Poliisipartio pelasti torstaina aamupäivällä Leppävirralla sillalta hypänneen naisen lähes varmalta kuolemalta.
Pohjois-Savon poliisilaitoksen Varkauden partio sai hälytyksen paikalle hieman ennen yhtätoista aamupäivällä Heinävedentielle Leppävirran sillalle tarkastamaan sillalla oudosti liikkuvaa tummiin vaatteisiin pukeutunutta naista.
Kun partio saapui paikalle ja sai puheyhteyden naiseen, tämä kiipesi nopeasti sillan kaiteen yli ja hyppäsi noin 25 metrin pudotuksen sillalta alas veteen. Partio ajoi välittömästi auton sillan alle ja sai näköyhteyden veden varassa olevaan ja virran mukana kulkeutuvaan naiseen. Nainen oli yrittänyt uida, mutta voimat olivat ehtyneet ja hän oli jäänyt kellumaan veden pinnalle.
Toinen poliiseista lähti uimaan uhrin luokse ja sai kuljetettua täysin tiedottoman ja vedessä kasvoillaan kelluneen uhrin noin puoleen matkaan rannasta, jolloin toinen poliisimies ui apuun ja kuljetti uhrin rantaan.
Poliisit elvyttivät tiedotonta uhria noin viiden minuutin ajan, kunnes paikalle saapunut pelastus/sairaankuljetusyksikkö otti elvytysvastuun itselleen.
Uhri kuljetettiin paikalta Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Nainen tiettävästi hengittää itse, mutta on edelleen tajuton. Uhrin muista vammoista ei ole tällä hetkellä tarkkaa tietoa.
Poliisit eivät vahingoittuneet pelastustehtävässä fyysisesti, mutta kylmettyivät pahoin. Poliisien erittäin hyvä fyysinen kunto edesauttoi pelastustehtävän onnistumista.
kerrankin PASKALAKEKEISTA oli jotain hyötyä...
Pohjois-Savon poliisilaitoksen Varkauden partio sai hälytyksen paikalle hieman ennen yhtätoista aamupäivällä Heinävedentielle Leppävirran sillalle tarkastamaan sillalla oudosti liikkuvaa tummiin vaatteisiin pukeutunutta naista.
Kun partio saapui paikalle ja sai puheyhteyden naiseen, tämä kiipesi nopeasti sillan kaiteen yli ja hyppäsi noin 25 metrin pudotuksen sillalta alas veteen. Partio ajoi välittömästi auton sillan alle ja sai näköyhteyden veden varassa olevaan ja virran mukana kulkeutuvaan naiseen. Nainen oli yrittänyt uida, mutta voimat olivat ehtyneet ja hän oli jäänyt kellumaan veden pinnalle.
Toinen poliiseista lähti uimaan uhrin luokse ja sai kuljetettua täysin tiedottoman ja vedessä kasvoillaan kelluneen uhrin noin puoleen matkaan rannasta, jolloin toinen poliisimies ui apuun ja kuljetti uhrin rantaan.
Poliisit elvyttivät tiedotonta uhria noin viiden minuutin ajan, kunnes paikalle saapunut pelastus/sairaankuljetusyksikkö otti elvytysvastuun itselleen.
Uhri kuljetettiin paikalta Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Nainen tiettävästi hengittää itse, mutta on edelleen tajuton. Uhrin muista vammoista ei ole tällä hetkellä tarkkaa tietoa.
Poliisit eivät vahingoittuneet pelastustehtävässä fyysisesti, mutta kylmettyivät pahoin. Poliisien erittäin hyvä fyysinen kunto edesauttoi pelastustehtävän onnistumista.
kerrankin PASKALAKEKEISTA oli jotain hyötyä...
Vastaukset 33
Vanhimmat
Mikä on paskalakekki? Onko kyseessä kirjoittajan tapainen tyhjäpää, joka kelluu ja jota voi käyttää pelastusrenkaan tapaisena?
Ihminen on tietyn ammattikunnan (poliisin, siis kateellisia heidän vallalleen?) vihaajien mielestä kaikkea mahdollista pahaa vaikka pelastaisikin jonkun hengen. Joutuihan se Jeesuskin ristille vaikka kuulemma pelasti miljardeja sieluja helvetistä.
Niinhän sitä sanotaan että kateus vie kalatkin vedestä ja se on suomalaisten kansallistauti.
[Ihminen on tietyn ammattikunnan (poliisin, siis kateellisia heidän vallalleen?) vihaajien mielestä kaikkea mahdollista pahaa vaikka pelastaisikin jonkun hengen.]
No, miksi SINÄ vihaat poliisia?
hyppäsi sillalta? Eikait poliisit provosoineet häntä, etpäs uskalla hypätä ähä ähä?
Poliisit muka sankareita, nainen ei todennäköisesti olisi hypännytkään ilman poliisin tuloa. Ehkä nainen oli poliisin vanha tuttu ja tiesi mikä on poliisin mielessä? Ehkäpä poliisi epäonnistui tehtävässään ja nainen hyppäsi? Vai muka vielä sankareita, poliisin kuuluukin vaikka hypätä kylmään veteen se on niitten työtä, siitä vielä kehua.
Miksi oletat minun vihaavan poliisia? Päin vastoin kunnioitan ihmisiä jotka vaarantavat oman henkensä toisen pelastaakseen ja sitä kutsutaan sankarillisuudeksi.
Kun taas ne jotka vihaavat poliiseja - niitä en voi ymmärtää. Ehkä he ovat täydellisyyden tavoittelijoita tjsp.
No, mutta Jeesus Nasaretilainen todettiin syylliseksi rikokseen ja tuomittiin siksi kuolemaan. Maaherra Pontius Pilatus tuomitsi Jeesuksen Jumalan pilkasta ja Keisarivallan uhmaamisesta, mutta alunperin tuomitsi Jeesuksen vain kuritettavaksi, eli ruoskittavaksi. Juutalaisten painostuksesta ja poliittisista syistä Pilatus korotti tuomion ristiinnaulitsemiseksi, edelleen samoista rikoksista. Tuomiosyyjulistuksessa luki selväsanaisesti INRI joka kääntyy suomeksi "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas". Tämä suuri ja mahtava kuningas sai sitten ansaitsemansa lopun Rooman lain mukaisesti.
Käytännössä Jeesus oli vain yksi juutalainen uskonkiihkoilija ja kapinallinen, josta tätä seurannut lauma höynäytettyjä hölmöjä teki sitten "ylösnousseen" ja "Kristuksen" tai "messiaan". Barnabaan evankeliumi kertoo totuuden Jeesuksesta, tämä kyllä kuoli ristillä, mutta ei missään vaiheessa ollut Jumalan poika eikä edes noussut varsinaisesti kuolleista. Itse asiassa todellinen elänyt Jeesus vastasi lähinnä profeettaa tai rabbia. Kaikkiaan Jeesus oli varsin vastenmielinen ahdasmielinen kiihkoilija joka sai ihan mitä tilasikin. Itse asiassa voi jopa olla mahdollista, että Jeesus yksinkertaisesti vaihtoi maisemaa eikä tullut missään vaiheessa tuomituksi oikeasti. Jeesuksesta nimittäin löytyy merkintöjä myöhemmin sekä Intiasta että Japanista.
Jeesuksen kohtalo ei juurikaan poikkea muista samaa temppua yrittäneistä kandidaateista, mm. Spatacuksen kapinallispoppoo naulattiin ristille Via appian varrelle. Myös yhteensä 12 Jeesusta tapettiin tai kuoli Nasaretilaisen vaikutusaikana tai välittömästi tämän kuoleman jälkeen. Rooma koetti kitkeä Jeesusta seuranneen lahkolaislauman, valitettavasti siinä onnistumatta, siksipä meillä on tänä päivänä kristinusko monessa maassa valtauskontona, niin väärässä kuin se onkin kaikessa mahdollisessa.
Nykypäivänä Jeesus saisi syytteen terrorismista.
että oikeat syylliset naisen hyppäämiseesn saisivat rangaistuksen. Ja toivon ettei asiaa hyssyteltäisi hiljaiseksi jos poliisit ovat edesauttaneet naisen hyppäämispäätöstä.
poliisi nauraa päin naamaa. Eikä se minun vihani niitten elämää mitenkään haittaa.....
Riskeerata henkeään moisen takia.
Jos joku haluaa lähteä niin antaa vaan mennä .
Vain todellinen IDIOOTTI pelastaa ihmisen joka haluaa kuola, ja sehän on poliisi.
Kukaan ei hyötynyt, paitsi ne poliisin paskiaiset mitkä estivät ihmiskunnan jätteen itsemurhan!
päättää edes omasta kuolemastaan. Täällähän pitää kiduttaa ihmistä niin kauan kuin suinkin on mahdollista. Eutanasia ja itsemurhat eivät ole sallittuja, koska valtio haluaa hallita ihmisiä mielensä mukaan.
Ei nainen miltään pelastunut. Juotuu vain kitumaan hieman pidempään ja jatkamaan surkeaa elämäänsä. Armonlaukaus olisi voinut olla onnellisempi ratkaisu kaikkien kannalta. Tuskin naiselle tarjotaan edes apua, tämänkään jälkeen.
No nyt näyttää taas siltä että jengi olettaa muijan olleen itsemurhan kannalla. On totta että ihminen saa kyllä itse päättää elämästään mutta uutisissa sanottiin että nainen yritti taistella itseään ylös vedestä. Arvelen itse että muija halusi hyppäämisellään vain huomiota ja tajusi lopulta ettei se ois kannattanutkaan. Jos muija ois kadonnu veden alle ni tuskin jeparit ois sitä sieltä lähteny onkimaan?
Itse oon sitä mieltä että ylenpalttinen huomion tarve on sairautta jota itse vihaan. Kyllä täällä on muitakin asioita joita vihataan enemmän kun rikollisia poliiseja. Mun mielestä pitäis tehdä laki joka estää ihmisiä parittelemasta ajankohtana jolloin lapsi voi syntyä härän (idiootti), oinaan (väkivaltanen), kaksosen (altis pettämään) tai leijonan (huomionhaluinen) kuukautena.
Siis tämä nainenhan ryhtyi jo kasvamaan koiranputkea, eli ei tarvitse muuta apua kuin säälliset hautajaiset.
Mutta kieltämättä tässä nyt joutuivat törmäyskurssille ihmisen itsemääräämisoikeus ja toisaalta valtion intressi pelastaa kuolemalta myös sellainen ihminen, joka itse asiassa haluaa kuolla. Poliisi toimi lain puitteissa oikein, mutta valtio toisaalta toimi väärin. Selitän seuraavaksi miksi valtio toimii väärin:
Suomessa on vallalla kristinuskosta peräisin oleva käsitys elämästä niin pyhänä asiana, että ihmisellä ei tämän tulkinnan mukaan ole valtaa päättää omasta kuolemastaan, vaan kristinuskon opin mukaan tämä valta kuuluu (oletetulle) Jumalalle, joka taas on delegoinut vallan valtiolle, eli Suomen tapauksessa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle, joiden tahtoa poliisi noudattaa.
Toisaalta sitten taas oikeus päättää kuolemasta luovutetaan tässä Jumalan ja valtion välisessä kirjoittamattomassa sopimuksessa poliisin käsiin. Tässä maassa nimittäin poliisi on ainoa instanssi jolla on harkintavaltansa rajoissa oikeus myös ottaa ihminen hengiltä voimakeinona jos muu ei auta. USA:ssa ja monissa muissakin maissa tämä sama sopimus on viety niin pitkälle, että tappamisvalta on tuomioistuimen käsissä rangaistuskäytäntönä. Sekin on makaaberia. Päätöstä kuolemasta ei tee koulutettu ammattitaitoinen lääkäri vaan sen päätöksen tekee tuomari, se on hyvin kornia. Kuka antoi tuomarille vallan päättää jonkun toisen kuoleman hetkestä? Teloitus on aina ja poikkeusetta väärin ja lisäksi täysin peruuttamaton rangaistus.
Todellisuudessa oikeus kuolemaan on perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Jokaisella on omissa käsissään valta päättää ajasta ja tavasta, jolla haluaa kuolla, myös oman käden kautta. Mutta kuolema on eettisesti oikein vasta sitten kun elämä ei todella enää ole elämisen arvoista. Tuo syy voi olla vakava, kuolemaan joka tapauksessa johtava sairaus, tai sitten ihmisen täydessä ymmärryksessä tekemä päätös, että elämä ei jostakin muusta erityisen painavasta syystä todella enää ole elämisen arvoista millään lailla. Tällöin syntyy oikeus hyvään kuolemaan ja toisaalta tuskasta vapautumiseen.
Valtion pitäisi tunnustaa oikeus kuolemaan myös perustuslaissa, sillä nyt perustuslaki puhuu vain oikeudesta elämään, joka sinänsä on hieno ja arvostettava arvo, mutta ei voi sulkea pois oikeutta myös inhimilliseen elämän päätökseen kun sen aika koittaa.
Nykyisin ihmistä kidutetaan sairaalassa loppuun saakka, valtion sallimana ja toimesta todellakin. Lääkärillä ei ole oikeutta lopettaa selvästi kohtuuttomasti kärsivän _kuolevan_ potilaan elämän tarpeetonta pitkittämistä, vaikka tällainen oikeus pitäisi lääkäreille suoda. Yliannos nukutusainetta olisi tuskaton loppu potilaalle joka muutoin kuolisi tuskallisen kuoleman parantumattomaan syöpään tai vaikkapa sellaiseen sydänsairauteen, joka aiheuttaa hirvittäviä tuskia vielä päättyvän elämän loppumetreillä. Myös hermoston tuhoavat sairaudet, jotka päättyvät tukehtumiskuolemaan, ovat selkeä syy lopettaa kärsimys ennen kuin se muuttuu kohtuttomaksi. Lääkärillä toisaalta on sentään käsissään valta tehdä päätös hoitojen lopettamisesta, jolloin joka tapauksessa kuoleva potilas kuolee nopeammin.
Tämä nainenhan teki selkeän itsemurhan, siis otti itsensä hengiltä. Vieläpä varsin epämiellyttävällä tavalla. Eikö tälläkin naisella olisi ollut kohtuullisuuden nimissä oikeus päättää elämänsä inhimillisemmällä tavalla? Monissa maissa on jopa klinikoita joiden lääkärit avustavat tuskattomaan kuolemaan ihmisen, joka ei enää halua elää. Itsemurha ei koskaan ole rikos.
Poliisi teki sen minkä pystyi, te muut voisitte yrittää osoittaa kunnioitusta kuolleelle edes sen verran, että jättäisitte ruotimatta syyllisyyttä tässä tapauksessa. Nainen teki päätöksensä ja sai ihan mitä halusikin poliisin toiminnasta riippumatta. Minä kunnioitan tässä tapauksessa vainajan itsemääräämisoikeutta.
on oikein ja kohtuullista selvittää minkälainen osuus poliisilla oli naisen päätökseen hypätä. Se nyt kuitenkin on varmaa että poliisin saapuminen paikalle sai naisen hyppäämään. Minkälainen osuus poliisin toiminnalla paikanpäällä oli lopulliseen päätökseen hypätä. Koska nainen liikuskeli sillalla huomattavan kauan ja hyppäsi heti kun poliisi tuli paikalle on poliisin saapuminen lopullinen niitti päätökselle. Se provosoiko poliisi naista hyppäämään olisi syytä selvittää jo senkin vuoksi ettei lähtisi juoruja liikkeelle. Poliisiahan ei saada vastuuseen vaikka se olisi heittänyt naisen sillalta.
Sunlainen paskahousu vääntää jopa tollasen asian poliisin syyksi. Onneksi olet niin vajaa-älyinen ettei sua ota kukaan vakavasti... Ois huippuhienoa nähdä sut jäiden seassa kellumassa...heittelisin kiviä perään... Ei noin tyhmää ainakaan saa päästää lisääntymään. En voi kun ihmetellä että olet saanut jonkun kirjottaan sun sanelun mukaan. En nimittäin usko että tolla älyllä voi kirjottaa itse.
poliisin ja tavallisen ihmisen? Poliisilla on niin tyhjä pää että se kelluu jäiden seassa, tavllinen ihminen sentään ymmärtää pysytellä pois jäiden seasta.
on jälkeläisiä ne ovat jonkun muun siittämiä. Noin katkeralla puupäällä, jos nyt on siittiöitä ne ovat hapantuneet kuoliaiksi. Ja pinna on niin kireällä että se on kutistanut siittimen pikkurillin pään kokoiseksi eikä sillä saa mitään aikaan. Laisesi kuolee sukupuuttoon ja se on hyvä. Vaan autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan he kelluvat.
"vajaa-älyinen" mikähän tämäkin oikein on ? Onko sana yhdyssana kun käytät väliviivaa ? Miksi käytät väliviivaa ? Eikö oikein kielioppi ole hallussa, vaikka kovaa tyyppiä esitätkin ?
pelastanut naista vaan auttoi kuolemaan. Sehän olisi uinut rantaan ja lähtenyt kotiinsa jos poliisi ei tullut väliin ja hukuttanut sitä.
sitten elää yhden päivän enemmän. Kuoli tekstitv:n mukaan sairaalassa.
partio joka kunnostautui mukiloimalla nuorukaisen sairaala kuntoon Leppävirralla vuoden vaihteessa?Toimeliaita poliiseja niillä seuduin, nyt niillä on uusi sulka hatussa kun nainen kuoli.
PAikkakunnan poliiseita jotka hakkasivat nuorukaista ja saman paikkakunnan poliisit ei löytäneet kameratolpan tuhoajaa..niin ja onhan siellä heti hieno poliisi joka on aina lehdessä älyvapaine lausuntoineen kommentoimassa kuten tätäkin tapausta..vittu kehutaan niin maan perkeleesti ja näin peitellän paljon munattuja töitä.
Ainiin Varkaudessa on kuulemma sellanen homma että jos ajaa moottoripyörällä ilman hanskoja niin on asennevammainen eikä piittaa muista..
ei perkele ei tälläisiä lausuntoja voi antaa kuin asennevammainen älyvapaa poliisi ja niitä savossa riittää.
pelastaa minkään muun takia, kun kyttäsivät lovee.
on muuallakin kuin savoss
sellainenkin partio poliiseja jotka ei aina erota omia ja asiakkaan rahoja. Jokunen partio niilläseuduin kuuluu vieneen kotikäynnin yhteydessä kaapista löytämänsä asiakkaan rahat. Ja sielläpäin on poliisi aina oikeassa vaikka olisikin pitkäkyntinen.
Jos on epäillyn ja poliisin sana vastakkain poliisipäällikkö uskoo poliiseja olipa asia kuinka päin tahansa ja epäilty on väärässä. Siitäkin huolimatta vaikka epäilty ei olisikaan syyllistynyt mihinkään. Että näin Varkauden seudun poliisissa toimitaan.
Varkauden poliisi on sentään fiksua väkeä kun kyykyttävät idiootteja kusipäitä!!! Muualla poliisit ilmeisesti on niin kyllästyneitä sunlaisiin ettei ne ees jaksa ottaa kantaa. Hyvä varkauden poliisit!!! Ei muuta kun turpiin idiooteille ja potkikaa ne maantieojaan....joka tapauksessa kriminaalipaska on tehnyt jotain mistä ei ole jäänyt kiinni niin ainakaan mä en tunne yhtään sympatiaa kriminaaleja ja niiden alkuja kohtaan. Eiku nirri pois paskavenkuloilta!!!!!!
älykkyys aivan loistaa että silmiä häikäisee. Kas kun et ole mennyt poliisikouluun tuolla älyllä se ei olisi vaikeaa. Olisit kaltaistesi seurassa ehkä sinut opetettaisiin ihmisten tavoille. Ehkäpä oletkin poliisi ja katkeroitunut koska et ole ylennyt uralla. Näkee että sinussa on rivi poliisi ainesta et osaa lukea etkä kirjoittaa. Mutta menet joukon jatkona kun pidät suusi kiinni.
että poliiseiksi valikoituu kaikki pienimunaiset tyypit. Sinunkin älykyytesi viittaa kytän tasolle. Onko sinua kiusattu koulussa, se saa joskus terveyden horjumaan. Uskoisin sinulla olevan narsistinen persoonallisuushäiriö. Olisiko syytä mennä tutkituttamaan pääsi.
on ihan oma rotunsa. Niissä on hitlerin ja persereijän geenejä. Siitä se soppa syntyy aivankuin huomataan.
Onkin oikea asevamman isä ja äiti ja todellinen mies jolle kuuluisi olla hame päällä.
Jos kyrvillä on oikeus lain venyttämiseen niin kansalaisilla on vielä isompi oikeus lain venyttämiseen näin maksajan näkökulmasta.
98% kyrvistä ei vaan ymmärrä olevansa palveluammatissa mutta voi suojatyäpaikalaisilta muuta odottaakkaan ?
Veljeily ja villalla painaminen on savolaista poliisi kulttuuria kuten huomasitte esim Suonenjoen poliisi raiskaajassa ,toiset peittelee viimeiseen asti ja sitten vasta kun alkaa lehdissä lukea niin sitten aletaan toimimaan
Savossa on vielä oma kaatopaikka muualla pärjäämättömille reppanoille ,savoon heitään kaikki muualla pärjäämättömät paskiaiset vai miten muka täällä on niin paljon ongelmia joita sitten järjestelmä yrittää peitellä.
Siinä sitä voi vaan kansalaisen viisaassa päässä ajatella että jos poliisi tutkii poliisia niin onko tulos villalla painettu kaikissa alle henkirikoksen.
elokuva, tarinaahan se vain oli, mutta siinä oli junan alle mennyt yksinhuoltajaäiti, lapsi sentään säästyi, junankuljettaja ja muu väki siinä sitten mietti, että tutkintaanhan tämä menee kun kyseessä oli sentään lapsen äiti, vaikka itsemurha olikin. No, ja vertaus sitten oli toiseen itsarin tehneeseen, että juu, koditon kulkuri, paskaakos sillä on välii.
No, Suomessa kaikilla on vissiin arvo ja viranomaiset suhtautuvat asiallisesti jokaiseen ihmiseen? Niinkö?
No, anteeks vaan, uskokoon ken haluaa.
Sinänsä tietty hukkaan meni sankarien työt, se ihminenhän pääsi rauhaansa!
kusipää sakkia. Eivät kelpaa muuhun työhön niin joutuvat poliiseiksi.