Nuoruusmuisto

On varmaan vuosi -72. Kylmä Marraskuun ilta. Pienen satamakaupungin kauppahallin rappusilla istuu tummakiharainen nuori tyttö ja itkee. Olen tapaillut tätä kiharapäätä vasta vähän aikaa, mutta olen jo ehtinyt rakastua häneen.

Tänäkin iltana meidän piti tavata, mutta hänen tulonsa viipyi, ja otin kaksi tuttua tyttöä lämmittelemään autooni kunnes hän tulisi.
Sinä tulit, näit tilanteen ja pääsi kääntäen kiiruhdit pois. Sillä hetkellä tajusin tehneeni suuren virheen, jonka halusin oikaista. Lähdin sinua etsimään, ja löysin sinut itkuisena sieltä kauppahallin rappusilta. Mutta ei minulla ollut taitoa eikä voimaa oikaista tilannetta ja sinne se nuori rakkaus sammui Marraskuun kylmään iltaan.

Olen sinua usein muistellut. Muistan vieläkin miltä ne kiharaisten hiusten ympäröimät kasvot näyttivät. Muistan miltä sinun tulen punainen huulipunasi tuntui ja maistui. Muistan sinun suudelmiesi pehmeyden. Muistan sinun syleilysi suloisen lämmön. Et ollut ensimmäinen tyttöystäväni, mutta olit ensimmäinen rakkauteni ja siksi lähtösi jättikin niin suuren tyhjyyden ja kaipuun jälkeensä. Ikävä seurasi matkassa pitkään, paljon pidempään kuin olisi osannut odottaa.

Kiitos Merja että olet jättänyt elämääni lämpöisen, kauniin muiston, ja anteeksi. En sinua pettänyt, ei sellainen olisi tullut mieleenikään. Sinä iltana tuntui että kohtalon sormi kynti syvältä ja muutti voimalla elämän suuntaa. Elämän, jonka olisin toivonut kulkevan aivan toisenlaisia polkuja.

Vuosien pitkässä saatossa ajatus usein viivähtää sinussa ja tuo hetkeksi unen omaisen herkän kaiun jostain kaukaa. Olit taas hetken tässä lämmittäen ja sädehtien niinkuin kotiseutusi kaunis kivi, joka säteilee lämpimiä sateenkaaren värejä.

Ps. Halusin tämän tuoda julki siksi, että se voisi herätellä muitakin ammentamaan menneisyydestä mukavia ja kauniita muistoja.
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rauman satamassa on 60 luvun lopulla paljon laivoja päivittäin.
Nuori elämänsä keväässä oleva messikalle palailee ensimmäisiltä iltaretkiltä laivaan,kaupunkin valot on houkutelleet nuoren luokseen.
Hetki savuisessa ravintolassa,olut ja arat katseet ympärillä oleviin muutama varovainen hymy tupeerattujen hiusten alta lämmittää mieltä.
Siinä sen illan riemut.
Satamassa tuntuu sellun haju ja ilta on lämmin aalot liplattaa kaijan ja ulkosivujen välissä, jostain efooaan pikinokasta kuuluu kotkan ruusun haikea sävel.
Jonkinlainen riemu ja ilo täyttää pojan mielen ja hän tuntee olevansa iso ja kokenut vaikka ne kokemukset on tulevaisuuressa.
Tänään paussilla kun nuoremmat kärtti muistelemaan miten ennen oltiin tämä tuli taas mieleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Peter" kirjoitti:

On varmaan vuosi -72. Kylmä Marraskuun ilta. Pienen satamakaupungin kauppahallin rappusilla istuu tummakiharainen nuori tyttö ja itkee. Olen tapaillut tätä kiharapäätä vasta vähän aikaa, mutta olen jo ehtinyt rakastua häneen.

Tänäkin iltana meidän piti tavata, mutta hänen tulonsa viipyi, ja otin kaksi tuttua tyttöä lämmittelemään autooni kunnes hän tulisi.
Sinä tulit, näit tilanteen ja pääsi kääntäen kiiruhdit pois. Sillä hetkellä tajusin tehneeni suuren virheen, jonka halusin oikaista. Lähdin sinua etsimään, ja löysin sinut itkuisena sieltä kauppahallin rappusilta. Mutta ei minulla ollut taitoa eikä voimaa oikaista tilannetta ja sinne se nuori rakkaus sammui Marraskuun kylmään iltaan.

Olen sinua usein muistellut. Muistan vieläkin miltä ne kiharaisten hiusten ympäröimät kasvot näyttivät. Muistan miltä sinun tulen punainen huulipunasi tuntui ja maistui. Muistan sinun suudelmiesi pehmeyden. Muistan sinun syleilysi suloisen lämmön. Et ollut ensimmäinen tyttöystäväni, mutta olit ensimmäinen rakkauteni ja siksi lähtösi jättikin niin suuren tyhjyyden ja kaipuun jälkeensä. Ikävä seurasi matkassa pitkään, paljon pidempään kuin olisi osannut odottaa.

Kiitos Merja että olet jättänyt elämääni lämpöisen, kauniin muiston, ja anteeksi. En sinua pettänyt, ei sellainen olisi tullut mieleenikään. Sinä iltana tuntui että kohtalon sormi kynti syvältä ja muutti voimalla elämän suuntaa. Elämän, jonka olisin toivonut kulkevan aivan toisenlaisia polkuja.

Vuosien pitkässä saatossa ajatus usein viivähtää sinussa ja tuo hetkeksi unen omaisen herkän kaiun jostain kaukaa. Olit taas hetken tässä lämmittäen ja sädehtien niinkuin kotiseutusi kaunis kivi, joka säteilee lämpimiä sateenkaaren värejä.

Ps. Halusin tämän tuoda julki siksi, että se voisi herätellä muitakin ammentamaan menneisyydestä mukavia ja kauniita muistoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu