin mieti yksinhuoltajaa joka on kipeä ja vauva samoin. Vauva herää 5 min välein ja itse viimeisillä voimilla yrität sitä hoitaa. Ja kukaan ei tule auttamaan koska muuten tarttuisi!

Ei vauva siihen kuole jos haet lasin vettä vaikka huutaisi. Ja voit ottaa kuule kannun mukaasi ja nauttia sitä vettä siitä.

Äänestä

Eikö se mies voi hoitaa vauvaa vapalla ollessaan? Menisit shoppailemaan ja sitten nukkuisit?

Äänestä

Kulkisi pikkuinen mukana niin saisit syötyä ja tehtyäkin jotain. Ja kyllä se muksu sen vesilasin hakemisen ajan voi huutaa siellä lattiallakin, ei siitä rikki mene jos äiti huikkii keittiöstä. Minä laitoin tytön sitteriin ihmettelemään, kun tein jotain nopeasti lämpenevää ruokaa ja suihkussa kävin nopsasti iltaisin niin, että sitterissä istui katsomassa ja myöhemmin laitoin vain lattialle ihmettelemään. Kyllä meilläkin muksu huutaa jos katoaa näköpiiristä, enkä halua häntä huudattaa, mutta sen olen päättänyt, että jos vessassa pitää käydä niin saa itte tulla perässä jos mukaan haluaa. Ja niin hän nyt isompana tuleekin :) Aiemmin itki sitten sen hetken, kun kipaisin WC:aan. Mutta pian oppi myös sen, että äiti tulee pian takaisin, eikä jaksanut enää huutaa suuremmin.

Jos se mies on kuvioissa, niin otahan vapaapäivä ja lähde ostoksille/uimaan/kampaajalle tms. Ja mies saa hoitaa myös yön, jolloin sinä nukut. Meillä nukuttiin pitkään huonosti öitä ja minusta ainakin tuntui silloin, että luova ajattelukyky katosi kokonaan ja kärpäsistä tuli härkäsiä!

Ja helpottaa se, kunhan pikkukaveri pääsee liikkeelle. Meillä myös koliikkivauva ja ensimmäiset 3kk oli ihan kamalia. Nyt 11 kk vauvan kanssa ne on vain harmaa muisto jossain, muksu touhuilee jo yksinkin ja tutkii maailmaa. Ennemminkin äidillä on ikävä, että miksi sinä et viihdy enää sylissä, niisk....

Äänestä

Itselläni on kokemusta jo useamman lapsen vauva-ajasta ja kyllähän se aikaa myöten helpottaa. Ja muuttuu ainakin, tuleehan sitten uhmat, murrosiät... ;) Kuulostaa siltä että vauvallanne on tullut aika aikaisin eroahdistus. Tai sitten on vaan ns vaativa vauva eli luonnetta piisaa ja hyvä niin!

Itse teen noin puoli vuotiaan kanssa suunnilleen näin: aamupalan jälkeen, kun vauva alkaa osoittamaan väsymyksen merkkejä, lähdemme lenkille (minulla rattaissa myös 3v). Imetän ja puen vauvan ja laitan vaunuihin. Sitten puen 3v:n ja lähdemme noin puolen tunnin reippaalle lenkille. Vauva nukahtaa ja nukkuu rattaissa ulkona tovin. Kun vauva nukkuu, minä syön 3 vuotiaan kanssa lounasta ja käyn suihkussa. Ehkä jumppaankin jos ehdin ja jaksan. Teen kotihommia. Kun vauva herää, imetän hänet ja laitan lattialle leikkimään jos viihtyy. Jos ei viihdy, otan syliin ja teen jotain mitä voin tehdä vauva sylissä (luen lehteä, koneilen, leikin 3v:n kanssa tms, joskus myös tyhjennän tiskikonetta vauva kainalossa roikkuen, mikä kyllä aiheuttaa minulle sitten niska- ja käsikipuja). Jos vauva alkaa olla tyytymätön, keskityn häneen ja leikin hänen kanssaan. Kun kitinä alkaa, imetän. Pian vauva alkaakin olla valmis seuraaville unille. Ei kun vauvalle puku päälle ja vaunuissa pihalle nukkumaan. Sitten onkin minulla ja muilla lapsilla välipalan aika. Sitten teen kotihommia ja päivällistä. Vauva herää ja leikkii yleensä taas hetken lattialla. Sitten alkaakin iltakitinät. Onneksi siinä tilanteessa on sitten mies ja isommat lapset apuna. Mutta aika usein vastaan kitinöihin imettämällä, mutta onhan minun pakko myös siivota keittiötä, pestä pyykkiä yms. Jos vauva on selvästi väsynyt, laitan hänet vielä kerran verannalle nukkumaan pikkutirsat. Mutta usein ilta menee siinä kitistessa kunnes pääsemme nukkumaan.Kitinä usein pahenee illan mittaan ja iltapalaa tehdessä meillä jo aikamoinen meno jos joku isommistakin on väsynyt ja hankala...Yöllä vauva herää parin tunnin välein syömään. Mutta tämä on vain lyhyt vaihe. Yksivuotias on jo ihan erilainen kuin puolivuotias. Yksivuotias leikkii ja touhuaa jo ihan eri tavalla, eikä hantä tarvitse koko ajan kantaa mukana.

Äänestä
  • Kiva kuulla että kyllä tämä tästä joskus muuttuu! Mutta nyt kun itse niin uupunu kaikki vaikuttaa niin ahdistavalta ja tuntuu siltä että aina tulee olemaan tälläistä. Otan vauvan mukaan joskus suihkuun sitteriin jos ei nuku, ja koneella kun olen vauva usein mukana. Jo syntymästä asti vauva on vaikuttanut vaativalta vauvalta, hyvä siinä mielessä et ei mikään hissukka :) Toisaalta kylässä ollessamme jos vauva on toisen sylissä vilkuilee koko ajan minua että onhan se äiti vielä täällä! No, eiköhän tämä tästä. Koko ajan vauva kasvaa ja joka viikko huomaa vauvassa jotain uutta. Pitäisi nauttia tästä ajasta:)

    Mies on mukana kuvioissa kyllä ja monesti ollaan tehty niin että nukun yön sohvalla mutta puolen vuoden univelka kun takana on ei se riitä että kerran kaksi kuussa nukun koko yön. Ja välillä menenkin iltaisin jonnekin, kampaajalle tms ja mies hoitaa vauvaa. Kerran lähdin baariin ystävän kanssa joka piristi kyllä kummasti! :)

    Sitten kun tulee niitä itkukohtauksia olen tosi huono kestämään niitä. Ehkä siksi kun alussa oli sitä koliikkia ja tuntui ihan avuttomalta kun mikään ei tuntunut auttavan vauvan pahaan oloon vaikka kaikkensa teki. Nyt se tunne tulee taas vaikka kyse olisi vain väsymyksestä ja vauva itkee kun väsyttää. Toisinaan nukahtaa helposti toisinaan ei. Mutta helpompaa on kuin alussa.

    Äänestä

  • väsyväsyväsy kirjoitti:

    Kiva kuulla että kyllä tämä tästä joskus muuttuu! Mutta nyt kun itse niin uupunu kaikki vaikuttaa niin ahdistavalta ja tuntuu siltä että aina tulee olemaan tälläistä. Otan vauvan mukaan joskus suihkuun sitteriin jos ei nuku, ja koneella kun olen vauva usein mukana. Jo syntymästä asti vauva on vaikuttanut vaativalta vauvalta, hyvä siinä mielessä et ei mikään hissukka :) Toisaalta kylässä ollessamme jos vauva on toisen sylissä vilkuilee koko ajan minua että onhan se äiti vielä täällä! No, eiköhän tämä tästä. Koko ajan vauva kasvaa ja joka viikko huomaa vauvassa jotain uutta. Pitäisi nauttia tästä ajasta:)

    Mies on mukana kuvioissa kyllä ja monesti ollaan tehty niin että nukun yön sohvalla mutta puolen vuoden univelka kun takana on ei se riitä että kerran kaksi kuussa nukun koko yön. Ja välillä menenkin iltaisin jonnekin, kampaajalle tms ja mies hoitaa vauvaa. Kerran lähdin baariin ystävän kanssa joka piristi kyllä kummasti! :)

    Sitten kun tulee niitä itkukohtauksia olen tosi huono kestämään niitä. Ehkä siksi kun alussa oli sitä koliikkia ja tuntui ihan avuttomalta kun mikään ei tuntunut auttavan vauvan pahaan oloon vaikka kaikkensa teki. Nyt se tunne tulee taas vaikka kyse olisi vain väsymyksestä ja vauva itkee kun väsyttää. Toisinaan nukahtaa helposti toisinaan ei. Mutta helpompaa on kuin alussa.

    on se että vauva tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi! Vauva-arki on sellaista,että koskaan ei voi seuraavaa päivää suunnitella,että mitä tekisi jne,koska koskaan ei tiedä millainen seuraavasta päivästä tulee!

    Vauvat kun on sellaisia,jotkut helpompi hoitoisia,jotkut vaativampia jne .Meidän esikoinen valvoi pienenä melkein kaiket päivät saattoi ottaa yhteensä 2 h tirstat koko päivän aikana,mutta hän nukkuikin sitten yöt hyvin! Ja kuopus joka tulee ensviikolla 3 kk on suht helppo lapsi ainenkin tähän asti ollut! Mitä nyt yliväsyneeksi menee todella herkästi ja sit huudetaan ja huudetaan ku ei tahdo päästä uneen,tuota oli alkuun todella paljon,mutta nyt vähentynyt kun rytmiä vähän tullut kuvioihin!

    Kyllä se vaan niin on että nämä tilanteet on kestettävä. Hetken vauvamme kuitenkin ovat pieniä. Ja se täytyy aina muistaa,että ne ovat tämän pienen elämänsä ajan meistä vanhemmista riippuvaisia,me annamme heille alun elämälle :) Minä olen aina ajatellut niin että asetan itseni vauvan asemaan,mitä haluaisin jos minulla on huono-olla/mahakipuja/yliväsymystä. Noissa tilanteissa me annamme vauvallemme syliä,syliä,syliä,tunteepahan olonsa turvalliseksi ja että joku huolehtii se on pääasia!!

    Ymmärrän kyllä että on hankalaa,mutta jos koliikista olette jo selvinneet niin kyllä tästäkin! Voimia

    Äänestä

  • 11+4 kirjoitti:

    Mies lähtee töihin klo 13,sitä ennen herätään klo 9.00 syötän pojan annan esikoiselle aamupalaa,vauva istuu sitterissä ja odottelee keittiössä maissi naksu kädessään kun laitan kahvin keittimen päälle ja lämmitän puuron teen esikoisen aamupalan. Klo 11,vauva ottaa olohuoneessa/eteisessä tirsat vaunuissaa,n.puolisen tuntia/1h nukkuu,sillä välin teen päivällistä muulle perheelle,jos jääkaapissa on edellistä ruokaa,en tee ruokaa ja katsen tv:tä tai pesen pyykkiä/surfaan netissä. klo 12,vauva herää,vauvalle lihakasvisruokaa (itse tehtyä!),jota on valmiina pakastimessa. Vauva syö,menee lattialle leikkimään tai istuu syöttötuolissa ja katselee kun minä ja isoveikka syömme päivällistä. Vauvaa leikkii on touhuissa mukana,milloinkin minkäkin huoneen lattialla tai siirrettevässä hyppykiikussa. Menee unille klo 15,sen jälkeen herää taas tunnin päästä ja saa hedelmä soseen,leikkii lattialla,ottaa pikku tirsat klo 17 ja sen jälkeen leikkii taas pari tuntia lattialla,on sylissä ja istuilee sitterissä,menee nukkumaan klo 20.30. Tälläinen rytmi meillä ,yhdessä olo hetkiin kuuluu paljon yhteistä aikaa ja lähellä oloa/seurustelua. Toimii meillä.

    Äänestä

Kuulostipa hyvin samanlaiselta kuin vauvamme oli 5 kk. Hän huuteli erityisesti illat ja ei viihtynyt välillä sekuntiakaan esim. jos vessaan meni ja vauva lattialla yritti edetä eteeenpäin. Meil ei koliikkia mut iltasin kun me vanhemmat yritettiin syödä niin siitähän vauvamme ei tykännyt, vaikka katseli sitteristään samalla meitä(tosin hänellä kiinteitten aloitus rauhoitti "mielenosoitus" huutoa9.Nyt poju on reilun 8kk ja aivan ihania hymyjä ja naurunkiljahduksi tulee pitkin päivää. Öisin herättelee kyl useasti mut on niin ihana muuten että sen voimin katkonaiset unet jaksaa . Että VOIMIA VAUVA-ARKEEN! kyllä vauvasi kärttyisyys viel iloksi vaihtuu. voisiko olla mahd, että mies välillä "päivystää" lapsen hoidossa jolloin saisit kaivattua unta ja lepoa..

Äänestä
  • Ei se vauva siihen kuole jos se hetken huutaa. Minulla vasta 2 kk ikäinen tyttö, mutta erotan jo suht hyvin milloin hän itskee ruokaa ja milloin masua tms ja milloin vain huomiota. Joskus vaikka vauva itkeekin ni pakkohan se on omat tarpeet tehdä, ei sitä nyt lattiallekaan viitsi. Että kyllä sinne vessaan voi mennä vaikka lapsi siitä hermostuisikin, ei se tarkoita että olet huono äiti jos vauva itkee pari minuuttia. Olen itsekin huomannut että tytöllä sama juttu, joskus jos oikein huomiota kaipaa ei saisi hetkeksikään kadota näkyvistä..

    Äänestä

Tee illalla ruoka valmiiksi seuraavaa päivää varten kun miehes on kotona. Sitten vaan lämmität sen helposti kun vauva nukahtaa, niin ei tarvitse kolistella ja ruoka tulee äkkiä.

Äänestä

Ihan ahdistunut olo tulee kun lukee tuota alkpuperäistä kirjoitusta. Tulee niin elävästi oma elämä mieleen parin vuoden takaa. Meidän esikoinen oli myös koliikki ja sitä huutoa kesti aamusta iltaa ekat kolme kuukautta. Koliikin helpotuttua vauvan todella vaativa luonne pääsi kunnolla esiin. Vauva ei todellakaan suostunut olemaan sylissä niin, että itse olisi istunut paikoillaan. Koko ajan piti olla liikkeessä. Sitterissä meillä vietettiin yhteensä ehkä noin puoli minuuttia aikaa ja vauvan "leikkimatolla" suunnilleen saman verran. Se oli tosi uuvuttavaa aikaa vaikka mieheni on tosi kova osallistumaan lapsen hoitoon ja lisäksi isovanhemmat olivat apuna. Päiväunia lapsi ei nukkunut kuin ainoastaan niin että vaunut liikkuivat koko ajan. Ei siinä ruokailu kovin helppoa ollut vaikka eväät oli tehty edellinä iltana valmiiksi. Vauva ei myöskään viihtynt autossa vaan ensimmäiset 9 kk hän huusi aina autossa täyttä huutoa. Piti tosi tarkkaan miettiä, viitsiikö hänen kanssa lähteä yli 5 km:n päähän autolla. Vaikkei vauva huuton kuolekaan niin sellainen täyttä kurkkua karjuminen on todella rankkaa kunneltavaa. Se on täysin erilaista kuin vauvan ns. normaali itku. Siivoushommat ja pyykkäämiset oli myös tosi haastavia, koska lapsi huusi koko ajan täyttä kurkkua, kun hänet laski maahan pyykkine ripustamisen ajaksi.
Nyt minulla on toinen lapsi joka on varmasti melko lailla normaali vauva. Hän heräilee muutamia kertoja yössä ja itkeskelee jonkin verran, mutta viihtyy hyvin myös itsekseen. Hänen kanssaan voi istua sohvella sylikkäin ja voi käydä kylässä, koska hän viihtyy autossa, eikä huuda koko kyläilyreissua niinkuin esikoinen teki. Esikoisen kanssa, jos joskus sattui olemaan hetki omaa aikaa, se kului kotitöihin tai nukkumiseen. Mihinkään ei jaksanut lähteä, koska oli koko ajan niin väsynyt. Nyt oman ajan voi käyttää vaikka tietokoneen ääressä istumiseen. kotityötkin hoituu yhdessä vauvan ja isomman lapsen kanssa ilman minkäänlaisia ongelmia.
Jos minulla olisi vain tämä toinen lapsi, en ymmärtäisi lainkaan alkuperäisen kirjoittajan "ongelmaa". Sitä ei oikeasti voi käsittää, jos itsellä ei ole ollut sellaista lasta.

Meidän esikoisen kanssa elämä helpotti pikkuhiljaa ja joskus vuoden paikkeilla arki alkoi olla varmaan melko normaalia.

Me mietimme pitkään, että uskallammeko tehdä toisen lapsen. Jos tämä toinen lapsi olisi ollut samanlainen kuin ensimmäinen, en tiedä kuinka olisimme selvinneet. Onneksi toinen lapsi oli PALJON helpompi....

Kovasti voimia sinulle väsyväsyväsy!!! Toivottavasti pian alkaa arki helpottaa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

väsyväsyväsy kirjoitti:

Muuttuuko tää vauva-arki koskaan yhtään helpommaksi? Alkaa jo vajoo epätoivoon :( Alussa vauvamme kärsi koliikista ja aina halusi olla sylissä ja harvoin nukkui. Sitten 3 kk iässä alkoi olemaan jo jonkinlainen rytmi ja nukkuikin enemmän ja viihtyi jopa itsekseen lattialla hetken aikaa että sai syötykin kun vauva oli hereillä. Mutta nyt, kohta vauva 5kk ja ei pääse edes vessaan vauvan ollessa hereillä kun heti alkaa kauhee huuto kun häviän huoneesta, eikä auta vaikka juttelen vauvalle koko ajan. Ei saa edes keittiöstä haettu vesilasillisen ilman huutoa! Monta päivää ollu niin että olen jättänyt juomatta ja syömättä kun ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuta siihen, edes silloin kun vauva nukkuu. Ensiksi nukutan päiväunille joku tunnin sitten nukkuu 15min-2 tuntii. Ei siinä paljon viitti ruokaa laittaa kun usein se jää kesken. Turhaa edes yritän päikkäreitä ottaa kun aina kun saan unen päästä kiinni vauva herää. Ja saattaa hereillä olla 4 tuntii putkeen.

Tässä alkaa olemaan ihan loppu ja väsyttää koko ajan, nukahdan melkein aina kun syötän vauvaa ja joku päivä nukahdan vielä vauvan hereillä ollessa. Ei yhtään omaa aikaa tai pientä rauhallista hetkeä päivässä itselle. Silloin kun vauva nukkuu yrittää syödä, juoda, pestä tuttipullot, pestä pyykit... illaksi voisi jättää ja tehdä kun vauvan isä on kotona mutta silloin vauva on hereillä melkein aaina se 4-5 tuntii niin vuorotellaan seurustellussa vauvan kanssa.

Aivan ihana vauva meillä muuten mutta alkaa käydä jo nyt liian paljon voimille. Kun saisi edes nukuttu kunnon yöunet mutta ei sitäkään :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu