Olisi kiva kuulla miten itse toimisitte tällaisessa tilanteessa...
minulla on siis kaksi lasta tyttö 7 (aloittaa koulun syksyllä), poika 3...erosimme viime keväällä ja löysin uuden aivan ihanan miehen...ongelma (jos se nyt ongelma on) tässä on se että itse asun itä-uudellamaalla ja rakkaani pohjosessa...uskalsin rakastua henkilöön koska hän oli hakemassa töitä etelästä...ongelma tässä on nyt se että hän sai työpaikan jota haki, mutta työpaikaksi tuli kuopio ja toimisto pysyisi samassa paikassa missä hän nyt asuu...siis suunnitelmamme meni mönkään...tunteita on niin paljon pelissä molemmilla joten tuntuu todella raskaalta ajatella että siitä pitäisi luopua. Itse olisin valmis muuttamaan pohjoseen, mutta lapsien isä ei kovin mielissään tästä ajtuksesta että ottaisin ja lähtisin pohjoseen lapsien kanssa...koska he menettäisivät toisen vanhemman...mikä on ihan ymmärrettävää, enkä itsekään haluaisi heitä erottaa...sama koskee myös sitä että en voisi itsekään luopua heistä...
kysymys kuuluukin luopuakko suuresta rakkaudesta vai aloittaa uusi elämä??? siirtää lapset tuntemattomalle paikkakunnalle ym ym...itse en nää ongelmaa siinä että siirtäisin 3 vuotiaan muualle asumaan vaan lähinnä tyttären koulun ja ystävät...
Mietin tätä päivittäin...välillä luovutan ja sitten taas saan energia miettiä toimivia ratkaisuja...
onko elämä oikeasti näin hankalaa??? ja nyt tässä tilanteessa suomi tuntuu niin isolta maalta... :/
minulla on siis kaksi lasta tyttö 7 (aloittaa koulun syksyllä), poika 3...erosimme viime keväällä ja löysin uuden aivan ihanan miehen...ongelma (jos se nyt ongelma on) tässä on se että itse asun itä-uudellamaalla ja rakkaani pohjosessa...uskalsin rakastua henkilöön koska hän oli hakemassa töitä etelästä...ongelma tässä on nyt se että hän sai työpaikan jota haki, mutta työpaikaksi tuli kuopio ja toimisto pysyisi samassa paikassa missä hän nyt asuu...siis suunnitelmamme meni mönkään...tunteita on niin paljon pelissä molemmilla joten tuntuu todella raskaalta ajatella että siitä pitäisi luopua. Itse olisin valmis muuttamaan pohjoseen, mutta lapsien isä ei kovin mielissään tästä ajtuksesta että ottaisin ja lähtisin pohjoseen lapsien kanssa...koska he menettäisivät toisen vanhemman...mikä on ihan ymmärrettävää, enkä itsekään haluaisi heitä erottaa...sama koskee myös sitä että en voisi itsekään luopua heistä...
kysymys kuuluukin luopuakko suuresta rakkaudesta vai aloittaa uusi elämä??? siirtää lapset tuntemattomalle paikkakunnalle ym ym...itse en nää ongelmaa siinä että siirtäisin 3 vuotiaan muualle asumaan vaan lähinnä tyttären koulun ja ystävät...
Mietin tätä päivittäin...välillä luovutan ja sitten taas saan energia miettiä toimivia ratkaisuja...
onko elämä oikeasti näin hankalaa??? ja nyt tässä tilanteessa suomi tuntuu niin isolta maalta... :/
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuohon kysymykseen ei kukaan tällä palstalla osaa vastata, koska emme kukaan teitä tunne. Jos mä olisin sinä, mä jättäisin sen miehen. On se kumma, jos ei lähempää seuraa löydä. Lapsille ainakin tuhoisa ratkaisu erottaa toinen vanhemmista. Voisithan sinä jättää ne lapset toiselle vanhemmalle, jos joku suhde on tärkeämpi kuin lapset. Apa!
Hankalahan sitä tosiaan on näin kirjoituksesi perusteella sanoa tilanteeseen oikein mitään.
Onko lasten isä sanonut, että ei aio tavata lapsia mikäli muutatte kauas. Kuskaamistahan se teiltä vaatisi puolin ja toisin (en lakipykälistä tiedä, mutta ainakin itsestä tuntuisi reilulta jakaa matkakuluja) mutta jo muutamien vuosien päästä, lapset kyllä matkustaisivat jopa itsekseen lentokoneella (tai junalla/ bussilla). Varmasti koulunkin puolelta suostutaan pidennettyihin viikonloppuihin ja loma-aikoina lapsilla olisi mahdollisuus olla isän luona pidempään?
Ei kai matka isyyttä mihinkään poista? ja lapset ovat vielä sen verran pieniä, että vaikka julmalta varmasti tuntuisikin erottaa kavereista, niin muutaman vuoden päästä vielä julmemmalta.
Tai kuinka paljon miehesi on valmis uhraamaan teidän vuoksenne, voisiko hän ajatella kuitenkin jotain muuta työtä, jota löytyisi lähempää teitä?
en lakipykälistä tiedä, mutta ainakin itsestä tuntuisi reilulta jakaa matkakuluja
-Lakipykälää ei ole, vaan se on vanhempien sovittava keskenään. Jos eivät sovi, niin sitten käytännössä se maksaa, joka haluaa lapsien kulkevan toiselle vanhemmalle.
Joo tottakai teillä ulkopuolisilla on vaikea sanoa mitään...mutta kysyinki että mitä ítse tekisitte tällaisessa tilanteessa. =)
Isä ei ole sanonut että ei tapaisi lapsiaan jos muuttaisimme sinne...tottakai tapaamisia olisi...sehän selvä se...mutta ei niin usein kuin isä sitä toivoisi, tai minä sitä toivoisin.
Työ uudella miehellä on todella tärkeä. Enkä varmaan itsekään kiltäytyisi siitä työstä...mutta totta töitä saa aina...tai ainakin jotain töitä...Ja pakko myöntää että en välttämättä tykkää uudesta työpaikasta sen sijainnin takia =) Olisihan hänellä helpompaa muuttaa tänne kuin minun sinne.
toi yhärireppana ei oo tajunnu sitä että se elämän "suuri rakkaus" ei todellakaan haluu jotain toisen miehen kersoja vaivoikseen ja siksi muka "ei pysty" muuttamaan samalle paikkakunnalle kuin toi reppana. se niin ihanan "suuren rakkauden" tulis sanoo tolle yhärireppanalle että: tussu käy hetken ajan ja sekin vaan ilman noita toisen siittämiä kersoja. sitten ku sun tussus on höylätty loppuun niin sanon heips vaan sillä etkai tosissaan uskonu et alkaisin yhärireppanan kans mihinkään pitempiaikaiseen........
Kuule luovu suuresta rakkaudestasi ja ajatele lapsia. Mistä tiedät vaikka hetken päästä olisit siellä yksin lapsiesi kanssa...Älä missään nimessä tee sitä yhen miehen takia.
Melkein samaa mieltä tuon yhden kanssa. Saat nyt valita jos lasten suhde omaan isään tai sinun suhteentaimenesi on tärkeämpi.
Vähän rumemmin sanottuna ihkuoma rassi enintään muutamaksi vuodeksi vai edes perheen rippeet.
Perhana soikoot, haluaisin mahdollisuuden lyödä vetoa näistä suurista rakkauksista. Eipä sen jälkeen tarvitsisi muuta tehdäkään.
Kysyit mitä tekisin jos olisin tuossa tilanteessa. Minä valitsisin kaukorakkauden; eli mies siellä jossain ja minä täällä kotona. Yhteyttä voi pitää monin eri tavoin ja tavata silloin kun se on mahdollista. Itse haaveilin juuri tällaisesta rakkaudesta sillä yhden kariuteen avioliiton jälkeen en välttämättä halua sellaista suhdetta jossa asuttaisiin saman katon alla. Kaukorakkautta ei löytynyt mutta löytyi mies läheltä. Mutta siitäkin huolimatta molemmilla omat asunnot ja sitä perinteistä arkea emme jaa yhdessä. Ja suhde toimii erinomaisesti juuri näin.
Itse en olisi valmis viemään lapsia kauas pois entisestä. Jos erostakaan ei ole vielä kovin kauan niin elämänmuutos olisi lapsille liian suuri. Toki lapset sopeutuvat kun on pakko sopeutua mutta aina ratkaisuissa kannattaa miettiä asioita lasten kannalta. Jos tämä on elämäsi rakkaus niin se kestää kyllä vaikka ette ihan heti samalla paikkakunnalla asuisikaan.
olipa onni lukea kirjoituksesi! olen itse vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta en haluaisi jutella täällä, voitaisko esim sähköpostilla?