Tuli tarve tehdä tuotekuvia vaatteista. Tavoite on tehdä paljon kelvollisia kuvia nopeasti ja kohtuu kustannuksin. Tuotteet kuvataan (elävien) mallien päällä. Kamera ja jalusta on, kuten tavalliset salamat jne.. Näistä laitteista uskoisin että ainoastaan kamera, potrettiobjektiivi sekä jalusta kelpaavat tarkoitukseen. Mitä muuta "ministudioon" tarvitaan?
Ministudio?
Sarjatyö
141073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tarvitset taustakankaan tai kartongin ja mahdollisesti sille jonkinlaisen pitimen. Halvin on valkoinen lakanakangas, jonka värjäyksestä käyttökelpoiseksi taustaksi oli juuri juttu Kamera-lehdessä.
Sitten tarvitset salamasarjan. Kahdella välähdyspäällä selviää.
Kolmas tärkeä tekijä on kohdistinmerkit. Lattiassa teipeillä paikat salamajalustoille, kamerajalustalle ja mallille!
Ajattelin kahta studiosalamaa tavallisten Nikon SB salamoiden tilalle. Värejä ajattelin hakea lähinnä valkotasapainoa säätelemällä (jotta ei iho olisi kuolleen ihmisen ihoa).
Kun kuvaan halutaan koko puku päästä kenkiin, niin lattia askarruttaa. Tod. näk. seinän ja lattian välinen alue pitäisi olla kaareva, mutta miten hoitaa valkoinen lattia joka ei likaannu 500 otoksen aikana?
Kartonki, jota rullaat alaspäin ja laitat roskikseen sitä mukaa kun likaantuu.
kestää kovaakin puhdistusta (esim sellainen joita käytetään pöytäliinana).
Taustakangas jatkuu kaarevasti lattialle.
Mitä muuta "ministudioon" tarvitaan?
—kaksi studiosalamaa kuulostaa kovin vähältä, hyvään studiovalaisuun tarvitaa 5 kpl.
—valonhajoittimet kahteen salamaan (sateenvarjo, laatikko tms)
—2 kpl ns. hunajakennoja (musta, hopea)
—4 kpl heijastimia (kulta, hopea, valkoinen, musta)
—n. 5 kpl jalustoja (salamat, heijastimet)
—lähetin kameraan ja (orja)vastaanottimet salamoihin
—pimeä huone (esim mustat verhot seinillä ja katossa)
Salaman kullanvärisestä heijastimesta saa mielestäni kauniin ihonvärin, valkotasapainon säätely jälkikäteen huonontaa kuvaa, kannattaa kuvata valmiiksi oikean värisenä (salaman eteen suodatinkalvo tarvittaessa).
Valkotasapainon säätäminen muuttaa myös kuvattavan vaatteen väriä
Lattiaosan kaarevuus tuli mietittyä, mutta miten vahakangas käyttäytyy taustana?
WB:n säätely pitäisi tehdä etukäteen oikein, sillä 2500 kpl valmiin kuvan säätely ei tule kysymykseen. Nikon SB900 salaman edessä olen kokeilut kuparinväristä suodatinkalvoa menestyksellä, mutta useamman otoksen jälkeen, ko. kalvo rypistyy lämmöstä.
Ajatus olisi tulla toimeen minimimäärällä tarvikkeita ja ihmisiä, mutta kuitenkin saavuttaa sellainen taso kuvissa, että ne kelpaavat internet-kauppaan.
Onko tavallisten salamavalojen käyttö studiosalaman tilalla mahdollista? 2* Nikon SB900 suodatinkalvolla, omilla jalustoillaan radio-ohjattuina?
Miten sateenvarjo toimii studiosalamassa? Äkkiseltään tuntuisi sille että sateenvarjo kohdentaisi valoa, eikä heijastaisi sitä ympäriinsä. Pitääkö salama vain viedä tarpeeksi kauas jotta valo heijastuisi laajemmin, vai tuliko tässä ajatusvirhe?
"miten vahakangas käyttäytyy taustana?"
—aivan erinomaisesti kunhan et osta kiiltävää
"WB:n säätely pitäisi tehdä etukäteen oikein"
—kuvien! valkotasapainoa ei pidä säädellä etu eikä jälkikäteen, vaan valot on säädettävä oikean värisiksi. Silloin myös RAW-kuvassa on oikea valkotasapaino säätämättä!
"ko. kalvo rypistyy lämmöstä."
—jos kalvo rypistyy niin se on vääränlaista muovia. Esim TV-kuvauksissa käytettävät kestävät lämpöä. Käytän itse SB900:n kaltaisissa lasisuodattimia.
"Onko tavallisten salamavalojen käyttö studiosalaman tilalla mahdollista? 2* Nikon SB900 suodatinkalvolla, omilla jalustoillaan radio-ohjattuina?"
—kyllä hyvinkin, mutta vain kahdella joudut luopumaan eräistä studiokuvan valaistuksen hienouksista (kts listaa lopussa)
"Miten sateenvarjo toimii studiosalamassa? Äkkiseltään tuntuisi sille että sateenvarjo kohdentaisi valoa, eikä heijastaisi sitä ympäriinsä."
—sateenvarjo nimenomaan hajoittaa valoa, mallista riippue valo heijastetaan tai "ammutaan" sateenvarjon läpi. Voit käyttää sateenvarjoa myös SB900:lla
"Pitääkö salama vain viedä tarpeeksi kauas jotta valo heijastuisi laajemmin, vai tuliko tässä ajatusvirhe?"
—riippuu tehosta. Huom! valo heikkenee etäisyyden neliössä, joten valon voimakkuutta voit tarkasti säätää etäisyydellä. SB900: teho ei riitä kaukaa.
Studiovalaistus (4 t, 5:llä salamalla
1) päävalo edestä yläviistosta (ns. myötä tai vastavalona)
2) tasoitusvalo t. heijastin (loiventamaan edellisen varjoja), säädä teho n. 1 –1,5 aukkoa edellistä pienemmäksi.
3) taustavalo (poistaa mallin varjon taustalta
4) takavalo (valaisee mallia takaapäin
5) ns. hiusvalo (luo kapean valoviirun mallin päälaelle ja hartioille)
"toimeen minimimäärällä tarvikkeita"
Se voisi olla ehkä:
– 2kpl SB900 2 kpl pienempää (orjasalama, esim Metz 28)
Tai jos vedetään äärimmilleen niin
– yksi tehokas rengassalama on ylivoimaisesti paras minimiratkaisu
Hyvän ja edullisen studiovalaistuksen voi myös rakentaa edullisesti ns. päivänvalo-säästölampuista (mulla Viva–Lite). Kirjoittelin palstalle muistaakseni rakennusohjeita aiemmin (löytynee myös netistä). Tuollaisilla kiinteillä valoilla on aloittelijan helpompi säätää valaistusta kun niiden vaikutus on koko ajan näkyvissä.
Viva–Lite lamppuja löytyy esim tuolta
http://www.adlux.fi/public/index.html
nää on aika hyviä suodattimia
http://www.rosco.com/us/filters/cinegel.asp
Taitoa ja kokemusta
"Mitä muuta "ministudioon" tarvitaan? "Taitoa ja kokemusta "
Studion rakentamisessa ei juurikaan kokemuksesta ole apua. Ainakin minulla se tuntuu vain haittaavan uuteen tekniikkaan siirtymisessä. Taitaa tuo kokemus vaan jarruttaa uuden tiedon vastaanottamista.
Kaikki ministudion rakentelussa tarvittava tieto on täysin kokemattomallekin helposti saatavilla. Taitoa hommassa ei juurikaan vaadita, kunhan osaa kiinnittää taustakankaan ja pystyttää jalustat. Studion rakentajan ei tarvitse edes osata laukaista kameraa.
Taitoa tarvitaan vasta suraavassa vaiheessa jos pitää "tehdä paljon kelvollisia kuvia nopeasti"
tuo 2500 kpl kyllä takaa, että kokemusta karttuu pikavauhdilla.
Nimenomaan tuo "… nopeasti ja kohtuu kustannuksin"
sai minut ehdottamaan rengassalamaa, se on nopein, helpoin ja varmin ratkaisu mm. varjojen hallintaan — kannattaa takuulla kokeilla, vaikkapa lainavehkeellä!
niin laita kuitenkin jonkinlainen taustavalo. Ja mieluusti myös se hiusvalo.
eihän tuo rengassalama tuota häiritsevää varjoa taustalle.
Tuon rengassalaman käytössä idea on nimenomaan juuri se, että se ei tuota vaikeasti hallittavia varjoja.
Pukukuvauksessa uskoisin takavalostakin olevan enemmän hyötyä kuin taustavalosta.
Hiusvalon kanssa pitää olla tarkkana, että sen valo ei osu objektiiviin.
mutta hiukan varjoa voi tulla. Se riippuu mallin ja taustan etäisyydestä. Sitä ei tiedä ennen kuin kokeilee.
saisi olla "hiukan varjoa"?