Kyllä oli reppanan oloinen poika/tyttö ja halusi vain leikkaukseen. Ryösti kiltisti ketään uhkailematta ja pyyteli anteeksi käytöstään. Lisäksi pankkivirkailijat luulivat tekoa piilokameraksi koska vain naureskelivat hänestä. Jos minä olisin tuomari niin en antaisi mitään vankilatuomiota vaan ohjaisin psygologille ja jonnekin yhteisöön joka jakaa avustuksia tällaisia tapauksia varten. Kenenkään ei sattunut muuta kuin itse tekijään, henkinen paine kasvoi. Raiskaajille ja lapsien pahoinpitelijöille antaisin ainakin tämän 2,5 vuoden tuomion ehdottomana. Alle 15 vuotiaden tekemille rikollisille antain sakot jotka heidän vanhempansa joutuisivat maksamaan.(esim. rikesakon ) niin oppisivat kunnioittamaan yhteiskuntaa.
jalkajousirystäjä
Oikeutta lakiin
6235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla on mennyt oikeustaju useammassakin rikostuomiossa. Eilen tuli poliisi Tv-extra jossa asiaa käsiteltiin hauskin oli huoltoaseman pitäjän kohtalo ja hyvänä kakkosena ryöstönsuunnittelijat. Ketähän eduskunnassa istuu lakiesittelijänä.
Eräs hyvyyden esikuvana esiintyvä viitta- ja sädekehä frouva on todennäköisesti ollut antamassa tuomiota ja äänestänyt eriävästi, kuin tuomari.
Tuo frouva, joka on todennäköisesti ollut tuomitsemassa jalkajousi - reppanaa, rikkoo itse esim. liikenteessä usein lakia. Hän saattaa kuljettaa lapsia ilman turvaistuimia ja jättää pieniä lapsia käynnissä olevaan autoon, kun menee itse konditoriaan. Sellaisia velmuja meillä on lautamiehinä. Mutta pirun hyvää ihmistä esittää, että haju jää jälkeen. Omissa jälkeläisissäkin on kummallista sukupuolista käyttäytymistä - siksi olisi odottanut, että olisi ymmärtänyt enemmän.
kuka on toiminut lautamiehenä.
enää lautamiehenä - ei kait ole ollut pariin kauteen. No, hyvä kun ei ole enää. Kuitenkin kiinnostaisi tarkistaa, kuka oli tuomaroimassa jalkajousitapausta. Mistä voi tarkistaa, jos voi?
Jokainen saa tilata käräjäoikeudesta kopion ko. tuomiosta. Tuomiossa tietysti lukee, että ketkä ovat olleet ratkaisua tekemässä.
ryystäjä vai ryöstäjä? vissi ero!